Musiikkia;)

Im just a girl...

kellot soivat takaisin tunnille, toinen tunti jo musiikkia eli kohta ollaan jo kaksoistuntien huonommalla puolella. istahdan pulpettiini yhtä haikeasti kun aina ennenkin musiikin tunneilla. otan kynän käteeni ja pyörittelen sitä hermostuneesti sormien ympärillä tuijottaen samalla musiikin opettajaa, joka on erittäin seksikäs kireän t-paitansa, kireiden farkkujen ja puoleen selkään ulottuvan ponnarinsa kanssa. havahdun fantasioistani kun paras kaverini tökkää minua selkään ja pyytää kynää lainaksi. ojennan kynän ja alan miettimään kuinkahan iso musiikin opella on. hymyillen katson opea päin kun huomaan että hän tuijottaa odottaen vastausta vastaan ihan huomaamatta "Kyllä kiitos..." kunnes tajuan kaikkien katseiden kääntyneen minua päin ja punastun. ope katsoo edelleen minua päin mutta hänen kasvoilleen on ilmestynyt pieni virne. opettaja toistaa lauseensa kysyen että "onko G korkea vai matala nuotti" en ehdi vastaamaan kun joku jo huutaa vastauksen ja käskee jatkamaan. tunti lähenee loppuaan ja minun tekee niin paljon jo mieli opettajaani että kysäisen varovasti, että olisko opettajalla mahdollisuus pitää henk. koht. kitaratunti koulun jälkeen. opettaja katsoo hiukan omituisesti mutta myöntyy kuitenkin. koulun jälkeen kävelen musiikinluokan ovelle ja kurkistan sisään. opettaja soittaa kitaraa eikä huomaa näin minun olevan ovella. katson kuinka nuo ihanat sormet näppäilevät kitaran otelautaa ja hänen ilmettä joka on kuin juuri saaneella. alan jo kiihottua vaikka mitään ei ole tapahtunut. kopautan oveen ja ope säpsähtää kutsuen minut luokkaan ja sulkemaan oven. kävelen opettajan luo hiukan varovasti ja istahdan hänen viereensä. katselen kuinka hän sulkee silmänsä ja aloittaa soittamaan stairway to heaven:iä. alan olla jo niin kiihottunut etten voi olla keskeyttämättä häntä. "opeta mulle toi" sanon hiukan kysyvästi ja opettaja ojentaa kitaran minulle, sirtyy taakseni ja näyttää ensimmäisen otteen. mutta sillä hetkellä kun minun pitäisi soittaa ensimminen sointu niin otan opea kädestä kiinni, irroitan hänen otteen kitarasta ja siirrän kitaran syrjään. opettaja katsoo hiukan hämillään, mutta tiedän hänenkin haluavan joten käännyn ympärija suutelen häntä hellästi, saaden vastasuudelman. ope siirtyy eteeni nostaa minut seisomaan painautuen ihan kiinni vartalooni. olen aivan kiimasta sekaisin kun hän alkaa suudella kaulaani ja riisumaan paitaani. yläkroppani on jo paljaana ja nännini nöpöttävät terhakkaana kun istutan opettajani tuoliin. kiihkon vallassa riisun häneltä paidan ja alan suudella hänen jumalaista vartaloaan. polvistun hänen eteensä ja avaan hänen housunsa niin vauhdilla että hän jo alkaa hiukan voihkia. olen itsekin aivan märkänä mutta en halua vielä kaiken keskeytyvän joten otan häneltä alushousut pois ja ihastelen hänen kalunsa suuruutta. hiukan kiusoitellen nuolaisen muutaman kerran terskan päätä kunnes hän ottaa pääni takaa hiuksista kiinni ja "survaisee" kookkaan kalunsa suuhuni, siitäkös vasta innostun ja alan imemään kalua kuin viimeistä kertaa. hän tiukentaa otettaan hetki hetkeltä enemmän kunnes ampuu lastinsa suuhuni voimalla. avaan silmäni ja katson ylöspäin hänen kiihottuneiihin silmiinsä, päästän suupielistä hiukan valumaan spermaa kaulalleni hymyillen ja nielen loput. open ote hiuksistani on jo vähän hellittynyt kun hän kaataa voimalla lattialle. alta aika yksikön housuni ovat jo nurkassa ja makaan alasti opettajan edessä odottavana, erittäin märkänä ja kiimaisena. ohjaan käteni hieromaan nestettä valuvaa pilluani levittäen nesteitä reisilleni ja vatsalleni. ope runkkaa edessäni katsoen minua, kiimaista oppilastaan kunnes hän nousee ylös mumisten jotain narusta. ihmettelen että eikö hän haluakaan naida tiukkaa pilluani, kunnes hän tulee takaisin kahden huivin kanssa ja käskee minun mennä lähemmäs pöytää. "nyt ymmärrän..." ehdin sanomaan kun hän jo veti käteni ylös ja alkoi sitomaan niitä pöydän jalkaan. olen aina haaveillut sidottuna naimisesta ja nyt tuo ihana ope kuin ajatukseni lukeneena solmi minut pöytään. olen orgasmin partaalla pelkästä ajatuksesta kun ope kaappaa sirot rintani käsiinsä puristellen ja nuollen niitä. sitten hän siirtyy alemmas ja alemmas aina märälle pilluleni asti. "ollaanpas sitä kutsuvia tänään, haluutsä tosiaan et mä nain sulta aivot pellolle?" ope sanoi virnuillen ja nuolaisi pikkasen klitoristani. voihkaisin aika kovaan ääneen mutten ehtinyt mitään kun hän työnsi jo kaksi sormeaan pilluuni kovakouraisesti samalla nuollen klitoristani niin vauhdilla, kieltä pyöritellen ja sormiaan edestakaisin työnnellen. aloin täristä ja haukkoa henkeä, olin saamassa elämäni orgasmin kunnes en enää pystynyt hengitämään. sisään, ulos ja edestakaisin... kiljaisin aika kovaan äänen kun sain orgasmin ja toisen ja kolmannen, olin taivaissa. saatuani ope tuli vierelleni kyen että vieläkö halusin lisää. änkyttäen jouduin kerjäämään että saisin tuon ihanan ison kalun sisääni ja niin ope siirtyi päälleni levittäen haarani ääriasentoon, pelkkä tuo voiman käyttö sai minut kostumaan uudestaan kun hän tunnusteli terskallaan kostean kiiltävän pilluni huulia. yhtäkkiä hän työnsi kalunsa niin syvälle kuin mahdollista ja en voinut taas kun kiljaista onnesta, tuo mahtava kyrpä juurta jaksaen sisälläni tuntui niin hyvältä. edestakasin hän alkoi soutamaan pillussani ensin hiukan hitaammin ja sitten kiihdyttäen vauhtia, lopuksi niin nopealla tempolla etten pysynyt edes perässä, makasin vain yrittäen pomppia mutta turhaan. sitten hän lopetti. luulin ettei hän halunnutkaan mutta hän käskikin minun tulla päälle. tottakai halusin mennä päälle mutta epäröin hiukan koska käteni ovat edelleen tiuksti sidottuna pöytään, mutta hän oli jo allani. ensin varovasti yritin liikkua hänen päällään mutta huomasin kivun ranteissani kiihottavan minua entisestään, aloin liikkumaan ylös-alas niin voimalla ja nopeaan tahtiin kun mahdollista. tunnen kuinka pilluni mehut alkavat jo valumaan reisilleni ja siitä open päälle. vauhti on jo niin kova että jalkoihin särkee mutta haluan vain lisää ja lisää tuota isoa kyrpää sisääni. tärisen lukuisten orgamien menevän kehoni läpi mutta jatkan silti. tunnen kun se alkaa turvota. jatkan kovasti nussien kunnes pysäytän ja huohottaen nousen ylös ja käsken kuiskaten "ammu ne mun päälle!" menen makaamaan selälleni kun sinä otat elimesi käteen ja alat runkkaamaan sitä. ensimmäinen pisara lentää jo mahalleni, kunnes tunnen nuo ihanat kuumat nesteet joka puolella vartaloani. jatkat runkaamista, tuntuu kuin sitä olisi loputtomiin, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. pistän käteni mahalleni ja hieron nuo lemmen nesteet joka puolelle ympäri vartaloani ja tykkäät katsella vierestä. lopuksi tulet viereeni niin saaneena kun ihminen voi olla ja hukutat minut suudelmiin. olet kerrankin saanut itseäsi huomattavasti nuorempaa pillua ja olet erittäin tyytyväinen siihen. puemme vaatteet ylle ja poistumme luokasta toistaen tämän vähintään kerran kuukaudessa...

loppu hyvin kaikki hyvin. sori aika muotojen vaihteluista ja sinä-hän muotojen vaihteluista mutta olin liian uppoutunut kiinnittääkseni huomiota... saa kommentoida, mutta tää oli vasta ensimmäinen tarinani joten en tiedä kuinka "kinky" se nyt loppujen lopuksi oli=)

3

6624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mad

      moikka!

      Oli todella hyvä juttu. Toteuttamisen arvoinen juuri tuollaisenaan. Haluaisitko kirjoitella ihan privana?

      Mad

    • MadGardener81

      Lisääkin saa kirjoittaa... Kohtahan tässä alkaa töiden tekeminen vallan vaikeaksi...

      • Im just a girl...

        =)kiva.. mä en oo hirmu hyvä kirjottelee, mut... täytyy yrittää jossain vaiheessa tässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe