Onko normaalia, että uusperheessä ei vanhemmilla ole yhteistä aikaa lainkaan. Eli avomieheni lapsi asuu meillä pysyvästi (alakouluikäinen), koska hänen äitinsä on "jättänyt" hänet. Omat lapseni ovat joka toinen vkl isällään ja joka toinen vkl meillä. En millään jaksaisi hoitaa omieni lisäksi vielä ns. vapaina viikonloppuinani puolisoni lasta. Vaikka ei hän enää varsinaista hoitoa tarvi, kuitenkin hänen läsnäolonsa jatkuvasti rassaa minua henkisesti, eikä meillä avomieheni kanssa tule tehtyä mitään erityistä yhteistä minään vkl juuri näiden lasten vuoksi. Mielestäni joudun kohtuuttomasti omassa kodissani uhrautumaan koko ajan jonkun hyväksi, mikäli menen omiin harrastuksiini vapaavkl, tunnen syyllisyyttä, koska avomiehelläni ei ole koskaan vapaata lapsista. Tunnen suurta huonommuutta avomieheeni nähden muutenkin ja tämä vielä lisää syyllisyyttä ja huonon äitipuolen tuntemusta.
yhteinen aika
uusperheessä
172984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onko teillä isovanhempia/muita sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat aina silloin tällöin hoitaa lasta? Entä tytön äidin puolen sukulaiset?
Jokaisessa perheessä, eletään sitten ydin- tai uusperheessä, vanhemmat tarvitsevat myös keskinäistä aikaa parisuhteensa hoitamiseen. Omista harrastuksistakaan ei saa kantaa huonoa omatuntoa, nehän ovat yleensä jaksamisen kulmakivi. Ja kannattaa tietysti pitää huolta, että molemmat saavat sitä omaa aikaa...
Ei ole hoitoapua. Minun sukulaiseni eivät hoida avomieheni lasta, koska heillä omissaankin tarpeeksi. Exäni olisi ottanut tytön hoitoon, mutta avomieheni ei antanut:D. Äidin sukulaisilla tarpeeksi ongelmia omasta takaa, eivät ole ehdottaneet hoitamista, eikä myöskään avomieheni sukulaiset (ovat hyvin hissun kissun). Avomieheni vanhemmat ovat hoitaneet tyttöä yhden kerran näiden vuosiemme aikana, kun itse olin reissussa...silloin avomies työnsi lapsen pois jaloista omille vanhemmilleen. Avomieheni mielestä hänen tytär ei häiritse ketään, vaatii kuitenkin ruoka/hygienia huollon sekä normaalit lapsen vaatimukset tulla huomatuksi, jopa lellityksi silloin kun saa olla ainokaisena huushollissamme.
Meillä on niinpäin,että omat lapseni ovat kanssamme koko ajan.Joskus hankin palkatun hoitajan.Mies käy omissa harrastuksissaan,eikä mua haittaa ollenkaan.Hanki ihmeessä harrastuksia,niin saat paremman mielen ja jaksat paremmin.Isä ja tytär saavat silloin kahdenkeskistä aikaa ja pärjäävät varmasti keskenäänkin.Lapsi on koko tilanteeseen täysin viaton ja tarvitseekin huomiota,jos toinen oma vanhempi on poistunut kuvioista.
vähän kurjaa on sekin lapselle, ettei hänellä ole "mummilaa" tai "tätilää" johon mennä kyläilemään; isänsä ja sinun lisäksi ketään muita - vaikkapa perheen ulkopuolisia - aikuisia, joihin luottaa ja tukeutua.
Ja tarvitsisittehan te kahdenkeskeistä aikaakin, joskus edes.
Yllä viisas neuvo: hanki harrastuksia ja omaa aikaa. Lisäksi vielä kyllä voisitte yrittää hankkia vaikkapa tukiperhettä tytölle, "jälkikummia" (jos se eka kummisuhde on lahonnut jonnekin matkan varrelle) tai jotain muuta sellaista; sekä saadaksenne esim. kerran kuukaudessa kahdenkeskisen tuokion että ennen kaikkea lapsen itsensä takia. Ymmärsin niin että sinun lapsesi ovat isälleen tärkeitä; miehesi tytölle on tosi merkittävää että hänkin saa olla tärkeä, sekä teille että jollekin muullekin vielä.
ole samalla tavoin kun ydinperheessä on.
Mutta siksi se yhteisen ajan järjestäminen säännöllisesti olisikin tärkeää!
Meillä uusperhe,ja alussa meillä oli kerran kuussa yhteinen lapseton vapaa viikonloppu...ja suhde voi silloin paremmin.Meillä oli oikeesti ihanaa!
Nyt kun exä ottaa lapsia vain kerran kuussa,ja mieheni on viikonloppuja duunissa..ei vapaakaan tunnu "vapaalta" jos hän on duunissa niinä viikonloppuina jolloin lapseni ovat exällä.
Lisäksi mieheni vanhempi poika asuu luonamme,ja onneksi menee useimmin niiksi "vapaa viikonlopuiksi" mummolaansa(tekee sen omasta halustaan).
Miehelläni on myös etälapsi,joka alussa ei tullut silloin kun me olimme sopineet että kerran kuussa meillä on se "lapseton vapaa"..mutta sittemmin tilanne on kääntynyt siihen,että lapsi tullut tänne niiksikin viikonlopuiksi,jolloin minulla ei oo omia lapsia..ja mies on duunissa...Minä siis hoitanut mieheni pientä lasta.
Ja ollut välillä aivan väsynyt kun ei oo koskaan hiljaisuutta...ei omaa rauhaa,tai kahdenkeskistä hetkeä mieheni kanssa.6-7 lasta huushollissa tuntuu joskus niin PALJOLTA...
Sitten on vielä niitä tilanteita,jolloin murkku ei olekkaan suostunut isälleen lähtemään...tai lapsi kipeenä..jolloin kauan odotettu vapaa onkin vaihtunut pettymykseksi yhteisestä ajasta...
Itsellä ei ole myöskään mummoa,tai vanhempia jolle lapsia voisi välillä hoitoon viedä..ja harva ottaa useampaa lasta hoitoonsa pidemmäksi ajaksi..
On vain selvittävä..ja koitettava järjestää niitä pieniä hetkiä arjessa mieheni kanssa.
ole vapaa-aikaa viikonloppuisin miehen kanssa kahden! Onko nämä uusperheet siksi nykyään niin suosittuja, että saadaan lapset jokatoinen viikonloppu pois kotoa? Ei perhe-elämässä yleensä jokatoinen viikonloppu ole yhteistä aikaa mihen kanssa, muksut on ja pysyy....
Ei yksinhuoltajallakaan vapaata lapsista ole. Lasteni isä on kuollut, joten ei tule isä viikonloppuisin lapsia hakemaan. Mummolat ovat toisella puolen Suomea, samoin koko lähisuku. Mutta me pärjäämme! Lapset eivät ole minulle välttämätön paha, vaan PERHEENJÄSENIÄ.
Onhan se varmasti kiva, jos on joka toinen viikonloppu "vapaata lapsista" ja käytössä aikuisten yhteistä laatuaikaa. Eikö hellyyttä ja huomiota voisi antaa silloinkin, kun lapset ovat paikalla? Nukkuvathan ne lapsetkin joskus... En ymmärrä, miksi nykyään lapsista täytyy päästä eroon, jotta vanhemmat voivat hoitaa omaa suhdettaan.
Ydinperheessä lapset ovat yhteisiä (ainakin useimmiten) ja molemmat vastaavat kaikista muksuista yhdessä! Siinä on vissi ero, kun ollaan oltu aina yhdessä ja perhe on muotoutunut kulkemaan tiettyä rataa, jos toinen nuupahtaa, on toinen vanhemmista takuuvarmasti kiinnostunut omista lapsistaan.
Uusioperheessä loppujen lopuksi kumpikin on kiinnostunut vain omista lapsistaan ja toisen lapset ovat välttämätön, paketin mukana, tullut lisäannos. Näin se vaan on. Joten, kuun uusioperheessä hoidat omat lapsesi ja sen toisenkin siinä sivussa, haluaisit kernaasti relata silloin, kun omat lapset eivät ole jaloissa pörräämässä. Tämä on tosiasia, minkä olen elämän varrella todennut.
Yksinhuoltajat ovat eri asia. Heidän elämänsä on raskasta enemmänkin, koska vastuuta ei kasvatuksesta voi jakaa kenenkään kanssa ja aina on jaksettava ja osattava tehdä yksin oikeat ratkaisut mitä ihmeellisimpiin asioihin, mitä nykylasten kanssa eteen tupsahtaa. Toivon voimia kaikille yksinhuoltajille vaativassa työssä.
Ei sitä uusperheessäkään ihmeitä auvoisia hetkiä odota, eikä niitä edes elämässä useinkaan ole tarjolla kenellekään, elämä kun nyt vain sattuu olemaan tällainen työläämmän puoleinen keikka.
Mutta ainahan voi pyrkiä parempaan.
tuossa on kyllä joka sana niin totta kun voi olla. Ydinperheestä yksinhuoltajaksi ja nyt vuoden päivät uusioäitinä ja löysin itseni tuosta jutusta täysin, kiva kun joku osasi sen pukea sanoiksi...
Taitaa se meidän äitien harteille kaatua kuiteski suurin huoli nuosta lapsosista olipa ne omia tai miehen mukana tulleita, täytyy vain yrittää sovittaa ittensä tämmöseksi yleisäidiksi, meidän perheen äidiksi! (ja odottaa mieheltä vastaavaa!)
miehen uutta puoliskoa taustalla soppaa hämmentämässä...kun miehesi on kuollut.
Monasti kun nämä uusperheen probleemat puolittuis..jos ne entiset puoliskot antaisivat entisten puolisoidensa elää rauhassa,puuttumatta joka asiaan!
Olen elänyt lasteni kanssa aikoinaan ydinperheessä,myöhemmin yksinhuoltajana..ja nyt uusperheellisenä..ja voin todeta että raskainta on ollut juuri tässä uusperhe systeemissä,jossa kummallakin on omat lapset,lähi ja etälapsi...ei yhteisiä lapsia kuitenkaan...ja miehen ex-avoke torpedoi kokoajan elämäämme.Lapsen takia se vain on kestettävä...
Kun perheessä on useimpia lapsia,ja tietää aiemmasta erosta sen että suhde ei hoitamatta parane...oppii olemaan itsekäs,ja ymmärtää sen että tämän suhteen eteen haluan tehdä töitä ja järjestää myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa..muutoin me emme jaksa.
Uusperheen dynamiikka on aivan erilainen kuin ydinperheen,yksinhuoltajan...niitä ei vaan voi verrata keskenään!
Turhaa sitten valittaa jos sitä yhteistä aikaa ei ole!
millaista elämä uusperheessä todella on elää,jollei siitä ole aiempaa kokemusta.Seurusteluaika ei kerro totuutta siitä,mitä se arki sitten todella on...
Mielelläni minä olisin jäänyt kuulematta mieheni ex-avokkeen raivonpurkaukset minulle...ihmiselle jota en ole koskaan henk.kohtaisesti edes tavannut.
Saa kait sitä valittaa vaikka maidon hinnasta jos niin haluaa..sitähän varten tällaiset foorumit ovat olemassa!
ja lisäksi ydinperheen vanhemmat ovat saaneet nauttia kahdenkeskisestä ajasta ennen lasten syntymää vähintään sen 9 kk =)
Uusperheessä ei kahdenkeskistä aikaa ole ollut koskaan! Ainakaan meillä, kun molempien lapset asuvat meillä, ja mummolat ym. ovat kaukana. (eivätkä miehen vanhemmat ole kovin innokkaita muutenkaan auttamaan...)
Omat lapseni tapaavat isäänsä melko usein, mutta mieheni lasten äiti on kuollut, ja he ovat siinä "jaloissa" AINA! Miehen exän sukulaiset eivät ole olleet missään tekemisissä exänkään kanssa, miksipä kiinnostaisi lasten elämä nytkään... Sinällään surullista lasten kannalta.
aikaa ole normaaliperheessäkään. Eikä tarvikkaan, meille on tärkeetä lapset ja heidän kanssaan olo.
Valitse lapseton mies niin loppuu ruikutus. Normaaliperheessä lapset ovat tärkeimmät aina.
Ensin valitetaan, kun ex vaimo ei laske lapsia isän luo, sitten valitetaan kun ne häiriköi, ja nyt valitetaan taas kun ei ole yhteistä aikaa!!
Mikä on se asia, mistä ei valitettaisi? Huh huh...
Pelkkää valitusta uusien eukkojen taholta.
Joten kukahan se yleensä on hankala ihminen? Äitejä syyllistetään mutta tässä näkyy taas uusieukko olevan epätoivoinen.
Varsinkin yksin oleva äiti joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen. Yksin hoitaa lapsiaan ympärivuorokauden, kun isä huitelee naisissa. Ja isästä tehdään sankari.
Äitien on jaksettava, ja vieläpä uusien naisten arvostelu ja haukkuminen. Kun vielä isä manipuloidaan perhettään vastaan, niin äidit vaan jaksaa. Hävetkää valittajat.
Kyllä me ainakin ydinperheen vielä ollessa koossa pidimme miehen kanssa tärkeänä hoitaa parisuhdetta ihan kaksinkin. Teimme kerran vuodessa viikon matkan ilman lapsia ja kävimme satunnaisesti elokuvissa ja syömässä. Ja siitä huolimatta lapset ovat elämässä etusijalla.
Ja tämän palstan pahin valittaja ja myrkyttäjä olet sinä! Joka asiaan kommentoit negatiivisimmalla mahdollisella tavalla ja eipä tunnu mikään olevan hyvä sinullekaan: jos isän uusi puoliso välittää lapsista, yrittää hän varastaa jonkun toisen elämän. Jos taas ei, on se katastrofi.
Ja mitä sinä yksinhuoltajan raskaasta arjesta valitat? Itsehän olet vaatinut niin, ettei isä saa tavata lapsiaan ilman sinua. Kovasti hehkutat elämäsi ihanuutta, mutta katkerista kirjoituksistasi päätelleen ihanuus on siitä todellisuudessa kaukana.
että hyvinvoivassa perheessä on vanhempien ( tai siis perheen aikuisten) välinen luottamus ja rakkaus toisiinsa se tärkein asia! Oli sitten kyse ydin tai uusperheestä. Kun vanhemmat voivat hyvin, voivat lapsetkin paremmin!
Tähän hyvinvointiin jotkut tarvitsevat kahdenkeskistä irtiottoa arjesta, toisille riittää puoli tuntia iltaisin kun lapset ovat nukahtaneet... Joillekin taas kahdenkeskisen ajan puute voi olla pakokeino huonosta parisuhteesta, eipähän tarvi selvitellä välejä, kun ei koskaan ehditä viettämään keskenään aikaa...
Näissä perheissä voidaankin sitten sanoa, että lapset ovat tärkeimmät! Mutta miten käy parisuhteen, kun lapset muuttavat omilleen? Sittenkö sitä ei enää tarvita!
myös keskenään yksin jos kyse esim 8-9vuodesta eteen päin. meillä tenavat oli myöskin hiukan arkoja jäämään itekseen keskenään parivuotta meni opettaessa hiukan omatoimiseksi mutta onnistui JA! lapsellekin tulevaisuudes hyötyä jos osaa asioita tehdä itse:) tsemppivä!