Turvallisuus

Turvallisuus.Kuten monista kirjoituksista on käynyt ilmi, niin ainakin Alanyassa on turvallisuuteen yritetty kiinnittää huomiota.Sen näkee poliisien määrässä sekä kesä aikana että talvella. Samoin kameravalvontaa on lisätty todella tuntuvasti.Taas on tulossa lisää valvontakameroita.Se ei silti poista rikollisuutta.Aina on mahdollista että rikoksia tapahtuu niin täällä kuin muuallakin. Liikennekulttuurista on valitettu viimeksi viime viikolla kaupungin johdolle.Alanyassa ei voida järjestää joka paikassa puhalluskokeita ja nopeusvalvontaa ylinopeuden estämiseksi ja alkoholin vaikutuksen alla ajamiseksi. Siksi se kaamea kuolonkolari vuonna 2003 tapahtui ja varmaan sellaisia voi tapahtua vielä vastaisuudessakin. Mielipuolia on kaikissa maissa.Samoin metallinpaljastimet ovat kaikissa isoissa ostoskeskuksissa ja yleisötilaisuuksissa. Eli turvallisuuden eteen paikalliset viranomaiset ja liikeyhteisöt yrittävät tehdä parhaansa taatakseen turisteille turvallisen ja rauhallisen loman. Siksi on tärkeää että jos joku ryöstetään, pahoinpidellään tai raiskataan siihen tartutaan heti vaikka siinä menisi lomapäivä pilalle.Sillä saadaan rikollisuutta kuriin ja tehdään palvelus myös muille turisteille.
51244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä aja turistina dolmuksilla myöhään illalla oman turvallisuutesi tähden.Päiväsaika on eri asia.Kaupungin viralliset bússit ovat hieman eri asia.

Äänestä
  • 6 kertaa Alanyassa käynyt, toukokuussa menossa taas ja yksin reissaan..olen nainen ja aika kauniskin..dolmuksella ajellut myös yöllä eikä koskaan mitään ongelmia ole ollut..mun mielestä omasta käytöksestä kiinni..niin metsä vastaa kun sinne huudetaan..mukavaa lomaa kaikille:)

    Äänestä

  • yöllä kirjoitti:

    6 kertaa Alanyassa käynyt, toukokuussa menossa taas ja yksin reissaan..olen nainen ja aika kauniskin..dolmuksella ajellut myös yöllä eikä koskaan mitään ongelmia ole ollut..mun mielestä omasta käytöksestä kiinni..niin metsä vastaa kun sinne huudetaan..mukavaa lomaa kaikille:)

    Katsoppa yleinen osasto.Siellä on kirjoitus dolmusta kayttäneisä nuorista turisteista 9/1995, joista 2 murhattiin ja raiskattiin.

    Äänestä

Turvallisuuteen liittyvä asia on myös, että me turistit olemme vääräuskoisia ja meille naisille voidaan periaatteessa tehdä ihan mitä halutaan. Televisiosta on tullut videokuvaa Alanyasta ja muista turistikohteista, joissa vanhemmat naiset juovat itsensa humaltumiseen saakka ja heidän seurassaan istuu erittäin nuoria miehiä.Laskun maksaa aina turistinaiset ja he levittelevät rahojaan pitkin pöytiä.Samoin antavat lääppiä itseään julkisella paikalla. Samoin nuorten turistinaisten sekaan on tullut vanhempia miehiä, jotka kohtelevat näitä naisia kuin huoria.Puvun rintamus on auki melkein napaan saakka.Alkolia käytetään runsaasti ja miehet ovat kayneet naisten käsilaukulla ja ottavat sieltä rahaa. Naiset eivät huomaa mitään. Televisiokuva kertoo suurennetussa koossa tapahtumat, josta näkyy yksityiskohdat.
Valvontakamerakuvat paljastavat tietenkin rikolliset, mutta kaikkia ei saada kiinni.
Samoin valvontakuvaa on automaateilla, jossa on turisteja turkkien kanssa ja kortti otetaan naisen käsilaukusta. Nainen on vieressä, mutta turkki ottaa rahat automaatista. Jotain on mielestäni silloin pielessä myös turisteissa.
En ole pilkun viilaaja. Mutta kuvat antavat paljon ajattelemisen aihetta.

Äänestä
  • ... on myös meitä toisenlaisia turisteja, jotka emme käytä alkoholia, emmekä myöskään kulje paljastavissa vaatteissa tai iske turkkilaisia miehiä.

    Lomassa tärkeintä rentoutuminen ja auringon otto.

    Lomansa voi viettää niin monella tavalla. Aina löytyy säälittäviä tapauksia, joita edellä luettelit. Uskon kuitenkin, että suurin osa turisteista on ihan tavan tallaajia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


+00+ kirjoitti:

Turvallisuus.Kuten monista kirjoituksista on käynyt ilmi, niin ainakin Alanyassa on turvallisuuteen yritetty kiinnittää huomiota.Sen näkee poliisien määrässä sekä kesä aikana että talvella. Samoin kameravalvontaa on lisätty todella tuntuvasti.Taas on tulossa lisää valvontakameroita.Se ei silti poista rikollisuutta.Aina on mahdollista että rikoksia tapahtuu niin täällä kuin muuallakin. Liikennekulttuurista on valitettu viimeksi viime viikolla kaupungin johdolle.Alanyassa ei voida järjestää joka paikassa puhalluskokeita ja nopeusvalvontaa ylinopeuden estämiseksi ja alkoholin vaikutuksen alla ajamiseksi. Siksi se kaamea kuolonkolari vuonna 2003 tapahtui ja varmaan sellaisia voi tapahtua vielä vastaisuudessakin. Mielipuolia on kaikissa maissa.Samoin metallinpaljastimet ovat kaikissa isoissa ostoskeskuksissa ja yleisötilaisuuksissa. Eli turvallisuuden eteen paikalliset viranomaiset ja liikeyhteisöt yrittävät tehdä parhaansa taatakseen turisteille turvallisen ja rauhallisen loman. Siksi on tärkeää että jos joku ryöstetään, pahoinpidellään tai raiskataan siihen tartutaan heti vaikka siinä menisi lomapäivä pilalle.Sillä saadaan rikollisuutta kuriin ja tehdään palvelus myös muille turisteille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu