Hei ihmiset! Haluaisin kysyä itselleen lesbo-identiteetin omaksuneilta, että oletteko joutuneet käymään asian tiimoilta kovaakin kamppailua? Vai onko asia ollut suht koht selvä? Millaisia tapoja teillä oli tutkia itseänne, ts. tuntemuksianne? Mitkä piirteet itsessänne saivat teidät vakuuttuneiksi lesboudestanne? Tunnetteko minkäänlaista seksuaalista, romanttista, eroottista
kiinnostusta miehiä kohtaan? Kiitos jo etukäteen lukemaan tai vastaamaan vaivautuneille...:)
kiinnostusta miehiä kohtaan? Kiitos jo etukäteen lukemaan tai vastaamaan vaivautuneille...:)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ensimmäisen kerran kun olin kosketuksissa naisen kanssa, tuli vahva tunne että olen KOTONA! Sitä ennen olin 6 vuotta pitänyt asiaa sisälläni, peittänyt sen, torjunut..
Asia on siitä lähtien ollut selvä, nyt jo 10 vuotta.
Miehiin minulla ei ole mintään muuta tunnetta kuin ystävä, veljellinen tunne, vaikka välillä totisesti toivoisin olevani hetero, sillä naiset on hemmetin vaikeita - minä mukaan luettuna..!
Toivottavasti saat pian vastauksia myös toivomiltasi henkilöiltä, minä kun olen bi-nainen. Mutta halusin silti sanoa jotain asian tiimoilta.
Olen vakaasti sitä mieltä, että kenen tahansa ei-ihan-heteron seksuaalisen identiteetin löytäminen/hyväksyminen olisi huomattavasti ongelmattomampaa, jos yhteiskuntamme ja sen arvot ja normit eivät olisi niin ahtaita kuin ne yhä edelleenkin ovat. Moni meistä on aina ollut tietoinen siitä, että ihastuu vain oman sukupuolensa edustajiin tai - kuten omassa tapauksessani - sekä miehiin että naisiin. Yleisten normien vastaista käytöstä tai ajattelua, jopa omaansa, tulee kuitenkin mietittyä ja epäiltyä: onko tämä varmasti oikea tunne, vai johtuisiko se vain murrosiästä / tästä sressaavasta elämänvaiheesta / lapsuudenkokemuksistani...?
Minä olen ihastunut ja rakastunut sekä naisiin että miehiin aina, mutten tunnustanut olevani muua kuin hetero ennen kuin yli parikymppisenä, kun saman vuoden aikana sekä ihastuin että rakastuin naiseen huolimatta siitä, että olin vakituisessa, tuolloin vielä toimivassa parisuhteessa miehen kanssa. "Täysheterouttani" perustelin myös sillä, että seksi miesten kanssa on aina ollut minulle hyvin tärkeää: naisfantasiat oli helppo lakaista maton alle, kun kuitenkin sain fyysisen tyydytyksen miehiltä.
Jos tätä painetta olla ns. normaali ei olisi, moni pystyisi tarkastelemaan aioita ja omaa itseään rehellisemmin ja olemaan mikä on ilman sen kummempia selittelyjä itselleen tai muille. Itse asiassa jopa tämä luokittelu seksuaalisen suuntautumisen mukaan on joskus häiritsevää. Olisi ihana ajatella, että voimme rakastaa toisiamme ihmisinä, naiseuden ja miehuuden ollessa toisessa ihmisessä yksi tärkeä ominaisuus, mutta ei koko ihmisyyttä määrittelevä (tai varsinkaan sitä jotenkin rajoittava) tekijä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan muita vastauksia esim. tuosta lesbojen mahdollisista ihstumisista miehiin. Itse tunnen heteroita, jotka ovat kertoneet joskus ihastuneensa myös omaan sukupuoleen, mutta ovat kokeneet sen jotenkin "laimeammaksi" kuin vatakkaisesta sukupuolesta tykkäämisen. Tiedä sitten miten paljon noitakin tunteita laimentaa ympäristö, uskonto, pelko -
kiinnostukseni naisia kohtaan vasta joitakin vuosia sitten. Yhteiskunnan estoisuus ja sallimattomuus on myös mietityttänyt. Suurempaa huolta kai aiheuttaa se, että kohteeni ei taida olla minusta kiinnostunut, vaikka toisaalta osoittaa jotain muuta. vai näenkö kaiken ruusunpunaisten lasien läpi? olen siis bi- ainakin tässä elämänvaiheessa, sehän saattaa vaihdella elämän aikana. olen myös suhteessa mieheen, perhettäkin on.
että bi-seksuaaleja on joissakin shamanistisissa kulttuureissa pidetty pyhinä? He ovat olleet lähempänä jumalhenkiä ja täydellistä olento-muotoa, koska heillä ei ole sukupuolen tuomia rajoitteita.
Mielestäni ajatus siitä että sukupuoli on tois-sijainen asia ja rakkaus ihmiseen ja persoonaan on se jolla on merkitystä, on todella kaunis. Rakkaus on kaunis.
Muakin kiinnoistaisi kuulla muitten vastauksii näihin kysymyksiin. Itestäni en oikein osaa sanoa mitä oon. Näin lähinnä siks, ett oon elämässäni ollut ihastunut myös miehiin ja seurustellutkin mutten kuitekaan voi sanoo olleeni kiinnostunu niistä fyysisesti kun taas naiset on kiinostanu.
Tavallaa miellän itteni lesboks mut en osaa sit selittää miten noi miehet siihe määritelmään mahtuu. Bissenäkään en voi itteeni pitää ku tosiaan sillon mun pitäs olla varma, että pidän miehistä kaikin(?)tavoin.
"Itestäni en oikein osaa sanoa mitä oon. Näin lähinnä siks, ett oon elämässäni ollut ihastunut myös miehiin ja seurustellutkin mutten kuitekaan voi sanoo olleeni kiinnostunu niistä fyysisesti kun taas naiset on kiinostanu."
Mulla on ihan sama tilanne :) Ajattelen kyllä itseäni lähinnä lesbona, kun en halua seksiä miesten kanssa, mutta en kuitenkaan ihan 100% lesbo ole.
Ei kai noilla määritelmillä lopultakaan ole väliä, Minusta tärkeämpää on, että tietää mitä haluaa ja ennen kaikkea mitä ei halua.
Rosie*, ihanaa, että joku muukin ajattelee itsestään noin.
Mullekaan määritelmillä oo niin väliä mutta toisinaan vaan tuntuu, että joutuu selittelemään itseään muille ja sillon ois helpompi, että ois joku yksi sana, jolla kuitata koko asia. Toi sana lesbo kuitenkin ymmärretään usein ahtaammin kuin hetero. Tarkotan, että nainen voi ihastua toiseen naiseen (henkisellä tasolla) ja silti olla hetero mutta lesbon oletetaan olevan tiukasti kiinnostunut vain omasta sukupuolestaan.
Jos siis sanon olevani lesbo enkä selitä sen enempää niin tuntuu, että en kerro koko totuutta, ja jos selitän enemmän niin toinen helposti oikasee mutkat suoriksi ja ajattelee, että oon bi, mikä ei pidä paikkaansa.
Tajuun kyllä, ettei mun mieltymykset sinällään muille kuulu, enkä mä tunne tarvetta sen kummemmin julistaa suuntautumistani mutten toisaalta halua salaillakaan.
Haluaisin kysyä itselleen lesbo-identiteetin omaksuneilta, että oletteko joutuneet käymään asian tiimoilta kovaakin kamppailua? Vai onko asia ollut suht koht selvä?
Ei ollut ollenkaan selvä lapsuudesta asti, pidin itseäni heterona melkein 24-vuotiaaksi, jolloin ensimmäistä kertaa todella rakastuin naiseen, Mutta ei se kovaa kamppailuakaan ollut, ymmärsin ja hyväksyin itseni lesbona aika nopeasti rakastuttuani tähän naiseen. Itse asiassa minusta oli helpottavaa tajuta, että olen sittenkin lesbo, tuntui että vihdoinkin palat loksahtivat kohdalleen, tietyt menneisyyden asiat saivat selityksen.
Millaisia tapoja teillä oli tutkia itseänne, ts. tuntemuksianne?
Kelasin paljon menneisyyden tapahtumia ja kävin myös psykologin juttusilla ihmettelemässä tuntemuksiani.
Mitkä piirteet itsessänne saivat teidät vakuuttuneiksi lesboudestanne?
En nauttinut seksistä ex-avomieheni kanssa. Eromme jälkeen eräs miespuolinen ystäväni rakastui minuun, minä halusin olla vain ystävä. Minusta hän oli tosi hyvä tyyppi, mutta en tuntenut mitään fyysistä vetoa häntä kohtaan. Sitten rakastuin naiseen.
Tunnetteko minkäänlaista seksuaalista, romanttista, eroottista
kiinnostusta miehiä kohtaan?
Kyllä, voin edelleen tuntea tietynlaista ihastusta miehiä kohtaan, mutta se on enemmänkin henkistä ja emotionaalista ihastusta, sellaista toisen persoonaan ihastumista. Fyysistä vetoa on sen verran, että voin pitää tiettyjä miehiä hyvännäköisinä ja miehen kanssa suuteleminen on ihan ok, mutta seksi ei kiinnosta.
Tuossa jo kyseltiin itsensä kanssa kamppailusta. Siihen liittyen kiinnostaisi tietää, onko täällä sellaisia ihmisiä, jotka ovat suorastaan halunneet kieltää seksuaalisuutensa ja "olla väkisin heteroita"? Ja jos, niin miksi...?
Itse olen taas laimea esimerkki, sillä en ole ikinä edes pelästynyt sitä että ihastun tai rakastun sukupuolesta riippumatta (sitä on sattunut niin pienestä pitäen), mutta jossain vaiheessa kieltämättä selittelin itselleni, että minun on helpompi elää jos en lainkaan välitä bi-puolestani. Osaksi tähän vaikutti varmasti myös se, että ympärilläni on elämänvaiheesta riippuen ollut enemmän tai vähemmän uskonnollisista syistä homofobisia ihmisiä, joista olen kuitenkin välittänyt.
Mutta kun ne palaset sitten todella loksahtivat kohdilleen kahden hyvin erilaisen ihmisen vaikuttamana, mitkään selitykset eivät enää auttaneet. Onneksi (:
Täytyy myöntää, että välillä käy mielessä, että olis helpompaa jos ois hetero mutta se, että nyt ryhtyis suhteeseen miehen kanssa tuntuu mahdottomalta. Pelkkä asian ajatteleminen tuo mieleen sen silloin vielä selittämättömän ahdistuksen tunteen, jota koin seurustellessani miesten kanssa. En usko, että sen tunteen yli voisi päästä, vaikka mies olisi kuinka mukava ja kelvollinen tahansa.
