Auttakaa nyt hyvä yli 40 viisaat ihmiset toista ikätoveria. Mikäli vastaat tähän please ota asia vakavasti. Koska kukaan ei lue pitkää viestiä laita ranskalaisin viiruin...
- 44v, kaikki pitäis olla vihdoinkin edes jotenkin jees.
- vihdoinkin vakinainen työpaikka
- lapset lentäneet maailmalle ja voivat hyvin
- ero takana jo ajat sitten, TOSI tyytyväinen sinkkuelämään, ts. en kaipaa ihmissuhdetta elämääni
- talous ok, oma asunto, uusi maksettu pieni auton kirppu pihassa, kaikki tämä vihdoinkin ok
Mutta joku alkoi mättää noin vuosi sitten eikä ota loppuakseen
- jotenkin vaan tuntuu että mitä sitä tekis sittenkin isona (oma tulkinta: aikaa vihdoinkin pohtia elämää?)
- vaikka työ on iha jees, tekis mieli vaan olla ja tehdä ihan mitä huvittaa, no mitähän se sitten kuitenkin olis?
- vuorotteluvapaa, jätä vuodeksi kaikki taakse ja lähde katseleen maailmaa??
- opiskelemaan vaan ihan huvikseen että pääsis töistä pois?
- vai sittenkin jos ostais vihdoinkin sen pienen mökin maalta ja toteuttais jotain vanhaa pitkää edelleen voimassa olevaa unelmaa ja kävis sitten kuitenkin töissä?
- mitä jos lähtis ulkomaille aivan muunlaisiin töihin?
- mikä nyt mättää? olethan tyttö ennenkin tehnyt rohkeita ratkaisuja, miksi nyt et osaa päättää ja vähän pupukin on housuissa??
- etc
- etc
Onkohan minulla joku 40v kriisi? ilmeisesti. Onko sinulla kokemusta? Tähän mennessä en todella ole elänyt pumpulissa, kaikkea on nähty ja kaikesta olen jotenkin selvinnyt. Ihan tavallinen suomalainen nainen, en mikään päiväperho tai vast.
Tila muuten ok mut milloin tää oikein loppuu? Miten tästä pääsee yli? Well, kun tätä en vielä ole kokenut ja sormi mennyt kumma kyllä suuhun....
Olisko kellään lohtua, apua, kokemusta, ihan mitä vaan....?
Mapsukka
- 44v, kaikki pitäis olla vihdoinkin edes jotenkin jees.
- vihdoinkin vakinainen työpaikka
- lapset lentäneet maailmalle ja voivat hyvin
- ero takana jo ajat sitten, TOSI tyytyväinen sinkkuelämään, ts. en kaipaa ihmissuhdetta elämääni
- talous ok, oma asunto, uusi maksettu pieni auton kirppu pihassa, kaikki tämä vihdoinkin ok
Mutta joku alkoi mättää noin vuosi sitten eikä ota loppuakseen
- jotenkin vaan tuntuu että mitä sitä tekis sittenkin isona (oma tulkinta: aikaa vihdoinkin pohtia elämää?)
- vaikka työ on iha jees, tekis mieli vaan olla ja tehdä ihan mitä huvittaa, no mitähän se sitten kuitenkin olis?
- vuorotteluvapaa, jätä vuodeksi kaikki taakse ja lähde katseleen maailmaa??
- opiskelemaan vaan ihan huvikseen että pääsis töistä pois?
- vai sittenkin jos ostais vihdoinkin sen pienen mökin maalta ja toteuttais jotain vanhaa pitkää edelleen voimassa olevaa unelmaa ja kävis sitten kuitenkin töissä?
- mitä jos lähtis ulkomaille aivan muunlaisiin töihin?
- mikä nyt mättää? olethan tyttö ennenkin tehnyt rohkeita ratkaisuja, miksi nyt et osaa päättää ja vähän pupukin on housuissa??
- etc
- etc
Onkohan minulla joku 40v kriisi? ilmeisesti. Onko sinulla kokemusta? Tähän mennessä en todella ole elänyt pumpulissa, kaikkea on nähty ja kaikesta olen jotenkin selvinnyt. Ihan tavallinen suomalainen nainen, en mikään päiväperho tai vast.
Tila muuten ok mut milloin tää oikein loppuu? Miten tästä pääsee yli? Well, kun tätä en vielä ole kokenut ja sormi mennyt kumma kyllä suuhun....
Olisko kellään lohtua, apua, kokemusta, ihan mitä vaan....?
Mapsukka
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskon, että tarvitset silloin tällöin päiväterapiaa (päiväpanoa) vaikka et muuten välitä ottaa edes helppohoitoista mielitiettyä riesaksesi. Voi olla, että olen väärässä, mutta kuitenkin.
Mä luulen et sä vaan halaut mennä elämässä eteenpäin, niinkuin ihmisen kuuluukin. Hyvinhän sinä olet mahdollisisa tekemisiä(tulevia?) pohtinut. Mainioilta ne ainakin minusta kuulostivat. Vurotteluvapaa, kauanko olet samassa työssäsi ollut ja onko mahdollisuuksia/halukkuutta edetä siinä? Ulkomaille? Lapsesihan ovat jo kota pois, mikä sinua siellä pidättelee? Tao nyt kun rauta on kuumaa. Voit sitten kiikkustuolissa vanhana muistella, että olipas kivaa... Elämä on tässä ja nyt. Mitä jos kuollaan jo huomenna? Ota asioista selvää jo hyvissä ajoin. Mieti mikä on hyvää ja mikä vähemmän hyvää. Kun suljet oven takanasi astut aina uuteen. Itse olen sun ikäinen nainen uudeltamaalta. Olin niin kuolemanväsynyt entiseen työhöni ja siitä saatuun huonoon palkkaan sekä valittaviin asiakkaisiin (olen sairaanhoitaja), että päätin jäädä kotiin ja vaihtaa alaa. Enkä ole päivääkään katunut. Ero mullakin takana, siitä selvittiin hyvin. Hyvää uutta vuotta ja iloista kevättä sinulle.Tsemppiä.
...kuulostaapa tutulta :))
No, toistaiseksi ainakin pähkäily omalla kohdallani jatkuu. "kumppani" on teinityyliin, asumme siis omissa kodeissamme, ja näin on hyvä.
Kaipaan työhöni (ammatti ok, ei siis alanvaihtoa) uutta kipeästi, vaihtoehtona lähinnä pienyrittäjyys hieman toisessa muodossaan, kuin se on ollut jo 20 vuotta. Luonteeltani olen kuitenkin "varman päälle pelaaja" ja taloudellinen riskinotto pelottaa.
Vaikka "seurustelukin" on olemassa (n. 4 vuotta), haaveilen siitä suuresta rakkaudesta kokoajan... tosin tämänhetkinen suhde on joissakin asioissa vähän kurja... juu, heppu pitää kuin kukkaa kämmenellä, mutta seksi tökkii, ja kärsin myös siitä, että taloudellinen tilanteemme on vähän erilainen (en ala elättäjäksi/rahoittajaksi siis) Kaikki vapaa-ajan suunnitelmat on tehtävä sen mukaan, paljonko maksaa... ja herran baarissaistuminenhan ei maksa mitään. Kompromissit asiaan on löytyneet, riitaa ei siis ole, mutta kaipaisin jotain yhteistä muutakin, kuin sen hellyyden ja yhdessäolon sohvalla makaillen. Mutta korostan vielä, että suhde on muuten ok, hellempää miestä saan etsiä. Mitään tarvetta ei kummallakaan ole yhteisasumiseen.
Alkuun palatakseni, kummallinen muutoksenhaku omaan elämääni on siis jatkunut, hmm, ehkä 7 vuotta. Mihinkään radikaalimpaan muutokseen en ole uskaltautunut. Jatkuvasti istun kursseilla, milloin milläkin, omaksi ilokseni, joten "opiskelua" on koko ajan. Ei siis Sinulle paljon lohtua tästä kommentista... ehkä tämä tästä ohi menee, tämä pieni levottomuus siis?
,,,sinulla on vain väärä mies rinnalla,,
hän ei valitettavasti osaa sinua pitää hyvänä.
t, rakkauden rikkaus.