Ikä ei suojele rakkaudelta, mutta jossakin määrin rakkaus suojelee vanhenemiselta.
Ikä ei suojele rakkaudelta
Eetla...
231560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ikää kertyy joka päivältä lisää, ei sitten mitään suojaa vanhenemiselta,näyttää vaan enemmän hupsulta,
tottakin. Eikös kuitenkin jos kovin ahertaa rakkaudessa ala ainakin väsyttämään. Rakastunut hymyilee itsekseen ja hymy on jo nuorentava.
Kyllä rakkaus kuuluu meille vanhemmillekin ihmisille, kuinka herttaista se onkaan, ja todella sen näkee ihmisen kasvoista ja nuorentaa mieltä ja olemusta.
Miten ihanaa onkaan rakastaa...ja olla rakastettu. Rakastaa lapsiaan, puolisoaan, sydämensä valloittajaa...myös salarakastaan. Se näkyy päällepäin ja sen tuntee sisällään...se saa sydämen sykkimään...veren kiertämään.. ikä ei suinkaan ole rajoitteena.
Eeva Kilpi on kirjoittanut paljon vanhojen ja vanhenevien ihmisten rakkaudesta - kauniisti , sallivasti, luonnollisena asiana.Tälläkin palstalla on hänen runojaan siteerattu. Myös viimeisin hänen romaaneistaan käsittelee tätä aihetta.78-vuotias Kilpi sanoo itsestään, että hänen vanhoista silmäaukoistaan katselee nuori tyttö.
Alkuviikosta tällä palstalla keskusteltiin Voimala-ohjelmasta, jossa pääosassa oli Mimosa Palen Häpy-veistos. Kilpi oli mukana keskustelussa ja puhui osanottajista kaikkein fiksuimmin naiseudesta ja rakkaudesta.
Eeva Kilpi:
Rakkaus on lepo.
Oikeastaan ainoa lepo mitä ihmisellä on.
Eikä mikään ole niin rasittavaa.
Ja se on vapautta.
Eikä kuitenkaan mikään sido niin paljon.
Siinä on rakkauden paradoksi.
Ilman rakkautta ihminen kantaa kuin taakkaa
koko ajan ja on yksinäisyytensä vanki,
niin vapaa kuin yksin ollessaan onkin.
Ykskaks kaadan kylmää vettä niskaanne, mutta jos ei ikä suojaa, niin ulkonäkö on kyllä melkoinen suoja, kyllä se jarruttaa. Harva mies katsoo kiinnostuneena vanhoja naisia, kun nuoriakin on pilvinpimein.
Tiedän saavani monet teistä suuttumaan , mutta näin se lyllä menee.
Olen kuullut sanottavan: alle 30 mies katsoo naisen kasvoihin, alle 50 mies rintoihin ja sitä vanhemmat naisen sisimpään...ja uskon että näin onkin.
Katsoppa vanhoja sielukkaita herroja, miten silmät osuvat nasakkaan, näpsään 70 mummoon. Harmi, sillä olen varattu.
Voin hymyillä vain toisella suupielellä ystävällisesti, ymmärtäen eletyn sisältörikkaan elämän ikäiseni miehen kasvoilta.
Mitä se kehittynyt mies keskustelisi pilvinpimein-joukoissa ?
Kyllä minäkin olen eri mieltä kanssasi.
Onhan meissä ikäryhmissä kaikkeen lähtöön, mutta kyllä 70 herrasmies katsoo naista sinne sisälle, ei se ulkonäkö ole tärkein asia, joskin miellyttävä.
Se mitä meidän sisällämme on, näkyy hyvin usein jutteluissamme ja käytöksessämme, ei tarvitse sinne nuorten pariin lipsahtaa.
Ja 60-70 v nainen, parhaimmillaan, osaa jo itsekin arvostaa eri lailla elämää.
Mikäs se on se vanha nainen?
rakkaudesta, miestenkin kertomina. Miten oma rakas näyttää ja tuntuu ihanalta vielä 40 avioliittovuoden jalkeen.Ja miksei tuntuisi se ukkokultakin, samaa tahtia ihmiset vanhenevat.Kultahäät, timanttihäät, rautahäät...
Tuon ketjun otsikko on Sattuma
Laitampa minäkin lusikkani soppaan olen sitä
mieltä ettei ikä ihmisen tunteita määrää ei se ole ainoastaan ulkonäkö ja nuoruus joka saa sydämmen sykkimään, henkilöä ei tarvitse edes nähdä kun voi rakastua miten se sitten tapahtuukin en osaa selittää ja varmasti joku sen
toiseksi kääntää , ei rakkaus ole iästä eikä ulkonäöstä kiinni ja hyvä niin on meilläkin vielä tunteet tallella ja älkäämme sulkeko sydäntämme rakkaudelta.
Vaikka hän osoittaisi sinulle huomiota,
se vain ärsyttää,
jos kyseessä on mahakas, huonosti itsensä
hoitanut vanha mies.
Kasvonpiirteet eivät merkitse,
vaan juuri se elämänsä hallinnan puute.
Se on niin A ja O, ettei sille mitään voi.
Ei vaikka oikein yrittäisi.
suojelee sinunkaltaiselta, toivottavasti sinulle sopiva löytyy jakamaan kärsimyksesi.
pikemminkin kannustaa itsehoitoon meitä kaikkia.
Toista ei voi pakottaa liikkumaan tai syömään terveellisesti,
mutta kannustaa ja rohkaista voi.:)))
ohjata miehiä vääriin ruokatottunuksiin kuten minulle kävi.
Kaupasta ostetaan valmiita suolaisia ruokia ja säännölliset mutta liian useat ruokailut vähitellen alkavat näkymään.
Ei ole tietenkään pakko syödä jätän jo nykyisain vähemmälle.
Katso ohjelma, se antaa valoa, miten voi koulun kaunein vanhentua. Tulemalla suomalaiseksi kirjailijaksi ja puhumalla ranskaa. Hyvä ohjelma, jonka katson mielelläni.
Mikä sairaus se mahtoi olla, jonka hän sanoi perineensä.
elämän hallinta puuttuu ihmiseltä,
usein sillä myös luonne on niin vaikea,
joten tämän ikäiselle liian hankalaks menee...
Emme jaksa enää uutta ihmistä ottaa hoitoomme.
löydät lisää tietoa googlettamalla. Kymenlaaksolaisten harmillinen perintötauti se on.
Erityisen alttiita ovat ikäisemme ihmiset,erityisesti naiset,"rakastumaan" nimimerkkiin,joka osaa herättää niitä "rakkauden tunteita" esimerkiksi virtuaalisella lahjakkuudellaan,niinsanotusti vetää oikeista naruista.Sellaista se yksinäisyys ja kaipuu toisen ihmisen luo teettää,ikävä kyllä hyvinkin usein.
Mutta jos sellainen virtuaalirakkaus riittää,hyvä niin.Pettymykset ovatkin sitten toinen asia.
Ei kai nyt ihan rakkauden tunteita pelkkä kirjoittelu yleisellä palstalla herätä, ei ainakaan täällä 70 ihan eilisen teeren poikia eikä tyttöjä olla. Kylla joku kirjoittaa fiksummin kuin toinen , ja älyhän vetoaa jos mikä. Pilvilinnoja voi rakennella vaikka filmitähden tai laulajan ihailija, voihan sekin yksinäistä iltaa sulostuttaa.Jollakin mielikuvitus pelaa herkemmin kuin toisilla.Kuvittelee velatkin saataviksi.
Voihan täältä joku aito suhdekin alkaa, niin kuin kirjeenvaihtoilmoituksilla. Pettymys niissäkin ensi tapaamisissa varmaan usein on, mutta sehän kuuluu pelin henkeen, puolin ja toisin.
Keski-ikäisenä koin elämäni suurimman rakkauden, joka päättyi siihen, että toinen osapuoli ei enää ollutkaan tosissaan, vaan sain kuulla, että hänellä oli toinen.
Onneksi en ollut vielä tehnyt ratkaisevia muutoksia omassa elämässäni, siitä olen tilanteelle kiitollinen, mutta ikinä en ole sellaista murhetta ja hätää tuntenut. Tajusin, mitä tarkoitetaan särkyneellä sydämellä. Sitä se tosiaan oli.
Kun siitä selvisin, päätin, että koskaan tämän jälkeen ei kukaan tule minua näin lähelle, ei aikuiset, ei lapset. Jokainen ihminen ympäristössäni on vapaa olemaan ja lähtemään, minä en enää kiinnitä tunteitani kehenkään. Tietenkin pidän monistakin ihmisistä, enkä suinkaan ole erakoitunut ja katkeroitunut, mutta välimatkan säilytän.
Ikä ei suojele kirjoittamiselta, mutta jossain määrin kirjoittaminen suojelee vanhenemiselta.
Vai onko se niin ?