Onko sitten kyse ollut mulla itseni kanssa kamppailusta vai mistä, kun oon vasta päälle parikymppisenä kunnolla tiedostanut itseni. Rakastuin naiseen ja ajattelin alkuun, että oonkin sitten bi ja sillä selvä. Mutta eihän se ollut sillä selvä vaan omaa seksuaaliuuttani tuli sitten vihdoin ja onneksi pohdittua enemmän, ja kuten jostain ylemmästä postauksesta käy ilmi, niin pidän nykyään itseäni enneminkin lesbona.
Toisesta naisesta kiinnostuminen on alusta alkaen tuntunut luonnolliselta, enkä ole sen asian kanssa paininut. Enemmän mä oon miettinyt sitä, että miten mulla on mennyt niin pitkään tajuta itseni ja, että mitä mä oon niissä miehissä nähny.
öö tajusin joskus 8. luokalla olevani kiinnostunut myös tytöistä, eli olin bi-seksuaali. Nyt kun aloin seurustelemaan vakavasti naiseni kanssa, tajusin tulleeni kokonaan kaapista ulos: olen lepakko hah. Noh siitä tajusin olevani lepakko, ko miehet eivät enään yksinkertaisesti kiinnostaneet, en katsonut niitä samanlailla kun ennen. Ei ole oikein mitään tunteita miehiä kohtaan, toki jos vaikka tv:ssä on joku mies voin toki sanoa/miettiä että ihan komee, mut siihe se jääkin.
Ainut kamppailu, jonka oon sen takia joutunut käymään on ollut äitini kanssa.
Itselleni se on aina ollut selvää, vaikka joskus lapsena ala-asteella yritin olla perinteinen hetero ja täyttää vaadittavat normit (Iso talo, mies, kaksi lasta ja kultainen noutaja).
Veto miehiä kohtaan? Kyllä niiden kanssa toimeen tulee, mutta ajatus siitä että olisin miehen kanssa ei uppoa minuun. En tunne heitä kohtaan minkäänlaista vetovoimaa (pikemminkin päinvastoin), mutta naisia kohtaan vetovoimaa kyllä löytyy, oli kyseessä sitten miehekkäämpi tai naisellisempi nainen.
Niin ja mun kaapista tulo.. siinä taisi mennä rikki oven sanaratkin. Asia oli porukoilleni "lievä" shokki, mutta nyt he ainakin sanovat ymmärtävänsä. Samalla kun tulin kaapista vaihtui mun tyylini ja mä tunsin varmaa ekaa kertaa, et mä tein jotain oikein mun tulevaisuuden kannalta, vaikka se koville ottikin.
kovaakin? enpä osaa sanoa, se on osa itsensä
hyväksymistä.selvä.ei sitä itse tutkimalla ole
saannut selville. kyllä se tuli ihan aidoista
elämäntilanteista selville. kun joutui sanomaan
itsensä julki, kun asiat eivät tosissaan
mitenkään menneet niinkuin voisi luulla ja
tahtoa kaikinpuolin tapahtuvaksi.Ei siihen
mitään erityisiä piirteitä ole. Ei mua kukaan
yleisön joukosta erottaisi.en ole sitonut
elämääni. en sitten naisiin. en sitten
mihinkään. ehkä jumalaan eniten. miehet on kyl
eroottisia tietty. kaikki on omallatavallaan.
Mulla vei aika pitkään tulla tähän johtopäätökseen, jossa nyt olen. Mä olin kyllä aina tykännyt tytöistä ja tiedostanut sen, mutta kesti monta vuotta, ennen kuin myönsin itselleni, että en olekaan bi vaan lesbo.
Pojat ovat aina viehättäneet minua itselle vieraina olentoina, mutta en tunne mitään seksuaalista toista sukupuolta kohtaan. Voisin kuvitella suukottelevani ja halivani, mutta en sen enempää. Luulen, että ajattelin pitkään olevani bi myös sen takia, että olin tuntenut vetoa moniin karismaattisiin miestähtiin. Myöhemmin asiaa analysoituani olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että kyse oli nimenomaa karismasta.
Ajattelin myös vuosikaudet ennen identiteettini löytämistä, että en ole kovin seksuaalinen ihminen, kun en ikinä saanut sellaista fiilistä kenestäkään tuntemastani ihmisestä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tapasin oikean ihmisen...
Mä kasvoin niin heterokeskeisessä ympäristössä, ettei lapsena tullut mieleenkään, että semmoinen asia vois kohdata jotakuta elävää ihmistä.
Nuorena olin HIRVEÄN rakastunut pariinkin tyttöön, mutta vaikka olin aivan kipeänä siitä, en sittenkään osannut ajatella oikeastaan mitään, en osannut tehdä johtopäätöksiä. Tykkäsin pukeutua hiukan androgyynisti ja sain jatkuvasti moitteita siitä, että pilaan sinällään hyvin naisellisen ulkomuotoni.
Ja alle kaksikymppisenä menin naimisiin. En ikinä rakastanut sitä miestä, enkä tuntenut mitään vetoa. Älkää kysykö, miksi menin. Olin siihen mennessä jo aika solmussa koko seksuaalisuuden kanssa, luulin etten tykkää seksistä. Tein itsestäni kamalan henkisen ja kanavoin kaikki tunteeni muualle, kirjallisuuteen ja sellaiseen.
Naimisissa ollessa sitten tuli hirveä vaellusvimma. Ja naisia. Rakastuin taas yhteen matkaoppaaseen ja reissasin sen perässä ja näin vähän maailmaa. Tajusin, että on toisenlainenkin tapa rakastaa.
Erosin aika pitkän avioliiton jälkeen ja muutin yhteen naisen kanssa. Meni suhteet koko sukuun, sen koomin en ole tavannut äitiäni.
Nykyinen suhde on toinen pitkä, lyhyitä ei lasketa. Vasta jokin aika sitten tulvin vaimokkeen päälle riemuani siitä, ettei kukaan enää tule kertomaan mulle, ketä rakastaa ja miten. Se riemu on niin suuri, että tuntuu, että se murtaa mun sydämen ja saa kyyneliin.
Ihminen on vahva. Ensimmäinen tietoisuuden häive johti siihen, että kuljin viikkoja rannalla yksin ja oksensin. Olen taistellut oikeudesta rakastaa. Sen sijaan siitä, mikä on rakkautta, mulla ei koskaan ole ollut epäselvyyttä. Tunnistin tunteen heti, kun kohtasin tilanteessa, jossa oli molemminpuolinen seksuaalinen vire. Ei ole koskaan tuntunut pahalta tai väärältä. Miehen kanssa koko seksi ällötti, olin siinä ihan lahnana ja itseni pakottamalla. Kaikkialta ympäriltä kailotettiin, ettei seksi ole naiselle tärkeää, että työllään sitä rakastaa ja rakkaus on ystävyyttä. Ettei himojensa perässä sovi juosta...
En sortunut. En menettänyt kykyä rakastaa. En menettänyt hymyäni enkä saanut sydämeen enkä sieluun vammoja. Menetin kyllä suvun ja omaisuuden ja paljon muuta. Mutta mitäs niillä tekis, jos ois niuvanniemeen valmista kamaa...
teksti sinulla. Kiitos kun kirjoitit tänne.
Olet onnesi ansainnut.
on vahva, ja tunteva. Sinun elämäsi on siitä elävä esimerkki.
Ehkäpä jossain elämänvaiheessa sinulle tulee halu selvittää asiat myös sukusi/äitisi kanssa. Mutta ilman sitäkin selvästi olet jo voittaja.
Kaikkea hyvää sinulle lämmöllä toivottelen!
En ole koskaan joutunut kamppailemaan oman lesbouteni kanssa. Jo ala-asteella tiedostin, että voin ihastua ja oletettavasti myös rakastua naisiin. Silloinen läheinen ystäväni jopa kysyi minulta asiaa suoraan, siis ollessamme vielä ala-asteella. Myös siskoni on kertonut ymmärtäneensä asian jo tuolloin. Koin kaukorakkauksia, joiden kohteena oli aina nainen ja ripustelin puolialastomien missien ja mallien kuvia huoneeni seinille.
Tämä kaikki siis siitä huolimatta, että elin varsin heterokeskeisessä ympäristössä, en ollut oletettavasti koskaan kuullutkaan sanaa lesbo, enkä tuntenut yhtään homoseksuaalia. Tunteeni naisia kohtaan tuntuivat minusta yksinkertaisesti luonnollisilta, enkä olisi koskaan lähtenyt edes epäilemään mitään niin luonnollista tai ihmettelemään, onko se oikein vai väärin. Minulla on lapsesta saakka ollut todella voimakas oikeudenmukaisuuden taju.
Vielä lukiossa pidin itseäni jossain määrin bissenä, mutta poikiin ihastuin lähinnä ala-asteella. Yläasteella ja lukiossa lähinnä ihmettelin muiden poikaystäviä, enkä koskaan törmännyt keneenkään kiinnostavaan. Naisiin sen sijaan ihastuin kerta toisensa jälkeen, mutten koskaan uskaltanut kertoa tunteistani kenellekään.
Lukion loppupuolella tapailin jonkin aikaa yhtä miestä, mutta koskaan en ole seurustellut miehen kanssa eikä seksen harrastamisestakaan voi suoranaisesti puhua. Pian tämän jälkeen löysinkin ensimmäisen tyttöystäväni, ja siitä lähtien olen seurustellut ainoastaan naisten kanssa.
En ole koskaan tuntenut erityistä tarvetta tarkastella itseäni, koska asia on ollut minulle niin yksiselitteinen lapsuudestani saakka. Vastaavasti minun ei ole myöskään tarvinnut vakuuttaa itseäni lesboudestani.
Nykyään kategorisoin itseni lesboksi. Silloin tällöin mietin, voisinko olla jonkun miehen kanssa. En pohdi sitä tosissani, vaan lähinnä analysoin itseäni ajatusten tasolla. Välillä ajatus esimerkiksi seksistä miehen kanssa todella ällöttää minua, silloin tällöin koen sen kiinnostavana - niin kuin me ihmiset yleensäkin koemme jonkinlaista mielenkiintoa sellaisia asioita kohtaan, jotka ovat meille vieraita. Minulla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta lähteä testaamaan itseäni tai tuntemuksiani "tosi"tilanteeseen.
Seksuaalisesti mies ei siis kiinnosta minua lähellekään samalla tasolla kuin nainen. En koskaan katsele ympärilläni olevia miehiä, ainoastaan naisia. En myöskään tunne minkäänlaista henkistä vetoa miehiä kohtaan. En usko, että voisin koskaan yltää miehen kanssa suhteessa lähellekään samalle tasolle kuin naisen kanssa, mikäli suhteeseen ylipäätään kykenisin.
Miehet ovat minulle melkoisen vieraita. Usein minusta tuntuu, että he ovat kuin toiselta planeetalta, enkä ymmärrä heidän käyttäytymistään tai ajatuksiaan tai koe mielenkiintoa heitä kohtaan. Jotain yhteyden tunnetta koen silloin tällöin miesten kanssa, onhan meidän yhteisenä kiinnostuksen kohteenamme nainen. :)
ollut.... mutta sitä antoisampi lopputulos! Minä olen ollut joskus naimisissa miehen kanssa ja lapsikin on (aikuinen jo)Meni hirmuisen kauan ennenkuin uskalsin lähteä valitsemalleni polulle. Polulle joka tuntuu minusta oikealta. Minun prosessini kesti viitisen vuotta. Tämän päivän tilanne on se että, seurustelen naiseni kanssa ja olemme muuttamassa yhteen. Ennenkuin tähän tilanteeseen on tultu, on se vaatinut täydellisen inventaarion oman elämän kanssa. Kaapista ulos tulon ja sen todellisuuden hyväksyminen että suku ei hyväksy minua sellaisena kuin olen.Antaa suvun olla, pääasia että itse tiedän mikä olen ja olen onnellinen tänäpäivänä oman kultani kanssa. Tämä elämä on minun elämää.... ei suvun elämää..! Vihjeeksi kaikille että, aina kannattaa kuunnella itseään oli sitten minkä ikäinen tahansa.
Terveisin -viisikymppinen-
Muutamat kertoivat, että ovat olleet naimisissa/seurustelleet miehen kanssa, mutta tällä hetkellä pitävät itseään kuitenkin lesboina. Jos siis oikein ymmärsin. En mitenkää halua kyseenalaistaa tätä, mutta haluaisin kuulla, että ovatko ne miehet sitten aidosti kiinnostaneet, vai tuntuuko, että on luullut vain olleensa rakastunut mieheen tms.? Onko oma seksuaalisuus muuttunut vai ajatteletteko tulkinneene tunteenne miehiä kohtaan jotenkin väärin...? Toivottavasti ymmärrätte, mitä yritän kysyä....
Olen tosiaan ollut miehen kanssa vakavassa seurustelusuhteessa ja avoliitossa, yhteistä taivalta kesti kaksi vuotta. Ja edelleen ajattelen niin, että kyllä rakastin miestäni. Mutta rakkautta on monenlaista, ja tämä oli rakkautta ilman intohimoa. Hän oli vallan ihana ihminen, meillä oli hauskaa yhdessä. Minun oli hyvä olla hänen lähellään ja halata, mutta se olisikin riittänyt mainiosti.
Kuitenkin se oli enemmän kuin vain ystävänrakkautta, koska seurustelumme alkaessa minulla oli selviä rakastumisen tunteita: sitä pilvissä leijumista, sydämentykytystä ym. Ja olihan hän myös ilo silmälle. Ja kuitenkin kävi niin, että kun seksiin asti päästiin (etenimme varsin hitaasti, kun olimme molemmat kokemattomia), se ei innostanut, ei sitten millään, ja sama tunne jatkui koko parisuhteen ajan. Kun miehen monista hienoista piirteistä huolimatta luonteidemme erilaisuus toi suhteeseen ratkaisemattomia ristiriitoja, joiden takia lopulta erosimme, ajattelin niin, että seksin tökkiminen johtui siitä, että kyseessä oli sittenkin väärä mies. Mutta kun noin vuoden kuluttua rakastuin naiseen, ja fyysinen vetovoima oli ihan toista luokkaa, aloin tajuta, että ei se miehestä johtunut vaan minusta.
En ajatellut seksuaalisuuteni muuttuneen, vaan ajattelin oppineeni ymmärtämään sitä paremmin ja saaneeni näkyviin sellaista, mikä on aiemmin ollut vähän piilossa. Miten sitä nuorena ja kokemattomana aina voisi tietää, mitä haluaa ja ennen kaikkea mitä ei halua? Varsinkin kun elin lapsuuteni ja teinivuoteni varsin heteronormatiivisessa ympäristössä, ei ollut yhtään homo/lesbokaveria.
Sori, jos utelen henkilökohtaisia asioitasi liikaa..pakko ei ole tietenkään vastata:) Kokemuksesi laittoi kyllä miettimään; kuinka vaikeeta onkaa sit erottaa sitä intohimosta rakkautta ja ns. emotionaalista rakkautta toisistaan. Onhan monia heteroita, joita ei seksi niin kiinnosta...aloitko sitten epäillä juuri tämän asian vuoksi heterouttasi vai vasta sitten kun rakastuit naiseen? Etkö ollut sitten huomannut tätä ennen minkäänlaisia merkkejä kiinnostuksesta naisia kohtaan? Tuliko rakastuminen ns. puskan takaa?
"Kokemuksesi laittoi kyllä miettimään; kuinka vaikeeta onkaa sit erottaa sitä intohimosta rakkautta ja ns. emotionaalista rakkautta toisistaan."
Ei niitä aina olekaan helppo erottaa toisistaan. Ja parhaassa tapauksessa molemmat onkin samssa paketissa, eikös kaikki halua sellaista parisuhdetta.
"Onhan monia heteroita, joita ei seksi niin kiinnosta...aloitko sitten epäillä juuri tämän asian vuoksi heterouttasi vai vasta sitten kun rakastuit naiseen?"
Kävihän se mielessä useamman kerran, että mahdanko olla lainkaan hetero, Mutta torjuin nuo ajatukset tai selitin ne muista asioista johtuvaksi: väärä mies, olen itse jotenkin epäseksuaalinen yms. Vasta sitten kun rakastuin naiseen, jouduin todella ja tietoisesti pohtimaan omaa seksuaalisuuttani.
"Etkö ollut sitten huomannut tätä ennen minkäänlaisia merkkejä kiinnostuksesta naisia kohtaan?"
Minulla oli kyllä fantasioita naisista, mutta en ottanut niitä sen vakavemmin. Ajattelin vaan, että sehän on kuulemma ihan yleistä, että heterotkin voivat fantasioida samasta sukupuolesta.
"Tuliko rakastuminen ns. puskan takaa?"
Oli se melkoinen yllätys :).
Kauan sitä voi pettää itseään.
Eli koet olevasi lesbo kuitenkin? Olitko onnellinen tuossa parisuhteessa miehen kanssa? Voisitko kuvitella joskus vielä ryhtyväsi suhteeseen miehen kanssa, jos elämä siihen pisteeseen vie? Miten voit olla nyt varma, kun sanoit, että olit kyllä rakastunut ex-poikaystävääsi ja tunsit enemmän kuin ystävyyttä, että kyseessä ei sittenkin ollut väärä mies, et tuntenut juuri häneen seksuaalista vetoa? Olethan tavannut elämässäsi naisiakin, joihin et ole tuntenut selvää seksuaalista vetoa? Monimutkaista... En osaa välttämättä muotoilla oikein kysymyksiäni, mutta en siis missään nimessä tarkoita pahalla tavalla kyseenalaistaa mitään. Ihailen nimenomaan sitä, kun jotkut onnistuu olemaan niin varmoja ja perillä omasta identiteetistään.
”että ovatko ne miehet sitten aidosti kiinnostaneet, vai tuntuuko, että on luullut vain olleensa rakastunut mieheen tms.?”
Kaikki NE miehet/pojat eivät ole kiinnostaneet aidosti. Joidenkin kanssa olen ollut vain siksi, että olen voinut sanoa olevani jonkun kanssa, mikä jälkikäteen ajateltuna on todella typerää mutta teini-ikäisenä halusin sulautua joukkoon. Tällä joukkoon sulautumisella ei ollut silloin mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumiseni kanssa, koska en silloin tietoisesti edes miettinyt asiaa.
Muutamassa suhteessa mieheen olen ajatellut olevani ihastunut mutta olen myöhemmin päätynyt siihen, että olin pikemminkin ihastunut siihen ajatukseen, että joku on kiinnostunut minusta. Kyseisissä suhteissa ihastuksen tunteeni on kadonnut viikossa tai kahdessa ja tilalle on ilmestynyt kummallinen ahdistus, jossa jo ajatus miehen katseesta etoo.
On myös muutama suhde, joissa voin sanoa olleeni oikeasti ihastunut miehen persoonaan.
Mutta seksi miesten kanssa: En koskaan ole ymmärtänyt miesten vartalon päälle. Tunnistan kyllä hyvänäköisen miehen mutten ikinä ole kokenut miehen vartaloa kiihottavana. Ennen kokemuksiani naisten kanssa pidin seksiä todella yliarvostettuna puuhana. Seksi miehen kanssa saattoi kyllä parhaimmillaan olla kivaa, mikä edellytti sitä, että pystyin ajattelemaan itseni muualle kuin siihen tilanteeseen. Mutta siltikin se oli vain seksiä, ei tunteiden osoittamista. Näin myös suhteissa, joissa minulla on ollut aidosti tunteita miestä kohtaan. Olen halunnut seksiä, en miestä mutta olen kuvitellut, että mies on ratkaisu haluuni.
En usko oman seksuaalisuuteni muuttuneen, tiedän vain nykyään paremmin mikä kiinnostaa, enkä toimi sen mukaan mitä ympäristö olettaa minun haluavan. Olen aina fantasioinut naisista ja katsellut naisia mutta silti pidin itseäni pitkään tavallisena heterona, jota miehet eivät vain kauheasti kiinnosta.
"Eli koet olevasi lesbo kuitenkin?"
Kyllä. En nyt ihan 100% lesbo, mutta kuitenkin enemmän lesbo kuin bi.
"Olitko onnellinen tuossa parisuhteessa miehen kanssa?"
Aluksi olin, myöhemmin olikin ristiriitaisempaa. Hyvääkin oli edelleen paljon mutta paljon myös ongelmia (muitakin kuin seksiin liittyviä), joihin suhteemme lopulta kaatui. Mutta ei niistä sen enempää.
"Voisitko kuvitella joskus vielä ryhtyväsi suhteeseen miehen kanssa, jos elämä siihen pisteeseen vie?"
Enpä usko, että enää haluaisin miehestä ystävää enempää.
"Miten voit olla nyt varma, kun sanoit, että olit kyllä rakastunut ex-poikaystävääsi ja tunsit enemmän kuin ystävyyttä, että kyseessä ei sittenkin ollut väärä mies, et tuntenut juuri häneen seksuaalista vetoa?"
No on yritystä ollut parin muunkin miehen kanssa, sama tilanne. Tämä ex-poikaystävä, josta kerroin, on vaan ollut ainoa mies, jonka kanssa minulla on ollut pidempiaikainen suhde ja avoliitto,
"Olethan tavannut elämässäsi naisiakin, joihin et ole tuntenut selvää seksuaalista vetoa?"
Toki, suurin osa naisista on sellaisia. Eihän siitä mitään tulisi, jos kuolaisi jokaisen naispuolisen ystävän, tuttavan ja työkaverin perään ;). Minusta naiset vaan ovat seksuaalisesti paljon puoleensavetävämpiä kuin miehet, en minä sitä osaa sen kummemmin selittää.
Minulle asia ei ollut koskaan ollut mitenkään selvä ennekuin rakastuin naiseen ja Kaikki vaan loksahti kohdilleen.
Tuon jälkeen en ole miehiä katsellut muuta kuin hienoina ja komeina, käytän vertausta taulu jota on ilo katsella.
Niin olin toki ihastunut aina kumpaankin sukupuoleen nuorena, jotain seurusteluakin koetin.
Ajattelin aina että en vain ollut ollut löytänyt oikeaa tai että ei ole minun asia perustaa perhettä se olkoon muiden asia.
Olinhan toki tiennyt katselevani samaa sukupuolta lapsesta asti.Mutta kun sitä luuli sen menevän ohitse kun ei kiinnitä huomiota tai että sellaisia ihmisiä asuu vain Ruotsissa ei nyt sentään suomen rajojen sisällä.
No ainakin se oli varma että kasvuympäristöni oli erittäin vanhoillinen ja heteronorminen.
miehet eivät vain sytyttännet,pistin sen syyksi ettei ollut osunut oikea kohdalle.
sitä sitten kohtasin naisen ja rakastuin ja kaikki selkeni nopeasti.prosessi oli äärimmäsien rankka matkalle jäivät sukulaiset ja kaikki muukin kaupanpäälle se nainen oli sitten loppupelissä pelle.
Jätti minut puhelimessa kahden vuoden perästä, mutta en ole katunut päätöstäni elää lesbona.
Vaikka hinta oli mielestäni kohtuuton sydän ja kaikki.
elät ja hengität kuitenkin..keep on going sano mummo lumessa..:)
Hei ****! Mitenkäs sinä itse? Miten itse näet oman identiteettisi? Miten vastaat omiin kysymyksiisi? Mikä on saanut sinut miettimään nyt näitä asioita?
Pitkästä aikaa muuten hyvä aihe ja aloitus. Kiitos ****!
Heipparallaa taas.
Koitan jotain skriivata, saa nähdä tuleeko mitään..
"Miten itse näet oman identiteettisi?"
En näe omaa identiteettiäni. Kovasti olisi tarve määritellä itsensä (siis nimenomaan itsellä tarve), mutta mikään määritelmä ei tunnu hyvältä. Olen hukassa ja ahdistaa.
"Miten vastaat omiin kysymyksiisi?"
Noh.. Jos tällaista yhteenvetoa koittaisin itsestäni tehdä tämän asian saralla, niin voisin sanoa, että n. 8 vuotta asioita on tullut pohdittua ns. tuloksetta. Olen nyt 21-vuotias. Alun perin heräsin seksuaali-identiteettiäni miettimään, kun huomasin katselevani naisten takamuksia. Mikä siis nykyisten tietojeni perusteella on täysin normaalia oli se identiteetti sitten mikä tahansa. Kuitenkin silloin asia pelästytti perin pohjin ja mielenterveys siinä kärsi. Asian pohdiskelu meni liialliseksi jossain vaiheessa.
Näiden kahdeksan vuoden aikana on kuitenkin ollu aikoja, jolloin seksuaali-identiteetti on ollut suht varma. Olen pitänyt itseäni heterona, mutta tiennyt, että jollain tasolla naiset kiinnostaa enemmän, kuin keskivertoheteron kohdalla. Nyttemmin olen ajatellut lähinnä bi-seksuaalisuuden mahdollisuutta, mutta jokin varoittaa lakaisemasta asioita maton alle ja välillä tuntuu, että entä jos lesbous on sittenkin se mun "määritelmä". Tähän asiaan liittyy niin paljon pelkoa ja ahdistusta, että en oikein osaa koko asiaa enää realistisesti ajatella. Tarkkailen itseäni 24/7 ja analysoin, voisinko suudella tuota naista, voisinko rakastua tuohon, millä tavalla nyt katson tuon naisen vartaloa. Samalla ajatus miehistä ahdistaa(tosin ajatus naisistakin, lähinnä silloin kun huomaan että ajatus esim. suutelusta tuntuukin miellyttävältä), koska koko aihepiiri ahdistaa. Tämmöinen on siis tämänhetkinen tilanne, asia on jonkinasteinen pakkomielle enkä koe erottavani aitoja tuntemuksia "kuvitelluista"(kärsin teininä pakko-oireisesta häiriöstä, syynä pidän sitä, että seksuaalikysymykset ahdistivat niin paljon).
Mitä sitten haluan ja tunnen ja ketä kohtaan. En tiedä. Olen seurustellut miesten kanssa ja tuntenut seksuaalista vetoa. Yhdynnässä en ole ollut, vaikka suhteet on olleet vakavia ja kohtuu pitkiä. Muun laista seksuaalista toimintaa on ollut, yhdyntää en ole halunnut, koska se on mielestäni vakavan sitoutumisen merkki. Näissä suhteissani olen ollut onnellinen. Luonteestani johtuen, olen kuitenkin kovasti analysoinut tuntemuksiani ja
ollut epävarma, mitä olen näitä miehiä kohtaan tuntenut. Kuitenkin eron jälkeen on huomannut omat tunteensa paremmin, ja toipumisiin on mennyt pitkiäkin aikoja. Eli jälkeenpäin ajateltuna olen tykännyt näistä miehistä kyllä paljonkin.. Mutta kuitenkin epäilys on kalvanut, koska en tunne olleeni koskaan rakastunut. Tosin tämä laimea tunne-elämä on myös geeneissä, molemmat vanhempani ovat samanlaisia, elävät paljolti järjen mukaan, siskossani näen myös samaa epävarmuutta tunteiden kanssa. Miehiä olen aina katsellut, heihin olen "suunnannut" mielenkiintoni. Romanttiset ajatukset ovat liittyneet pelkästään miehiin, olen haaveillut romanttisista hetkistä ja läheisyydestä vain miesten kanssa. Tämä siis tähän astisista tuntemuksista miehiä kohtaan.
Sitten me naiset. Lapsesta asti olen kovasti kiihottunut esim. alastomista naisista, en ole oikein ymmärtänyt, mistä miehen vartalossa oikein voisi kiihottua. Suhteissani miesten kanssa olen kyllä voimakkaasti kiihottunut, mutta lähinnä kosketuksesta, läheisyydestä ja seksuaalisesta vireestä, en niinkään miehen vartalosta. Uskoisin,että jos harrastaisin seksiä naisen kanssa, olisi paljon enemmän verbaalista kiihottumista toisesta. Ja kosketuksesta. Tiedostan siis, että kiihotun hyvin voimakkaasti naisesta, rakastelukohtauksissa katson naisen vartaloa, mutta mielestäni miehen läsnäolo tuo tilanteeseen tietyn vireen. En sano, ettenkö kiihottuisi myös lesboseksistä, en vain sen suuremmin semmoisesta asiaa ole ajatellut, ennen kuin nyt asiaa enemmän pohdittuani. Tosin nuorempana pyrin tietoisesti jättämään naisten ajattelemisen taka-alalle, enkä ole ehkä antanut itseni vapaasti ajatella naisia. Lapsena muistan katselleeni naisten alastonkuvia ihan hyvällä omalla tunnolla, kun en ajatellutkaan sen olevan mitään ihmeellistä. Koskaan en ole ollut naisiin ihastunut, mutta eipä ne miehiinkään ihastumiset niin hirvittävän voimakkaita ole olleet. Tämän tosin ajattelen johtuvan luonteestani. En usko, että koskaan niin kovin tulisesti tulen rakastumaan. Tosin nämä kokemukset esim. tällä palstalla laittavat ajattelemaan, että entä jos olenkin halunnut rakastua väärään sukupuoleen.
Nyt pari viikkoa tämä asia todella on mietityttänyt, liikaa. Mutta toisaalta olen ehkä avoimemmin tunnustellut itseäni ja tuntemuksiani ja huomannut, että kyllä ne naisetkin vaan kiinnostaa. Seksuaalisesti ainakin, siis kiihottumismielessä. En sitten tiedä, voisinko romanttisesti tykätä naisesta. Ehkä, joskus olen asiasta varma. On niin vaikea erottaa juuri sitä emotionaalista rakkautta romanttisesta rakkaudesta. Tuntuu vaan, että koska seksi onnistuisi kyllä varmasti naisen kanssa, olisi loogista, että voisin romanttisesti tykätä naisesta. Joskus tuntuu, että pystyn kuvittelemaan paljon syvällisempiä tunteita naista kohtaan, miehiä kohtaan tuntemani ihastukset ovat usein tuntuneet omasta mielestäni pinnallisilta. En sitten tiedä, miksi pinnallisista ihastumisista on ollut niin vaikea toipua ja päästä yli. Tähän asiaan, että en koe tunteideni olleen kovin syvällisiä, moni kaveri on kommentoinut, että en ole tavannut oikeaa miestä. En tiedä sitten.
Ajattelen myöskin, että se fakta, että olen vain miehiä ajatellut romanttisessa mielessä, on paljolti voinut johtua myös yleisestä käytännöstä: naisena olen tietysti kiinnostunut miehistä. Olen nyt yrittänyt ajatella naisia romanttisessa mielessä ja sitä kautta yrittänyt tunnustella tuntuisiko se paremmalta kuin miehen kanssa. En tiedä. Enkä uskalla kokeilla käytännössä. Pelkään asiaa liian paljon.
Sen vielä lisään, että nyt kun olen tietoisesti ajatellut naisia niin paljon, kokemukseni miesten kanssa ovat menettäneet merkitystään.. Tavallaan vähättelen niitä: no en mä varmaan niin voimakkaasti tuntenutkaan sillon, kiihotuinko sittenkään sen kans ikinä kauheen voimakkaasti.. Vaikka tiedän, että niin oli. Tavallaan miesten ajatteleminen tuntuu pakotetulta, enkä tiedä, mistä se yhtäkkiä johtuu. Koko aihepiiri ahdistaa, siis seksuaalikysymykset.
Siinä siis mun tilanne ja ajatuksia. 10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tänne asti jakso lukea. :)
"Uskoisin,että jos harrastaisin seksiä naisen kanssa, olisi paljon enemmän verbaalista kiihottumista toisesta."
Siis visuaalista kiihottumista tietenkin...:D