Oon siis 15 vuotias tyttö.
Mun elämä tuntuu niin tyhjältä.
Joka päivä menee suunnilleen saaa rataa:
Menen kouluun(jos jaksan),siellä olen aina yksin.Vaikka kuinka yritän mennä muiden juttuihin mukaan mutta ei.
Sitten koulusta kotiin.Kotona olen yksin.Oon joko koneella tai katon telkkaria.
Ja siinä se päivä sitten onkin.
Sosiaaliset suhteet on niin nollassa että ihan hävettää!Tuntuu että kaikilla on ihan mielettömästi kavereita mut mulla pyöreät 0!
Vaik oon suht.hyvännäkönenki niin pojat kiertää kaukaa.Oon mukava mut en pysty näyttää sitä ku oon aika hiljanen tietys seuras.Mä hyväksyn ihmiset sellasina ku ne on enkä kato pelkkää ulkokuorta.
Miks en kelpaa sellasena ku olen?Miks aina pitää olla äänekäs ja tosi hauska ja ryypätä joka vkl että olis niitä kavereita?Miks ne muut on on ansainnu kaverinsa mut mä en??
Vaik nuoruus pitäis elää täysillä niin tuntuu et se menis ihan hukkaan.
Tää on niin perseestä!
Olisin onnellinen jos olis edes muutama ystävä jotka välittäis musta ja vois viettää aikaa niiden kanssa..
Mun elämä tuntuu niin tyhjältä.
Joka päivä menee suunnilleen saaa rataa:
Menen kouluun(jos jaksan),siellä olen aina yksin.Vaikka kuinka yritän mennä muiden juttuihin mukaan mutta ei.
Sitten koulusta kotiin.Kotona olen yksin.Oon joko koneella tai katon telkkaria.
Ja siinä se päivä sitten onkin.
Sosiaaliset suhteet on niin nollassa että ihan hävettää!Tuntuu että kaikilla on ihan mielettömästi kavereita mut mulla pyöreät 0!
Vaik oon suht.hyvännäkönenki niin pojat kiertää kaukaa.Oon mukava mut en pysty näyttää sitä ku oon aika hiljanen tietys seuras.Mä hyväksyn ihmiset sellasina ku ne on enkä kato pelkkää ulkokuorta.
Miks en kelpaa sellasena ku olen?Miks aina pitää olla äänekäs ja tosi hauska ja ryypätä joka vkl että olis niitä kavereita?Miks ne muut on on ansainnu kaverinsa mut mä en??
Vaik nuoruus pitäis elää täysillä niin tuntuu et se menis ihan hukkaan.
Tää on niin perseestä!
Olisin onnellinen jos olis edes muutama ystävä jotka välittäis musta ja vois viettää aikaa niiden kanssa..
Vastaukset 16
Vanhimmat
kannattaa vaan yrittää mennä jutteleen. vaikka muille koulun yksinäisille. tjn. tai luokkakavereille.
lainaa vaikka rahaa niiltä jos ne lainaa.
saat loistavan tilaisuuden olla niiden kanssa tekemisissä toisenkin kerran siis silloinkun maksat velan. ehkä ne pitää sua liian kilttinä.
tee joku pieni jäyny tai jättäydy vaikka jälkiistuntoon kerran. sitten jutustelet siellä niin juu. :)
Et ole ainut, joka on aina yksin. On meitä muitakin.
Itse olen yöt töissä ja nukun päivät. Eipä jää niin paljon aikaa miettimiseen.
Joka päivä täytyy keksiä hyvä syy miksi elää. Tekisi mieli vaan kaivaa kuoppa ja hautauta sinne. Jos olisin ailahtelevaisempi persoona olisin kait masentunut, tai kenties ampunut itseni jo aikaa sitten.
Mulla ei enää edes ole mahdollisuutta yrittää mennä muiden mukana, kun muita ei ole.
No, mutta life is life, na naa naa na na... Ei auta, kun kärsiä.
voi ei mikä huono tuuri! on nii monii jotka arvoistais sua!
mut jos vaik pystyisit harrastaa jotain nii ehkä saisit sillee vähän kamui
kohta joku poju tulee ja iskee sut, sun ei käytännössä tarvitse tehdä mitään. miehenä taas on todellakin tuomittu yksinäisyyteen, etenkin jos ei halua leikkiä aikuista kaljakassien kanssa niin kuin muut.
Näinhän se on, että tyttöjen harvemmin tarvitsee tehdä yhtään mitään muuta kuin näyttää kauniilta.
Sitten taas ne harvat tytöt jotka iskee meitä poikia on yleensä sutta ja sekundaa. Siis semmoisia jotka leikkii aikuisten kaljakassien kanssa ja vähän muunkin kanssa.
Jos mies on yksinäinen siksi se melkein jääkin. Ite olen hyvä esimerkki 23v ei ole muuta kuin työ-kauppa-koti akseli. Kavereita ei ole koska melkein kaikki vaan juopottelee/on nörttejä istuu vaan koneella. (kuten minä=) koneeni on paras "ystävä" Niin nololta kuin se kuullostaakin. Kuten sanoin naisilla se on helpompaa. Naisia isketään siellä täällä. Mut miehiö ei missään (paitsi ehkä homobaarissa=)
Haluaisin näin naissukupuolen edustajana sanoa, että meillä paineet suureen sosiaaliseen rinkiin yleisten käsitysten takia ovat todella suuret. Naisten tulee olla hiton sosiaalisia tilanteessa kun tilanteessa ja flirttailla vähintään jokaisen vapaan kaksilahkeisen kanssa saavuttaakseen tämän "jokaisen naisen unelman": miehen, kaksi lasta ja omakotitalon. Perhe ja sukulaiset odottavat jo 15-vuotiaalta tytöltä sulhoa ja valmiita elämänsuunnitelmia. Omistan itse kaksi läheistä ystävää, mutta hekin ovat jo pariutuneet. Itse vietän tällaista vanhan piian elämää ja saankin harva se kerta kuulla "kyllä sinä jonkun vielä löydät" tai ehdotuksia sopivaksi kumppaniksi. Joku tuntuu aina tietävän juuri minulle sopivan sulhasehdokkaan. Se on suoraansanottuna paskapuhetta, että naisia isketään joka paikassa. Minulla ei vielä ikää kamalasti ole, mutta en silti enää ole mikään teinityttönenkään. Minua ei ole tullut kukaan iskemään missään. Tai jos on, ehdotukset ovat humalaisten epätoivoisia yrityksiä saada naista illan päätteeksi. Haluan siis sanoa, ettei tämä mene niin, että naiset saa mitä vaan kun ne on ne miehet, jotka joutuvat tekemään töitä. Kyllä se on ihan yhtä hankalaa meillä naisilla. Ja niinhän se on, että nainen on vain puutteellinen mies, joten ei me niin paljon loppujen lopuksi erota toisistamme. Jaksamisia kaikille, eiköhän se elämä joskus paista sinne kuuluisaan risukasaankin! =)
Itsellä sama juttu paitsi että on pari jonkinlaista kaveria, mutta silti tuntuu yksinäiseltä. En juo, polta ja olen vähemmän sosiaalinen ihminen. Koneella vietin aika paljon aikaa ennen, mutta nykyisin sekin kyrsii joten nyt menin töihin Midastouchiin (puhelinmyyntiä) ja menen sinne suoraan koulusta ja kotiin vasta yheksältä illalla, katsoo nyt jaksanko ja auttaako tuo mihinkään.
Surullista että tälläistä yksinäisyyttä nykyään pitää olla kun on ratkaisut ja rohdot lähes kaikkeen. Tuntuu että kaupungin ja muiden nuoriin käytettävät rahat menee johonkin diskotoimintaan ja tälläiseen eikä yksinäisiä juuri tueta. Tietävätkö he miten tämä yksinäisyys voi vaikuttee nuoren elämään ja tulevaisuuteen?
Ja voisin veikata että on hankalampaa olla hiljainen poika kuin tyttö. Toivottavasti meille yksinäisille jonkinlainen ratkaisu joskus löytyy. Toivossa on hyvä elää. Meinasin joskus ehkä perustaa yksinäisille sun muille oman nettisivun/kohtauspaikan tai jonkinlaisen jutun nettiin mutta ei minusta ole sellaiseen ja sitäpaitsi ei enää aikaa.
Oon 17 vuotias poika..
Tiedän kyllä miltä toi tuntuu..
mäkin oon ujo.. tai ainakin aluks ennen kun tutustuu paremmin ihmiseen..
Koen, että mulla on koulussa kavereita. Mutta toisaalta mun elämä on tosi yks puolista kun ei ole hyvää ystävää / ystäviä keille voisi kertoa huolensa tai edes joitain henkilökohtaisia juttuja.
Yleensä jos koitan koulukavereille jotain mainita niin he sanovat suoraan ettei kiinnosta. Tuntuu kurjalta. Hyviäkin kavereita on, mutta näen heitä erittäin harvoin ( kerran tai pari vuodessa )..
Minuakaan eivät kiinnosta alkoholi tms. päihteet..
tulen toimeen mitä erilaisempien ihmisten kanssa eikä peilikään hajoa kun kävelen sen ohi. Mikä on kun ei ole vapaa-ajan kavereita?
Muutamaan vuoteen ei ole minulla ollut muita ystäviä kuin tietokone. Kaikki vapaa-ajat kuluu yksin omassa huoneessa, suurin osa päivästä tietokoneella. Mitä nyt koulussa saatan ihan vain parille tyypille pari sanaa päivän aikana sanoa, mutten jaksa oikein edes enää välittää olenko siellä yksin vai en, kun koulu loppuu kohta kuitenkin ja toisaalta ei minua edes kiinnosta mikään bilettäminen ja juominen, joten miksi edes yrittää mukaan. Sen sijaan olen kyllä kaipaillut läheisyyttä, hellyyttä, välittämistä,..., mutta pelkkää haavettahan sekin on.
Sää sanot, että pitäisi olla äänekäs ja hauska. Tai että jotkut välittäisi susta ja voisit viettää niiden kanssa aikaa.
Mitäs jos kaikki käyttäytyisivät niin. Että kaikki yrittäisivät olla hauskoja ja äänekkäitä ja jokainen haluaisi että siitä siksi alettaisiin välittämään ja haluttaisiin kaveriksi.
Ei kai siinä jäisi niitä, jotka välittäisivät toisesta, koska jokainen katsoisi omaa napaa ja yrittäisi olla hauska. Ei silloin kukaan joutaisi näkemään muita. Jos jokainen vain itsekseen arvioisi omia sanoja, että onko itse käyttäytynyt hauskasti. Jokainen näkisi itsensä. Jos jokainen miettisi koko ajan omaa käytöstä, eihän silloin jäisi aikaa nähdä niitä muita. Vain itsensä, omat sanat, oma käytös. Ei kai silloin tulisi kaverisuhteita, koska jokainen odottaisi, että muut haluavat kaveriksi. Kukaan ei välittäisi toisista, ainoastaan, millainen itse on.
En minä haluaisi kaveria, jota ei kiinnostaisi minä. Sellaista, jolle olisi ihan sama, kuka olisin, kunhan vain itse olisin sille ystävällinen. Sellaista, jolla voisi ehkä olla hyviä juttuja, mutta se vain esittäisi niitä minulle, koska itse haluaisi vaikuttaa kivalta. Enhän minä olisi sille toiselle ollenkaan tärkeä, paitsi että se itse tuntisi, että siitä pidetään, minun omista tunteista viis. Minusta tuntuisi, että minua käytetään hyväksi. Eli heido!
itselläni kyllä on jokunen kaveri mut sosiaalinen en ole todellakaan, aika hiljanen vieraampien ihmisten keskuudessa. itse olen kanssa miettinyt että minkä ihmeen takia jotkut ryyppääjät on niin suosittuja. ryyppääminen ja polttaminen on ihan tyhmää. minulla on aina kotona tosi tylsää, syön, katon telkkaria, teen läksyt ja siinä se sitten onkin! yritä vain mennä muiden mukaan, kyllä ne sinut vielä huomaa, luota muhun ;)
Luin koko keskustelun läpi ja ihmettelin suuresti tota, et muka ryyppääjillä ois vaan kavereita. Koska musta se ei todellakaan oo totta. Siis voihan tollaset bilettäjät olla suosittuja, mut ei niillä sen enempää kavereita välttämättä oo, kun niillä, jotka ei juo. Ite en juo muutaku ehkä muutaman(?) kerran vuodessa, ja mulla on ihan sopivasti samankaltaisia kavereita. Nää mun kaverit eivät myöskään ole mitään välttämättä suosittuja, mutta oon niiden kanssa, koska musta ne on mulle hyvää seuraa. Että ei nyt kannata alkaa juomaa, ku luulee et sit sais kavereita. Kannattaa mieluummin alottaa joku itselleen sopiva harrastus. Helpoiten ystäviä saat, kun oot oma ittes.
Moikka!
Tiedän kokemuksesta, että jo vuosia jatkunutta yksinäisyyttä (kuten omassakin tapauksessani) ei ratkaista sormia napsauttamalla, joten "mee vaan juttelee"-tyyppiset kommentit ovat turhia. Jos kiinnostaa lukea kohtalotoverin kertomus lähes omasi kanssa identtisestä tilanteesta lue:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000031793736
Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on pitää itsetunto vahvana ja terveenä. Syytä yksinäisyydellesi en pysty sanomaan, mutta olen varma, ettet ole sen kummempi ihminen, kuin me muutkaan. Minuakin on kehuttu fiksuksi, järkeväksija ymmärtäväiseksi ihmiseksi ja vaikka mitä muuta, mutta siitäkin huolimatta kavereita on naurettavan vähän. Tai onhan niitä, mutta vain netissä ja toisilla paikkakunnilla. Miten itselläsi? Onko sinulla esimerkiksi mesessä kavereita, joiden kanssa voisit jutella? Oletko osallistunut minkäänlaisille nuorten leireille tai tapahtumiin? Olen huomannut, että lähdettäessä liikkeelle puhtaalta pöydältä kavereiden saaminenkin on paljon helpompaa.
"Vaik oon suht.hyvännäkönenki niin pojat kiertää kaukaa.Oon mukava mut en pysty näyttää sitä ku oon aika hiljanen tietys seuras.Mä hyväksyn ihmiset sellasina
ku ne on enkä kato pelkkää ulkokuorta."
Sama minulla. Jotenkin tuntuu, että en halua jutella, kun seura ei ole oikeaa. Sitten tuntuu, että kaikki mitä suustani päästän kuulostaa idioottimaiselta, väkinäiseltä ja tyhmältä. Tuntuu, että en pääse väkinäisiä keskusteluyrityksiä pidemmälle ikinä. En pysty tajuamaan mikä mättää. Tästäkään huolimatta en missään nimessä kannata tekemällä tehtyä ylisosiaalisuutta, sillä jos väkisin ja yrittämällä yrittää voi saada roikkujan maineen, joka ei ole hyvä juttu ollenkaan.
Sitten se paljon puhuttu päihteiden käyttö. En tarkkaan tiedä, kuinka yleistä se on näillä seuduilla, mutta joka tapauksessa sitäkin on. Uskoisin kuitenkin, että meidän tällä tavalla yksinäisten yksinäisyyteen eräs perimmäisistä syistä on se, että emme tavallaan suostu asettumaan samaan muottiin muiden kanssa, vaan meiltä löytyy arvoista, luonteenpiirteistä tai muista vastaavista seikoista jotakin poikkeavaa, joka sitten estää sosiaaliset suhteet muihin nuoriin tai ainakin haittaa niitä ja tekee niistä väkinäisiä.
Moi, itsel on vähän samanlainen tunne aina ja olen 16v poika, haluisitko jutella?
Mulla ainoat sosiaaliset kanssakäymiset toisten ihmisten kanssa ovat ne, kun juttelen opettajan kanssa jostakin, mihin kyltymätön tiedonjanoni ei saa vastausta. Siitä sitten saanut kuulla olevani fiksu. Usein kuulen myöskin olevani kiltti, mukava ja empaattinen ihminen. Lisäksi sitten minusta löytyy niitäkin ei-niin-mukavia piirteitä: ujous ja hiljaisuus. Unohtamatta sitten sitä, että ärsyynnyn helposti "minä-minä-minä" -ihmisten seurassa. Enkä pidä niin kovin pinnallisista ihmisistä.
Arvostan taas itse ihmisissä epäitsekkyyttä ja hiljaisuutta. Sitä, ettei tunge itseään niin kovin esille. Sellainen ihminen saa minut kiinnostumaan itsestään, mutta olen liian ujo tehdäkseni lähempää tuttavuutta.
En katso ulkokuorta, koska se ei lopulta kerro ihmisestä yhtikäs mitään. Ei ainakaan sellaista, mitä itse haluaisin ihmisestä tietää. Eikä itselleni ole tärkeää se ensivaikutelma ihmisestä.
Äiti yrittää minua epätoivoisesti saada pakotettua toisten nuorten kanssa kaupungille. Se jaksaa usein muistuttaa minua siitä, että minulla ei ole ystävää tai poikaystävää, joka saa minut taas tuntemaan, ettei minulla ole yhtikäs mitään.
Kun sanon äidille, etten voi mennä juttelemaan kenenkään kanssa, ellei ole mitään yhteistä puheenaihetta. Niin hän sitten vain toteaa, että olen 'turhan kriittinen' ihmisten suhteen.
Mutta pitäisikö minun sitten mennä puhumaan jollekin tuntemattomalle ihmiselle koiristani, vaikka tietäisin, ettei hän ole kiinnostunut koirista sen enempää kuin muista eläimistä?
Mieluummin sitten yksin, kuin huonon kaverin kanssa.
Huonoistakin kavereista minulla on ihan tarpeeksi kokemusta.