Talvi

maisisko

Minä en muuten tykkää tällaisista talvista.
Nytkin vettä tulee taivaan täydeltä ja lämmintä on
2.
Tiet ovat tuon veden alla niin liukkaat, että ulos ei ole mitään asiaa. Ei pysy mummu pystyssä.

Tähän aikaan oli ennen paukku-pakkaset, nyt ei tietoakaan.

Kyllä joutaisi täksi pimeimmäksi ajaksi etelään. Olisi siellä edes valoisa, eikä tarvitsisi miettiä, mitä pistää päällensä, kun ulos menee, kun muistaa pukea edes jotain.

6

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marella*

      Onhan siellä etelän mailla lämpimänpää kuin meillä täällä räntäsateisessa Pohjolassa. Pimeys siellä laskeutuu noin klo 18 aikoihin maan pinnalle aamulla taas auringon noustessa kirkastuu.

      Olin juuri Etelä-Euroopassa, sateista, usvaista lämpötila 10 -1 asteen välillä päivittän. Yöt kylmiä koska lämmitys on öisin poikki, Siispä lämmin yöasu jos käyttää, on tarpeen ja sukat jalassa. Eipähän ole öisistä vierailijoista tungosta!!!! Joku kertoi Puerto Ricossa olevan läpi vuoden aurinkoista ja kaunista, liekö perää.

    • hiihtoon

      Talvesta puheenollen, nämä meidän hiihtokilpailijattaret. Ikävä kyllä, en enää diggaa Virpi Kuitusta niiden dopingjuttujen takia. En mahda mitään sille, että " joka kerran keksitään, sitä aina epäillään" mentaliteetti on minulla päällä, vaikka kuinka tarkastuksia on tehty. En vaan pääse siitä, että Virpi Kuitunen kuitenkin yritti väärin keinoin kilpailla.

      • yli 70 vee

        Kun kaikkien ihailema kilpailija jää kiinni dopingista, on se kuin rokotuspiikki penkkiurheilijalle. Tulee immuuniksi urheilulle.

        Kun menee usko kilpailun ja kilpailijoiden puhtauteen, niin ei ole pakko enää olla katsomossa, ei ole pakko jännittää, ei ole syytä liikuttua Maammelaulusta, vaan voi suhtautua normaalisti ammattiviihdyttäjiin. He tekevät paljon työtä, treenaavat, paneutuvat, vain tehdäkseen hyviä suorituksia katsojien iloksi. Mikäpä siinä, sirkustakin on hieno seurata.

        Mutta enää ei tarvitse ajatella heitä sen ylevämpina kuin muitakaan ikäisiään. He käyttävät aineita pysyäkseen tasossaan. Ja viinaksia kilpailujen päättäjäisjuhlissa, kuten olemme lehdistä lukeneet.

        Kun karpaasit aikanaan menettivät maineensa, loppui minulta hiihdon seuraaminen.
        Virpi Kuitunen kuitenkin piti pintansa ja kielsi tahallisen dopingin, palasi takaisin laduille, ja on edelleen lähes lyömätön. Ne muut osoittivat olleensa dopingin voimalla liikkeellä, kun heistä ei ole yksikään palannut eturivin hiihtäjiksi.

        Siksi uskon Virpin nykyisiin voittoihin. Hän ei voi enää dumpta itseään, jollei ole keksinyt aivan uutta menetelmää, mitä en usko.

        So what.

      • yli 70 vee kirjoitti:

        Luin lehdestä jossa pariin kertaa seliteltiin ettei Virpi Kuitunen jäänyt kiinni dopingista.
        Hän vaan muuten käytti kiellettyjä aineita.
        Eikös se ole vähän sama, kielletty mikä kielletty?
        Kaisa Varista taas ei noteerata mitenkään.
        Voittaakin sai naisten ampumahiihdon ,ennenkuin
        edes haastateltiin. Ja on tuomionsa kärsinyt !

        No, minullehan se on sama, ompahan vaan kiva seurata.
        Mahtaakohan oikeudenmukaisuus toimia?

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Iloitsin Kaisa Variksen ampumahiihtomenestyksestä, sillä mielestäni häntä viime talvena kohdeltiin kaltoin. Hyvä, että tytöllä oli sisua näyttää!
        Vääryyttä mielestäni tehtiin myös Kyrölle, josta tehtiin koko porukan syntisäkki. Lääkärit pääsivät kuin koirat veräjästä, eikä Hiihtoliiton johto tietenkään tiennyt koko dopingista mitään!

        Hiihtoliiton onneksi se ei ole minun pisteitteni varassa. Miinuksille menisi! Vuosikausia hymisteltiin, palvottiin ja rahoitettiin karpaasikolmikkoa, ja nuoret, lahjakkaat hiihtäjät jätettiin lähes oman onnensa nojaan.
        Siitä huolimatta he jaksoivat yrittää ja antoivat jopa näyttöjä kansainvälisillä laduillakin pärjäämisestä, vaikka hiihtäminen tapahtuikin leipätyön ohella.
        Yksi tällainen esimerkki voisi olla vaikka utajärveläinen Kurttila, ja onhan näitä muitakin.

        Hiihdon tämänhetkisessä tilanteessa korjataan nyt sitä satoa, joka jäi kylvämättä.
        Toivottavasti tyyli on muuttumassa. Muutenhan Suomi ei enää ole suurten hiihtomaitten joukossa.

        Itse seuraan mielelläni hiihtoja ja mäkihyppyä, joskaan ei suosikkini aina välttämättä ole suomalainen.

      • Fanni
        yli 70 vee kirjoitti:

        Kun kaikkien ihailema kilpailija jää kiinni dopingista, on se kuin rokotuspiikki penkkiurheilijalle. Tulee immuuniksi urheilulle.

        Kun menee usko kilpailun ja kilpailijoiden puhtauteen, niin ei ole pakko enää olla katsomossa, ei ole pakko jännittää, ei ole syytä liikuttua Maammelaulusta, vaan voi suhtautua normaalisti ammattiviihdyttäjiin. He tekevät paljon työtä, treenaavat, paneutuvat, vain tehdäkseen hyviä suorituksia katsojien iloksi. Mikäpä siinä, sirkustakin on hieno seurata.

        Mutta enää ei tarvitse ajatella heitä sen ylevämpina kuin muitakaan ikäisiään. He käyttävät aineita pysyäkseen tasossaan. Ja viinaksia kilpailujen päättäjäisjuhlissa, kuten olemme lehdistä lukeneet.

        Kun karpaasit aikanaan menettivät maineensa, loppui minulta hiihdon seuraaminen.
        Virpi Kuitunen kuitenkin piti pintansa ja kielsi tahallisen dopingin, palasi takaisin laduille, ja on edelleen lähes lyömätön. Ne muut osoittivat olleensa dopingin voimalla liikkeellä, kun heistä ei ole yksikään palannut eturivin hiihtäjiksi.

        Siksi uskon Virpin nykyisiin voittoihin. Hän ei voi enää dumpta itseään, jollei ole keksinyt aivan uutta menetelmää, mitä en usko.

        So what.

        En katso enää minkään lajin hiihtoa. Käyttävät dopingia, kun on kova maankamara suksien alla.
        Pthyi - mitä valheita vielä yritettiin syöttää kansalle sen jälkeen !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1271
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      702
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      37
      589
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe