Hei!
Kohteessani on muutama siivooja ,jotka ovat tottuneet aina tekemään niinkuin talossa on aina tehty, eli siivousmenetelmät on vanhat. Minä uutena kymmenen vuotta heitä nuorempana aloin heti kohta siivoamaan niin kuin minulle on koulutukseni ja parin muun työpaikan mukaan opetettu. Kohta sain kuulla narisemista asiasta. Miten minun pitäisi suhtautua ? palata heidän tyyliin vesiä kannellen ja yhellä siivousliinalla jokapaikassa siivoten , vai tämän päivän menetelmin,että on puhtaat välineet joita vaihtelen työtehtävistä riippuen? Tämän päivän menetelmät kun tuntuvat olevan heille jonkun moisia mörköjä.Vedotaan ettei puhdasta tule ,kun ei vesiä kanneta mukana,vaikka minulla olisi lukematon määrä kostutettuja moppeja,liinoja ja pyyhkeitä mukana tarpeeksi.Minua vaan itseäni ilettää että wc tilat siivotaan samalla liinalla kaikki ja vain hanan alla viruitellaan seuraavaksi päiväksi jälleen uudelleen käyttöön. En ole puhellut juurikaan miksi itse toimin,koska olen huomannut,että he heti loukkaantuvat ja mököttävät ja sanovat vahvat mielipiteensä miksi ite toimivat niin. Eli puhdasta ei synny, tulee liikaa pyykkiä, vaikka on omakone millä pestä ja kun kerta näin on aina tehty niin tehään vastaisuudessaki. Hyvä puoli on ainakin, että esimieheni on antanut minulle luvan siivota tämänpäivän menetelmin. Toivon että vastailisitte,jos teillä on samankaltaisia kokemuksia ja neuvoja minulle.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä välitä niistä narisioista. Menetelmäsi on aivan oikea. Olen siivousalan yrittäjä. Meillä on vihreäliina lasille, sininen yleisliina ja punainen vessoihin. Liinoja tarpeeksi, kyllä kone ne sitten pesee ja desinfioi. Liinat toki microkuitua. Essu edessä missä on vedenkestävät taskut, näin saat tarpeeksi liinoja mukaan. Sitten likainen vain myttyyn jonnekin odottamaan. Uusi taskusta; näin ei tarvitse liinoja jatkuvasti huuhdella.
tee niinkuin haluat.onhan pomosi antanut siunauksensa.mä käytän mikroliinoja,koska mopit ei ole mun juttu.johonkin vanhaan lattiaan käytän moppia.jos sulla on oma alue ja omat siivousvälineet niin anna heidän tehdä omansa niinkuin haluaavat.pesukonetta kannattaa käyttää kerran sellainen on.
kurssille!
Heidät pitää päivittää HETI!
Tajuavat sitten itse, miten tehokkaampaa ja kevyempää työ on.
Työnantajasi voisi kurssittaa heitä.
Itselläni on kerrostaloissa mummoja,jotka valittaa siivousmenetelmistäni.
Pitäisi olla kuulema vesi mukana ja lankamoppi, jota puristetaan telan läpi kuivaksi. Vesi tietenkin pitää käydä vaihtamassa jatkuvasti!
Hissikään ei ole siivoojan käytettävissä...pitäisi kantaa ylös ja alas vesiä.
En tottele heitä!
Siskonui meni taannoin työkohteeseen, jossa oli olleet samat muijat siivoamassa aikojen alusta. Heidän työmenetelmänsä olivat samoilta ajoilta. Heti alkoi narina: jopa kuivat lattiapyyhkeet piti viikata yhdellä ja ainoalla tavalla hyllylle. Taitoksen avoimen puolen piti olla tiettyyn suuntaan.
Voi hyvä luoja! Siinä oli malliesimerkki jälkeenjääneistä ihmisistä, jotka kuvittelivat olevansa ainoita työnsä osaavia. Päättivät oikein porukalla "toivottaa tervetulleeksi" uuden kollegansa.
Sinä teet oikein, kun käytät nykyaikaisia menetelmiä. Ehdota, että tulevat tarkastamaan kuukauden kuluttua alueesi esimiehenne kanssa. Esimiehenne voisi myös valistaa heitä kevyemmistä ja ajanmukaisemmista menetelmistä.
Älä anna periksi!
esimiehesi on kun hyväksyy likavesillä siivouksen tänä päivänä? Eikä ymmärrä keventää vanhojen työntekijöiden taakkaa opettamalla vedettömän siivouksen menetelmän ja mikrokuitujen käytön. Mahtaako olla perillä em.asioiden tuomasta hyödystä!!!
Samaa mieltä kuin edellinen. Työnjohdon tehtävä on kouluttaa ja opastaa myös vanhoja työntekijöitä.Jos ei näin ei ole tehty,niin onpa kumma.Tottakai he tekevät menetelmillä joita kukaan ole kyseenalaistanut.Sekin on selvää,että luot eripuraa,tavallaan ylenkatsot heidän tekemäänsä työtä,vaikka oikeassa oletkin.Pitää osata olla ovelasti oikeassa,ei se paljoa vaadi,ja työyhteisössä säilyy sopu.
Omassa kunnassani kuulen esimieskollegoiltani ja opastajilta joskus näistä jääräpäistä, jotka eivät suostu muuttamaan tapojaan = paskaveden raahaamista ympäri taloa. Heistä vain runsaalla vedellä tulee puhdasta.
Eivät siis tottele opastajaa eivätkä esimiestään. Ainoa keino olisi antaa kirjallinen varoitus. Minusta sellainen olisi kuitenkin kärpäsen ampumista tykillä.
Uskokaa tai älkää, mutta sellaisia ihmisiä todella on ja niiden kanssa on joskus ihmeissään.
Mitä neuvoja annatte tuollaisten varalle, kun kaikki keinot ob jo kokeiltu (paitsi varoitus)?
Kiva kun olen saanut kannustavaa palautetta aloittamaani keskusteluun näistä vanhojen siivoustapojen jääräpäisestä kiinnipitämisestä. Keskustelin vasta Laitoshuoltaja kouluttajan kanssa näistä tämän päivän menetelmistä,jotka ovat kuulemma olleet jo käytössä 20v, joten minne kivikaudelle vanhemmat työkaverini oikein ovat jääneet? Luulis heillekki olevan kevyempää siirtyä ja ergonomisesti oikeaa kokeilla edes näitä nykyisiä menetelmiä, mutta ei niin kuin ei se vaan käy. Nyt kun olen ollut tuossa työpaikassa noin vuoden verran ja kattonut koko touhua, niin ihan hirvittää tyo likavesien ja yhden siivousliinan kanssa kulkeminen paikasta toiseen. Kaikki vessat käydään sillä samalla wc-liinalla päivästä toiseen,vain virutellaan seuraavaan päivään hananalla ja näin mennään koko viikko!!!! HUH... Se mikä tässä ikävintä minut ollaan nyt suljettu pois meidän kolmi henkihenkisestä siivooja porukasta. Muu henkilökunta kyllä kohtelee minua ystävällisesti, mutta työkamuilleni olen kuin ilmaa. Mitä tehä? lähteä tätä purkamaan esimiehen kanssa ja sitä mukaan eteenpäin,sillä eihän tämä ole oikein. Itse en ole heidän tapoja missään vaiheessa aliarvioinnut, tekevät niinkuin ite haluavat, mutta antaisivat minunki tehä niinku minä olen oppinu tekemään muitte työpaikkojen kautta ja koulutuksen myötä. Kertokaas miten toimisitte? Esimieheni ei ole mikään siivousalan esimies,vain ylempi toimihenkilö. Eli hän on antanut tavoilleni suostumuksen,mutta ei tiedä siivouksesta juurikaan mitään.

Hankala ja ikävä tilanne sinulla.Vaan tottakai teet niinkuin olet itse oppinut.Esimerkiksi siivousaineiden toimittajat järjestävät koulutuspäiviä.Ne tosin vaativat työnantajalta panostusta asiaan.Kannattaisiko kuitenkin kysyä,ehkäpä työtoverisi sitten tajuaisivat uudempien menetelmien hyödyn.Eihän tuollaista kukaan pitkään jaksa.