uusi aihe

Luin tuolta äsken Markku Punosen sydäntä viiltävän kirjoituksen liittyen SHY:n toimintaan.

Keskeinen ideahan oli se, miten entiset puheenjohtajat Harpe, Santavuori,Niemelä ovat vieneet SHY:n niin syville vesille. Juuri tuo ilmaisu "hypnoosi on kaikkialla" lienee Niemelän ajan peruja. Jos olen väärässä, olen pahoillani.

Alkoivathan samaan aikaan Hypnologiassa ilmestymään mitä omituisimpia tajunnanvirran säätelyoppaita, runoineen kaikkineen. Pidin aikoinaan aivojumppa speliastia ammatti-ihmisenä, mutta tekstejä luettuani muutin käsitykseni. Korhosen muistan ainoastaan epämääräisenä liehulettinä.

Olen seurannut Hypnologia-lehden sisältöä jo pari vuosikymmentä. Muistelen kaiholla sitä Väiskin tekemää julkaisua, mikä minimaalisesa ulkoasusaan sisälsi paljon hienoja tekstejä,niin Väiskiöltä, Koivuselta, Holopaiselta ym, keskittyen hypnoosin käyttöön eikä kukkaisterapiaan tai kukkaisrunonlausuntaan, saatikka loitsuineen lampaan teurastamisesta.

Olin itse SHY:n jäsen aina vuoteen 1990, kunnes tajusin mistä tuulet alkavat virtaamaan. Koillislapissa puhutaan usein kolttien tuulesta,silloin kun pyytimiin ei tartu muuta kuin naapurin jätökset, jos sitäkään.

Markku ja Väiski! Toivon teidän kantavan myös huolen omasta hyvinvoinnistanne kaiken tämän paskan keskellä!!

Ystävyydellä ja lämpimin ajatuksin
Tapani Henttonen
18803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

...ihminen kallis.

Huomiseen tai johonkin ajankohtaan.

Kaikki on juuri niinkuin sanot. Vaikka nukkuisimme...

Kaikki on kohti - en sano parempaa, mutta kohti huomista kuitenkin.

Terveisin,

Markku Paunonen

Äänestä
  • Olit kirjoittanut (oliko "Puoskarilaki ja puheenjohtajat" -ketjuun?) vaikuttavan viestin koulutusmeiningeistä. Mitä vaikutuksia voikaan olla, ja minkälaisia seuraamuksia, noiden liittojen ja yhteisöjen suggestiivisesta vaikuttamisesta? Voiko ulkopuolinen kuvitellakaan? Entä se kipuilu ja ne menetykset, joita saa tuta, kun koettaa irrottautua, vapautua outojen liikkeiden koulutussuggestioiden tai oppi-isien vaikutuksista???

    Kiitos viesteistä ja onnittelut kun olet pystynyt irrottautumaan!!!

    Äänestä

  • rajaa kurssibisnekselle kirjoitti:

    Olit kirjoittanut (oliko "Puoskarilaki ja puheenjohtajat" -ketjuun?) vaikuttavan viestin koulutusmeiningeistä. Mitä vaikutuksia voikaan olla, ja minkälaisia seuraamuksia, noiden liittojen ja yhteisöjen suggestiivisesta vaikuttamisesta? Voiko ulkopuolinen kuvitellakaan? Entä se kipuilu ja ne menetykset, joita saa tuta, kun koettaa irrottautua, vapautua outojen liikkeiden koulutussuggestioiden tai oppi-isien vaikutuksista???

    Kiitos viesteistä ja onnittelut kun olet pystynyt irrottautumaan!!!

    ...jotenkin skannaten tuntemuksiasi: kiitos itsellesi!

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

Todella mahtavaa, että olet ilmoituksesi mukaan toiminut puoskarilain puolesta ja "valmentajien", hypnologien ja ym. psyykkaajien puoskarointeja vastaan ja näiden maallikkoliikkeiden hoitojen selvittämiseksi!!!

Toivotan, Sinulle, voimia myös irrottautumiseen maallikkoalan organisaatioista ja vapautumiseen sitovista yhteyksistä ja kaiken maailman listoista!

Äänestä
  • Niin tuo viesti on kait tarkoitettu minulle. Voinen ystävällisesti ilmoittaa, etten ole irrottautumasta mistään, varsinkan Hypnoosiliitosta.

    Kiitos kuitenkin huolenpidosta!
    Tapani H.

    Äänestä

Jatkan: Onko Suomessa mitään tukipalveluja niille, jotka rimpuilevat irti maallikkoliikkeistä tai muista suggestiivisista yhteisöistä? Sillä varmaankaan ei ole helppo juttu vapautua kaikista henkisistä sidoksista, joita terapiayhteisöissä voi syntyä?

Voimia sinulle kun ajat puoskarilakia kurssitoiminnan, epäselvien terapeuttilistojen ja psykovalmennusten saamiseksi kuriin!!! Tsemppiä irrottautumiseesi ja voimaa jaksamiseen!

PS Mutta mistä saavat apua ne, jotka vasta suunnittelvat irrottaua noista alakulttuureista ja niiden henkisistä siteistä ja koulutusten suggestiivisista vaikutuksista?

Äänestä
  • Hyvä Voimaa irrottautujalle.

    Kyselit mistä tukea irrottautumiseen jostain painostusta harjoittavasta tai muuten hankalasta yhteisöstä. Olisiko alla olevasta yhteisöstä Sinulle apua? Jos ja kun tunnistat yhtäläisyydet niin toimi. Äläkä tuijota sanaan uskonto sillä yhtäläisyydet moniin muihinkin manipuloiviin ja painostaviin yhteisöihin ovat selvät.

    Uskontojen uhrien tuki UUT ry
    c/o A. Härkönen
    Kytötie 29 A 7
    01360 VANTAA
    puh. 0400 466 990

    Voit lähettää Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle sähköpostia osoitteeseen [email protected] Vastaamme viesteihin niin pian kuin muilta töiltämme ehdimme. Jos haluat nopeamman vastauksen, ole hyvä ja soita UUT:n auttavaan puhelimeen 0400-466 990. Huom! Emme avaa sähköpostin liitetiedostoja!

    Kannattaa lukea UUT:n sivuilta ”Lahkojen vaarallisuuden arviointi”. Sen lukeminen auttaa ymmärtämään yhtäläisyydet SHY:n toimintaan.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • irrottautujalle kirjoitti:

    Hyvä Voimaa irrottautujalle.

    Väiski ennätti antamaan oman elämänkatsomuksensa mukaisen osoitteen ja voin vain suositella sitä, minäkin. Luotan Väiskiin.

    Tiedän kuitenkin, kuinka paljon koen vihan ja...muita tunteita huijareitani kohtaan. Minä kannatan (Väiskin osoitteen lisäksi)omalääkärin kautta saatua lähetettä, ohjausta (oma)terapiaan.

    Tässäpä Teille ainakin kaksi tietä!

    Samasssa junassa...huominen odottaa iloisena, entistä viisaampana asemalla!

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • irrottautujalle kirjoitti:

    Hyvä Voimaa irrottautujalle.

    Kyselit mistä tukea irrottautumiseen jostain painostusta harjoittavasta tai muuten hankalasta yhteisöstä. Olisiko alla olevasta yhteisöstä Sinulle apua? Jos ja kun tunnistat yhtäläisyydet niin toimi. Äläkä tuijota sanaan uskonto sillä yhtäläisyydet moniin muihinkin manipuloiviin ja painostaviin yhteisöihin ovat selvät.

    Uskontojen uhrien tuki UUT ry
    c/o A. Härkönen
    Kytötie 29 A 7
    01360 VANTAA
    puh. 0400 466 990

    Voit lähettää Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle sähköpostia osoitteeseen [email protected] Vastaamme viesteihin niin pian kuin muilta töiltämme ehdimme. Jos haluat nopeamman vastauksen, ole hyvä ja soita UUT:n auttavaan puhelimeen 0400-466 990. Huom! Emme avaa sähköpostin liitetiedostoja!

    Kannattaa lukea UUT:n sivuilta ”Lahkojen vaarallisuuden arviointi”. Sen lukeminen auttaa ymmärtämään yhtäläisyydet SHY:n toimintaan.

    Väinö Pertamo

    Minusta nämä ovat hyviä neuvoja.

    Äänestä

  • FM täältä vaan kirjoitti:

    Minusta nämä ovat hyviä neuvoja.

    Olen opetusalan ammattilainen.Vuonna 1995 kävin Koivusen-Rimaajan yleisivistävän hypnoosin peruskurssin, joka oli tarkoitettu opettajille työkaluksi oppilaiden kanssa luotavan vuorovaikutussuhteen aikaansaamiseksi. Kurssin jälkeen liityin Hypnoosiliittoon, jonka koulutuspäivillä kävin (3 kertaa vuodessa) kolmen vuoden ajan. Tämän jälkeen, elämän muiden vaatimusten vuoksi jättäydyin passiivijäseneksi, enkä kiireitteni vuoksi enää osallistunut toimintaan. En ole milloinkaan kokenut minkäänlaista painostusta Hypnoosiliiton taholta, eikä sitä ole kokeneet muutkaan tuntemani samassa tilanteessa olevat ystäväni. Ihmettelen ja suorastaan pahoitan mieleni edellä olevista väitteistä. En tosin tunne tilannetta muitten toimijoiden kohdalta mutta itselläni on hyvä käsitys Hypnoosiliitosta ja arvostan sieltä saamaani tieto-taitoa.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Osa meistä on tarkoitettu kokijoiksi, ajattelijoiksi... loput meistä (jos saisin valita, kuuluisin tähän ihmisjoukkoon) ovat vain (muka) vaitonaista kansaa. Höpö höpö.

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Mitä tuolla tarkoitit ?

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Osa meistä on tarkoitettu kokijoiksi, ajattelijoiksi... loput meistä (jos saisin valita, kuuluisin tähän ihmisjoukkoon) ovat vain (muka) vaitonaista kansaa. Höpö höpö.

    Kyllä kai tämä ihmiskontakti on todellisuutta. Olen kulkenut monta polunmutkaa, enkä oikein tiedä, mistä minua syytät. Eikös olekin mahtavaa syyttää elämään syyttömiä?

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Olen opetusalan ammattilainen.Vuonna 1995 kävin Koivusen-Rimaajan yleisivistävän hypnoosin peruskurssin, joka oli tarkoitettu opettajille työkaluksi oppilaiden kanssa luotavan vuorovaikutussuhteen aikaansaamiseksi. Kurssin jälkeen liityin Hypnoosiliittoon, jonka koulutuspäivillä kävin (3 kertaa vuodessa) kolmen vuoden ajan. Tämän jälkeen, elämän muiden vaatimusten vuoksi jättäydyin passiivijäseneksi, enkä kiireitteni vuoksi enää osallistunut toimintaan. En ole milloinkaan kokenut minkäänlaista painostusta Hypnoosiliiton taholta, eikä sitä ole kokeneet muutkaan tuntemani samassa tilanteessa olevat ystäväni. Ihmettelen ja suorastaan pahoitan mieleni edellä olevista väitteistä. En tosin tunne tilannetta muitten toimijoiden kohdalta mutta itselläni on hyvä käsitys Hypnoosiliitosta ja arvostan sieltä saamaani tieto-taitoa.

    ...kysyn kuitenkin - onhan kellosi tässä ajassa?

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    ...kysyn kuitenkin - onhan kellosi tässä ajassa?

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    markkupaunonen näitten viime viestiesi viisautta. Aikaisemmin olet puhunut ihan järkeviä. miksi tämä sumunsekainen, vihjaileva epämääräisyys. Osaathan sanoa asioita selkokielelläkin.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    markkupaunonen näitten viime viestiesi viisautta. Aikaisemmin olet puhunut ihan järkeviä. miksi tämä sumunsekainen, vihjaileva epämääräisyys. Osaathan sanoa asioita selkokielelläkin.

    todellakin näin, moi do.

    Äänestä

Kukahan nyt on irrottautumassa jostain, ja saa näin sylin täydeltä myötätuntoa yrityksiinsä
vapautua maallikkoyhdistysten kiristävästä otteesta.

Itse tosin olen ajatellut eettisistä syistä sanoutua irti Inari-Utsjoen Pilunnussijat ry:stä.
Selviän tuosta eroprosessista ilman tukilahkoja ja psykoterapiaa. Ehkä kuitenkin lievää separaatioahdistusta kokien.

T. Tapani Henttonen

Äänestä
  • (heh heh!)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivottavsti ei taas sekoa ... kirjoitti:

Luin tuolta äsken Markku Punosen sydäntä viiltävän kirjoituksen liittyen SHY:n toimintaan.

Keskeinen ideahan oli se, miten entiset puheenjohtajat Harpe, Santavuori,Niemelä ovat vieneet SHY:n niin syville vesille. Juuri tuo ilmaisu "hypnoosi on kaikkialla" lienee Niemelän ajan peruja. Jos olen väärässä, olen pahoillani.

Alkoivathan samaan aikaan Hypnologiassa ilmestymään mitä omituisimpia tajunnanvirran säätelyoppaita, runoineen kaikkineen. Pidin aikoinaan aivojumppa speliastia ammatti-ihmisenä, mutta tekstejä luettuani muutin käsitykseni. Korhosen muistan ainoastaan epämääräisenä liehulettinä.

Olen seurannut Hypnologia-lehden sisältöä jo pari vuosikymmentä. Muistelen kaiholla sitä Väiskin tekemää julkaisua, mikä minimaalisesa ulkoasusaan sisälsi paljon hienoja tekstejä,niin Väiskiöltä, Koivuselta, Holopaiselta ym, keskittyen hypnoosin käyttöön eikä kukkaisterapiaan tai kukkaisrunonlausuntaan, saatikka loitsuineen lampaan teurastamisesta.

Olin itse SHY:n jäsen aina vuoteen 1990, kunnes tajusin mistä tuulet alkavat virtaamaan. Koillislapissa puhutaan usein kolttien tuulesta,silloin kun pyytimiin ei tartu muuta kuin naapurin jätökset, jos sitäkään.

Markku ja Väiski! Toivon teidän kantavan myös huolen omasta hyvinvoinnistanne kaiken tämän paskan keskellä!!

Ystävyydellä ja lämpimin ajatuksin
Tapani Henttonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu