Loukkauskivi

Olen ollut kauan jo suorassa yhteydessä Jeesukseen. Hän on usein parantanut minut toivottomista sairauksista ja muuttanut elämäni onnelliseksi. Ihmettelen vain sitä, miten suuri loukkauskivi Jeesus onkaan ihmisille, jotka eivät tunne Häntä tai eivät haluakkaan Häneen tutustua.
Hekin, jotaka nimittävät itseään uskovaisiksi, pelkäävät pitemmälle kasvaneita kristittyjä ja eivät halua kuullakkaan heidän lahjoistaan, joita Jumala jakaa oman viisautensa nojalla. Useat ns. kristityt jopa hylkäävät heidät jotka kertovat omaavansa armolahjoja, esm. kielillä puhuminen, parantajanlahja, profetoiminen jne. Ja kuitenkin, siitä huolimatta, nämä lahjat toimivat uskovaisten joukossa ja tulevat aina toimimaan, tuomitsi ne nimi kristitty tai ei.
Uskokaa Jeesukseen. Lupaan teille, että tulette vahvoiksi ja vapaiksi. Ei ole ruumiillista eikä tunnealan sairautta, jota Hän ei kykenen parantamaan.
Teille, jotka podette masennusta voin kertoa, että sydämmestä tuleva usko vapauttaa teidät siitä täysin. Kun te opitte ymmärtämään, että tämä vaellus täällä on vain määräaikainen ja, että te ette omista mitään, ettekä vie mitään materiaalia täältä lähtiessänne, ette omaisuutta, ette velkoja, ette mitään muuta kuin sen mikä on hengellistä pääomaa. Kasvakaa Jeesuksen tuntemiseen. Lukekaa raamattua ja uskokaa siihen. Ei papit, ei muutkaan kristityt ole aina oikeassa, vain pyhäsana tuo täyden totuuden. Ette eksy, kun tunnette sanan.
Uskovaisen elämä ei ole useinkaan helppoa, mutta se on voimakasta ja onnellista. Kaiken kestää Jeesuksen kanssa kulkiessa. Hänen ikeensä on meille keveä.
Suuri ihme on se, että uskovainen tulee kykeneväksi rakastamaan. Hän rakastaa lähimmäistään niin, kuin itseään. Jos tämä rakkaus puuttuu, silloin kannattaa miettiä, onko ollenkaan uskovainen, vai luuleeko vain olevansa. Hedelmistään heidät tunnetaan.
Huom. lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset joiden kanssa joudut tekemisiin. Ei ainoastaa omaiset ja ystävät. Kykenetkö sinä rakastamaan naapuriasi ja iloitsemaan hänen onnestaan. Hän on sinun lähimmäisesi jota sinun tulee rakastaa kuin itseäsi. Kykenetkö huolehtimaan ja hoivaamaan naapurin lasta kuin omaasi. Sen kyvyn antaa usko Jeesukseen ja se on totta. Moniko teistä loukkaanttu tähän kirjoitukseen. Moni, sillä Jeesus Kristus on totuudessaan loukkauskivi.
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis älä nyt ite loukkaannu, mut Jeesus kykenee varmasti parantamaan, mutta se parantaminen onki sitte toinen juttu :)

Mut eiks kuitenki Jumalaan uskominen oo tärkeämpää.. ja Jumalan tuntemiseen kasvaminen?

Äänestä

Juu-u.... miten voit sitten selittää että uskovaisilla on tilastollisesti enemmän mielisairauksia kuin ''normaaleilla'' ihmisillä?

Toivon että voit (pystyt) selittämään sen paremmin kuin tokaisemalla heidän olevan epäkunnollisia kristittyjä jotka eivät sydämestään usko jumalaan. Se on nääs todella typerä uskovaisten vakiovastaus.

Äänestä
  • olisi mielenkiintoista nähdä niitä tilastoja mistä tässä puhuit...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lähettiläs kirjoitti:

Olen ollut kauan jo suorassa yhteydessä Jeesukseen. Hän on usein parantanut minut toivottomista sairauksista ja muuttanut elämäni onnelliseksi. Ihmettelen vain sitä, miten suuri loukkauskivi Jeesus onkaan ihmisille, jotka eivät tunne Häntä tai eivät haluakkaan Häneen tutustua.
Hekin, jotaka nimittävät itseään uskovaisiksi, pelkäävät pitemmälle kasvaneita kristittyjä ja eivät halua kuullakkaan heidän lahjoistaan, joita Jumala jakaa oman viisautensa nojalla. Useat ns. kristityt jopa hylkäävät heidät jotka kertovat omaavansa armolahjoja, esm. kielillä puhuminen, parantajanlahja, profetoiminen jne. Ja kuitenkin, siitä huolimatta, nämä lahjat toimivat uskovaisten joukossa ja tulevat aina toimimaan, tuomitsi ne nimi kristitty tai ei.
Uskokaa Jeesukseen. Lupaan teille, että tulette vahvoiksi ja vapaiksi. Ei ole ruumiillista eikä tunnealan sairautta, jota Hän ei kykenen parantamaan.
Teille, jotka podette masennusta voin kertoa, että sydämmestä tuleva usko vapauttaa teidät siitä täysin. Kun te opitte ymmärtämään, että tämä vaellus täällä on vain määräaikainen ja, että te ette omista mitään, ettekä vie mitään materiaalia täältä lähtiessänne, ette omaisuutta, ette velkoja, ette mitään muuta kuin sen mikä on hengellistä pääomaa. Kasvakaa Jeesuksen tuntemiseen. Lukekaa raamattua ja uskokaa siihen. Ei papit, ei muutkaan kristityt ole aina oikeassa, vain pyhäsana tuo täyden totuuden. Ette eksy, kun tunnette sanan.
Uskovaisen elämä ei ole useinkaan helppoa, mutta se on voimakasta ja onnellista. Kaiken kestää Jeesuksen kanssa kulkiessa. Hänen ikeensä on meille keveä.
Suuri ihme on se, että uskovainen tulee kykeneväksi rakastamaan. Hän rakastaa lähimmäistään niin, kuin itseään. Jos tämä rakkaus puuttuu, silloin kannattaa miettiä, onko ollenkaan uskovainen, vai luuleeko vain olevansa. Hedelmistään heidät tunnetaan.
Huom. lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset joiden kanssa joudut tekemisiin. Ei ainoastaa omaiset ja ystävät. Kykenetkö sinä rakastamaan naapuriasi ja iloitsemaan hänen onnestaan. Hän on sinun lähimmäisesi jota sinun tulee rakastaa kuin itseäsi. Kykenetkö huolehtimaan ja hoivaamaan naapurin lasta kuin omaasi. Sen kyvyn antaa usko Jeesukseen ja se on totta. Moniko teistä loukkaanttu tähän kirjoitukseen. Moni, sillä Jeesus Kristus on totuudessaan loukkauskivi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu