ajatelle,että vuosi takaperin odotin leikkaukseen aikaan,syövästä ja hoidoista ei pahasti ollut tietoa.Tulipa tässä elämänkoulussa oppittua sellaista,mitä muualla ei olisi voinut oppia,niin
hyvässä kun pahassakin.
hyvässä kun pahassakin.
Oudolle tuntuu
Ira¤
401531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
tässä ihan hiljan. Oisko leikkauksen vuosipäivästä lähestymisestä johtuvaa...
Olen ajatellut asiaa niin, että diagnoosin ja leikkauksen jälkeen olen saanut olla jo vuoden "terveenä", vaikka siihen vuoteen sisältyykin ne raskaat hoidot.
Toivottavasti pysyykin hiljaisena, eikä ilmoittele itsestään. Jokainen terve päivä on lahja.
minäkin ajattelen vuoden saanut elää,onhan noita
hankaluuksia oireiden kanssa,mutta kuitenkin
siedettävissä mitoissa.
Eikä se auta,jos ajattelee sen pirulaisen uusivan
jos niin käy se on sitten senajan murhe.
Nuorempi tytärkin sanoo,että olehan sinä äiti parantunut,olem kyllä kertonut,että se voi uusia.
Kaipa tämä tällaista on,että aikaajoin tulee mieleen?
No ei muuta kun normaali arkeen taas huomenna kiinni.
vierähtää eteenpäin, olen iloinen puolestanne , leikkaus ja hoidot takanapäin ,toivottavasti paljon terveitä ja hyviä päiviä edessäpäin.
Pitää vaan katsoa eteenpäin ja uskoa että ei tarvitsisi samaa toistamiseen käydä lävitse.
Itse menen ylihuomenna ensimmäiseen cef tiputukseen ja samanlaisin miettein joskopa vuoden päästä vois kirjoittaa että muisto vain.
mniusta niin paha,kun Taxotere,tietty joillakin ollut päinvastoin.Lepäile vaan tiputuksen jälkeen
rauhassa.Onneksi nuo hoidot kuitenkin menevät,aina yksi vähempi,ja typertynyt olo kun kaikki ohi,oli
minulla ainekin,ja tietty helpotus.
Toivotaan kaikille terveitä päiviä eteenpäin.
toivon totisesti että ei tulisi kovaa pahoinvointia, eikä veisi ihan sängynpohjalle.
Taitaa olla aika yksilöllisiä nuo sivuoireet.
No tietysti tuo tukan lähteminen surkuuttaa, mutta täytyy yrittää ajatella että säästäähän siinä parturikulut muutamalta kuukaudelta.
Ceff:istä minulla oli ennemminkin sellaista kuvotusta,kertaakaan en oksentanut,pienet välipalat
usein otettuna helpottivat vointia.Mustikkakeitto,
marjakiisselit ja viileät ruoat upposivat helpommin.
Lungimmin olisi kannattanut ottaa kotityöt,enemmän
levätä,lukea,ja viikon kuluttua tiputuksesta jo
kävelylenkille.
Hiusten lähtö oli kova paikka,sitten vähän helpotti,kun alkoi pieni nukkatukka puskea.
Onneksi sinullakin jo kesäksi ovat hoidot ohi:)
Joo täytyy yrittää ainakin levätä eikä kantaa turhia murheita jos niitä "villakoiria "oliski sängynalla.
Onneksi on vielä noita marjoja runsaasti pakkasessa,ne on varmaan ihan hyviä jos huonovointisuutta tulee.
Tähtäin on siihen että juhannuksena jo jonkinmoinen tukka olisi päässä.
Täytynee tässä nyt ensin käydä katsomassa löytyisikö sitä omanlaista peruukkia jostakin.
luulisin lyhyen olevan helpompi hoitoinen? Itse ostin puolipitkän kun tytär halusi,se oli tukalan kuuma,ja meni takkuun helposti.Tietty kannattaa ottaa sellainen joka itseä eniten miellyttää:)
oma tukkani on aikalailla lyhyttä mallia,joten uskoisin että löydän mieluisan, tai sitten.. ei
Onko ne peruukit aitoa hiusta joihin sen maksusitoumuksen saa?
aitoa ikävä kyllä,muutama on aika aidon näkönen
Ei terveyden arvoa oikein ymmärrä ennenkuin on kokenut kovan sairauden. Olen sen huomannut ainakin itsellä sellaiseksi.
oli minulla. Ceffi pahempi kuin taxo.
on kova pala. Mulla lähti kaikki karvat.
puolijäisiä mansikoita,kun kuvotti eikä muu maistunut. Muista juoda runsaasti,se helpottaa kuvotusta ja puhdistaa elimistöä. Näin mulle hoitajat neuvoivat.
Hei Marliisi ja kaikki muut palstalaiset, olen jo jonkin aikaa seurannut keskustelujanne, mutta en ole uskaltaunut mukaan. Olen todellakin iloinen teidän kaikkien puolesta, joilla nämä ovat jo takanapäin. Sain vasta viikko sitten diagnoosin varmaksi (leikkauksessa otettiin koepala)ja nyt minä myös odottelen jatkohoitoja eli solusalpaajia. Samat asiat pelottavat:pahoinvointi, hiustenlähtö ja tulevaisuus yms yms. Kuten Marliisi sanoit pitää vain katsoa eteenpäin ja uskoa, että kaikki menee hyvin, vaikka vaikeaa se tuntuu olevan ainakin näin alkumyllerrryksessä.
oli sama,kuin Iralla.Taxo oli vaikeampi.Tuosta hiusten lähdöstä,loppujenlopuksi en kokenut sitä niin pahana.No,olin kai tottunut,kun siskoilleni ja miehelleni oli aiemmin käynyt samoin.Nopeasti siihenkin tottuu ja talvi aikaan peruukki ei tuntune niin kuumalta.Minun hoidot oli kesällä joten käytin huivia.Hiukset kyllä kasvaa takaisin entistä vahvempina.Toivon,ettei sinulletule sivuvaikutuksia ja pahoinvointiinhan on tehokkaat lääkkeet.
kanssamme kirjoittelemaan,Rilena52! Se on ikävää,että olet sairastunut syöpään.Niin olemme lähes kaikki täällä,itse tai omainen ,minun kohdalla molempia.Alkuunhan se on todellinen järkytys,mutta usko vaan,ajanmittaan siihenkin sopeutuu.Jatkohoitoja ei kannata kovin paljoa etukäteen pelätä,ne sivuoireet ovat yksilöllisiä.Osalle tulee kaikki,osalle vähemmän.Ja joillakin on niin helppoa,että jaksavat jopa käydä töissäkin hoidoista huolimatta. Kirjoittele kaikesta,mitä mielessäsi on.Täällä on sinulle tukijoukot!
olen tosiaankin jo ennen leikkaustani lueskellut teidän keskustelujanne ja huomannut, että tämä toimii. Olen huomannut nyt jo, että henkireikää tarvitsee ulospäin, kun kotona ja läheisiä ei aina haluaisi kuormittaa. Minä nimittäin pelkään jostain syystä aivan kamalasti, en oikein itsekään tiedä mitä - jatkohoitoja, kuolemaa ?? Kertokaa myös ystävät, miten murkkuikäisenne (jos jollakin on) ovat suhtautuneet sairauteenne? Ihana tietää, että täällä on aina joku jolle kirjoitella, oikein hyvää tiistaipäivää mumskulle ja kaikille.
vähän pelottavaahan se aluksi on kunnes hoidot alkavat,ne menevät kolmen viikon sykleissä,ja sitten sädehoidot päälle,jos on laitettu.Kysele vaan ihan mitä mieleen tulee.Hyvää tiistaipäivää sinullekkin:)
ei näyttänyt pelkoaan hoitoni aikana,mutta myöhemmin selvisi,kuinka hän oli pelännyt,että kuolen.
Pelot ja kuoleman ajatus on hyvin vahvoja tuossa vaiheessa ja on vieläkin,mutta mukavaa huomata,että elossa ollaan edelleen. :)
Sitä nauttii jokaisen päivän täysin siemauksin eikä pahemmin tulevaisuuteen katsele,kun ei oikein näe -en ainakaan minä vielä.
Onko sinulla mahdollisuus hakea syöpäyhdistykseltä tukihenkilöä,jonka kanssa voi jutella näistä asioista? Suosittelen. On omakohtainen kokemus.
Vertaistuki on nyt tärkeää sinulle. Kirjoittele vaan tänne ja sitten on cancer.fi myös hyvä paikka vaihtaa kuulumisia.
olit:..:)
vielä,että ihan samalla tavalla minäkin pelkäsin .Vaikka syöpä oli tuttu asia ja olin nähnyt siskojeni toipuvan.Muistan kuinka silti itkin ja pelkäsin.Mutta sitten,kun hoidot alkoivat,henkinen puoli alkoi helpottaa.Uskon,että kaikki syöpään sairastuneet käyvät läpi samat asiat,kuoleman pelonkin.Kirjoita tänne,helpottaa oloa,kun on paha olla.Toivon sinulle myös hyvää tiistaita.(Minulta ei nyt oikein suju tämä kirjoitus,on flunssainen olo.Joskus on silmäni vuotaneet itkusta,kun olen tässä näpytellyt.Nyt vuotavat flunssan takia.Toki minulla on paha mielikin,mutta yöllä valvoessani ajatukset selkiintyi,tuli luottavainen olo.)
murkkuni on täysin puhumaton, ei halua, että puhun tai iskä puhuu juuri mitään tästä. Olemme kunnioittaneeet hänen toivettaan, mutta koko ajan mielessäni on kuitenkin, että miten hän jaksaa. Olemme miettineet (minä mies), että pitäsikö ottaa koulun terv.hoitajaan yhteyttä ja kertoa, mutta emme kuitenkaan ole tehneet vielä mitään. Ehkä on parempi antaa ajan kulua, leikkauksestahan on vasta kolme viikkoa ja jatkohoidosta päätetään tulevana perjantaina.Olen ollut syöpäyhdistykseen yhteydessä, mutta siellä ei nyt ollut ketään samaaa syöpää sairastanutta tukihenkilöä. Toki helpotti keskustella asiasta ja sain neuvojakin.
Menen ensi viikolla kokoukseen liisakadulle, jos vain suinkin jaksan.
on taas tuoreessa muistissa siskon miehen menehtyminen 3kk:ssa viime keväänä, olin hänen saattohoidossaan mukana. Ehkä se juuri tässä pelottaakin niin paljon, kun silloin kaikki ei toiminut sairaalassa niinkuin olisi pitänyt. Uskon kuitenkin, että ajan myötä minullakin helpottaa, kunhan pääsen tämän alkujärkytyksen ja shokin yli. Nyt jo tuntuu siltä, että kun sain kirjoitettua tänne, asiat jotenkin alkavat hahmottua....KIITOS!!
kuulla,että sinullakin jo vähän helpottaa olo.Niin,silloin,kun mieheni sairastui syöpään,lisäsi meidänkin pelkoa se,että hänen veli ja serkut olivat menehtyneet syöpään vain muutamia vuosia aiemmin.Ja mieheni isä jo vuosi kymmeniä sitten. Tuosta lapsiesi suhtautumisesta kirjoitit.Minun lapset ovat päälle kahdenkymmenen.Jotenkin nämä nykyajan nuoret eivät pidä syöpää yhtä pelottavana,kuin me vanhempi sukupolvi.Toki meidän molempien sairastuminen on ollut raskasta lapsille,he käyvät paljon läpi näitä asioita keskenään ,miniäni ja ystävien kanssa.Muistan,kun nuorempi siskoni sairastui syöpään.Hänen poika oli silloin murkku ikäinen.Siskoni oikein ihmetteli,ettei poika halua puhua asiasta mitään,eikö välitä.Mutta kyllä poika välitti,minun lapsilleni,serkuilleen,puhui paljon äitinsä sairastumisen aiheuttamasta pelostaan.
nuorin tytär 11v. ei oikein uskaltanut sairaudesta puhua,ennen leikkausta ja pelkäsi minun kuolevan.Leikkauksen jälkeen hänellä vähän helpotti,
nyt leikkii hautajaisia eläimillä,mutta ne heräävät kuoltuaan henkiin.Olen sanonut,että kysyy jos jokin vaivaa mieltä,muuten jatkamme normaalia arkea,
Kyllä se sellainen karuselli on,hoitojen jälkeen alkaa helpottamaan,ja palaamaan normaali arkeen.
Selviät varmaankin hoidoista samallailla kun mekin.
Kirjoittelemisiin:)
vaan tänne, sillä nämä ihmiset ovat todella enkeleitä maan päällä ja auttavat jäsentämään sitä sairastumisen aiheuttamaa hämmennystä.
Jokainen uusi syöpä on ikävä uutinen, mutta kun se nyt sinunkin kohdallasi on tapahtunut tosiasia, niin sen kanssa on vaan elettävä päivästä toiseen ja luotettava tarjottavaan hoitoon. Iso osa meistä kuitenkin paranee täysin ja kuntoutuu takaisin työelämään. Ota tämä aika pakollisena "vuorotteluvapaana", lepää ja hoida itseäsi.
Maaliskuussa, kun itse sain diagnoosin, niin ensimmäinen ajatus oli: ".. kun nyt kohta kuolen, niin minulle tulee kauhea ikävä tuota nuorinta poikaani, enkä sitten näe sitä heidän tulevaa vauvaakaan..." Mieli oli maassa ja suru pinnassa. Kohta sitten kuitenkin mietin, että hitsikka - ei kai sitä kuolleena ketään voi ikävöidä!
Löysin sitten sattumalta tänne ja Mumsku ensimmäisenä vastaili minunkin hätääni. Myös monet muut kirjoittivat ja antoivat uskoa tulevaan. Nyt kymmenen kuukauden jälkeen hoidot on ohi, hormonilääkitys aloitettu ja ensimmäinen kontrolli huhtikuussa. Työhön palaan helmikuun "kesälomani" päätyttyä ja uskon, että elämä jatkuu vielä vuosikymmeniä, sillä Suomessa on todella korkealaatuinen syöpähoito.
antaa murkun olla. Minä juttelin ja kerroin omille lapsilleni,että hoidot alkavat silloin ja silloin. Kerroin miltä minusta tuntuu ja että hiukset lähtee.. Kysypä häneltä neuvoa peruukin valinnassa,jos/kun se tulee ajankohtaiseksi.
Minä ilmoitin kouluun opettajille syövästäni. he ottivat tiedon asiallisesti vastaan ja heillähän on vaitiolovelvollisuus. He totesivat,että on hyvä tietää,etteivät ihmetteli jos lapsesta alkaa huomata,että jokin painaa mieltä. Meillä rehtori kysyi lapsiltani silloin tällöin,että kuinka äiti voi.
KIITOS teille kaikille viesteistänne ja neuvoistanne. Olette nyt jo auttaneet minua, sillä viime yönä nukuin tosi hyvin ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ja aamullakin vielä nukutti mukavasti. Vertaistuki on vailla vertaansa. Nyt olen lähdössä juuri syöpäklinikalle labroihin jatkohoitojen suunnitteluja varten. Elämä näyttää vähän valoisammalta....
Onnea matkaan! :)
kun tulet mitä sinulle suunnittelevat.Siitä se lähtee menemään,kun hoidot alkavat.Minusta tuntui,kun olisi astunut junaan,josta kolmen viikon välein menneeään tiputukseen,ja kuudennen kerran jälkeen jäädään pois kyydistä,ja toivon mukaan syöpäsolut putoavat matkalle.
jatkohoidon suunnittelussa ja ripeästi aloitetaankin eli jo ensi tiistaina ensimmäinen tiputus. Aineen nimestä jäi mieleen vain joku Gems.... tai jotain sinne päin. Tätä sitten mennään tosiaan kolmena perkkäisenä tiistaina sitten yksi tiistai vapaata puolen vuoden ajan. Ja sitten toivottavasti ohi.
Olen tosi iloinen, että aloitetaan näin nopeasti, vaikka kunto ei vielä ihan OK olekaan, mutta eiköhän se tästä. Hyvää viikonlopppua kaikille!
sen parempi,ompahan nopeampaa ohi,toivotaan ettet saa sivuoireita.Toiset pääsevät helpommalla,ja toivotaan että kuulut heihin.Ota iisisti vaan,ja
hemmottele itseäsi,hyvää viikonloppua sinullekkin:)
MIKSI ET AIKAISEMMIN USKALTANUT MUKAAN KESKUSTELUIHIN?
on vähän vaikea eritellä, mutta suurin syy oli varnaankin ihan se, että olin niin järkyttynyt sairastumisestani. Joku kyselikin jossain keskustelussa, että tuliko syöpä puskista, no niin minunkin kohdallani kävi. Ei mitään flunssaa pahempia sairauksia koko aikuisiällä, söin terveellisesti ja harrastin liikuntaa, eikä koko suvusakaan kenelläkään mitään syöpäsairauksia. Ja sitten minulla oli vahentuneet tiedot hoidoista, joten olin aluksi ihan laamantunut.
aika ällikällä,kun diagnoosin saa,eikä vielä hoidoista ja muusta tiedä mitään.Pikkuhiljaa
saa tietoa,ja kuulee muiden kokemuksista.
Aluksi ei edes haluaisi ymmärtää,että sairastaa syöpää,mutta eteenpäin mennään.
sanoit Ira, oikeesti en halunnut myöntää, että sairastan syöpää. Nyt kun sen on pystynyt sanomaan ääneen ja myöntämään niin jo vähän helpottaa. Silti edelleenkin välillä on kuin kaikki vaan olisi unta ja aamulla herään ja huomaan, että kaikki onkin niinkuin silloin viime lokakuussa, kun ei ollut vielä mitään. Vaikka eihän se noin mene....
olen minäkin ajatellut,jospa se olisikin vain painajaista,josta voisi herätä.Alkoi jo olamaan
aamuja,jottei heti herätessä syöpä tullut mieleen,mutta nuo turvotukset saavat aikaan sen,että muistaa heti.Enää ei anna kovin sairauden haitata
muuten elämän menoa,joskus mielen meinaa vetää
apeaksi,mutta sitten ajattelee,että onneksi on hengissä.
Onneksi se kova vuosi on jo takanapäin.
Ei koko touhu tietenkään mutta kovin.
koneeni"tilttasi " illalla eikä laskenut enää millään mukaan keskusteluun.
Mutta uusi päivä ja uudet jutut.