Metsurien työllistyminen

liikaa vai puute?

Onko työmarkkinoilla metsureita liikaa vai liian vähän? Kertokaa totuus. Etsin metsurin, en motokuskin, harjoittelupaikkaa opintoihini, mutta mikään metsätaho (mhy, metsäkeskus, metsäliitto, MTK, ympäristökeskus) ei tunnu hyväksyvän minua.

9

3012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mtiopisto

      Juuri valmistuneen, metsäalan koulutusta pohtineen työryhmän mukaan mietinnön mukaan,metsureiden ja metsäkoneenkuljettajien koulutusta tulisi lisätä. Se on siis yksi totuus asiasta.
      Toinen totuus kuvastuu kirjoituksestasi. Jos metsureista on pula, miksi ei mikään metsäorganisaatio anna sinulle edes harjoittelupaikkaa?
      Metsureille sopivia metsänhoitotöitä riittäisi Suomen metsissä enemmän kuin koskaan keritään tehdä. Maksaja vain puuttuu. Ongelma on se, että vaikka metsänhoitotöitä tekevä metsuri on selkeästi alipalkattu, niin miestyönä tehdyn metsänhoitotyön kustannus on korkea suhteessa puunhintaan.
      Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan on viime aikoina kehitetty erilaisia metsänhoitoon soveltuvia koneita. Istutuskoneita on ollut käytössä jo vuosia ja ilmeiseti hyvissä maastoissa voittavat jo kirkkaasti metsurin. Nuoren metsän kunnostukseen on myös kehitetty erilaisia joukkokäsittelykouria ym. jotka ainakin vähentävät raivausahurin tarvetta.
      Näiden koneiden kehitys on on vasta alussa ja joidenkin mielestä niillä ei koskaan korvata metsuria. Joskus 80-luvulla, motojen osuus hakkuista oli ehkä 20% ja moni " asiantuntija " uskoi sen siihen myös jäävän, nythän se on yli 90%. Itse uskon metsänhoitotöiden koneellistuvan hyvin nopeasti. Näin käy, koska ihmistyön hinta nousee paljon nopeammin kuin metsäteollisuuden lopputuotteiden hinnat. Lopputuotteiden hinnoilla taas on keskeinen merkitys teollisuuden puunmaksukyvylle.
      Ainakaan täällä Pojanmaalla ei metsureille juuri uusia työpaikkoja löydy. Palkkani maksavan metsäfirman metsureila on jatkuva pula sopivista metsänhoidon työkohteista.

    • jos et pääse

      mihinkään töihin. Itse olen päässyt aina siihen firmaan mihin olen halunnut ja nyt olen viittä vaille vakinainen mhy.n metsuri. Töitä on vaikka kuinka paljon mutta tekijöistä on pulaa. Varsinkin nuorista. Riippuu tietenkin missäpäin maata haet töitä. Ainakin länsi-suomessa on aina päässyt firmoihin mihin olen hakenut. Tietenkin kokemus ja suht nuori ikä (alle 30) on ollut ratkaisevana tekiänä ukkoutuvalla alalla.
      Nuorissa metsissä ei raivaustyö lopu vaikka kuinka teet. Ja edelleenkään ei mikään kone päihitä miestä raivuu hommissa. Että kyllä raivata saa ja istuttaa niin paljon kuin ehtii.

      • Mti/ML

        Olen tuon Mtiopiston kilpailija, hänen palkkansa maksaa käsittääkseni UPM ja omani ML.
        Muutoin olemme kyllä asiasta saamaa mieltä ( liekkö tuo jotain kartellia)
        Ostin tuossa isännältä mehtää. Hakataan 7ha harvennusta pellon takaisessa, soistuneessa männikössä.
        Rehevä, männylle liian ravinteikas pohja on lykännyt runsaan alikasvoksen. Vahvoilla sapuskoilla tukevan vartalon kasvattanut mehtäpomo pääsee vain vaivoin etenemään.
        Kertymä on noin 50m3/ha josta 5% tukkia.
        Kantorahatulo noin 900/ha josta vähennetään keskimääräinen vero ( noin 20% ), jää noin 720e/ha
        Valitettavasti koneellinen hakkuu ei onnistu ilman alikasvoksen raivausta 270e/ha, myyjälle jää
        noin 450e/ha. Rehevällä phjalla järeytynyt, oksainen männikkö ei saa kemeraa, mutta ei tuota myöskään tukkia .Nettotulosta pitää vähentää ennen veromuutosta maksetut pinta-alavero ja tehdyt metsänhoitotyöt.

      • juntti----
        Mti/ML kirjoitti:

        Vastauksesi ei vaikuta siihen, että metsureita ei tarvittaisi. Enkä kyllä oikein muutenkaan ymmärrä miten kirjoituksesi asiaan liittyy.. Tokihan se metsä kuitenkin on hoidettava jos siitä nopeiten haluaa järeän saada tuli voittoa tai ei.
        Mutta kyllä tekijälle aina töitä riittää. Ainoa vain, että työhönottajien pitäisi varmasti tietää että metsuri osaa hommansa. Siksi ei välttämättä opiskelijaa niin helposti palkata jos osaamisesta ei ole varmuutta. Kannattaa ehkä kysellä joltain yrittäjämetsurilta töitä. Joka samalla hieman katsoo perään.
        Itse olen raivausta ja istutusta tehny mhylle ja urakoita kyllä riitti.

      • aloittanut
        juntti---- kirjoitti:

        Mainitsemasi ehdotus "Kannattaa kysellä joltain yrittäjämetsurilta" auttoi paljon ongelmassani. Tosiaan mhy:t eivät ole huolineet minua. Lämpeät, suuret kiitokset avustasi!

      • Mehtäinssi
        juntti---- kirjoitti:

        Vastauksesi ei vaikuta siihen, että metsureita ei tarvittaisi. Enkä kyllä oikein muutenkaan ymmärrä miten kirjoituksesi asiaan liittyy.. Tokihan se metsä kuitenkin on hoidettava jos siitä nopeiten haluaa järeän saada tuli voittoa tai ei.
        Mutta kyllä tekijälle aina töitä riittää. Ainoa vain, että työhönottajien pitäisi varmasti tietää että metsuri osaa hommansa. Siksi ei välttämättä opiskelijaa niin helposti palkata jos osaamisesta ei ole varmuutta. Kannattaa ehkä kysellä joltain yrittäjämetsurilta töitä. Joka samalla hieman katsoo perään.
        Itse olen raivausta ja istutusta tehny mhylle ja urakoita kyllä riitti.

        Kirjoitus tarkoitti sitä, että nykyisillä puun hinnoilla ja nykyisillä metsänhoidon kustannuksilla puuntuottaminen on monen mielestä tappiollista. Tappiollista toimintaa tuskin kannattaa kenenkään harjoittaa.
        Niinpä puunhintaa pitäisi saada ylös ja metsänhoidon kustannuksia alas.
        Metsänhoidon kustannusten alentaminen onnistuu ainoastaan ko. töihin sopivien koneiden kehittelyn kautta

      • juntti----
        Mehtäinssi kirjoitti:

        Tokihan koneita pitää kehittää, mutta tällä hetkellä metsurille ei ole korvaajaa. Toki kaikenlaista kampetta löytyy, mutta ei tarpeeksi, joten metsureilla on kyllä töitä. Eikä se puunkasvatus mikään kultakaivos tietenkään ole, mutta silti metsämaiden hinnat on korkeat ja ostajia riittää..
        Jos metsänkasvatuksen toteuttaa alusta asti kunnolla metsurin palkka jää melko pieneksi kustannuksista ja metsänkasvatus on tuottavaa. Jos istuttaa väärän puulajin väärään paikkaan toiminta on jo alusta asti väärää eikä tietenkään voi tuottaa paljon.
        Mutta hyvä jos viestiketjun aloittaja hyötyi jotain ja sai mahdollisesti harjoittelupaikan!

      • Anonyymi
        Mehtäinssi kirjoitti:

        Kirjoitus tarkoitti sitä, että nykyisillä puun hinnoilla ja nykyisillä metsänhoidon kustannuksilla puuntuottaminen on monen mielestä tappiollista. Tappiollista toimintaa tuskin kannattaa kenenkään harjoittaa.
        Niinpä puunhintaa pitäisi saada ylös ja metsänhoidon kustannuksia alas.
        Metsänhoidon kustannusten alentaminen onnistuu ainoastaan ko. töihin sopivien koneiden kehittelyn kautta

        Minkä ihmeen takia tarvitsee suomalainen kansanperinne eli metsänhoito muka täysin koneellistaa?? ammattimiehen jäljiltä taimikot on viimeisen päälle kunnossa kun ajallaan tehdään ja hinta 300-450€/ha 2024. Lisäksi en tiedä ketään maanomistajaa kuka haluaisi ajourat joka taimikkoonsa tai kuinka moni koneyrittäjä siirtää hymyssä suin esim. alle 100 mottisille pikku savotoille isot koneet kun ne voisi tehdä myös perinteisesti. Tv. Metsuriyrittäjä

    • oma työsi

      Metsissä töitä riittää, sitä ei voi kieltää kukaan. Opettele hinnoittelemaan työsi ja mene metsäomistajan puheille suoraan. Kun kerrot hänelle paljonko työsi maksaa kaikkine kuluineen verokirjalla. Luulen että töitä löytyy. Sovi jonkun tilitoimiston kanssa palkanlaskenta paperit jotka tuot isännälle(hinta on 10-20€/tili. Yllätyt miten pienet on työn sivu kulut. Ja kun opettelet tekemään Kemera paperit metsäkeskukselle ohjaat kaikki avut isännän tilille, niin töitä riittää. ELÄ RUPEA YRITTÄJÄKSI ENNEN KUN OLET OPPINUT NÄKEMÄÄN HOMMAN MITÄ SIIHEN KUULUU. VEROKIRJA TEKEMISEEN EI SINUA KUKAAN OSAA OPETTAA, MUTTA KOKEILE SIINÄ EI PUTOA KORKEELTA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe