Taidemalliksi/vartalomalliksi pääseminen kiinnostaisi. Saisiko siihen jossain koulutusta vai miten perehdytys tapahtuu? Kiinnostaisi myös tietää soveltuuko oma vartaloni malliksi. Aloittaako malli jonkun pienemmän ryhmän mallina ensin, opettaako joku taiteilija tai kuvataiteita harrastava poseeraamisen periaatteita. Olen miespuolinen ja normaalivartaloinen.
Taidemalliksi
15
7726
Vastaukset
- Jaa
Meillä oli kerran taidekoulussa ensimmäistä kertaa yksi malli ja aloitti ihan koko ryhmän edessä, opettajat jotain neuvoivat kai ensin asennoista ja sen sellaisesta. Eli kannattaa varmaan ottaa yhteyttä taidekouluihin ja kysyä.
Ainakaan ei tarvitse olla "täydellinen" vartalo missään suhteessa. - paikkakunnan taidekouluihin.
Joskus malleja haetaan myös esim. työvoimatoimiston kautta.
Vartalon mallilla ei ole mitään merkitystä, kaikki käy. Useimmilla esim. anatomian kursseilla ei ehkä ole hyvä, jos malli on aivan mielettömän lihava, muuten ihan sama.
Tärkeintä mallina olemisessa on kärsivällisyys ja kyky olla samassa asennossa pitkiä aikoja. Omien ajatusten kanssa viihtyminen on tärkeää. Samassa asennossa jököttäminen voi olla hankalaa ja epämukavaa, varsinkin jos asento on seisova ja esim. kiertynyt. Taukoja on kahdenkymmenen minuutin välein.
Perehdytys tapahtuu paikan päällä vaatteet pois ja poseeraamaan-menetelmällä. Nopeita asentoja varten voidaan antaa jotain ohjeita, esim. kiertyviä asentoja, suoria asentoja, asentoja takaa tai sivusta, käsien ja jalkojen ojentamisia tms. Ei ole vaikeaa, tarkoitus on piirtää ihmisten luonnollisia asentoja ja liikkeitä. - Blueyes
Joku pieni ryhmäkin saattaisi kutsua sinut malliksi jos saisi sinuun yhteyden ja olisit kaiken lisäksi edullinen. Ensimmäiset tunnit saisit opastusta asentoihin, myöhemmin voisit nostaa hitaasikin.
- taidetta tehnyt
Taidekursseilla mallit ovat tilatut mallitoismistosta. Kannattaisi ilmoittautua johonkin hyvämaineiseen Mallitoimistoon.
Mallin palkat ovat olleet 30€ tunti.
Kannattaa olla myös hyvissä väleissä omantuntonsa kanssa.- Malliksi
Hei,
Mitä tuo tarkoittaa tuo omantuntonsa kanssa väleissä oleminen? Jossakin joku luonnehti että mallin tulisi olla sinut vartalonsa kanssa...
ja, tai jotain sellasta että mallin pitäisi pystyä hyväksymään vartalonsa. Tarkoittako tuo edellinen lause jotain sellaista että poseerauksissa joutuu asentoihin joissa todellakaan mikään kohta kehosta ei pysy "piilossa" ja että kaikki "paikat" näkyy ja se on tosiasia joka pitää pystyä hyväksymään?
Vai mitä nuo arviot oikeastaan tarkoittavat, mihin asiaan ne viittaavat? Selittäkää jos osaatte. - BARE
Ei tieteääkseni. Mistä oot tällästä kuullut?
Tietääkseni mallien palkat on 10-20E tunti pk-seudulla. Yleensä olen kuullut että 15E tunti on sellanen normaali.
Eikä heitä kertaakaan kun olen kysynyt opettajalta mallista ole hankittu mistään mallitoimistosta. Lähinnä jotain opettajien tuntemia edeltäviltä elävänmallin kursseilta tai jotain sinne suuntaan.
Voi olla että jotkut noita hankkii jostain mallitoimistosta. Mutta en ole itse kuullut vastaavasta täälä suomessa. - Aloittaja
Malliksi kirjoitti:
Hei,
Mitä tuo tarkoittaa tuo omantuntonsa kanssa väleissä oleminen? Jossakin joku luonnehti että mallin tulisi olla sinut vartalonsa kanssa...
ja, tai jotain sellasta että mallin pitäisi pystyä hyväksymään vartalonsa. Tarkoittako tuo edellinen lause jotain sellaista että poseerauksissa joutuu asentoihin joissa todellakaan mikään kohta kehosta ei pysy "piilossa" ja että kaikki "paikat" näkyy ja se on tosiasia joka pitää pystyä hyväksymään?
Vai mitä nuo arviot oikeastaan tarkoittavat, mihin asiaan ne viittaavat? Selittäkää jos osaatte.Ainkin itselleni on selvää että jos eläväksi malliksi menee niin se tarkoittaa alasti olemista ja se pitää hyväksyä mutkattomana juttuna. Ei alastomuus ole tuossa tilanteessa mitään erikoista, se on mallin ja piirtäjien yhteistyötä, taiteen tekemistä/harjoittelemista yhdessä. Voi olla että muilla motiiveilla ei jaksaisikaan pitkään.
Kiitos kommenteista joita olette lähettäneet.
Mallina olleet voisivat myös kommentoida.
Olen selaillut nettiä ja näyttäisi että kansalaisopiston puolella on elävän mallin kursseja, siellä lienee mallien tarvetta. - BARE
Malliksi kirjoitti:
Hei,
Mitä tuo tarkoittaa tuo omantuntonsa kanssa väleissä oleminen? Jossakin joku luonnehti että mallin tulisi olla sinut vartalonsa kanssa...
ja, tai jotain sellasta että mallin pitäisi pystyä hyväksymään vartalonsa. Tarkoittako tuo edellinen lause jotain sellaista että poseerauksissa joutuu asentoihin joissa todellakaan mikään kohta kehosta ei pysy "piilossa" ja että kaikki "paikat" näkyy ja se on tosiasia joka pitää pystyä hyväksymään?
Vai mitä nuo arviot oikeastaan tarkoittavat, mihin asiaan ne viittaavat? Selittäkää jos osaatte.Siis... Ei elävää mallia katsota samaan tapaan kuin joku keskiaukeeman tyttöä.
Eläväämallia analysoidaan mahdollisimman objektiivsella tasolla. Tietenkään ei voi ikinä välttyä katsomasta omien mieltymysten mukaan, tai siis tottakai katson mies- ja naismallia erilailla. Mutta se pyrkimys on aina nähdä kaikki pois siitä symboolista ja nähdä kaikki simppeleinä mittoina, valööreinä, varjorajoina jne.
"Tarkoittako tuo edellinen lause jotain sellaista että poseerauksissa joutuu asentoihin joissa todellakaan mikään kohta kehosta ei pysy "piilossa" ja että kaikki "paikat" näkyy ja se on tosiasia joka pitää pystyä hyväksymään? "
Elävämalli ei ole alasti, mutta alastonmalli on. Toisaalta luulen että tässä aiheessa puhutaan alastonmallista, vaikka käytettiin sanaa elävämalli. Kaikilla elävänmallinkursseilla on alastonmalli, joten noi termit kai menee aika usein sekasin. - tosiaankaan
pidä paikkaansa, sori vaan.
Tavallisia ihmisiä ovat ihan tavallisella kropalla varustettuna. Joskus työkkäristä, joskus tuttujen, opettajien vanhojen kontaktien tai vaikkapa sukulaisten kautta hankittuja.
Palkka ei ole kehno, mutta ei käsittääkseni juuri ylitä 15€/h. Työ on raskasta, vaikka taukoja on usein. Samassa asennossa pitää jököttää kurssista riippuen jopa viikkokausia kokopäiväisesti. - saan alle 10 eur/h
tosiaankaan kirjoitti:
pidä paikkaansa, sori vaan.
Tavallisia ihmisiä ovat ihan tavallisella kropalla varustettuna. Joskus työkkäristä, joskus tuttujen, opettajien vanhojen kontaktien tai vaikkapa sukulaisten kautta hankittuja.
Palkka ei ole kehno, mutta ei käsittääkseni juuri ylitä 15€/h. Työ on raskasta, vaikka taukoja on usein. Samassa asennossa pitää jököttää kurssista riippuen jopa viikkokausia kokopäiväisesti.Minulle kerrottiin, että palkka on 9,0-9,5 euroa/oppitunti kansalais- ja työväenopistossa. Ja oppitunti on 45 minuuttia, joten käytännössä kolmelta tunnilta saa neljän tunnin palkan eli palkka olisi silloin luokkaa noin 12 euroa/tunti. Ja saatetaan korvata mahdolliset matkakulut eli lähinnä bussilipun hinta. En tiedä Kuvataideakatemiasta tai Taideteollisesta korkeakoulusta, jos ne sattuisivat mallia tarvitsemaan.
Mutta pienemmillä paikkakunnilla, joilla malleja on muuten hankala saada, palkka kansalaisopistossa tms. on todellakin 14-15 euroa/tunti. - Asiasta kiinnostunut
saan alle 10 eur/h kirjoitti:
Minulle kerrottiin, että palkka on 9,0-9,5 euroa/oppitunti kansalais- ja työväenopistossa. Ja oppitunti on 45 minuuttia, joten käytännössä kolmelta tunnilta saa neljän tunnin palkan eli palkka olisi silloin luokkaa noin 12 euroa/tunti. Ja saatetaan korvata mahdolliset matkakulut eli lähinnä bussilipun hinta. En tiedä Kuvataideakatemiasta tai Taideteollisesta korkeakoulusta, jos ne sattuisivat mallia tarvitsemaan.
Mutta pienemmillä paikkakunnilla, joilla malleja on muuten hankala saada, palkka kansalaisopistossa tms. on todellakin 14-15 euroa/tunti.Millä tavalla työsuhde on sovittu esim kansalaisopiston ja mallin välillä: onko mallilla esim. toiminimi jolla hän myy työtään tilaajalleen vai miten se menee? Kuka osaisi kertoa?
- Törmännytilmiöön
tosiaankaan kirjoitti:
pidä paikkaansa, sori vaan.
Tavallisia ihmisiä ovat ihan tavallisella kropalla varustettuna. Joskus työkkäristä, joskus tuttujen, opettajien vanhojen kontaktien tai vaikkapa sukulaisten kautta hankittuja.
Palkka ei ole kehno, mutta ei käsittääkseni juuri ylitä 15€/h. Työ on raskasta, vaikka taukoja on usein. Samassa asennossa pitää jököttää kurssista riippuen jopa viikkokausia kokopäiväisesti.Lisäksi taidemalliksi on vaikea päästä olen huomannut sellaisen ilmiön taidemalliksi kun on hakenut, niin yleensä käytetään vanhoja malleja jotka ovat jo "vuosia" tehneet mallin töitä, että käytännössä uutena mallina on vaikea päästä töihin. Että tavallaan tuttuja ja vanhoja malleja suositaan ja käytetään mieluummin vaikka kuitekin "hakevat" jatkuvasti uusia malleja.
- Törmännytilmiöön
Törmännytilmiöön kirjoitti:
Lisäksi taidemalliksi on vaikea päästä olen huomannut sellaisen ilmiön taidemalliksi kun on hakenut, niin yleensä käytetään vanhoja malleja jotka ovat jo "vuosia" tehneet mallin töitä, että käytännössä uutena mallina on vaikea päästä töihin. Että tavallaan tuttuja ja vanhoja malleja suositaan ja käytetään mieluummin vaikka kuitekin "hakevat" jatkuvasti uusia malleja.
Yleensä pienemmillä paikkakunnilla tälläiseen ilmiöön voi törmätä esim pohjois-karjalassa, että taidemallin hommissa käytetään pääsääntöisesti vanhoja ja tuttuja malleja ilmeisesti isommissakin määrin, ja uusien mallien on vaikea päästä mukaan,
- Anonyymi
Minä olin jokunen vuosi sitten yhden syyslukukauden kroki -piirustusmallina yhdellä kansalaisopistolla. En tuntenut mitenkään sitä sen kurssin opettajaa, eikä mitään muitakaan suhteita ollut sinne koululle, vaan pääsin sinne ihan suoraan ottamalla yhteyttä ja kysymällä. Eli jos kiinnostusta on taide tai piirustusmallin töistä, niin kannattaa vain suoraan ottaa yhteyttä johonkin kansalaisopistoon, taidekouluun, taideyhteisöön, tai miksei yksittäiseen taiteilijaankin. Ja todellakaan taide ja piirustusmallit eivät ole mitään mallitoimiston kautta otettuja huippumalleja, vaan ihan tavallisia eri ikäisiä ja näköisiä naisia ja miehiä. Osa tosiaankin työvoimatoimiston tai muun julkisen haun kautta hankittuja, osa suhteilla, ja jotkut ihan heidän itse kysymällä päässeitä, niin kuin minäkin olin.
- Anonyymi00015
Ensisijainen ammattinimike on taidemalli. Monasti taidemalli tekee myös työnsä alastomana, jolloin toki voidaan tässä yhteydessä käyttää alastonmalli-nimikettä. Minä olen lähettänyt lyhyitä sähköpostiviestejä eri oppilaitoksiin ja myös näin saanut mallintehtäviä. Olin viesteissäni maininnut kiinnostukseni taiteisiin ja myös, että alastomuus ei ole minulle ongelma. Pitkiä projekteja en ole vielä saanut. Pari kestoltaan päivästä kolmeen pituista ja paikkauksia kun joku "varsinainen malli" on esteellinen. Kaikki tehtävät ovat olleet alastonmallina olemista. Olen ollut taidevalokuvaajan mallina, kuvanveistäjien mallina ja Croquis-mallina. Tämä viimeisin on useita lyhytkestoisia asentoja, joita taideopiskelijat piirtävät/hahmottelevat nopeassa tempossa. Vaihdellaan makuuasentoja, istuma-asentoja ja seisoma-asentoja. Palkka nyt vuonna 2026 on 13-15 euroa per tunti. Matkakorvauksia maksetaan vaihtelevasti. Siitä pitää aina keskustella erikseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760