mikä rommmm

Asuntokauppaan odotetaan supersunnuntaita


11.1. 06:02 Ensi sunnuntaista voi tulla varsinainen sinisten tossujen päivä. Kun jouluhössötys on ohi, sekä ostajilla että myyjillä on taas aikaa paneutua asuntoasioihin. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen arvioi, että näyttöpäivästä tulee yksi vuoden vilkkaimmista.

Joulutauko on asuntomarkkinoilla ohi viimeistään nyt. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen toteaa, että niin ostajat kuin myyjätkin ovat lomilla miettineet asuntosuunnitelmiaan ja ryhtyvät nyt toteuttamaan päätöksiään.

– Vuoden alkupäivinä on tehty paljon toimeksiantoja ja nyt on lukuisia uusia kohteita markkinoilla, hän sanoo.

Rytkönen uskoo näiden saavan ostajat liikkeelle. Hän arvailee, että pyhänä asuntoja voi kiertää jopa viidennes enemmän väkeä kuin keskivertosunnuntaina.

Paluusta lomilta kodinvaihdon kimppuun oli välittäjien mukaan merkkejä jo loppiaisena.

– Viime viikonloppu oli jo ilahduttavan vilkas loppuvuoden hiljentymisen jälkeen, sanoo Igglon toimitusjohtaja Mikko Ranin.

Realia Groupin liiketoimintajohtaja Raimo Sarajärvi toteaa, että loppiaisviikonloppu oli kiivain kahteen kuukauteen ja seuraavanakin odotetaan paljon asiakkaita näytöille.

Myös Habitan toimitusjohtaja Jari Gardiziella ja myyntijohtaja Raimo Mäkinen OP-Kiinteistökeskuksesta kertovat viime sunnuntain olleen hyvä näyttöpäivä.

Mäkinen huomauttaa, että vilkkaus riippuu aina siitä, millaisia kohteita kullakin on myynnissä ja miten paljon näistä on ensiesittelyjä.

Kotien katsastajien määrää heiluttelevat myös seikat, joihin välittäjät eivät voi vaikuttaa eli esimerkiksi sää ja television urheilutarjonta. Formulakisat eivät nyt jumiuta väkeä ruudun ääreen, mutta sää voi tehdä tepposet.

– Jos sunnuntaina paistaa aurinko, voi olla, että moni valitsee asuntojen katsomisen sijaan kävelyn jäällä, Gardiziella toteaa.

Ranin huomauttaa, että asuntokauppa on mielialabisnestä. Hänen mukaansa kolmasosa ostajista etsii asuntoa, koska tarvitsee sen juuri nyt uuden työpaikkakunnan, avioeron, puolison kuoleman tai vastaavan syyn takia. Kaksi kolmasosaa vain toteuttaa haaveitaan paremmasta asumisesta.

Ranin uskoo, että vuoden kiivaimmat näyttöviikonloput nähdään muutaman kuukauden kuluttua, kun hiirenkorvat tunkevat jo oksista ja ihmiset ovat kevättuulella.

– Tästä tulee vilkas asunnonvaihtokevät, hän arvelee.

Sarajärvi ennakoi, että koko vuodesta tulee normaali asunnonvaihtovuosi: nyt on vain jonkin verran patoutunutta kysyntää, joka purkautuu.

Viime vuoden lopulla Yhdysvaltain asuntomarkkinakriisi ja korkojen nousu huolestutti asunnonostajia. Kun amerikkalaisten ongelmista ei näytäkään tulevan kaikkien ongelmia ja korkojen ei enää ennakoida nousevan, ostajatkin tuntuvat rauhoittuneen.

– Kohteita on paljon myynnissä ja ne liikkuvat hyvin. Aika positiiviselta tilanne näyttää, sanoo Mäkinen.

Hänen mukaansa ihmiset tekevät päätöksiään ensi sijassa oman tilanteensa perustella. Asunto ostetaan, jos oma talous sallii sen.
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on ostajien ostomielialan nostamiseen pyrkivää propagandaa. Todennäköisesti maksettu artikkeli! Kyllähän se tiedetään ettei nämä rahoituskriisit sun muut kasvaneet riskit ole mihinkään hävinneet! Täyttä sontaa koko artikkeli!

BUUAHAHAHAHAH! IMBEJÄ OLETTE JOS TUOHON USKOTTE.

Välittäjien mielestä on nyt SUPER-SUNNUNTAI tulossa! AHAHAHAHAHAH

Äänestä
  • Kiinteistömaailma yrittää jatkuvasti kaunistella totuutta. Ymmärrettäväähän se on, kun ovat lirissä nyt. Väittävät, että keskim. myyntiaika on 2 kk. Pöh! Tekevät 2 kuukauden toimeksantosopimuksia ja siinä ajassa ei mene kaupaksi. Tarjouskaupalla ei ainakaan Espoossa näytä menevän yhtään asuntoa kaupaksi. Mistähän Kiinteistömaailma vetää noita tilastoja? Huijausta taitaa olla.

    Äänestä

Olemme menossa katsomaan paria kohdetta. Ykkös-
tavoitteena rivari, joka ollut myynnissä lähes
vuoden! Hinta tippui kesällä n.6% ja yllättäen
joulukuussa se hävisi myynistä. Nyt tullut taas
myyntiin n.5% joulukuuta alemmalla hinnalla.

Nyt alkaa olemaan ostajan markkinat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T.Ä.H...... kirjoitti:

Asuntokauppaan odotetaan supersunnuntaita


11.1. 06:02 Ensi sunnuntaista voi tulla varsinainen sinisten tossujen päivä. Kun jouluhössötys on ohi, sekä ostajilla että myyjillä on taas aikaa paneutua asuntoasioihin. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen arvioi, että näyttöpäivästä tulee yksi vuoden vilkkaimmista.

Joulutauko on asuntomarkkinoilla ohi viimeistään nyt. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen toteaa, että niin ostajat kuin myyjätkin ovat lomilla miettineet asuntosuunnitelmiaan ja ryhtyvät nyt toteuttamaan päätöksiään.

– Vuoden alkupäivinä on tehty paljon toimeksiantoja ja nyt on lukuisia uusia kohteita markkinoilla, hän sanoo.

Rytkönen uskoo näiden saavan ostajat liikkeelle. Hän arvailee, että pyhänä asuntoja voi kiertää jopa viidennes enemmän väkeä kuin keskivertosunnuntaina.

Paluusta lomilta kodinvaihdon kimppuun oli välittäjien mukaan merkkejä jo loppiaisena.

– Viime viikonloppu oli jo ilahduttavan vilkas loppuvuoden hiljentymisen jälkeen, sanoo Igglon toimitusjohtaja Mikko Ranin.

Realia Groupin liiketoimintajohtaja Raimo Sarajärvi toteaa, että loppiaisviikonloppu oli kiivain kahteen kuukauteen ja seuraavanakin odotetaan paljon asiakkaita näytöille.

Myös Habitan toimitusjohtaja Jari Gardiziella ja myyntijohtaja Raimo Mäkinen OP-Kiinteistökeskuksesta kertovat viime sunnuntain olleen hyvä näyttöpäivä.

Mäkinen huomauttaa, että vilkkaus riippuu aina siitä, millaisia kohteita kullakin on myynnissä ja miten paljon näistä on ensiesittelyjä.

Kotien katsastajien määrää heiluttelevat myös seikat, joihin välittäjät eivät voi vaikuttaa eli esimerkiksi sää ja television urheilutarjonta. Formulakisat eivät nyt jumiuta väkeä ruudun ääreen, mutta sää voi tehdä tepposet.

– Jos sunnuntaina paistaa aurinko, voi olla, että moni valitsee asuntojen katsomisen sijaan kävelyn jäällä, Gardiziella toteaa.

Ranin huomauttaa, että asuntokauppa on mielialabisnestä. Hänen mukaansa kolmasosa ostajista etsii asuntoa, koska tarvitsee sen juuri nyt uuden työpaikkakunnan, avioeron, puolison kuoleman tai vastaavan syyn takia. Kaksi kolmasosaa vain toteuttaa haaveitaan paremmasta asumisesta.

Ranin uskoo, että vuoden kiivaimmat näyttöviikonloput nähdään muutaman kuukauden kuluttua, kun hiirenkorvat tunkevat jo oksista ja ihmiset ovat kevättuulella.

– Tästä tulee vilkas asunnonvaihtokevät, hän arvelee.

Sarajärvi ennakoi, että koko vuodesta tulee normaali asunnonvaihtovuosi: nyt on vain jonkin verran patoutunutta kysyntää, joka purkautuu.

Viime vuoden lopulla Yhdysvaltain asuntomarkkinakriisi ja korkojen nousu huolestutti asunnonostajia. Kun amerikkalaisten ongelmista ei näytäkään tulevan kaikkien ongelmia ja korkojen ei enää ennakoida nousevan, ostajatkin tuntuvat rauhoittuneen.

– Kohteita on paljon myynnissä ja ne liikkuvat hyvin. Aika positiiviselta tilanne näyttää, sanoo Mäkinen.

Hänen mukaansa ihmiset tekevät päätöksiään ensi sijassa oman tilanteensa perustella. Asunto ostetaan, jos oma talous sallii sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu