Mitä tehdä

kolme päivää uudessa kodissa oleva pentu ( 3kk vanha ) pelkää hirveästi yhtä perheenjäsentä? Ei anna tulla lähelle, houkuttelu herkkujen avulla ei auta ja murisee tälle kun hän tulee koulusta. Meneekö tämä ohi pennun kasvaessa ja asettuessa paremmin taloksi, vai mitä pitäisi tehdä?
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sillä välin tekisin niin, etten kovasti "pakottaisi" pentua ottamaan kontaktia tuohon perheenjäseneen, mutta olisi kuitenkin hyvä, että hänkin olisi läsnä, esim. samassa huoneessa, mutta vaikka ihan rauhassa katsomassa telkkaria tms. Eli kontaktiin pakottaminen varmaankin lisää ongelmaa.

Sitten toinen juttu joka tulee mieleen, voisi olla juuri se, että tämä koiran pelkäämä perheenjäsen aina kotona ollessaan antaisi ruoan kuppiin ja tarjoaisi koiralle, jotta koira huomaisi, että tämä onkin hyvä tyyppi. Kyllä koira varmasti tottuu teihin kaikkiin ajan kanssa.

Äänestä
  • Hiljaa, ja koiran ehdoilla, hyvä tulee. On toki kurjaa, kun odotettu pentu ei heti toimikaan, kuten oli ajateltu ja haaveiltu, mutta samoin kuin lasten kanssa, on koirankin kanssa sitouduttava erilaisiin haasteisiin, joita aina tulee...
    Ehkä pennulle on tapahtunut jotakin ikävää tai pelästyttävää samanoloisen ihmisen kanssa - kyllä se pian oppii luottamaan teihin kaikkiin. Olkaa kotona liioitellun rauhallisia, niin turvallisuudentunne lisääntyy kaikinpuolin.
    Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

    Äänestä

Kokemus omasta pennusta vuoden takaa.Isäntä käveli sauvojen kanssa.Kun pentu tuli sisälle,oli tämä pelotin istumassa,mutta anna olla,kun nousi ja otti sauvat ja lähti liikkeelle.Pentu meni tosi lujaa piiloon ja huuti mennessään.Meillä oli kissa,niin se houkutteli esille pennun sieltä.Meni varmaan viikon verran,ennenkuin luotti täysin tuohon sauvakulkijaan.No,heistä tuli kyllä ylimmät ystävät.Jonkunnäköinen kammo jäi sauvoja kohtaan kyllä.Kun tiellä tulee sauvakävelijä vastaan,niin istuu vieressä ja odottaa,että se menee ohi.Ei sentään hauku,tai murise,vaan katsoo ,että se varmasti menee ohi.

Äänestä

yhdyn noihin edellisiin vastauksiin ja lisäisin vielä oman ehdotukseni eli onko koiralla jokin mielilelu jolla tykkää leikkiä?ehkäpä tämä kyseinen pelätty henkilö ja koira yhdessä voisivat keksiä mukavaa tekemistä yhdessä lempilelun parissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun... kirjoitti:

kolme päivää uudessa kodissa oleva pentu ( 3kk vanha ) pelkää hirveästi yhtä perheenjäsentä? Ei anna tulla lähelle, houkuttelu herkkujen avulla ei auta ja murisee tälle kun hän tulee koulusta. Meneekö tämä ohi pennun kasvaessa ja asettuessa paremmin taloksi, vai mitä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu