Täällä kyselee seiskaluokalle menevän äiti. Lapseni on ollut muun luokan kanssa uskontotunneilla koko ala asteen. Yläasteelle siirryttäessä, voi valita myös elämänkatsomustiedon, minun on vaikeaa neuvoa lastani, kumman valitsee. Onko sen ikäiselle tärkeää olla vaan samassa porukassa, kuin muutkin? Katsoin netistä mitä ne tunnit pitävät sisällään ja itse menisin kyllä Et tunneille.
Kertokaa kokemuksianne!
Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
-Voin sanoa, että uskonto tuo itselleni perusonnellisuuden, jonka varaan voi kaiken muun rakentaa. Aktivoituminen rippileirillä oli parasta, mitä minulle on tapahtunut. Oman lapseni haluaisin ehdottomasti uskontotunneille, koska ET:hen osallistuminen varmasti vieraannuttaa kirkosta.
-Toisaalta yläasteen uskonnonopetus ei ollut kovin tunnustuksellista, mikä on minusta sääli. Voin kuvitella, että pidät elämänkatsomustiedon opetusta tärkeämpänä, kuin esim. kirkkohistoriaa ja muiden uskontojen tuntemista.
-Kavereilta kuulemani perusteella olen saanut käsityksen, että 9-luokan uskonnon etiikka, moraali jne. olivat osittain samaa ET:ssäkin.
-Voi olla, että teilläkin luokat tehdään mm. sen mukaan, onko uskonto / ET. En usko, että kavereiden perusteella tarvitsee uskontoa väkisin valita. Ei mun koulussa ainakaan kukaan leimautunut eivätkä porukat jakautuneet mitenkään sen mukaan.
Ehkä uskonnon opetukseen osallistuminen on kuin kirkkoon kuuluminen, useimmille se on vain tapa mutta jos itse vain haluaa, sieltä saa uskomattoman paljon irti. Harva yläastelainen tähän tietenkään keskittyy :D
Toivottavasti jotai autto
Itse valitsisin uskonnon, koska hän erottuisi joukosta varmastikkin. Ja lukiossahan saa valita myös kumpaan menee, ja siellähän ei kovin paljon eroitu joukosta menee sitten kumpaan tahansa. :)
Kiitos! molemmille vastanneille, suosittelen lapselleni uskonnontunteja, mutta päättäköön kuitenkin itse, mitä asian kanssa tekee.
Tämä tulee vähän jälkijättöisesti, mutta kenties viestistä on apua jollekulle muulle saman asian kanssa painiskelevalle. Olen siis nyt lukion toisella luokalla, ensimmäiseen luokkaan asti kirkkoon kuulunut ja uskontoa lukenut opiskelija. Olisin halunnut elämänkatsomustiedon opetuksen piiriin jo yläasteella, mutta kirkkoon kuulumiseni (ja äitini) esti sen.
"Itse valitsisin uskonnon, koska hän erottuisi joukosta varmastikkin. Ja lukiossahan saa valita myös kumpaan menee"
- Ja tämähän ei valitettavasti pidä paikkaansa. Totta on, että yksi katsomusaine on pakollinen ja muita saa suorittaa soveltavina kursseina ja suorittaa ylppäreissä mitä hyvänsä. Pakollinen on kuitenkin aina se aine, mikä vastaa (ainakin paperilla) opiskelijan omaa kutsumusta.
Itse katsomukseni ja ympäristön ristiriitojen kanssa pahasti aikonani painineena esittäisin vaihtoehdot realistisesti lapselle ja kysyisin hänen mielipidettään. Toki sinulla on hänen huoltajanaan ja kasvattajanaan merkittävä rooli myös elämänarvojen välittäjänä ja olisi hyvä, jos olisit tyytyväinen hänen valintaansa (mutta toisaalta minusta vanhempien ei tulisi seisoa lastensa henkilökohtaisten elämänvalintojen tiellä, varsinkaan kun et:n opiskelu ei lähtökohtaisesti tee kenestäkään mummoja potkivaa täystuholaista tai selkärangatonta läpyskää).
Omien tuttavapiirien kokemuksien perusteella voisin sanoa, ettei et:n opiskelija erotu yläasteellakaan joukosta niin radikaalisti, että oppilaan asema muiden silmissä olisi lähtökohtaisesti surkea. Jos jotakuta syrjitään erilaisen maailmankatsomuksen vuoksi, se on koulukiusaamista, väärin jne. jaadajaada ja poiskitkettävää. Et aineena maksaa itsensä useimmiten takaisin.
Uskontoon verrattuna elämänkatsomustiedolla on _minusta_ merkittäviä etuja (jonkun toisen mielestä ehkäpä haittoja):
-aine tarjoaa oletusarvoisesti uskontoa laajempia näkökulmia maailmaan, tosin opettajan persoonalla, opettamishalulla ja -tavalla sekä osin myös luokka-asteella on vaikutuksensa
-ryhmäkoot ovat yleensä pieniä ja siten yläasteellakin helppoja (tai "helppoja") hallittavia, joten ympäristö on otollinen näkökulmarikkaalle keskustelulle ja kasvamiselle
-et kasvattaa itsenäiseen ja omaehtoiseen ajatteluun, joka ei välttämättä ole tiukasti sidoksissa minkään yksittäisen ja kenties kapeakatseisen uskonnon oppeihin