Ollaan tässä kohta vuosi oltu hoidoissa ja ollaan taas helmik. menossa pas-hoitoon.Hoidoista tietää ainoastaan muutama läheinen ihminen.
On suunnattomasti ärsyttänyt aina epäonnistuneen hoidon jälkeen kuulla että "kyllä seuraavalla kerralla onnistuu tai että noustaan jaloilleen; kyllä tunnelin päässä näkyy valoa".yms.tukea jota ei oikein jaksa eikä haluu kuulla kun tiedon jälkeen oma elämä murenee käsiin..
En ole pystynyt sanomaan läheisille että en halua kuulla positiivisia kommentteja;haluisin et mun todellisia tunteita kuunneltais,oltais vaik vaan hiljaa mut ennenkaikkea tiedon tultua ei alettais taas niin yltiöpositiivisiksi.
No nyt sitten tänään päästin kaiken pihalle ja sanoin suoraan etten haluu kuulla positiivista jatkokommenttia sillä hetkellä kun sydän itkee täysillä epäonnistuneen hoidon takia.Ja siitähän seurasi valtava riita!!
Eivät ymmärtäneet mun pointtia ja sanoivat että miksen ole sanonut aiemmin ja ovat vaan yrittäneet elää meidän kanssa tätä asiaa..en oo vaan pystyny sanoon oman pahan olon keskellä että älkää puhuko seuraavista hoidoista tai että älkää puhuko siinä kohtaa onnistumisista.
Tuntuu nyt kyllä hyvältä kun sai sanottua ettei tarvitsekaan sanoa surun keskellä välttämättä mitään ja kuuntelukin tuntuu parhaalta lääkkeeltä..
Varmistui ainakin ettei kerrota enää muille tästä kipeestä asiasta ennenkuin lasta odotetaan.
Miten muut ootte hoidelleet tän homman?
On suunnattomasti ärsyttänyt aina epäonnistuneen hoidon jälkeen kuulla että "kyllä seuraavalla kerralla onnistuu tai että noustaan jaloilleen; kyllä tunnelin päässä näkyy valoa".yms.tukea jota ei oikein jaksa eikä haluu kuulla kun tiedon jälkeen oma elämä murenee käsiin..
En ole pystynyt sanomaan läheisille että en halua kuulla positiivisia kommentteja;haluisin et mun todellisia tunteita kuunneltais,oltais vaik vaan hiljaa mut ennenkaikkea tiedon tultua ei alettais taas niin yltiöpositiivisiksi.
No nyt sitten tänään päästin kaiken pihalle ja sanoin suoraan etten haluu kuulla positiivista jatkokommenttia sillä hetkellä kun sydän itkee täysillä epäonnistuneen hoidon takia.Ja siitähän seurasi valtava riita!!
Eivät ymmärtäneet mun pointtia ja sanoivat että miksen ole sanonut aiemmin ja ovat vaan yrittäneet elää meidän kanssa tätä asiaa..en oo vaan pystyny sanoon oman pahan olon keskellä että älkää puhuko seuraavista hoidoista tai että älkää puhuko siinä kohtaa onnistumisista.
Tuntuu nyt kyllä hyvältä kun sai sanottua ettei tarvitsekaan sanoa surun keskellä välttämättä mitään ja kuuntelukin tuntuu parhaalta lääkkeeltä..
Varmistui ainakin ettei kerrota enää muille tästä kipeestä asiasta ennenkuin lasta odotetaan.
Miten muut ootte hoidelleet tän homman?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sori nyt vaan mutta ystäväsi eivät ole ajatusten lukijoita. Toimit heitä kohtaan väärin.