Tasoitepölyn vaarat

Tein viime huhtikuussa parisen viikkoa remonttia yksiössäni. Poistin tapetit ja tasoitin ja hioin allaolevaa kipsipintaa. Hienojakoista pölyä erittyi runsaasti. En käyttänyt hengityssuojusta, vaikka tasoitepurkissa niin sanottiin. Ajattelin, ettei se näin lyhyessä hommassa olisi tarpeen. Imuroin pölyt päivittäin, huonekalut suojasin muovilla. Nukuin kuitenkin siinä keskellä, yksiö kun asunto oli.

Seuraukset näkyivät ensimmäisen kerran kuukauden päästä, kun sain elämäni kamalimman flunssan. Yleensä selviän flunssista kevyesti ja ne keskittyvät vatsapuolelle. Nyt en meinannut saada hengitettyä viikkoon, nenä kun oli niin täynnä räkää. Aivan uusi kokemus minulle, että nuha voi olla niin paha ja pitkäkestoinen.

Seuraavaksi kesäkuussa hajosi pölynimuri. Korjaaja informoi minua, että moottori on rikki, ja se on mennyt tasoitepölystä, jota ei olisi lainkaan saanut imuroida. Korjaus maksaa yhtä paljon kuin uuden ostaminen.

Toinen flunssa tuli nyt talvella, ja oli edellisen tapaan nuhallinen ja tosi paha.

Olin jo ensimmäisessä flunssassa oivaltanut, että tasoitepölyn hengittäminen ei ollut hyvä juttu. Flunssista ei sentään tullut usein toistuvaa riesaa, kuten ehdin pelätä. Tässä vaiheessa olisi luonnostaankin jo seuraava tauti ollut tulossa, oletan. Mutta tautien laatu on pahempi kuin minulla on koskaan ollut. Ei meinaa kärsivällisyys riittää tähän jatkuvaan köhimiseen ja niistämiseen.

Tekisi mieli kysyä joltain kurkku-nenä-korvatautien erikoislääkäriltä, mitä kaikkea se tasoitepöly on sisuksissani saanut aikaan. Ja voisiko sille vielä tässä vaiheessa tehdä jotain.

Neuvoksi kuitenkin kaikille: ÄLKÄÄ HENGITTÄKÖ sitä töhnää, mitä kittaatte seinään. Käyttäkää suojainta, heti alusta alkaen.

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai tietoa asiasta?
1451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se on menoo nyt mutta onneksi tuli halvaksi
pitää tasoittaa niin hyvin että ei arvitse hioo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köh, köh kirjoitti:

Tein viime huhtikuussa parisen viikkoa remonttia yksiössäni. Poistin tapetit ja tasoitin ja hioin allaolevaa kipsipintaa. Hienojakoista pölyä erittyi runsaasti. En käyttänyt hengityssuojusta, vaikka tasoitepurkissa niin sanottiin. Ajattelin, ettei se näin lyhyessä hommassa olisi tarpeen. Imuroin pölyt päivittäin, huonekalut suojasin muovilla. Nukuin kuitenkin siinä keskellä, yksiö kun asunto oli.

Seuraukset näkyivät ensimmäisen kerran kuukauden päästä, kun sain elämäni kamalimman flunssan. Yleensä selviän flunssista kevyesti ja ne keskittyvät vatsapuolelle. Nyt en meinannut saada hengitettyä viikkoon, nenä kun oli niin täynnä räkää. Aivan uusi kokemus minulle, että nuha voi olla niin paha ja pitkäkestoinen.

Seuraavaksi kesäkuussa hajosi pölynimuri. Korjaaja informoi minua, että moottori on rikki, ja se on mennyt tasoitepölystä, jota ei olisi lainkaan saanut imuroida. Korjaus maksaa yhtä paljon kuin uuden ostaminen.

Toinen flunssa tuli nyt talvella, ja oli edellisen tapaan nuhallinen ja tosi paha.

Olin jo ensimmäisessä flunssassa oivaltanut, että tasoitepölyn hengittäminen ei ollut hyvä juttu. Flunssista ei sentään tullut usein toistuvaa riesaa, kuten ehdin pelätä. Tässä vaiheessa olisi luonnostaankin jo seuraava tauti ollut tulossa, oletan. Mutta tautien laatu on pahempi kuin minulla on koskaan ollut. Ei meinaa kärsivällisyys riittää tähän jatkuvaan köhimiseen ja niistämiseen.

Tekisi mieli kysyä joltain kurkku-nenä-korvatautien erikoislääkäriltä, mitä kaikkea se tasoitepöly on sisuksissani saanut aikaan. Ja voisiko sille vielä tässä vaiheessa tehdä jotain.

Neuvoksi kuitenkin kaikille: ÄLKÄÄ HENGITTÄKÖ sitä töhnää, mitä kittaatte seinään. Käyttäkää suojainta, heti alusta alkaen.

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai tietoa asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu