Muilla tällaista

Vasta 43 vee

Kyllä tässä on ihmeissään itsensä kanssa.
Kuukautiset ovat olleet runsaanlaiset ja ihan säännölliset jo vuosia.
Viime kuussa kuukautiset kestivät tasan kaksi päivää ja olivat ihan siedettävät. Tässä kuussa ensimmäinen päivä oli ihan ennätyksellisen hirveä, oikeaa teurastusta.
Myös mieliala on viikkoa ennen kuukautisia tosi omituinen. Törppöilen liikenteessä, olen hajamielinen, äärettömän vetämätön ja väsynyt olo. Lämpö nousee n. 37.2 asteeseen, joten kai se vetämättömyys on siitäkin johtuvaa. Välillä palelee hillittömästi.
Pahinta on tuo mieliala, kun koko elämä tuntuu niin toivottomalle ja pienetkin vastoinkäymiset lamaannuttavat täysin.

Myös työssä jaksaminen on alkanut tökkimään, ei lievässä kuumeessa jaksa mitään.
Väsymys kyllä helpottaa kun vuoto alkaa, mutta kun ensimmäinen vuotopäivä on niin hulppea, olisi parempi istua vain kotona pöntöllä korvat luimussa.

Runsaan vuodon päivänä pidän sekä super tamppoonia että yösidettä yhtäaikaa. Tamppoonin valuessa alemmas, se päästäävuodot läpi. Vaihtoväli on 1-3 tuntia. Siteellä ei yksin pärjää, tulee vaatteista läpi.
Varsinkin töissä hulahtaa oikein kunnolla kun joudun istumaan ja siitä kun nousen niin...

Joko nämä ovat vaihdevuosien alkuja, onko muilla tällaista?
Miten jaksatte, miten erityisesti töissä?

6

1724

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!
      Minä olen tällähetkellä 43- vuotias. Nuo tuntemukset ja oireet ovat ihan kuin itseäni lukisi noin 2-vuotta sitten. Tosin lämpöä minulla ei ollut. Minulla oli yleensä kiertoväli 25- päivää, kuukautiset kestivät noin 4-5 päivää. 2-Vuotta sitten ne tulivat epäsäännöllisiksi, kaikki asiat ärsytti. Ei oikein töissäkään jaksanut, kun huimasi minulla kun on muutenkin alhainen hemoklobiini. Vähän päälle puolivuotta sitten kuukautiset tulivat kahden viikon välein, tuntui, että kokoajan oli jotain vuotoa. Sitten tuli ne punastumiset ja hirveät hikoilupuuskat, etenkin öisin. Nyt ei ole ollut kuukautisia yli kolmeen kuukauteen. Kävin gynekologilla. Hän antoi ymmärtää, että vaihdevuodet ovat alkaneet. Hän määräsi primolut keltarauhashormonia, sekä divina hormonikorvaus valmistetta. Että kyllä se näköjään on niin, että vaihdevuodet voivat alkaa näinkin aikaisin. Kannattaa käydä gynellä, jo tuon runsaan vuodon takia, minä olin hölmö kun en heti mennyt, "kärvistelin" vain oireitteni kanssa. Tsemppiä sinulle.

    • puuttuu

      sanottiin minulle, kun suunnilleen siinä iässä menkat runsautuivat liikaa. Lääkäri ehdotti hormoonikierukkaa ja se laitettiin. Kuukautiset loppuivatkin sitten siihen. Huoletonta eloa kahden kierukan verran (2x6 vuotta). Viimeisen poiston jälkeen olinkin jo vaihdevuosissa; normaalia vuotokiertoa ei enää tullut. Älä turhaan kärsi, käy lääkärissä. Tampooni vaippa ovat kaukainen muisto vain!

      • tämä ihana aika

        Saman ikäinen minäkin olen ja oireet selvät. Miksi lääkärikään ei tahdo sitä uskoa?

        Pahinta on tuo sekavuus ja unohtelu ja saamattomuus. Työssä on vaikeaa jaksaa. Muutetaan me sitä työelämää sellaiseksi, että se sopii meille vaihdevuotisillekin!


      • paumake

        Minulta poistettiin kohtu noin vuosi sitteen 49 oli mittarissa, myooma aiheutti kamalat kivut ja vuodon josta kärsin vuoden verran. Välillä olin niin kipeä etten päässyt sängystä ylös. Kuukautiset olivat minulla aina kivuliaat, joskus aivan oksensin kun sattui niin paljon. Hyytymiä ja vuotoa tuli niin paljon että sain anemian. Leikkaus oli pelastus sain olla vuoden rauhassa kunnes sitten tuli nämä vaihdevuodet. Hikeä pukkaa ja olo on vetämätön. Eli suo silellä vetelä täällä. Voisiko sinullakin olla myoma?


    • kivat

      olen itse 42 ja musta on alkanut tuntua, että nyt ne vaihtarit sitten alko.
      On hikoilua, hermostuneisuutta, masista ja painon nousua ja nyt huomasin että vuoto on mulla vähentynyt ja aina ollut säännölliset ja muutenkin ok. Toisaalta odotan että nämä menkat loppuisi kokonaan, ei se mua haittaisi, pelkään vaan näitä muita oireita, nooh kaikki otettava vaan vastaan.
      Olen itse syönyt helokkiöljykapseleita ja todennut että ne tepsii jonkun verran, mutta jokaislle jotakin.
      Mietin että pitäiskö mennä sinne kynskälle vai pärjäiskö vielä näin, koska ei mun oireet niin pahalta vielä tunnu.

    • Kierukkaa vaan

      Hei, vuodot runsastuu kaiketi lähes kaikilla päälle nelikymppisillä ja siihen auttaa hormonikierukka. Kun sitä kestää muutaman kuukauden, että se asettuu, niin olo helpottuu. Nuo mielettömät vuodot meinas multa viedä järjen ja koko elämän pisti sekasin. Huolestuttikin niin kovin, mutta härveli autto!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1200
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1138
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      122
      1078
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      741
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      640
    Aihe