Onkohan sopivaa

kuusikymppisen isoäidin pukeutua juuri ja juuri polveen saakka ulottuvaan hameeseen lapsenlapsen ristiäisiin? Olisi kaunis punakuvioinen lyhyt jakkupuku, muut juhlavaatteeni ovat lempiväriäni mustaa, joka ei liene ilojuhlan väri..
6439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voit hyvin pukeutua polvipituiseen hameeseen.
Kyllä minun lapsenlapseni toisella mummulla oli ristiäisissä polvipituinen hame ja oli ihan tyylikäs.
Tietysti se edellyttää sutjakaa vartaloa, itse en voisi niin pukeutua.

Äänestä

Minulla ei valitettavasti ole sellaisia sääriä että voisin pukeutua noin.
Mutta jos olisi niin ehdottomati kyllä.

Äänestä

muista, että valokuvassa näytät erilaiselta kuin peilin edessä, se on pysähtynyt tilanne, yleensä huonot puolet korostuu. Valokuvaahan voidaan katsella vaikka sadan vuoden kuluttua, sitä ei aina tule ajatelleeksi, ottaa vaikka kengät pois, -nämähän on kodikkaat juhlat suvun kesken- hengessä. Eli parkettiystävälliset kengät jalkaan, tiukka itsekritiikki kokovartalopeilin edessä, joka suunnalta. Myös musta alaosa ja "vauvavärinen" yläosa, vaikka vähän rimpsuisempikin, voisi olla hyvä, jos vielä pappa lähtee mukaan, paidan tai ainakin solmion verran. Vaaleanpunaista löytää nyt hyvin, vaaleansininen voi olla hiukan hakusessa. Onnittelut isoäidille!

Äänestä
  • kommenteista ja onnitteluista! Kyllä sääret ja kroppakin lyhyen mekon sietävät, ja tietysti kengät ajattelin laittaa vaikka perhepiirissä ollaankin. Hyvä vinkki tuo valokuvajuttu, ja myös se musta hame ja vauvanvärinen pusero (on muuten se vaikeampi väri!).

    Äänestä

  • mistä ihmeestä keksit seuraavan: "Myös musta alaosa ja "vauvavärinen" yläosa, vaikka vähän rimpsuisempikin, voisi olla hyvä, jos vielä pappa lähtee mukaan, paidan tai ainakin solmion verran. Vaaleanpunaista löytää nyt hyvin, vaaleansininen voi olla hiukan hakusessa."

    Röyhelöt ja vaaleanpunaiset tai -siniset eivät sovi kaikkien tyyliin. Musta hame ja ko. pusero kuulostavat minusta erittäin huonolta valinnalta tyylikkään puvun sijasta.
    Jos mummelit viihtyvät sellaisissa se on heidän asiansa, mutta luulen nuoremman polven tottuneen näkemään kysymyksen esittäneen isoäidin toisenlaisissa asuissa ja olisi kurja pilata hyvä tunnelma limboilemalla tärkeässä tilaisuudessa.

    Isoäidille ja lapsenlapselle toivon onnea!

    Äänestä

  • Ihmettelevä isoäiti kirjoitti:

    mistä ihmeestä keksit seuraavan: "Myös musta alaosa ja "vauvavärinen" yläosa, vaikka vähän rimpsuisempikin, voisi olla hyvä, jos vielä pappa lähtee mukaan, paidan tai ainakin solmion verran. Vaaleanpunaista löytää nyt hyvin, vaaleansininen voi olla hiukan hakusessa."

    Röyhelöt ja vaaleanpunaiset tai -siniset eivät sovi kaikkien tyyliin. Musta hame ja ko. pusero kuulostavat minusta erittäin huonolta valinnalta tyylikkään puvun sijasta.
    Jos mummelit viihtyvät sellaisissa se on heidän asiansa, mutta luulen nuoremman polven tottuneen näkemään kysymyksen esittäneen isoäidin toisenlaisissa asuissa ja olisi kurja pilata hyvä tunnelma limboilemalla tärkeässä tilaisuudessa.

    Isoäidille ja lapsenlapselle toivon onnea!

    menee kenenkään läsnäolevan pukeutumisen takia. Eikös se ole perhejuhla, johon se köyhin ja erikoisinkin eno on toivottu ja tervetullut, vaikka kaikki tietävät ettei hän varmasti omista "parempia" vaatteita. Vauvaväreihin pukeutuminen on mielestäni todella herttainen ja lämminhenkinen ele. Kun viimeksi olin kastejuhlassa, sylikummilla oli mustat pitkät housut ja vaaleanpunainen paitapusero jossa oli samasta kankaasta "rimpsua" hiukan pystyssä olevan kauluksen ja kalvosimien reunassa. Kaunis ristiriipus kaulassa Lapsen isällä oli puku ja vaaleanpunainen paita, äidillä vaaleanpunainen toppi jakkunsa alla. Tyylikkäältä ja kauniilta näytti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähes kirjoitti:

kuusikymppisen isoäidin pukeutua juuri ja juuri polveen saakka ulottuvaan hameeseen lapsenlapsen ristiäisiin? Olisi kaunis punakuvioinen lyhyt jakkupuku, muut juhlavaatteeni ovat lempiväriäni mustaa, joka ei liene ilojuhlan väri..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu