Eilen taas tuli telkasta ohjelmaa asuntojen stailauksesta. Minä vaan moista juttua ymmärrä alkuunkaan. Enkä etenkään sitä, miksi ihmeessä jotkut ovat moiseen sortuneet.
Stailauksessahan asunto kevytremontoidaan muutamalla tuhannella (yleensä 2000-5000) eurolla myyntikuntoon. Sinne hankitaan muutamia huonekaluja ja vanhoja poistetaan sekä hankitaan hieman tekstiilejä ja muuta rekvisiittaa. Asunnon omistajat valitsevat parista vaihtoehdosta, mikä olisi heidän näköisensä ratkaisu.
Mutta miksi sen pitäisi olla heidän näköisensä, koska hehän eivät jää sinne asumaan. Samoin ne hankitut huonekaluthan he ottavat mukaansa, joten niiden sitten pitäisi sopia siihen heidän uuteen asuntoonsa. Samoin muiden hankintojen. Kaiken huipuksi se ostaja haluaa asunnostaan tietenkin näköisensä eli hän joutuu ensi töikseen asunnon remontoimaan. Ja nyt työ on hieman suurempi, sillä ensin täytyy repiä sitä kevytremonttia ja tehdä kunnon pohjustustyöt.
Sitten myyjä saa ehkä hieman enemmän kaupasta. Mihin hän sen rahan käyttää. Tietenkin uuden hankintaan. Sekin kun on stailattu, niin eipä voitolle jääty. Ainoat hyötyjät ovatkin stailaajat, välittäjä (prosenttoprovisio) ja verottaja (vero suuremmasta hinnasta). Noita hyeenoja siis stailaajat elättävät.
Eilisessä ohjelmassa ihmettelin vielä yhtä seikkaa. Siinä keittiön ja olohuoneen välinen seinä avattiin kokonaan. Ilmeisesti keittiössä ei ole tarkoitus valmistaa ruokaa, sillä tuon poistamisen jälkeen esimerkiksi paistetut silakat tuoksuvat koko asunnossa ja haju tarttuu olohuoneen kalusteisiin.
Hullun touhua!

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja monta muutakin jäänyt väliin.
Mutta yleensäottaen kai (minun tietämys) on että huonekalut vuokrataan, eikä suinkaan osteta.