aivoverenvuodosta toipuminen

sivuilta www.avh.palaios.com.Siellä meitä aivoverenvuodon tai infarktin kokeneita on noin reilu 100.Löydät varmasti paljon sinua kiinnostavia krjoituksi.Itselläni oli aivoverenvuoto 44-vuotiaana.Terveisiä ja voimia

Sairastui 11/06 aivoverenvuotoon,olen 35-vuotias,perusterve nainen. Koettuani tässä samalla avioeron(18vuotta yhdessä siitä 11-vuotta naimisissa). Ex:ni otti mun (ex)kaverini. Mun sairaus oli hänelle liikaa.
Mun kuntoutuminen otti tässä keväälä vähän takapakkia kun hautaannuin kotiin ja ex:ni mielivallan alle. Nyt kun olen päässyt muuttamaan ja saanut oman elämäni johonkin kuntoon alkaa olo olla hyvä. Pääsin sopetumisvalmennus kurssille ja se oli tämän hetkisen oloni parasta aikaa,koska siellä oli samankaltaisia ja ihmisiä jotka ymmärsivät minua. Nyt elän päivän kerrallaan. Töihin en tiedä milloin palaan/palaanko koskaan?
Nyt on katsottava vain eteenpäin ja yritettävä saada itseni kuntoon,kuntosali harjoittelua,toimintaterapiaa,neuropsygologilla käyntiä ja vertaistuki ryhmissä käyntiä sitä on minun arkeni tätä nykyä.
Jaksamista sinulle kyllä se siitä ajan kanssa menee ja kun tähän ei auta kuin AIKA.

Oma äitini tilanne oli sama kuin sinunkin, myös hänellä vasen puoli. Hidasta toipumista on tapahtunut. Terv keskuksessa meni 5 kuukautta. Käsi ei ole palautunut, koska sen kuntouttaminen tunnuttiin unohdettavan. Tärkeämpää oli tietenkin saada jalkaan voimaa ja hänet ylös sängystä. Kolmihaarakepin avulla hän on sitten pystynyt ottamaan muutamia tosi pieniä ja hitaita askeleita niin, että kotona pystyy käymään vessassa, mutta housuja ei saa nostettua, kun vasen käsi ei toimi lainkaan. Masennus on ajoittain vaivannut, koska olihan se hänelle tosi kova paikka. Ennen ajeli autolla ja pyörällä!!! Sen voi arvata.

Nyt on kulunut 6 1/2 vuotta ja hän pyörii pyörätuolilla kotona, ikää 83 vuotta, samanikäisen isäni kanssa omakotitalossa. Askel on hidastunut , mutta puhelimella soittelu onnistuu hyvin ja kotiapua on onneksi hyvin saatavilla joka päivälle kotiin. Sieltä eivät halua lähteä minnekään.

Toivottavasti äitisi on luonteelataan valoisa tyyppi. Se auttaa selviytymisessä. Takapakkeja tulee välillä. Mutta suuri asia on, ettei puhekyky mennyt, eihän sinunkaan äidiltäsi?
Tsemppiä!

sain sav.n noin 3-vuotta sitten. Olen itse nyt eläkkeellä enkä ole toipunut siitä vieläkään. Minä masennuin todella pahasti heti kun sairastuin mutta olen jo siitä toipunut. Pahin mitä minulle tästä sairaudesta seurasi oli ns.työmuistin katoaminen jonka vuoksi en koskaan voi palata työ-elämään. Mutta voimia äidillesi ja etenkin sinulle kun joudut hänen sairastamistaan seuraamaan. Olisi kiva jos saisin tietää, asutteko pääkaupunki seudulla tai sen välittömässä läheisyydessä. Olen valmis jakamaan kokemuksiani jos kiinnostaa.

Tässä vähän tarkennusta edelliseen kirjoitukseeni nimimerkillä ”huolestunut tytär”. Olisin myös kiitollinen jos joku alan ammattilainen sattuisi tämän lukemaan ja saisin konsultaatioapua. Kenen puoleen voisi kääntyä? Yksityiseen kuntoutukseenkaan ei ole varaa, mutta jotain tarttis tehdä ennen kuin on liian myöhäistä.

Äitini siis sai aivoverenvuodon elokuussa 2007. Epikriisissä lukee ”oikealla talamusseudun intracerebraalivuoto. Sattumalöydöksenä vasemmalla occipitaalisarvessa hyvänlaatuiselta näyttävä kasvain”. Aivoverenvuoto ei ole yhteydessä aivokasvaimeen. Eikä vaikuta näin ollen tällä hetkellä äidin vointiin.

Äidillä halvaantui vasenpuoli, puhekyky säilyi. Tapahtumasta on nyt kulunut 5 kk:tta eikä toipumista ole juurikaan tapahtunut. Itse asiassa päinvastoin.
Ennen niin elämänhaluinen ja –myönteinen äitini on kuin varjo entisestään. En tiedä miten paljon lääkitys vaikuttaa hänen olotilaansa, mutta joko se on lamaannuttanut hänet lähes kokonaan tai sitten hänellä on niin voimakas masennus ettei mikään asia saa häntä innostumaan mistään. Hän ei ole yhtään mukana kuntoutuksessa niillä voimavaroilla mitä tk:lla on mahdollisuus antaa. Mikään ruoka ei maistu hyvältä eikä mitään tee mieli syödä. Velliä, kiisseliä, maitoa siinä hänen pääasiallinen ravinnonlähteensä. Ennen niin ystävällinen ja muut huomioiva äitini töksäyttelee ”päin naamaa” ruoan olevan pahaa, ”en syö mitään”, haluaa vain nukkua eikä kiinnostu enää edes ”kauniista ja rohkeista”, jotka ennen kuuluivat luonnollisena osana hänen päiväänsä. Kotona käynnitkään eivät ole juurikaan piristäneet. Kotihoito ei ole mahdollista, koska hän tarvitsee 24 h hoitajan. Hänellä on mm. katetri ja toispuolihalvaus. Istuminenkin on lähes yhtä tuskaa, n. ½ tuntia kerrallaan 1-2 krt päivässä parempina päivinä. Vointi ja jaksaminen on päiväkohtaista. Välillä hän vain sanoo haluavansa kuolla, muistikin on kateissa ja huonontunut entisestään. Yleisesti ottaen toipumista ei ole tapahtunut, päinvastoin.

äitini sai aivoverenvuodon 2007. Olin silloin 12. Ei ollut kivaa... Onneksi äiti on nykyään lähes normaali. Äkäinen (mutta muuten erittäin kiva) joskus ja nukkuu enemmän. Tekee navetassa töitä, muuten eläkkeellä

Minulla oli aivoverenvuoto 2015. Silloin laitettiin koilit aneurysmiin. Ainoa vaurio mikä minulle jäi on se että muistista hävisi edelliset 10 vuotta. Myös hajuaisti hävisi. Muuten olen täysin ennallani eikä luonteenikaan ole muuttunut. Täytin juuri 77v.