Juuh. Kävi tässä minulle, 16-vuotiaalle miehenalulle sillä lailla, että viime syksynä rakastuin ensikertaa elämässäni yhteen teistä kaikista kauniimman sukupuolen edustajista. Ennen kun olimme paljoa jutelleet ensimmäistä kertaa, ei vierähtänyt kauaakaan ennen kun olin suorastaan lätkässä. Tyttö oli tavallaan tehnyt ¨aloitteen,¨ joka sai minut kiinnostumaan, sillä en ennen ollut uskonut kenenkään kiinnostuvan kaltaisestani melko syrjäisestä ja yksinäisestä poikamiehestä. Mutta mitäpä sitten ilmenikin, kun mesessä kerroin hänelle kädet täristen kirjoittamalla, että olin häneen rakastunut: Kaverirakkautta vain oli se, mitä hän tunsi minua kohtaan. ÄSH, ei olisi pitänyt hämääntyä tytön kaveruutta kertovasta aloitteesta. Olin sitten siinä melko pitkään sellainen rakastavainen kaveri, kunnes viimeisen kerran purin tälle sydäntäni, eivätkä tunteeni saaneet vastausta. Nyt hän onkin minulle vain ensimmäinen tuttava naisrintamalta, kun kerta halusi olla vain kaveri. Tiedän myöskin, etten häntä voi erityisemmin ¨saada,¨ ja että rakkautta saadakseni minun on mahdollisesti löydettävä joku toinen yksilö. (Huokaus), on tämä kyllä mielestäni pahinta, mitä ensirakastajalle voi suinkin käydä. Ja tietenkin tällainen kokemus saa minut sitten miettimään, olenko edes sellainen yksilö johon kukaan voisi ihastua, vaikka samalla sitä tulee ajatelleeksi, että mikäs kiire tässä on vielä seurustelemaan. Kukaan ei käsittääkseni koskaan ole ollut ihastunut minuun, eikä liioin tässäkään tapauksessa. En nyt kenenkään kiinnostusta pidä aivan 100% mahdottomana, mutta kuitenkin, mitä te tytöt väittelisitte minusta, jos hieman esittelisin itseäni?
Fyysisyys: Olen yli 180 cm pitkä, hoikkarakenteinen, pitkäraajainen ja ulkonäöltä ainakin kauniiksi väitetty.
Luonne: Olen hyvin asiatietoinen, temperamenttinen, tunnollinen, rehellinen, rakentavuuteen kaikessa pyrkivä, eräänlainen ¨yksinäinen susi,¨ joka arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on. Enkä todellakaan siis vastaa mitään yleistä mallia ¨tavallisesta¨ tai ¨tietokonenörttimäisestä¨ pojasta, vaan uskon melko paljon olevani sellainen ¨uljas ja totinen kaveripiirin henkivartija,¨ jonka sydämeen on isketty uhrautuvaisuus sekä aidon rakkauden arvostus.
Fyysisyys: Olen yli 180 cm pitkä, hoikkarakenteinen, pitkäraajainen ja ulkonäöltä ainakin kauniiksi väitetty.
Luonne: Olen hyvin asiatietoinen, temperamenttinen, tunnollinen, rehellinen, rakentavuuteen kaikessa pyrkivä, eräänlainen ¨yksinäinen susi,¨ joka arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on. Enkä todellakaan siis vastaa mitään yleistä mallia ¨tavallisesta¨ tai ¨tietokonenörttimäisestä¨ pojasta, vaan uskon melko paljon olevani sellainen ¨uljas ja totinen kaveripiirin henkivartija,¨ jonka sydämeen on isketty uhrautuvaisuus sekä aidon rakkauden arvostus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
onni ole sitä, jon kumpikin sattuisi tykästymään toisiinsa
Sitähän tuossa viestissä tavallaan kysynkin näillä foorumeilla liikuskelevilta tytöiltä, että kuka omasta mielestään voisi tykätä sellaisesta kuin millainen olen. Jokainen meistä on varmasti joskus miettinyt viehättävyyttään, ja nyt minä olen sellaisessa tilanteessa. No mutta, vastatkoon joku joka haluaa, mutta sanon vain, että tuskin parhaimmatkaan mietteeni korvaavat aitoja ihmisten esittämiä mielipiteitä. Kyllä tavallaan uskon, että tällaisia olisi melko turhaa erityisemmin ¨miettiä,¨ mutta ne vapaaehtoiset jotka sanoisivat sanansa, tukisivat minua osaltaan, VAIKKEI mistään hengenasiasta kuitenkaan ole kyse. Tai no, anyway, jos ketään kiinnostaa niin kirjoitelkoon. Enköhän vielä joskus löydä ¨sen oikean¨ itselleni, kun olen tästä aiheesta toipunut ja aikuistunut.
sisaresi kanssa
vaan tunsit sen kenen kanssa mesetit...
vaan tunsit sen kenen kanssa mesetit...
voi voi...itse olen vain vuotta nuorempi ja kokenut tuon saman karun todellisuuden. Ja monta kertaakin...
¨voi voi...itse olen vain vuotta nuorempi ja kokenut tuon saman karun todellisuuden. Ja monta kertaakin...¨
...kuitenkin tarvitsee voida kokea itsensä rakastettavana yksilönä. (Huokaus), tätä se kai sitten on. Tai no, voisi ehkä sanoa, että todellisuus on myrjaadisten mahdollisuuksien kirjo, ja ne ihmiset joilla ei onnista rakkausasioissa, katkeroituvat helposti. Se ettei joku olekaan sinusta kiinnostunut, ei oikeastaan koskaan kerro etteikö joku muu voisi olla. Liiallisten epäonnistumisten myötä lakkaamme yleensä kuitenkin yrittämästä, riippuen ihmisestä. Elän kai sitten elämääni sellaisena kuin millaisen siitä teen, ja ellei kukaan rakasta minua maan päällä, niin viimeistään tuonpuoleisessa. En odota niin käyvän, mutta en myöskään pidä sitä mahdottomuutena.
Itse tapasin vastikään kasvotusten tytön jonka kanssa olen netin kautta keskustellut vuosia. Kumpikin ilmeisesti pidämme toisistamme, ja voin väittää etten ole koskaan elämässäni ollut näin onnellinen. :) Toivon todella, että tämän keskustelun aloittajallekin (ja kenelle tahansa muullekin) suodaan joskus tällainen hetki.
Olen 17-vuotias poika. Juuri tuollainen "yksinäinen susi" :) Onnea matkaan! Kyllä sinullekin vielä hyvin käy :)
Juuri tuollaista lohdutusta kaipasin. Mutta sanotaanhan tällaista tapahtuvan yleensä juuri silloin kun sitä vähiten ¨odottaa¨ tms. Noh, täytyy vain rohkeasti hakeutua tilanteisiin, joissa on paljon ihmisiä, sillä nettirakkauksia en niiden väitetyn vaarallisuuden vuoksi arvosta.
Tuskin se väitetty vaarallisuus enää sun ikäisillesi olisi suunnattu.
Lähinnä ehkä kartankin kasvotonta rakkautta juuri sen ¨luonnottomuuden¨ vuoksi, vaikka kynnykseni hakeutua vapaaehtoisesti ihmisporukoihin on vielä melko korkea. Noh, mielummin ehkä haluan kuitenkin mitään odottelematta ¨antaa virran viedä¨ ja kohdata mahdollisen unelmieni tytön kasvotusten kuin netin kautta, kuin varmistuakseni ensin siitä että kyseessä on rehellinen ja reilu kaveri, jos kohtaan.