Olen monesti miettinyt olenkohan ainoa maailmassa, joka on täysin uskollinen seurustelukumppanilleen?
Minä en lähde baariin hakemaan sitä kolmatta pyörää edes pienimmässä tarkoituksessa. En anna kenenkään tahallani tai vahingossa ymmärtää, että olisin jollain tapaa vapaa edes yhdeksi yöksi. En pussaile muiden kanssa tai muutenkaan kuhertele.
Joku voisi sanoa, että miten voi tietää muista naisista mitään, jos ei kokeile?
Periaatteeni onkin, että sinkkuna voi tehdä mitä haluaa, mutta kun seurustellaan ei pidetä peliä muiden kanssa.
Viimeisimmät 7vuotta olen seurustellut pettäjien kanssa. Seurannut vierestä miten kolmas pyörä isketään (tyttö parat ovat pahasti pettyneet, kun heille on selvinnyt, että ihastus onkin vain käyttänyt hyväksi heitä).
Tutustunut erilaisiin uusiin ystäviin jopa parhaisiin kavereihin, jotka ovat kuitenkin ennen pitkää löytyneet kumppanini sängystä (tai pikemminkin muualta kun sängystä, mutta sitä vastaavaa tehtävää suorittamasta).
Tiedän että ihmiset ovat erilaisia, mutta välillä tuntuu niin kovin yksinäiseltä. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Muitten mielestä olen tiukka pipo, kun en pelehdi muitten kanssa. Sekö on tiukkiksen merkki?
Voisin kuitenkin tehdä mitä tahansa muuta piristävää ja räväkkää.
Jos tämän tekstin lukee joku joka on oikeasti uskollinen ja luotettava kumppanilleen ja ystävilleen, niin jätä tänne viesti.
Pienikin merkki teidän olemassaolosta loisi minulle uskoa ja jaksamista tulevaisuuteen.
Feels like alien!
Minä en lähde baariin hakemaan sitä kolmatta pyörää edes pienimmässä tarkoituksessa. En anna kenenkään tahallani tai vahingossa ymmärtää, että olisin jollain tapaa vapaa edes yhdeksi yöksi. En pussaile muiden kanssa tai muutenkaan kuhertele.
Joku voisi sanoa, että miten voi tietää muista naisista mitään, jos ei kokeile?
Periaatteeni onkin, että sinkkuna voi tehdä mitä haluaa, mutta kun seurustellaan ei pidetä peliä muiden kanssa.
Viimeisimmät 7vuotta olen seurustellut pettäjien kanssa. Seurannut vierestä miten kolmas pyörä isketään (tyttö parat ovat pahasti pettyneet, kun heille on selvinnyt, että ihastus onkin vain käyttänyt hyväksi heitä).
Tutustunut erilaisiin uusiin ystäviin jopa parhaisiin kavereihin, jotka ovat kuitenkin ennen pitkää löytyneet kumppanini sängystä (tai pikemminkin muualta kun sängystä, mutta sitä vastaavaa tehtävää suorittamasta).
Tiedän että ihmiset ovat erilaisia, mutta välillä tuntuu niin kovin yksinäiseltä. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Muitten mielestä olen tiukka pipo, kun en pelehdi muitten kanssa. Sekö on tiukkiksen merkki?
Voisin kuitenkin tehdä mitä tahansa muuta piristävää ja räväkkää.
Jos tämän tekstin lukee joku joka on oikeasti uskollinen ja luotettava kumppanilleen ja ystävilleen, niin jätä tänne viesti.
Pienikin merkki teidän olemassaolosta loisi minulle uskoa ja jaksamista tulevaisuuteen.
Feels like alien!
Vastaukset 61
Vanhimmat
Minä rakastan tyttöystävääni koko sydämestäni ja olen hänelle täysin uskollinen. Ja minä myös tiedän, että hänkin on uskollinen minulle.
Maailmassa ei ole mitään tärkeämpää kuin hän, enkä ikinä haluaisi pahoittaa hänen mieltään. Pettäminen ei edes ikinä kävisi mielessäni, koska rakastan häntä. Hänen kanssaan minä haluan elää elämäni, kahdestaan.
että uskollisuus on jotenkin outoa vai? No enpä kyllä yhtyisi tuohon mielipiteeseen!
Minä olen näet sitä mieltä, että ihmiset jotka eivät pysty olemaan uskollisia kumppanilleen, eivät edes sellaista tarvitse. Lennelkööt vaan kukasta kukkaan (tai johonkin muualle) niin paljon kuin sielu sietää, kunhan eivät siinä sivussa aiheuta mielipahaa kenellekään.
Jos uskollinen ihminen on tiukkapipo, niin lukeudun mielelläni siihen joukkoon. Hyvä kaikki tiukkikset! :)
Juuri näin. Olen samaa mieltä.
en voisi kuvitellakaan pettäväni tyttöystävääni,(minua on kyllä petetty...) minulle on itsestään selvää, että kun seurustellaan niin silloin ei muiden kanssa olla, se ei ole tiukkapipoisuutta! ja jos ei pysty olemaan vain yhden kanssa kerrallaan, niin silloin ei pidä ryhtyä seurustelemaan.
Hei!
On sitä uskollisuutta olemassa.
Minä asun 600 kilometrin päässä tyttöystävästäni. Jos meillä ei olisi tavattoman paljon rakkautta, keskinäistä luottamusta, ystävyyttä ja toisen kunnioittamista tässä parisuhteessa, niin tästähän ei tulisi mitään.
Emme ole edes koskaan joutuneet keskustelemaan vakavasti aiheesta. Uskollisuus on luonnollinen osa suhdetta. Kumpikin on luonnoltaan yhden naisen nainen! Ja meidän ystäväpariskuntamme ovat samanlaisia, yhdessä tai erillään asuvia pariskuntia. Juju on kahdessa voimakkaassa aikuisessa, joilla on omia ystäviä, oma elämä ja yhteinen elämä!
..kaikkien naisten ihannetilasta, unelmasta.
miten erilaisia me ihmiset olemme. Se mikä toiselle on unelmaa on toiselle totta.
Tosi hyvä että otit tuon puheeksi. Minäkin olen aina ollut uskollinen kumppanilleni. Tosin nyt elän yksin mutta muista syistä.
Olen myös etsinyt samat arvot omaavaa kumppania mutta en ole onnistunut löytämään. Kyllä naisia olis vaikka kuinka jotka haluu heti sänkyyn ja huomenna jo toisen luo mutta ei kiinnosta. Harmittaa kun muuten vois olla mahdollisuuksiakin rakentaa jotain mutta kun näkee ettei toinen pysähdy minun kohdallani. Liekkö sitten se ettei rakasta riittävästi. Välillä tuntuu että ihmiset ovat kadottaneet luottamuksen toiseen ihmiseen.
On niin paljon just tuota että lennetään kukasta kukkaan ja luullaan ettei muuta ole enää olemassa mutta onhan meitä. Minullekin on monta kertaa sanottu että laske rimaa ja mene niinkuin muutkin mutta tuntuu siltä että silleen elämällä kadotan oman sieluni ja sisäisen rauhani.
Samalla sitä rikkoo toistakin vaikka kuinka näyttäis siltä jotta toinen ei kärsis.
Minusta on kunnia asia olla uskollinen toiselle. Ja olen ihan varma siitä että jos pettää toista ja vaikka kumppani ei koskaan pääsis tietoon siitä niin jotain siinä suhteessa muuttuu. Et voi enää katsoa rehellisesti toista silmiin niinkuin ennen. Sitä tulee jotain näkymätöntä väliin joka on haitallista. En tiedä ymmärtääkö kukaan sitä mitä yritän kertoa. Oma tietoisuus kuitenkaan ei mihkään katoa totuudesta.
Hyvää jatkoa kaikille ja pidetään lippu korkealla.
Ihanaa huomata, että meitä uskollisia on kuitenkin olemassa. Meinasin jo heittää toivoni tämän asian suhteen. Itsekin kannatan ehdottomasti uskollisuutta. Mikä nykyajan ihmisiä vaivaa, kun eivät siihen kykene. Ei se ruoho niin vihreää aidan toisella puolella ole. Hyvää kesää kaikille !!!
Olen pettänyt muutaman kerran noin 10 vuoden aikajänteellä ja tulen toivottavasti pettämään jatkossakin.
Niin harvoin tapaan naisen josta olen siinä mielesssä kiinnostunut, että jos todellakin tunnen sellaista halua jotain kohtaan niin AIVAN VARMASTI petän.
En kuvittele olevani pyhimys tai "lopussa" saavani jotain kiitosta siitä että en olisi pettänyt, SAATIKKA tuomiota siitä että olen pettänyt.
Ja luonnollisesti sitten annat kumppanillesikin saman oikeuden mukisematta?
Kyllä vain!
Ei toista voi kokonaan vangita tai omistaa - siitä ei hyvää seuraa.
Eli jos siltä tuntuu niin siitä vaan! Turha tehdä itsestään marttyyria!!! Silloin vaan rupeaa aikaa myöden vihaamaan sitä toista - "tuo se on estänyt minua tekemästä ja kokemasta sitä tai tätä"
Tyttikseni ei saa kosaan tietää mitä olen tehnyt, enkä minä tiedä kaikkea mitä hän tekee. Kuten sanoin tätä sattuu niin harvoin, että ei se meidän suhteeseen vaikuta.
Ja usko tai älä, nuorempana olin ehdottomasti sitä mieltä ettei pettää saa - se on kerrasta poikki!!! OMASTA mielestäni olen kasvanut ja oppinut jo sen verran että tuo vapaus pitää olla.
Himputti, unohdin loppuun vuorostani esittää Sinulle kysmyksen:
Jos seurustelisit ja sitten yksi kaunis päivä joutuisit tilanteeseen, jossa tapaisit kerta kaikiaan ihanan naisen (voit yksinkertaisuuden vuoksi valita vaikka jonkun huippumallin, näyttelijän tms. ) ja te silminnähden tuntisitte himoa toisianne kohtaan ja haluaisitte molemmat rakastella. Ketään muita ei ole paikalla, eikä kukaan saa koskaan tietää.
Kieltäisitkö sen itseltäsi tai rakkaimmaltasi?
Jos, niin olet todella kypsymätön tyyppi, kasvun paikka. Jos et kiellä, niin miten se eroaa siitä mitä sanoin ekassa viestissäni miksi joskus petän?
Olen niin voimakkaasti eri mieltä!
Jos oikeasti rakastaa toista ja toinen rakastaa takaisin, ei tee mieli pettää eikä toisenkaan.
Kyse on henkisestä kyspsyydestä nimenomaan!
Jos haluaa naiskennella ympäriinsä, ei ole kypsä seurustelemaankaan. Mitä järkeä on käydä vieraissa jos ei oma kulta riitä?
Parempi olla sinkkuna jos ei osaa seurustella!
Ole vaan eri mieltä, minä olen sitä toista mieltä.
Pidemmän päälle on kypsyyttä se että ymmärtää ettei kukaan ole täydellinen, eikä se ettei petä ole mikään absoluuttinen hyve, kynsin hampain tavoiteltava "pyhyys".
En halua paisutella asiaa, että jos todella hyppii kukasta kukkaan ja usein, voi olla että suhde on syytä lopettaa, mutta tuo kuvailemani pari kertaa 10 vuoden aikan on mielestäni kuitenkin ainakin MINULLE se tila johon olen tyytyväinen - en odota täydellistä uskollisuutta sen enempää itseltäni kuin tyttöystävältänikään.
En uskokaan, että kukaan 'tavoittelee' uskollisuutta itseisarvona.
Uskollisuus on luonnollinen osa parisuhdetta jossa asiat ovat kunnossa. Pettäminen on oire siitä että suhde ei toimi tai tyydytä. Silloin on hyvä miettiä onko oikean ihmisen kanssa.
Minä elän hyvässä parisuhteessa tällä hetkellä.
Pohjalaisena olen melko temperamenttinen ja kun toinen on myös Pohjalainen ja asutaan Pohjanmaalla niin voit uskoa että ollaan melkoisen suoraviivaista porukkaa.
Ehkä se on suurkaupungissa eri asia kun vietätte pinnallisempaa elämää.
Täällä elämän perusasiat korostuvat ja ihminen on ihminen eikä kertakäyttötavaraa.
Hei!
Olen myös pohojolaanen, joten siitä ei selitystä löydy. Asun kylläkin Helsingissä.
Kirjoitit "uskollisuus on luonnollinen osa parisuhdetta". Mielestäni ei ole luonnollinen osa, vaan kopioitu heteromalllista, isä+äiti ja kirkon tarpeesta kontrolloida. jos ihminen vapaasti valitsee, ei ole 100%:n uskollinen, aina. (vaikka parisuhteessa elää ja haluaakin elää).
Onnea valitsemallanne tiellä, älkää kuitenkaan tuhaduttako toisianne hengiltä, asia joka voi olla Teille ajankohtainen 10 vuoden kuluttua....
... sen verran, ettei se ole mikään automaattinen seuraus siitä, että sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla tai muuten isommassa kaupungissa.
Oma ja tyttöystäväni, elämänkumppanini uskollisuus on meille luonnollinen asia. Emme halua pettää, eikä meillä siihen onneksi tarvetta olekaan. Seurustelusuhteeseen ja yhdessä elämiseen kuuluu tiettyjä pelisääntöjä, jotka kaikkien on omalta osaltaan yhteisesti sovittava. Meidän elämäämme kuuluu rehellisyys ja uskollisuus. Meistä toisen pettäminen on epärehellistä, eikä tule kuulumaan meidän elämäämme. Kyllä se kipinä omaan suhteeseen pitää saada itsestä ja rakkaastaan, ei kodin ulkopuolelta.
Kieltäisin itseltäni, toisen puolesta en voi puhua. Tietäisihän tapahtuneesta joku, siis minä itse. Ja minä taas tiedän miltä tuntuu kun toinen vanhemmista pettää ja särkee sillä lapsuudenkodin ja perheen perusturvallisuuden ja tiedän myös miltä tuntuu kun se oma rakas puoliso pettää. Ei minusta ole aiheuttamaan sitä tuskaa kenellekään, mielummin pidän sen lihanhimon kurissa koska ainoa mitä siihen vaaditaan on itsehillintä. Eipä sen jälkeen tarvi peitellä syyllisyyttäkään.
Eli siis jos pitää valita parin tunnin hekuma ja siitä seuraava pitkäaikainen syyllisyys ja valehtelu tai pieni riipaisu siitä etten päässytkään kokemaan sitä parin tunnin hekumaa mutta voin rauhassa nukkua yöni rakkaani vieressä, valinta on hyvin helppo.
rakastaa toista, niin ei tule mieleenkään pettää, vaikka tulisi kuinka kuuluisa ja hyvännäköinen misu vastaan. kyllä se on niin että jos seurustellaan niin silloin ei muihin kosketa. eli vastaus on: en kieltäisi, mutta se että hän haluaisi rakastella toisen kanssa osoittaisi vain ettei hän rakasta minua tarpeeksi, joten saisi mennä menojaan.
Kovin jyrkkää tekstiä:)
"Naiskennella ympäriinsä", siitähän todellakaan ei ole kysymys.
Tätä mieltä minäkin olen, että uskollisuus ei varsinaisesti ole luonnollinen parisuhteen osa, vaan perustuu hylätyksi tulemisen pelkoon, omistushaluun, kontrolloimishaluun jne. Ja nimenomaan on opittu ahdasmielinen malli.
Vain täysin vapaa voi sitoutua.
Enkä myöskään usko, että parisuhteessa tarvitsee olla mitään varsinaista vikaa, vaikka 100%:sta uskollisuutta ei noudateta.
Raakkaasi ja sinä tunnette vetoa toisiinne, mutta ette saavuta luottamusta juuri sinä hetkenä ja jompi kumpi tai molemmat sitoutuvat tahoilleen.
Tunne tähän ykkösrakkauteen jää kytemään.
Tulee aika ja oivallus ja kumpikin uskaltaa ja löytää tien toistensa luo. Syntyy kiihkeä romanssi kahden aikuisen ihmisen välillä. Romanssiin on mahdollisuus, eikä se haittaa kummankaan parisuhdetta.
Tämäkö nyt pitäisi kieltää ja kasvattaa ärtymystä sisällään, että ei aikoinaan uskaltanut??
Vai voiko aikuisen tavoin ratkaista asian ja elää romanssi todelliseksi niin kauan että roihu laantuu.. Kysyn vaan!
..minua on rakastettava niin per.....leesti;D
Hyvä "Jennifer", sanoit sen paremmin kuin minä!
Minusta juuri tämän tajuaminen vie oman aikansa ja siihen tarvitaan elämänkokemusta ja omakohtaista kokemusta yleensä erilaisista ihmisistä.
Tiedät jo mitä minä vastaan:
Tottakai pitää elää ja se roihu kyllä valitettavasti loppuu.
Ellei elä ja koe mahdollisimman luontevasti niitä asioita joita elämän polut eteen tuovat, niin tulee helposti epätyydyttävä olo tai jopa se marttyyrius..ja marttyyrihan odottaa kuitenkin "lopussa" jonkinlaista palkintoa...Tätä palkintoa sen toisen pitää sitten tälle martyyrille koko ajan "antaa". Onpa hienoa ja aikuista ja pitemmän päälle IHAAANA parisuhde!!!
Hei vanha sanonta tähän: itselleen se sika tinkiä tekee jos ruuhensa kaataa...
Jotkut ihmiset eivät tarvitse elämäänsä valtavaa määrää valloituksia ja yhdenillanjuttuja. Jotkut eivät myöskään arvosta fyysistä seksiä kovinkaan korkealle ainakaan vieraiden ihmisten kanssa.
Jos ei harrasta irtoseksiä muutenkaan, miten uskollisuus parisuhteessa silloin voi perustua huonoon itsetuntoon tai pakollisiin juttuihin?
Entäs jos se on ihmiselle luonnollinen olotila?
Minun suhteessani ei ole omistushalua eikä kontrolloimishalua. Eikä varsinkaan hylätyksi tulemisen pelkoa. Asumme eri paikkakunnilla.
Tilaisuuksia moiseen toimintaan ei tarvitsisi edes hakea, sitähän voisi pettää vaikka päivittäin. Mutta kun ihan oikeasti ei kukaan muu kiinnosta tippaakaan.
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tässä meidän mallissamme täyttää nämä ahdasmielisyyden kriteerit. Meillä on henkistä tilaa olla itseksemme. Olemme aikuisia ihmisiä, joilla on voimakas rakkaussuhde kahden eri paikkakunnan välillä.
Kun palasin tässä lukemaan mitä muut ovat kirjoittaneet olin aika hämmästynyt siitä, miten negatiivisesti uskollisuuteen suhtaudutaan.
Minulla ei ole tarvetta käydä vieraissa, vaikka toinen asuu kaukana. Toisaalta, en ole koskaan suostunut lähtemään baarista kenenkään mukaan koko elämäni aikana, joten on hyvin epätodennäköistä että muuttaisin toimintamallia enää tässäkään iässä - varsinkin kun en jaksa käydä ulkosalla kuin muutaman kerran vuodessa.
Minkä takia pitää olla marttyyri jos omaa periaatteensa ja elää niiden mukaan? Mulla on jyrkkä kanta ainakin itseni suhteen mitä tulee pettämiseen, en silti koe sitä rajoittavana enkä koe että se tekisi minusta marttyyria. Kaikki eivät elä niinkuin minä ja se suotakoon heille, itse elän niinkuin elän ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Jos minut jossain lopussa palkitaan siitä, hienoa, jos ei, ainakin itse tiedän eläneeni juuri niin kuin haluan ja koen oikeaksi ja se riittää minulle. Enkä minäkään enää mikään märkäkorvaidealisti ole, se ikä on jo ohitettu.
Kirjoituksessasi painotat aivan eri kantilta tätä uskollisuusasiaa kuin minä.
Näet palstakirjoitusten olevan uskollisuutta vastaan ja minä taas näen asian päinvastaisena. Uskollisuutta pidetään välttämättömänä ja ehdottomana. Pitää olla uskollinen, vaikka henki menisi.
Tätä menttaliteettia vastaan olen. Uskollisuus on ihana täyttymys kahden rakastuneen ihmisen välillä ja se tulee ikään kuin itsestään. Mutta kaikki suhteet eivät kuitenkaan ole tätä tasoa, joten niihin suhteisiin, monimuotoisiin, en lähtisi mestaroimaan uskollisuuden pakkopaitaa.
Tilanteet muuttuvat parisuhteen aikana, välillä rakastetaan enemmän ja välillä toista ihmistä jopa vihataan. Tunne-elämämme on monimuotoinen. Tarvitsemme välillä ravintoa sielullemme silloinkin, kun kumppanimme ei pysty sitä meille tippaakaan antamaan. Samaan aikaan saatta samansuuntaisissa tunnelmissa elää parhaan kaveriperheen toinen osapuoli ja nämä kaksi ihmistä kohtaavat. Syntyy paljon positiivista energiaa, hellyyttä ja sielua ravitsevaa rakkautta, vaikka ei hennotakaan rikkoa perheitä tämän välivaiheen vuoksi..
Ei elämä ole ennalta kirjoitettu kirja!!
Haluan näihin uskollisuusasioihin ja yleensä parisuhdekeskusteluun avoimmuutta ja rehellisyyttä. Tiedän, että se herättää paljon hätää monelle ihmisille. Tuntuu varmaan, että olen juuri nyt rikkomassa perheitä ja antamassa siunausta pettämiselle ja sängystä sänkyyn hyppimiselle. Ja siitä ei todellakaan ole kysymys.
Kymmenen vuoden suhteen aikana saattaa olla vain yksi vaihe, jolloin hellyyttä on saatu oman suhteen ulkopuolelta. Se on ollut sen ajan tilaus ja tullut tarpeeseen, muuten suhde olisi saattanut katketa. Olisiko se ollut parempi?
Ja kun puhun suhteen ulkopuolisesta hellyydestä, en välttämättä puhu vielä sänkyyn menemisestä, vaan hellyyttä voi toiselle ihmiselle antaa niin monin eri tavoin. Itseäni saattaa jo kaunis ja kiinnostunut katse kantaa useita päiviä eteenpäin silloin, kun Kaikki omassa elämässä on turhaa ja päin helvettiä..
JA SITTEN SEURAA MIELENKIINTOINEN KYSYMYS:
Mihin muuten se itseä eniten koskee, jos kumppani saa suhteen ulkopuolista hellyyttä????
kirjoitit:
Vain täysin vapaa voi sitoutua.
Olen täysin samaa mieltä!!
Tunnen kaikinpuolin olevani täysin vapaa, ei ole mitään millä minut joku voisi saada häkkiin kuin eläimen :-)
Siksi juuri haluan täysin vapaasta tahdostani olla uskollinen (ja tilanne on kohdallani aina ollut sama).
Tunneihmisenä voin vain todeta että oma tunne-elämäni on luonnostaan yksiavioista. Ja rakkauteni, on niin lämmintä ja suurta, ettei siihen kuulu mikään suuren luokan pelleily, kuten uskottomuus, sitä edes haluaisi pilata.
Pettämiseen voi liittyä moneet asiat,
ei tarpeeksi hyvä itseluottamus, mutta varmasti myös monet muut syyt,
ja koko asia ei ole loppujen lopuksi petetyn ongelma: pettäjän oma taakka on kantaa tekonsa (jonkinlainen seuraushan tulee joka asiasta).
Siinä se tulee tämä ajatus uskollisuuden ehdottomuudesta, että vain totaalinen uskollisuus on hyvää ja kaikki muu on huonoa.
Puhdasoppisuutta, fundamenttalismia, vastaan olen ollut jo pitkään myös käydessäni uskonnollisia keskusteluja ja tämä sama puhdasoppisuus, ehdottomuus tulee myös mukaan näihin uskollisuuskeskusteluihin.
Minä saanen muistuttaa, että olen myös erittäin vakava ja syvästi tunteva ihminen. Minkäänlaista pelleilyä en siedä, eikä tämä uskollisuuskeskustelu olekaan mielestäni, uskollisuus vastaan pelleily. Olen yrittänyt tuoda kantaani esiin, joka on kaikenlaista ehdottomuutta vastaan.. Olen elävän elämän puolustaja. Tunteet tulevat ja menevät. Ravitsevat ja ravistelevat.
Meistä niin monet elävät "lintukodoissamme" autuaan tietämättöminä, että kumppanimme saattaa taistella voimakkaissa tunneryöpyissä rukoillen mielessään, hellitä jo kuristusotetta rakkaani, en ole mihinkään sittenkään lähdössä luotasi, mutta anna tuntea minun tämä tunne vapaasti.
Älä pakota minua rakastamaan itseäsi!
Älä ole antavinasi vapautta minulle sanomalla, että välitse ihastuksen tunteesi tai minut. Se ei ole valinnan antamista todellisuudessa. Se on sama asia kuin sanoisi valitse vapaasti, tämän tehtävän suorittaminen tai hyppää tuosta jyrkänteeltä..
Oi meitä..
Tämän elämän monimuotoisuuden puolustajana aijon edelleenkin esiintyä. Löytäisinpä vain oikeat sanat kertoa, mitä oikeastaan tarkoitan, kun alvariinsa tulee kirjoituksiini vastauksia olettaen minun kannattavan jotain hurvittelu-mallia, eikä tarkoitukseni ole sinne päinkään.
Joo ja ihminen kantaa myös kaikkien "ei-tekojensa" seuraukset.
Siis että olisi halunnut pettää, mutta ei tee sitä koska on PAKKO olla uskollinen.
Tästä ei kyllä voi pidemmän päälle hyvää seurata. Eikö kukaan tajua että silloin kieltää itsensä ja aikaa myöden voi jopa alkaa vihata tyttöystäväänsä koska tälle on pakko olla uskollinen. Ei se tyttöystävä koskaan tule pärjäämään siinä paljonko hänen pitäisi mielestäsi sinulle hyvittää (tietämättä koko asiasta mitään!!! -onnellisen tietämätön?) ettet ole KERTAAKAAN koko 50 vuotisen suhteenne aikana häntä pettänyt!
Pyydä MITALI ja kunniakirja ja hyppää voltti!
Tulee vaan marttyyreita ja katkeruutta PIDEMMÄN PÄÄLLE: "kyllä mä silloin vuonna 5 ja 6 oisin halunnut pienen ihanan ja kauniin kokemuksen neiti X:n kanssa mutta sun takias kieltäydyin...prkle...
Minä olen ollut uskollinen yli 10 vuotta ihmiselle, jota en voi koskaan saada. Meillä ei ole ollut mitään suhdetta, eikä varmaan tulekaan. Joskus olen haaveillut muustakin, mutta tästä on jo tullut elämäntapa, jota en pysty muuttamaan. Jotkut ovat yrittäneet puhua minulle järkeä, mutta tulen siitä vain vihaiseksi. Kaukorakkaus on turvallista. Kukaan ei jätä, kun häntä ei ole koskaan oikeasti ollutkaan. Tiedän, että kaukorakkaus on kehittymättömän ihmisen merkki. Välillä tulee mieleen, ettei tällainen ole mitään rakkautta, vaan itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta ja kostoa. Ehkä minä vihaan niin paljon, etten halua kohdata ketään, jolle pitäisi olla uskollinen. Tuohon ajatukseen, että sinkkuna voisi tehdä mitä haluaa: onko sitä enää sinkku, jos tekee ihan mitä vaan?
ihan tosissani sitä, että menetän kaukorakkauteni kohteen ikuisiksi ajoiksi, jos petän rakkauteni kohdetta ryhtymällä seurustelusuhteeseen jonkun toisen kanssa. En halua luopua unelmistani enkä haaveistani ikinä. Ehkä minä joskus vielä tulen onnelliseksi... en vaan tiedä, kenen kanssa. Yksinkin voi elää, mutta usein tuntuu, että sitä on ihan liiankin yksin. En taida enää pystyä normaaliin ihmissuhteeseen. Kaukorakkaus on turvallista ja lohdullista, se korvaa melkein uskon jumalaan. Kaukorakkaudessa on paljon hyviä puolia, mutta myös huonoja. Joutuu olemaan aika paljon yksin, ja toinen "pettää" koko ajan. Kaukorakkauteni kohde on perheellinen ihminen. Minä olen tyhmä, kun en osaa luovuttaa ja päästää irti. Minäkin haluaisin "oman" elämän. Tässä vaan odottelen ihmettä, jota ei tapahdu. Eihän elämässä tapahdu mitään niin isoja ja ihania asioita, että voisi saada sen, jota rakastaa, jota on rakastanut ja ihaillut vuosia. Mahdotonta. Kaukorakkauteni kohde ei edes tiedä tunteistani. En tiedä, mitä hän ajattelisi, jos tietäisi, kuinka kauan olen palvonut häntä ja miten olen omistanut elämäni hänelle. Välillä toivon, että hän saisi tietää, välillä en. Jos unelmani toteutuisivat, se olisi kuin satuelokuvasta. Eihän elämä ole sellaista, ikävä kyllä.
Kyllähän minäkin olen tietyssä mielessä varsinaista kumilankaa, mutta kyllä minä nyt sinulle sanoisin, että jos sinulla ei ole mitään pätevää syytä toteuttaa haavemaailmaasi ja olla sille uskollinen, niin perusteellinen omien motivaatioiden penkominen on paikallaan.
Ei muuta, mutta kohta sinulla on takanasi "elämätön elämä" ja se ei taatusti ole kivaa, kun siihen todellisuuteen herää.
Minusta tuntuu, ettei kukaan voi ottaa minua vakavasti. Kukaan ei voi rakastaa minua niin paljon, kuin mitä minä olen rakastanut kaukorakkauteni kohdetta. Kaikki minulle kiinnostustaan osoittavat ihmiset tuntuvat minusta pelottavilta, ilkeämieliltä pilailijoilta. Ja sitten tämä tosiasia, että jos ihastun johonkuhun, kuten aika usein tapahtuu, en halua mitään suhdetta ihastukseni kohteen kanssa. Se ei tunnu turvalliselta. Haluan, että toinenkin osapuoli voi olla ihan turvassa. Minä suojelen itseäni ja haluan suojella myös toista. Minä en kestä sitä, että jotkut ihmiset tulevat neuvomaan minua, miten minun pitäisi rakastaa ja mikä on oikein esim. tässä uskollisuusasiassa. Yksin, ilman neuvojia joudun kuitenkin ihan hukkaan! On olemassa ihmisiä, jotka rakastavat yleviä periaatteitaan enemmän kuin itseään tai toisia. Omat elämäntavatkin voivat käytännössä olla sitten ihan mitä tahansa. Eihän rakkaudesta ja uskollisuudesta saa tehdä kidutusta! Joutavat puheet ja lupaukset uskollisuudesta tarkoituksena huijata toista (ja itseään) joutavat pois. Tässä asiassa teot ja tekemättä jättämiset ratkaisevat, eivät puheet. Toiselle voi esittää vaatimuksia, mutta vain itse voi pakottaa itsensä noudattamaan niitä. Jokaisella on oma valinnanvapaus, sehän on tosiasia. Jatkuvat uskollisuuden vaatimukset herättävät ainakin minussa vihaa, varsinkin jos niitä esittää minulle täysin väärä ihminen. Ehkä minä en ole kohdannut sitä oikeata ihmistä vielä. Viitsisinkö enää yrittää mitään ihan tosissani, vai olenko jo elämäni elänyt täysin toivoton tapaus? Miten elämä voi muka mennä hukkaan? Ovatko tunteeni kaukorakkauteni kohteelle olleet täysin turhia? Ehkä olen oppinut rakastamaan ja olemaan uskollinen... Olen melko varma, että kaukorakkauteni jatkuisi oikeasta rakkaussuhteesta huolimatta. Siinäpä yksi rohkaiseva ja lohdullinen ajatus, mutta en tiedä, mitä vastapuoli siitä ajattelisi. Taidan olla itsekin pelkkä puhuja, joka ei pysty rakastamaan ketään eikä olemaan uskollinen kenellekään. Parempi ehkä siis jäädä unelmoimaan, niin en ole pettämässä ketään, eikä minuakaan petä kukaan... mitä nyt minä itse itseäni. Pettäminen on todellista elämää, ja jos sen pelossa ei uskalla elää, eikö silloin anna pettämiselle kaiken vallan elämässään?
...puhua eikä pettämisestä! Miten nämä asiat menevät aina ihan miten sattuu?!
Pelkään myös, että joku alkaa pitää minua huorana, jos luovun uskollisuudestani kaukorakkauteni kohtelle. Sitä huora-sanaa en haluaisi kuulla koskaan. Nimittelevätkö lesbot toisiaan huoriksi, ja onko se joku ihan kauhea asia, jonka kanssa ei voi elää? Siksikään en halua parisuhdetta, sillä sehän voisi epäonnistua ja sitten tuntisin itseni likaiseksi, melkein huoraksi. Kuka minua sitten huolisi? Miehet voivat leimata naisen huoraksi niin vähästä, vaikkapa vain siitä syystä, ettei niille anna. Olen saanut kuulla tällaisia vihjailuja - ja voinut niiden takia todella pahoin. Olenko huono ihminen = huora sen takia, että haaveilen rakkaudesta ja ihastun herkästi, vaikken tee haaveistani totta? Tunnen itseni välillä syntisäkiksi, vaikken ole ollut kenenkään kanssa vuosikausiin, mitä nyt kirjeenvaihtoa ja paria suudelmaa lukuunottamatta. Tuntuu välillä siltä, että haaveiden muuttaminen todellisuudeksi olisi liian iso muutos minulle. Todella raju pudotus jostakin. Ja en kyllä kestä sitä, että joku tulee vaatimaan minulta uskollisuutta ihan itsestään selvänä asiana. Ajattelen, ettei ihminen tiedä, mistä puhuu. Enkä ole valmis sitoutumaan. Tässä on ollut sitoutumista ihan tarpeeksi. Vapaudessa on omat hyvät puolensa. Onneksi voi haaveilla (sallituissa rajoissa). Itse asiassa, en voi haaveilleni mitään. Olen ihan voimaton ja tahdoton.
Jos rakkaus ja uskollisuus ovat ihan niin kuolemanvakavia asioita, niin miten sitä uskaltaa oikein edes elää?
Ohhoh.
Onpa uskomaton ketjullinen viestejä.
Nyt MINÄ tunnen oloni ihan oikeasti tosi tosi poikkeavaksi.
Minulla ei ole koskaan ollut yhtä ainoaa yhdenillanjuttua. En osaa harrastaa seksiä tuntemattoman ihmisen kanssa.
Nuorena tyttönä kävin ravintoloissa tanssimassa. Seuranhakumatkoja eivät ne illat totisesti olleet, eivätkä ole nelikymppisenäkään.
Viimeisin seurustelukumppani löytyi seitsemän vuotta sitten deittinetin kautta.
Samanlainen, väärälle aikakaudelle syntynyt, yhtä syvällinen vanhanaikainen ihminen.
Liittomme on perinteinen, monen mielestä varmaan tylsä.
Asumme omissa asunnoissamme mukavuussyistä.
Kumpikin keräilee tavaraa, joten ei kannata ihan pientä asuntoa ostaa. Molemmilla on jo oma asunto, joskus on vitsailtu uuden, yhteisen asunnon hankkimisesta niin että pidetään vanhatkin rojuvarastoina.
Kummallakin on omat ystävät ja yhteiset ystävät erikseen. Harrastuksia on yhteisiä ja omia.
Olusilla käydään sekä yhdessä että erikseen.
Toinen joutuu välillä matkustamaan muutamaksi kuukaudeksi töiden takia poiskin, ja siltikään ei ole mielessä muita.
En pystyisi kuvittelemaan tilannetta jossa harrastaisin seksiä tuntemattoman kanssa.
Olen jopa niin vanhanaikainen, että tapailen ensin pitkään ennenkuin mitään fyysistä tapahtuu. Onneksi on aina löytynyt (noh, kaksi edellistä kertaa) yhtä vanhanaikainen sielu.
Toinen suhde päättyi osapuolten liialliseen erilaisuuteen harrastusten suhteen. Toinen siihen, että toinen osapuoli huomasi olevansa bi ja on nyt naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Elämä kuljettaa. Toiset ovat ikuisia Casanovia, toiset juurtuvat suhteeseensa.
Joillekin parisuhde on elämän jakamista. Toiselle yhdessäoloa. Joillekin kaikkea tätä.
Jotkut haluavat olla henkisesti vapaita ja osoittavat vapaudenkaipuunsa irtosuhteilla.
Meillä ei kysellä menemisiä eikä tulemisia. Eikä tilitetä jokaista siirtoa. Se on tarpeetonta.
Luottamus on syntynyt pitkästä tuntemisesta.
Kuuluisin varmaan 1800-luvulle moraalikäsitysteni kanssa. Taidan olla tälle vuosituhannelle aivan liian vilpitön luonnonlapsi - tätä olemme molemmat kumppanini kanssa naureskelleet. Ei meistä ole pintaliitoon eikä irtoseksiin.
Silmäpeliä sentään osaamme pelata vieraiden kanssa. Mieluiten silloin kun ollaan yhdessä liikenteessä. Se on kivaa. Mutta ei johda mihinkään:) Ja tietenkin heterokapakassa kaappilesbojen kanssa...
täällä on toinenkin, jolle yhdenillanjutut eivät sovi. on minulla joskus nuorempana joitakin sellaisia ollut, mutta en kyllä kokenut niitä minkään arvoisiksi, joten enpä ole niitä harrastanut noiden muutamien kokeilujen jälkeen. minä haluan rakastella vain tutun ja turvallisen ihmisen kanssa, hänen kanssaan, jota rakastan.
..kumpuaa jo sinunkin mieleesi, vaikka suhteesi onkin kaukorakkaus ja haaverakkaus, ei todellinen siinä mielessä, että se olisi molemminpuolista edes.
Ja johan sieltä vaatimusten musertamasta mielestä tulee jo huorat ja perkeleet.
Tätä minä olen tarkoittanut, kun olen puhunut oman ruumiin käyttöoikeuden antamisesta toiselle.
Näköjään tämä voi mennä jopa mielen antamiseksi haaverakkaudelle..
Kuitenkaan en millään usko, että kenenkään kannattaa koko ikäänsä pelätä ja tyytyä haaverakkauteen. Pelkää hyvä ihminen rauhassa, mutta hanki lihaa ja verta oleva rakkauden kohde ja kerro hänelle kaikki. Ehkäpä yhdessä löydätte ratkaisun ja kasvun mahdollisuuden.
Onnea matkaan..;)
Olisikohan kuitenkin aika muutokselle, siis haluatko itse muutosta?
Vaikutat unelmoijalta, joka on aina HYVÄ piirre ihmisessä! Seuraava askel on että unelmasi alkaa toteutua. Mutta eihän kukaan voi saada jokaista ihastuksensa tai rakkautensa kohdetta, tosiasia on karvas mutta sen tunnustaminen itselle kannattaa, musta ainakin. Niin oma elämä saa jatkua!
Kymmenen vuoden aikanahan jo itsekin vanhenet ja viisastut -- ja voit jonain päivänä herätä uusin tuntemuksin, siihenastinen kaukorakkaus-elämä ei enää olekaan ykkösenä :-)
Ota vastuu omista tunteistasi ja ajatuksistasi -- koska niillä rakennat täsmälleen sellaisen maailman itsellesi JONKA HALUAT ja USKALLAT rakentaa.
Musta vaikuttaa siltä että jostain syystä et vain ole saanut tarpeeksi rohkeutta elää OMAA ELÄMÄÄSI, sillä kaukorakkaus jossa toinen ei edes tiedä tunteistasi ei todellakaan vaikuta täydeltä elämältä.
Hanki itsellesi lempeä potku eteenpäin, senhän voi tarvittaessa antaa vaikka joku ammattiauttaja,
tärkeintä on SINUN HYVINVOINTISI!
... ja tällävälin luin lisää,
enpä muuhun päätynyt kuin että KAIPAAT APUA tilanteeseesi. Ole itsellesi hyvä, ja hanki sitä.
Mitä tahansa mikä saisi ajatuskierteesi muuttumaan, tarkoitan ajatuksiasi suhdeasian ympäriltä. Kierteen voi katkaista!
Olet täysin oikeassa siinä, että se että olet tuntenut (ja syvästi), ei ole elämätöntä elämää.
Mutta se, että elät selvästikin kärsivänä tilanteessasi vuosia, on elämättömyyttä.
Ja jonain päivänä, KUNHAN ITSE ENSIN VAPAUTAT SYDÄMESI, elämääsi tulee ihminen, joka tuntee oikeaa rakkautta sinua kohtaan :-)
Jopas on paljon puhetta uskollisuuden puolesta..;)
Tässä näitä lukiessa tulee ihan tuhman tytön olo, vaikka en tuhma olekaan.
Nykyisellään en vaan ole enää se, joka toitottaa parisuhteen uskollisuuden puolesta.
Tänään sanoisin asiaan, että tapaus kerrallaan, päivä kerrallaan eletään tätä elämää. Meillä on jokaisella takana historiaa, parhaillaan elettävää elämää ja tulevaa elämää. Eteemme tulee tilanteita, ihmisiä. Parisuhteemme muuttuu ja muotoutuu suuntaan tai toiseen. Rakennamme jonkun kanssa fyysistä elämää, kotia, pyykkiä, laskuja, ruokailuja, kaupassa käyntejä jne..
Annamme itsestämme paljon toiselle ihmiselle, mutta emme voi antaa kokonaista omistusoikeutta toiselle ihmiselle. Ja jos näin teemme, se vaatii aina veronsa. Se voi olla kovakin hinta näennäisen uskollisuuden pinttymästä.
Mutta. Tämä ei ole puolustuspuhe pettämiselle.
Pitää miettiä, mitä on uskollisuus?
Mitä on pettäminen?
Miten ihmeessä aikuinen ihminen joutuu tilanteeseen, että on mahdollista PETTÄÄ toinen aikuinen.?
Eikö juuri tässä ole kysymys käyttöoikeudesta omaan ruumiiseen? Kumpi meidät omistaa: Itse itsemme vaiko kumppanimme?
Huh-huh.! Kyllä Jennifer on Jenniferin koti. Ja vain Jennifer omistaa itsensä.
On olemassa kahdenlaisia suhteita.
Parisuhteet, jollaisessa minäkin elän, jotka
perustuvat keskinäiselle rakkaudelle ja toisen kunnioittamiselle. Näissä parisuhteissa elää yleensä henkisesti kypsiä, sitoutumiskykyisiä, toiset ihmiset huomioonottavia aikuisia ihmisiä.
Kokonaan toinen juttu ovat avoimet suhteet, joissa mennään ja tullaan miten sattuu joko salaa tai täysin avoimesti.
Minun empiirisen kokemukseni mukaan tällaisissa parisuhteissa elävät ihmiset ovat epäkypsiä, sitoutumiskyvyttömiä, usein itsekeskeisiä ja etsivät aina sitä ruohoa, joka olisi vielä virheämpää.
Minusta on ihanaa kun on kaksi aikuista ihmisitä, joilla on malttia tutustua toisiinsa rauhassa. Rakentaa elämää yhdessä. Tiskata, siivota, tapella, tehdä sovinto. Käydään leffassa, lenkillä, kutsutaan ystäviä kylään, käydään kimpassa kissanristiäisissä. Tavataan omia ystäviä, mennään Lostariin tai DTM:ään omien kavereiden kanssa. Keskitytään parisuhteeseen rakentavasti asioista juttelemalla, tulevaisuutta suunnitellen.
Minä saatan katsella hyvännäköisiä ihmisiä, kuten katselen taulujakin näyttelyissä tai rakennuksia matkoilla. Kertaakaan en ole edes ihastunut toiseen ihmiseen koko 11-vtuotisen parisuhteen aikana. Ei ole tullut edes mieleen. Eikä ole siippakaan. Luettiin tätä viestiketjua päätämme puistellen, ja kiiteltiin onneamme siitä, että
suhteessamme on niin paljon tulta ja tappuraa että ei tarvitse vieraita edes ajatella kun on molemmissa luonteissa pitelemistä...
..tuli aika paljon, jos tämä oli vastaus minun kirjoitukseeni.
Kyllä minä puhuin nimenomaan parisuhteesta ja toisiaan kunnioittavasta rakkaudesta, mutta ei elämä ole niin yksiviivaista, mitä me ihmiset halutaan sen olevan.
Eikä todellakaan voi suoraan verrata avoimeen suhteeseen parisuhteen ehdotonta uskollisuusvelvoitetta. Eikä voi väittää ihmisiä epäkypsiksi ja sitoutumiskyvyttömiksi kovin heppoisin perustein.
Voi meitä, kun aina mestaroimme kaikessa:)
Se että olette antaneet ruumiinne ja ajatustenne (kin?) omistusoikeuden kumppanillenne on oma asianne ja jos olette päätökseenne tyytyväisiä, niin hyvä, mutta se ei todellakaan ole kelpaava malli jokaisen ihmisen parisuhteeseen, vaan asiaa on pohdittava avoimin kortein, vailla pienintäkään moralisoinnin häivää.
Olen niin pitkän linjan ehdottoman uskollisuuden kannattaja, ja nyttemmin alkanut pohtimaan asiaa tarkemmin, että uskallan tuoda näin mielipiteeni julki kaikkien luettavaksi.
Muistakaamme, että olemme yksilöitä. Mikä sopii minulle, ei välttämättä naapurin tytölle;)
Jutut siitä että vähemmistöt eivät kykene sitoutumaan taitavat pitää paikkansa.
Turhaan sitä kaikennäköisiä lakeja säädetään kun enemmistö ei voi sietää ajatusta liitoista tai rajoista.
Heterokaverini ovat jo pitkään valitelleet että homot ja lesbot ovat tosi uskomattoman kevytkenkäisiä kun hyppivät vaan sängystä toiseen.
Tällaisia keskusteluita kun lukee ei voi kun yhytä mielipiteeseen.
Miksi ihmiset haluavat parilakeja kun kukaan ei niitä oikeasti tarvitse?
..ovat sitten uskollisia..:D
Jatka sinä vaan juttua siellä piireissäsi ja tee omia johtopäätöksiäsi suuntaan tai toiseen.
Kyllä maailmaan mahtuu mielipiteitä ja niitäkin, jotka pysyvät asiassa....onneksi..;)
Pointti on siinä, että miksi ihmeessä nähdä tuollainen vaiva, kun perinteinen parisuhde tuntuu olevan tässä itsekeskeisessä maailmassa kuoleman tehnyt instituutio?
Polygamistien ja vapaiden suhteiden harrastajien alentuva asenne perinteisiin parisuhteisiin uskovia kohtaan on aika kammottava.
Jos joku ihan vilpittömästi omaa hyvän itsetunnon, ei pakota ketään, valitsee ihan itse sitoutuneen parisuhteen koskan on muuten vielä niin kranttu että ihme että ylipäätään löytyi yksi joka kelpasi haluaa elää perinteisesti niin johan siinä on vapaan seksin kannattajat riehumassa kahleista ja pakottamisesta ja ihmeellisistä jutuista!
Jotkut meistä ihan tosi nauttivat parisuhteessa elämisestä ja haluavat olla vielä eläkkeellä yhdessä ja meille riittää se nainen jonka olemme itse valinneet. Ja emme haaveile muista koska kohdalle on sattunut napakymppi. Ei vaan tule kertakaikkiaan mitään kiusauksia kun ei vaan ole muita kuin tämä yksi ihana ihminen joka sattuu olemaan se oikea. Ei ole kyse vankeustuomiosta vaan elämästä toisen kanssa.
Puhut asiaa!
Kait sentään sallit asiallisen keskustelun, jota täällä parhaillaan käydään.
Minusta se on hedelmällistä, vaikkakin pikkasen kuulostat itse edelleen liioittelevalta.
"Riehuneet..vapaan seksin kannattajat" jne....!
Täällä ei ole yhtään ainoata mielipidettä, jossa vapaata seksiä kannatetaan. Olisikin kiva tietää, mistä sinä sen löysit ja samoin kuka mielestäsi täällä oikein "riehuu"...!
Minua alkaa pikkasen hymyilyttää, kun on noin ronski tarve puolustaa kantaansa. Ollaan jo moneen kertaan todettu, että kaikki tyylillään. Ja hyvä niin.
Toivottavasti nimimerkin Petturi tyttöystävä lukee nämä viestit ja tunnistaa kultansa tyylin kirjoittaa. Olisi kiva tietää mitä tapahtuu tositilanteessa.
Petturi on ottanut vähän vahvan nikin itselleen, mutta kyllä hänen tarinansa tekee minuun rehellisen ja inhimillisen vaikutuksen.
Me ihmiset emme ole täydellisiä!
Voimme puhua suulla suuremmalla asioista, jotka eivät meitä sillä hetkellä kosketa, mutta annas olla, kun tilanne on omalla kohdalla, niin johan ääni kellossa muuttuu..
Me ihmiset harvoin osaamme asettua toisen ihmisen asemaan. Me tuijotamme maailmaa omasta rakkaasta perspektiivistämme ja unohdamme, että tilanteet jotka ovat tänään, voivat jo huomenna kokea täyskäännöksen.
Mutta. Keskustelu uskollisuudesta jatkukoon.
Kiitos toiveestasi.
Toivottavasti nimimerkin "usko tässä menee" tyttöystävä(?) avaa silmänsä tai tunnistaa hänen kirjoituksensa ja näkee minkälainen pahasuopa paskiainen hänen tyttöystävänsä on...
(vaikka tuo "pahaa" on vähän väärin, koska hän tietää nämä jutut), mutta perusajatuksesi on ilkeä.
En minä pahaa toivo.
Julistit itse että pelaat avointa peliä, joten olisi mielenkiintoista tietää kuinka hän kommentoi lukemaansa. Kun ruudulla teksti on aina realistisempaa ja todellisempaa kuin puheissa siinä mielessä että teksti menee ajatuksiin suoraan...
Tyttöystäväni on lukenut ja kuulemma kommentoinut johonkin jotain. En kysellyt nimimerkkiä, enköhän hänet tunnista.
Perusajatukseni ei ole ilkeä vaan asiallinen. Utelias.
Vielä on monia jotka ovat elämänkumppanilleen uskollisia. Minä olen ja olen aina ollut.
Minua on petetty mutta kostoretkelle en ole lähtennyt sillä pettäjä ei ole sen arvoinen. Minulla on omat arvot joiden mukaan elän ja se on minulle oikeen.
Toivon sinulle voimia ja aurinkoa elämässäsi. Toivottavasti saat rinnallesi semmoisen ihmisen joka arvostaa sinua niinkuin kuuluukin........
Mä olen onnellisesti seurustellu naiseni kanssa reilut 1,5 vuotta ja sinä aikana ei ole tullut mieleenkään katsoa muita naisia! Mun vankkumaton periaate on et en sekoile muiden kanssa, kun seurustelen. Olen siinä onnellisessa asemassa, että tyttöystäväni on samanlainen. Häneen voi luottaa ja hän minuun. Tsemppiä sulle ja usko uskollisuuteen! Maailmassa on tarpeeks kaikkea kamalaa niin on hyvä et joku on mikä on ja pysyy!
5.7.2003
Mieli vieraissa
Rakkausprofessori, psykoterapeutti ja filosofi kertovat, kuinka pettävälle tielle salaihastumiset vievät.
Se tapahtuu huomaamatta. Yhteistä naurua, pitkiksi venähtäviä keskusteluja, huomioita piirteistäsi, joiden viehättävyyttä et ole ennen tajunnut. Äkkiä tajuat tilanteen ja kauhistut.
Eihän ihastumisen pitäisi olla mahdollista. Sinähän rakastat puolisoasi.
Lapin yliopiston kasvatuspsykologian professorin, rakkautta laajasti tutkineen Kaarina Määtän mukaan toisiin ihastuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että parisuhteessa olisi jotakin vikaa. Määttä on todennut satoja suomalaisia kattaneissa tutkimuksissaan, että rinnakkaissuhteen syynä ei välttämättä ole tympääntyminen puolisoon, vaan omaan itseen.
- Ihminen haluaa kokea jotakin uutta tai on epävarma itsestään ja haluaa todistaa itselleen ja muille oman viehätysvoimansa. Tai hän haluaa uusien suhteiden kautta todistaa itselleen oman vapautensa.
- Myös vaikeat muutokset, menetykset tai stressi saattavat johtaa siihen, että rakastumista käytetään taikapeilinä, jonka kautta elämä voi näyttää hetkeksi paremmalta.
Myös psykoterapeutti Maija Mäkelän mielestä ihastuneen ihmisen olisi hyvä pohtia, mitä itselle kuuluu.
- Toisaalta ihastuminenhan on usein ohimenevä juttu, enkä siten pitäisi sitä kovin vakavana oireena parisuhteen kannalta. Maailmahan on täynnä ihania ihmisiä.
Monesti ihastumista kuvaillaan yllätykseksi, jolle ei voinut mitään. Kaarina Määttä ei pidä näitä puheita uskottavina.
- Ihminen ei ole intohimojen ja viettien armoilla, vaan tekee itse valintoja. Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana useita ihmisiä, joihin voisi rakastua. Rakastumista ei kuitenkaan tapahdu, jos ei itse niin halua.
Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Timo Airaksisen mielestä ihastumiselle ei voi mitään, mutta sille voi jo paljon, mitä tapahtuu ihastumisen jälkeen.
- Jos ihastuminen pyyhkäisee mukanaan, ihminen on heikkotahtoinen. Normaalisti harkitseva ihminen voi pysäyttää itsensä missä vaiheessa tahansa.
Kukaan ei varmasti haluaisi, että oma kulta alkaisi luoda unelmoivia katseita toisen perään.
Onko ihastuminen siis kumppanin pettämistä?
- Jos ihastuu, eikä ilmaise sitä kenellekään, se ei ole pettämistä. Mutta jos ilmaisee ihastuksensa voimakkaasti ihastuksen kohteelle ja muille, siinä on jo pettämisen sävy, Timo Airaksinen sanoo.
Kaarina Määtän mielestä rakastumista voi pitää pettämisenä silloin, kun siinä on mukana seksuaalista kanssakäymistä.
- Ihastuja ottaa itse ne ratkaisevat askeleet ja valitsee, tarttuuko johonkin tilaisuuteen.
Vaikka ihastuksen kanssa painiva pitää tunteensa omana tietonaan, hän saattaa silti pohtia, nakertaako ihastus rakkautta omaan kumppaniin. Timo Airaksinen arvelee, ettei pelkällä ihastuksella ole vaikutusta, mutta jos kiinnostus menee pidemmälle, kysymys muuttuu vaikeammaksi.
- Se, voiko rakastaa kahta samalla tavalla, on mielenkiintoinen kysymys. Voi ajatella niin, että ihastus ei vaikuta rakkauteen, mutta jättää vanhat ihastukset varjoonsa. Se aiheuttaa raivoa, joka tunnetaan nimellä mustasukkaisuus.
Airaksisen mukaan kielletty rakkaus kiihottaa joitakin. Salaihastuksen aiheuttama ahdistusta on silti tavallisempaa, ja siksi vieraan kanssa vehtaamiseen liittyy ahdistuksen lievittäjänä usein alkoholi.
Timo Airaksisen mielestä ihastumisia on yleensä turha kertoa kumppanille.
- Jokaisella on oma yksityiselämä. Ihastumisella voi leikitellä mielessään ja ehkä ihastumisen kohteenkin kanssa sopivassa tilanteessa. Kumppanille kertominen syö turhaan parisuhdetta.
Kaarina Määttä ei osaa sanoa, pitäisikö ihastumisesta kertoa kumppanilleen.
- Suhteita rakennetaan niin monenlaisin perustoin ja säännöin. Kompromisseja pitää tehdä, mutta kaikesta ei pidä tinkiä.
Ihastukset voivat olla syy myös pariterapiaan hakeutumiselle. Maija Mäkelän mukaan ihastuksista puhutaan nykyisin enemmän ja niitä yritetään selvitellä.
Kaarina Määttä ei osaa sanoa, koska suhteesta on syytä lähteä uuden ihastuksen perään. Ei ole sääntöjä, milloin rakkaus alkaa tai milloin siitä on syytä luopua. Ne tunteet jokainen pari määrittelee itse.
- Olen sanonut, että rakkaus on demokratian radikaalein muoto kahdelle. Toinen osapuoli voi äänestää toisen ulos, ja hänellä on siihen oikeus.
Jos päättää lähteä vanhasta suhteesta, Maija Mäkelä neuvoo pitämään tuumaustauon ennen uuden ihastuksen perään ryntäämistä ja miettimään, mistä todella on kyse. Nopea vaihto voi helposti johtaa siihen, että ongelmat siirtyvät suhteesta toiseen.
TEKSTI
MARIA MUSTRANTA
[email protected]
juuri tuota välillä olen joutunut miettimään,
mutta enemmän ikäviä, raskaita kuvioita vierestä seuranneena (ilmeisesti "hyvän onneni takia" ja koska olen ollut aina tarkkana siinä keneen tunnen voivani luottaa.)
Luulen, että moni on heikko kun tosipaikka, kova kiusaus (ja tilaisuus) tulee kohdalle, mutta eivät kaikki!!!
Tunnen paljon ihmisiä jotka ovat uskollisia periaatteidensa takia, tai ovat havainneet uskollisuuden arvon, sen hyvät puolet.
Ja tunnen samoin kuin sinä: tieto siitä että kaltaisiani on, tukee omalla tielläni :-)
Huh, kun aloititkin mielenkiintoisen keskustelun.
Minä olen sitä täysin uskollista naistyyppiä. En pettäisi toista vahingossakaan, koska olen hankala, kranttu ja kaikenlisäksi täysin yhden naisen nainen.
Siitä huolimatta ottaa välillä ihan tosissaan päähän, kun samanlainen kumppanini latelee ajatuksissaan mustasukkaisia kommentteja.
Siis kun hän on ihan täysin aiheettomasti mustasukkainen.
Hän saattaa olla mustasukkainen heteronaisestakin.
Huvittavaa kyllä, hän on tosi tosi mustis yhdelle kaverilleni, joka on todellakin ihastunut minuun, vaikka tietää ettei saa tunteilleen vastakaikua minulta. Tietää, että olen varattu.
Sitä en vielä ole saanut selville, miksi toinen on mustis sille, että joku on minuun ihastunut, ja pelkää, että menettää minut sille toiselle?
Se kuullostaa ihan järjenvastaiselle!
Me olemme pitäneet uskollisesti yhtä kohta kuusi vuotta ja olemme hyvin onnellisia keskenämme. Kumppanini ajoittaiset mustasukkaisuus ja mökötyskohtaukset ovat hellyyttäviä, kun niille ei löydy mitään järjellistä selitystä eikä syytä.
Minä en osaa olla mustasukkainen. Luotan häneen ja hänen arvostelukykyynsä.