Kauneussalongissa

Pitkästä aikaa kävin eilen kasvohoidossa. Ja oli tosi ihanaa. Ei kai ne kuusikymppisen kurtut siellä minnekään häviä, mutta kun se on niin miellyttävää, kun hoidetaan. Puunataan, hierotaan, laitetaan naamioita jne.. on ihana olo sekä siellä hoidossa että jälkeenkin päin. Suosittelen!
8389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onneksi olkoon rentoutumishetkestä. Samaa tässä olen ajatellut itsekin toteuttaa. Taisinpa nyt saada lisää pontta toteuttamiselle, kiitos.

Äänestä

Paljonko tämä homma maksoi ?

Äänestä
  • Miehelle ei uskaltaisi kertoa. Meni sinne koko satanen, enkä edes mitään tuotteita ostanut.
    Mutta en kadu. Menen ennen kesää vielä uudestaan ja ostan sitten samalla tehokasta auringonsuojavoidetta. Se on parasta ennaltaehkäisyä ihon vanhenemiseen.

    Äänestä

  • Freesinä nyt kirjoitti:

    Miehelle ei uskaltaisi kertoa. Meni sinne koko satanen, enkä edes mitään tuotteita ostanut.
    Mutta en kadu. Menen ennen kesää vielä uudestaan ja ostan sitten samalla tehokasta auringonsuojavoidetta. Se on parasta ennaltaehkäisyä ihon vanhenemiseen.

    hoidoissa käydä ja miehelle ei enää tarvii mitään kertoa, on ollut hautuumaalla jo pitkälti toistakymmentävuotta, yksinäiset ihmiset ei voi tollasilla rillutella.

    Äänestä

  • moisissa satasen kirjoitti:

    hoidoissa käydä ja miehelle ei enää tarvii mitään kertoa, on ollut hautuumaalla jo pitkälti toistakymmentävuotta, yksinäiset ihmiset ei voi tollasilla rillutella.

    Mutta säästän sen jossain muussa. En polta, en käytä viinaksia. Vaatteet ostan harkiten.
    Käyn työkeikalla, näin saan kokoon ylimääräisen satasen ja sitten satsaan itseeni, mikä minusta tuntuu parhaalta.

    Äänestä

Ja olisin valitsemassa ammattia, ehdoton ykkönen olisi kosmetologi. Kiva, siisti sisätyö. Iloiset asiakkaat ym mukavaa.

Äänestä

Katsos minkälainen kuukkelimainos sinun viestisi jatkeeksi tuli meitille kuuskymppisille:

Ovulaatiotesti
Luotettava ja edullinen ovulaatiotesti
www.mammaksi.fi

:DD

Äänestä

ehtinyt noin pitkälle. Käyn kerran kuussa kampaajalla, pari kertaa vuodessa jalkahoidossa ja hierojalla. Kosmetologilla en ole ollut aikoihin. Viiden vuoden sisällä otan jonkin kylpyläloman ja nautin. Saattaa olla jo helmikuussa, kun menen Tallinnaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Freesinä nyt kirjoitti:

Pitkästä aikaa kävin eilen kasvohoidossa. Ja oli tosi ihanaa. Ei kai ne kuusikymppisen kurtut siellä minnekään häviä, mutta kun se on niin miellyttävää, kun hoidetaan. Puunataan, hierotaan, laitetaan naamioita jne.. on ihana olo sekä siellä hoidossa että jälkeenkin päin. Suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu