Kartturit pois ralliautoilusta

teemunideapaja

Kartturi on nykyrallissa sitä varten, että hän kertoo miten ajaa sellaisella nopeudella, ettei kuljettaja itse pysty autoa hallitsemaan. Se on epäurheilijamaista ja siksi kartturit pitää ottaa pois ralliautoista. Kartturin paikka keksittiin joskus 80 vuotta sitten ensimmäisissä rallikisoissa, kun kuljettajat ajelivat merkitsemättömillä maalaisteillä eivätkä tienneet missä käännytään. Sitten verenmakuinen kilpailu sai kilpailijat alentamaan aikojaan laittamalla kartturin kertomaan etukäteen mitä kuljettajat tulee tehdä ja siitä kehitettiin varsinainen kahden homma ja samalla riisuttiin kuljettajan vastuu omasta ajamisestaan. Siksi kartturiakin on hyvä syyttää ulosajoista, joille kuljettaja ei mahda mitään. Se johtuu siitä, että kaikki organisaatiot pyrkivät jämähtämään paikoilleen, muuttumaan byrokratioiksi, jatkamaan toimintaansa alkuperäisen tavoitteen toteuduttua ja muuttumaan sokeaksi kaikelle maalaisjärjelle. Niin on käynyt taloudelliselle vapaudelle arvonlisäykseen perustuvassa markkinataloudessa ja ralliautoilussa. Rallia on hauskaa katsoa ja ajaa, mutta ei silloin kun auton sisällä tehdään karhunpalvelus koko lajille.

18

9735

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on aivan selvästi

      luokkayhteiskunta. On kapitalisti (Kartturi) ja duunari (Kuski) joka tottelee kapitalistin käskyjä. Ja se toinen on aivan selvästi myös rasisti. Yrittää saattaa toisen määräysvaltaansa komentelemalla miten kovaa ajetaa.

      • teemunideapaja

        Tuo vielä mahtuu siihen kategoriaan. Heh heh.


    • POIKASENI

      sulla ei voi olla mitään hajua autourheilusta , ei voi olla ...

      pannaampa POIKA sut rac-ralliin lehmusten peittämälle , 3 metriä kapealle , pimeälle , mutaselle , liukkalle alustalle n. 195kmh:n nopeuteen kuskin paikale istumaan ... ni varmasti tulee ikävä vieressä istuvan kartanlukijan ojeistusta tulevasta

      tollaset ehdotukset eivät voi tulla täyskasvusen suusta , ihan samaa tasoa kuin et pannaan ne formulahomot kiertämään sitä hiekkalaatikkoonsa turvakatteettomalla autolla , penkki paljaalla alustalla ni katotaan miten helmat lepattaa sit ku mennään kolmea sataa suoralla , katotaan sit kuka kestää keliä ja viimaa parhaiten

      huom. Rallissahan ei ole karttureita esim näissä näytöskisoissa jossa ajetaan jotain muutaman kilsan homo-hiekkalaatikko-rinkiä ja joka mutkan muistaa ulkoa kuten riisitautiset , alamittaset formula-hinttarit tekevät lajissaan

      • teemunideapaja

        Jos hän painaa sitä niin paljon ettei hän pärjää ilman ohjausneuvoja, hän voi myös painaa sitä niin paljon ettei niitä neuvoja tarvita. Meidän pitäisi valita jommasta kummasta ja kaikki oikeat fanit ja kuljettajat ovat samaa mieltä. Ohjausneuvojen varassa ajava rallikuljettaja on lajin vastaista, vai mitä räkänokka?


      • jpm86
        teemunideapaja kirjoitti:

        Jos hän painaa sitä niin paljon ettei hän pärjää ilman ohjausneuvoja, hän voi myös painaa sitä niin paljon ettei niitä neuvoja tarvita. Meidän pitäisi valita jommasta kummasta ja kaikki oikeat fanit ja kuljettajat ovat samaa mieltä. Ohjausneuvojen varassa ajava rallikuljettaja on lajin vastaista, vai mitä räkänokka?

        tietääköhän koko poika rallista mitään??


    • Kartturina

      Et ole tainnut ikinä perehtyä rallin ajamiseen saatikka rallin saloihin ja kartturin tehtäviin!!!
      Kartturin tehtävänä ralliautossa on huolehtia monista asioista.Hän ohjaa kuskin kulkemaan oikeaa reittiä paikasta A paikkaan B, huolehtii että ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, nuottikisoissa lukee kuskin laatimaa nuottia ja pimeissä kisoissa lukee tiekirjamerkintöjä sekä tietä sen mukaan mitä näkee (näin ainakin meillä toimitaan), kartturi myös seuraa auton käyttäytymistä eli mm. öljynpainetta, vedenlämpöä, akun latausta jne. Kartturi ei todellakaan ole vaaran aiheuttaja ralliautossa vaan päin vastoin, hän huolehtii että kaikki sujuu ja rauhoittaa kuskia jos hän ajaa liaan lujaa ja päättömästi. Huomattavasti enemmän tulisi vaaratilanteita mm. siirtymillä ilman kartturia, jos kartturi ei olisi kuskin vieressä kertomassa miten ajaa seuraavalle erikoiskokeelle niin kuski joutuisi itse lukemaan karttaa ja ajamaan yhtä aikaa.
      Et ole varmasti myöskään ikinä seurannut sprinttikisoja joissa ei ole kartturia mukana. ne ajetaankin vain pienellä ympyrällä ja reittiin saa vielä tutustua ennakkoon. Kuitenkin noissakin kisoissa tapahuu ulosajoja mm. liian kovan vauhdin takia, ketäs tuossa tilanteessa voit syyttää yllyttämisestä??? Nuottikisoissakin kuljettaja on tarkasti kertonut millä nopeudella mihinkin mutkaan voi tulla ja ne nuotit tekee kuski itse, kartturi vain kirjaa ylös mitä kuski sanoo. Kartturi voi huomauttaa kuskille nuotteja tehtäessä että mutkasta löytyy kivi tai onko kuski varma nopeudesta jos kartturi näkee mutkan erilailla. Kuitenkaan kisatilanteessa ei kartturilla ole aikaa alkaa kuskia yllyttämään nuotin luvun välissä!!!
      Ja huomaa myös se että kuljettajalla on vastuu ralliautossa niin omasta hengestään kuin kartturinkin hengestä, loppujen lopuksi kuski kuitenkin itse päättää millä lailla mihinkin ajaa, koska hänhän siinä ratin takana kuitenkin istuu!
      Suosittelen ensin tutustumaan aiheeseen ja ottamaan sitten vasta kantaa, kun sinulla on asiasta varmaa tietoa ja vankka näyttö!!!

    • Racer

      Jotenkin tuli sellainen kutina että sun kannattais teemu käydä moikkaamassa lääkäriä, vaikuttaa tuosta sun tekstistä siltä ettei sulla ole kaikki kotona päässä, tai että sulla olis aivojen tilalla jotain muuta :D

    • ajatella vaihtaa

      LÄÄKITYSTÄ TAI ALOTTAA SELLANEN?? varokaa roilaiset,tiä millo pojalla pimahtaa...

    • Pula-ajan Luis Moya

      Rallimiehille, jotka hiiltyy: Ei pojat näin! Ettehän te vedä uhrimielellä aukkoon rallissakaan, jos joku penkalta näyttää, että hanaa ja väkeä penkat pullollaan... Nyt sitten teidät vedätetään "runkipaikkaan" täällä ja mitäs kummaa... Toimii!
      =)

      • Nakedynaked

        Voi voi voi..jutun kertoja jos voisi ilmoittaa omat harrastuksensa ja alkaa miettimään mitä yhtä hullua muutosta voi siihen ajatella..Kartturi kuuluu juuri siksi autoon,että vaara tilanteilta vältytään EK:lla ja siirtymällä,että auto on oikeassa paikassa oikeaan aikaan..Ei mies taida ymmärtää nyt mistä puhuu,en arvosta juttuasi yhtään.HÄPEÄ!


    • malcolmi

      Sun juttuas kun lukee niin mulle taas vahvistuu se käsitys, että Suomessa on liian lepsut noi avohoito säännökset.. tuommosille pitäs laittaa betonikumpparit jalkaan ja työntää Suomenlahteen.

    • jeppe******

      Fiksun kuulonen kaveri,mites ois jos äänestettäis kaveri päättämään yhtäfiksusti valtion asioista? *nauraa*...hei oikeesti eikai kukaan ota tosissaan tän kaverin puheita!!!! *nauraa* huumorimiehiä!

      Mies ei tiedä paskan vertaa autourheilusta ja uskaltaa vielä omalla kuvallaan kirjottaa tuollaista!,,hävettää ihan hänen sukulaistensa puolesta!

      Jos ei sulla oikeesti ole mitään fiksua kirjottamisen aihetta niin jätä kirjottamatta!

      Taas näitä turvenuijia jotka yrittää olla fiksumpia mitä todellisuudessa onkaan.

    • jäppinen

      Olisi mielenkiintoista tavata tuo kirjoittaja,kun on ehkä universumin viisain ihminen!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Hyvä teemu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      voi vitun sinisorsa,ihan hävettää että oma nimi on teemu,kiitos siitä,urpooooooooo!!!!!

    • Minä vaan

      Eiköhän se 1. ajaja ole se joka nuotit sanelee ja jos niiden takia menee pihalle niin saa syyttää itseään. 2. kuski ei ole siitä tilivelvollinen jos nuoteissa on virhe.

    • J. V.

      No nih :)

      Varsinainen ideanikkari taidat tosiaan olla, mut mahtuuhan mailmaan mielipiteitä... Onneks siel on sentään kuitenkin asiantuntijat niitä sääntöjutskia järkkäilemässä.

      "hiukan edes" lajiin perehtynyt

      • syyspoika65

        EIPÄ TAIDA TEEMUN IDEAPAJALLA HISSI NOUSTA YLÄKERTAAN ASTI..???


    • rallyfanwoman

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1383
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      516
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      99
      474
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      117
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe