Munatorvi tukossa

Onko teillä tietoa, mikä tulee luultavimmin olemaan meidän hoitomuoto, kun minulla on toinen munatorvi tukossa? Toinen kyllä toimii, mutta silti saimme lähetteen lapsettomuusklinikalle. Olisi kiva tutustua hoitomuotoon jo etukäteen, että tietäisi edes hiukan asiasta kun lääkäri siitä kertoo. Kiitokset jo etukäteen ja voimia kaikille yritykseen.
5706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei mitään vikaa, niin uskoisin, että kyseeseen tulisi IVF (koeputkihedelmöitys).

Saako kysyä, että onko sinulla tietoa miksi toinen munanjohtimesi on tukossa?

Äänestä
  • Minulle lääkäri ei osannut kertoa miksi toinen johdin on tukossa. Olen käynyt sukupuolitauti testeissä säännöllisesti, tosin tämän vakisuhteen aikana niitä ei ole tehty kuin alussa ja nyt sitten kun tätä lapsettomuutta alettiin tutkia. Joten klamydia on kohdaltani poissuljettu. Myöskään umpparitulehdusta ei ole ollut.

    Laparoskopiassa löydettiin juuri ummessa olevalta puolelta johtimen ja munasarjan välisestä kuopasta endometrioosia, joten luulen että se on voinut osaltaan tukkeuttaa johdinta.

    Lääkäri tosin epäili minulla olleen oireeton lantionseudun tulehdus, joka on mennyt itsestään ohi. Kiva sinänsä, ettei edes itse tiedä potevansa jotain, mikä voi tehdä tuhoja kropassa.

    Äänestä

  • kysyä kirjoitti:

    Minulle lääkäri ei osannut kertoa miksi toinen johdin on tukossa. Olen käynyt sukupuolitauti testeissä säännöllisesti, tosin tämän vakisuhteen aikana niitä ei ole tehty kuin alussa ja nyt sitten kun tätä lapsettomuutta alettiin tutkia. Joten klamydia on kohdaltani poissuljettu. Myöskään umpparitulehdusta ei ole ollut.

    Laparoskopiassa löydettiin juuri ummessa olevalta puolelta johtimen ja munasarjan välisestä kuopasta endometrioosia, joten luulen että se on voinut osaltaan tukkeuttaa johdinta.

    Lääkäri tosin epäili minulla olleen oireeton lantionseudun tulehdus, joka on mennyt itsestään ohi. Kiva sinänsä, ettei edes itse tiedä potevansa jotain, mikä voi tehdä tuhoja kropassa.

    ... että miehen siittiöissä ei ollut vikaa kun puolitoista vuotta sitten tutkittiin.

    Äänestä

  • unohtui mainita... kirjoitti:

    ... että miehen siittiöissä ei ollut vikaa kun puolitoista vuotta sitten tutkittiin.

    ja sperma on ok, saatetaan ensin kokeilla inseminaatiota, varsinkin jos IVF-hoitoon on jonoa. Munatorviperäisen lapsettomuuden tärkein hoitomuoto on kuitenkin IVF.

    Äänestä

  • gyne kirjoitti:

    ja sperma on ok, saatetaan ensin kokeilla inseminaatiota, varsinkin jos IVF-hoitoon on jonoa. Munatorviperäisen lapsettomuuden tärkein hoitomuoto on kuitenkin IVF.

    Kiitokset nopeista vastauksista. Täytyy tutustua molempiin hoitomuotoihin, jotta on edes hiukan jyvällä siitä mistä lääkäri puhuu. Toivottavasti jonot eivät olisi ihan mahdottoman pitkiä täällä Lahden seudulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä hoitomuoto... kirjoitti:

Onko teillä tietoa, mikä tulee luultavimmin olemaan meidän hoitomuoto, kun minulla on toinen munatorvi tukossa? Toinen kyllä toimii, mutta silti saimme lähetteen lapsettomuusklinikalle. Olisi kiva tutustua hoitomuotoon jo etukäteen, että tietäisi edes hiukan asiasta kun lääkäri siitä kertoo. Kiitokset jo etukäteen ja voimia kaikille yritykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu