ympärileikkaus

Mitäs mieltä ootte noista ympärileikkauksista kun pojan pojalle lääkäri oli suositellu sellasta, ei meidän nuoruudessa ois tullu moinen asia kuuloonkaan suomessa.
9440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos kaksi erikoislääkäriä, urologia, on tätä mieltä, leikkauttakaa. Ei pojasta kai muslimia tehdä?

Äänestä
  • Ei kai sellainen ole nyktpäivän suomessa enää tavallistakaan,onkohan suomalaisesta edes kysymys?Vai heitetäänkö tässä nyt vain huulta.

    Äänestä

Kyllä sitä on tehty Suomessakin ja voin vakuuttaa,
että mitään haittaa siitä ei ole ollut.
Turha siihen on uskontoja tai etnisiä taustoja
sekoittaa. Se on lääketieteellinen toimenpide.

Äänestä
  • suositteletko omille lapsillesi sitä,kaikilla asioilla on taustansa,siitä ei pääse mihinkään.
    En ole sanonut etteikö ole myös suomessa tehty,mutta harvemmin ja varsinkin nyky aikana ei sitä tehdä kovinkaan usein.mitä mieltä sitten olet tyttöjen ympärileikkauksesta,minua ainakin aivan pahaa tekee,kun kuuntelee heitä haastatteluissa.Minusta lapsen pitäisi olla jo niin vanha,että hän saisi päättää itse mitä hänelle tehdään.Ihmettelen mitä hyötyä siitä sitten on,kun vakuutat ettei mitään haittaakaan ole.Tottakai sen lääkärit tekevät,sehän on selvää,siitä on käyty keskusteluja ja haastatteluja televisiossakin,toiset on puolesta ja toiset vastaan,minä kuulun jälkimmäisiin.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    suositteletko omille lapsillesi sitä,kaikilla asioilla on taustansa,siitä ei pääse mihinkään.
    En ole sanonut etteikö ole myös suomessa tehty,mutta harvemmin ja varsinkin nyky aikana ei sitä tehdä kovinkaan usein.mitä mieltä sitten olet tyttöjen ympärileikkauksesta,minua ainakin aivan pahaa tekee,kun kuuntelee heitä haastatteluissa.Minusta lapsen pitäisi olla jo niin vanha,että hän saisi päättää itse mitä hänelle tehdään.Ihmettelen mitä hyötyä siitä sitten on,kun vakuutat ettei mitään haittaakaan ole.Tottakai sen lääkärit tekevät,sehän on selvää,siitä on käyty keskusteluja ja haastatteluja televisiossakin,toiset on puolesta ja toiset vastaan,minä kuulun jälkimmäisiin.

    ..koska en ole asiantuntija, mutta luotan kyllä
    heihin ja termi on myös lääketieteellinen.

    Äänestä

ymmärtääkseni pojille joilla on ahdas esinahka.
Tämä tulehduksien välttämiseksi.
Kyllä pojat ja miehet saivat ennen turhaan kärsiä vaivoista, joka pienellä leikkauksella olisi voitu estää.

Äänestä
  • ymmärrettävä asia hoito-mielessä,mutta oliskohan tässä ollut jostain muusta kyse,kutsutaanko sitä hoitomenetelmää ympärileikkaukseksi,minusta sillä on hoito-tieteellinen nimi.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    ymmärrettävä asia hoito-mielessä,mutta oliskohan tässä ollut jostain muusta kyse,kutsutaanko sitä hoitomenetelmää ympärileikkaukseksi,minusta sillä on hoito-tieteellinen nimi.

    saattaa olla joku latinankielinen nimi muuta ei sitä käytetä juuri koskaan

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    ymmärrettävä asia hoito-mielessä,mutta oliskohan tässä ollut jostain muusta kyse,kutsutaanko sitä hoitomenetelmää ympärileikkaukseksi,minusta sillä on hoito-tieteellinen nimi.

    näitä leikkauksia tehdään aivan niinkuin MdK esitti. Kysymyksessä on ympärileikkaus mutta se tehdään vain tarpeentullen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentti kirjoitti:

Mitäs mieltä ootte noista ympärileikkauksista kun pojan pojalle lääkäri oli suositellu sellasta, ei meidän nuoruudessa ois tullu moinen asia kuuloonkaan suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu