työpaikka kiusaaja

Työpaikallamme on sairaaloinen työpaikkakiusaaja. Asiasta keskusteltiin taannoin työnantajamme kanssa ja eräs työntekijä jäi pois työyhteisöstämme aivan muista syistä. Jonkun aikaa meni siedettävän hyvin, koska ilkeilyn ja mollaamisen pääarkkitehdille ei löytynyt kannustajia, Tämä hirviö on nyt entistäkin hurjemmassa vauhdissa, koska lomilta palannut hengenheimolainen om taas kuvioissa mukana.
Työpaikkakiusaaminen on lailla kielletty, mutta miten minun pienen ihmisen pitäisi menetellä tässä tilanteessa. Oma moraalini sanoo, että tuommoista ei pidä hyväksyä.
Kerronko tosiasiat ylemmälle tahoholle? ja otan niskaani juorukelllon maineen, vai pitääkö minun loputtomiin kestää aiheetonta pilkkaamista erästä kollegaani kohtaan ja itseeni kohdistuvaa myös.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteestaa. Miten selviydyitte? Olisin kiitollinen kommenteista, niin vakava asia työpaikkakiusaaminen on.
4438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olet kuitenkin oman alasi ammattilainen tai sellaiseksi kehittyä niin silloin kannattaa keskittyä vain omaan työhönsä. Niistä "työpaikkakiusaajista" sen verran, että niitä on aina ollut ja tulee olemaan joka alalla. Kouluissahan sitä jo harjoitellaan. On sellainen vanha sanonta: "Hulluille kannataa olla mieliksi". Rajansa kaikella tietenkin.

Äänestä

työpaikkasi työsuojeluvaltuutettuuun. utta muista että varmaa näyttöä pitää aina olla tai useita todistajia mielellän jotta saat asiasi eteenpäin. pelkkä oma epäily ai luulo eivät riitä näytöksi koskaan.

Äänestä
  • oli oikein psykiatrin esitelmää pidetty kansallisilla lääketieteen kehittämispäivillä niin tuota kannattaisi lukea ko. esitelmää koskeva artikkeli ja kiinnittää erityistä huomiota siihen lauseeseen joka meni suurin piirtein näin: työtoverit ja esimiehet ovat sopeutuneet, vaikka työnantajan tulisi puuttua tilanteeseen, jos joku kokee tulevansa kaltoin kohdelluksi.

    Sekopäinen lause, jonka jokainen voi tulkita miten haluaa. Esim. tulkinnasta: vain yksi tietty kokee tulevansa kaltoin kohdelluksi, hän ei ole sopeutunut... Eli vika on itsessä jos kokemusmaailma on sellainen että kiusataan...
    Myös selittää sen että koskaan ei löydy tuollaisen kokemusmaailman omaavalle todistajia tapahtuneista kertomaan, sillä hehän ovat sopeutuneet ja kaikki on ok heidän mielestään.

    Äänestä

  • Omasta kokemuksesta voin sanoa, että työsuojeluvaltuutettuun tai työsuojelupiiriin on ihan turha ottaa yhteyttä. Lain mukaan sinua ei sillä perusteella, että otat näihin tahoihin yhteyttä ,voida erottaa. Käytännössä, jos näihin otat yhteyttä, sinulle jää ainoaksi vaihtoehdoksi vaihtaa työpaikkaa. Itse jouduin työpaikalla suoranaisen rikoksen uhriksi. Perheyrityksessä kukaan ei todistanut puolestani eikä kukaan kutsunut poliisia paikalle kun makasin tajuttomana toimitusjohtajan huoneen lattialla monen tunnin painostuksen jälkeen. Näyttöä ei ollut riittävästi eikä kukaan todistanut tai auttanut minua millään tavalla.Minua vain ohjattiin työpsykologille, joka sanoi, että sinulle ei siitä ole mitään apua että perheyrittäjä ja toimitusjohtaja saisivat teostaan rangaistuksen.
    Paras vain tehdä työt hyvin ja olla sekaantumatta mihinkään sotkuihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton. kirjoitti:

Työpaikallamme on sairaaloinen työpaikkakiusaaja. Asiasta keskusteltiin taannoin työnantajamme kanssa ja eräs työntekijä jäi pois työyhteisöstämme aivan muista syistä. Jonkun aikaa meni siedettävän hyvin, koska ilkeilyn ja mollaamisen pääarkkitehdille ei löytynyt kannustajia, Tämä hirviö on nyt entistäkin hurjemmassa vauhdissa, koska lomilta palannut hengenheimolainen om taas kuvioissa mukana.
Työpaikkakiusaaminen on lailla kielletty, mutta miten minun pienen ihmisen pitäisi menetellä tässä tilanteessa. Oma moraalini sanoo, että tuommoista ei pidä hyväksyä.
Kerronko tosiasiat ylemmälle tahoholle? ja otan niskaani juorukelllon maineen, vai pitääkö minun loputtomiin kestää aiheetonta pilkkaamista erästä kollegaani kohtaan ja itseeni kohdistuvaa myös.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteestaa. Miten selviydyitte? Olisin kiitollinen kommenteista, niin vakava asia työpaikkakiusaaminen on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu