Hei! Minulla on kolme lasta kaksi murrosikäistä ja yksi joka kosta tulossa siihen. Ongelma on se kun vanhin tyttöni (14) syntyi aikoinaan niin, ihan ekana yönä synnytyksen jälkeen kun muut vauvat nukkuin niin hän vain tiiraili kattoa hiljaa itsekseen pitkän aikaa ennenkuin nukahti, näin oli melkein joka yö ennen kuin pääsimme pois sairaalasta. Kotona sama homma jatkui ja vaikka hän kasvoi esim. 7 vuotiaana hän nukkui samassa huoneessa minun kanssani ja katsoin häntä, että miten hän nukahtaa. No hän nukahti noin kello 00 ja olin kauhuisani miten hän jaksaanyt koulussa ja hän oli aivan normaali pirteä. Eli tarkoitan sitä että hän valvoi aina pienenä itsekseen kun hänet laitettiin sängkyyn nukkumaan ja melkein sama homma on jatkunut nyt isompana. Kun sanon hänlle että nyt nukkumaan kymmeneltä hän ei ole moksiskaan vaan jatkaa omia homiaan ja käyn monesti hänelle sanomassa, että nyt nukkumaan ja hän menee vasta noin kello kaksi yöllä nukkumaan. Ja hän herää puoli seitsemältä kouluun ja hänen numerot ovat koulussa ysin-kasin luokkaa, mutta pelkään että hän ikäänkuin "romahtaa" jossain vaiheessa kun hän nukkuu niin vähän ja kasvava tarvitsee muutenkin unta. Jotkut ystäväni ovat sanoneet että ei se tarvi sen enempään unta ku nytkään, jos se on kerta pienestä asti valvonu. Mutta minua vähän arveluttaa. Niin että miten saan tytön nukkumaan?!
APUA!!!
äiti36
3335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaapa kyllä erikoiselta tuommoinen,että jollekin(vieläpä lapselle)voisi todellakin riittää noin pienet yöunet.Sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin.Saatte varmasti ammattiapua,kun selität tilanteen.
Joillain ihmisillä tuo uni- valverytmi on aika poikkeava yleisestä.
Tuo kertomasi ei ole mitenkään ainutlaatuista, heitä on monia.
Tämä tosiaan ilmenee jo aivan pienenä vauvana ja se säilyy läpi elämän.
Kyllä hän tarvitsee saman unen kuin muutkin, mutta etenkin kouluaikana se ei onnistu. Lomilla hänen pitäisi saada nukkua myöhempään kuin muut lapset.
Tuolle asialle ei lääketiede vielä ole löytänyt ratkaisua, siis uni- valverytmin täydelliselle muutokselle.
On myös ihmisiä joilla on "uniaika" jo iltapäivällä ja he ovat läpi elämänsä hyvin iltaunisia.
Tiedän aikuisia ihmisiä jotka säänöllisesti menee kesälläkin nukkumaan jo klo 18.00 - 18.30 ja talvella noin tuntia aikaisemmin, vaikka ei ole vuorotyö.
He ovat olleet sellaisia jo lapsesta asti.
Ei tyttäressäsi ole mitään vikaa josta pitäisi huolestua.
Ai en tiennytkään tuollaisesta uni- valverytmi hommasta. Joo tuosta nukkumaan menosta tuli ongelma kun hän kävi mummolta kesätöissä (asui toisella paikkakunnalla 4vk). Mummon piti herätä kuudelta ja mennä nukkumaan viimeistään puolikymmeneltä, ja nukkuivat samassa huoeessa missä telkkari ja sovat. Niin tyttäreni (14) ei saanut unta puolikymmeneltä ja joutui makaamaan paikoillan muutaman tunnin ennnkuin nukahti. Ja tyttö jaksoi olla viitenä päivänä viikossa 9-14 neljän viikon ajan. Mutta muummon mielestä hän oli viallinen ja että heti lääkäriin ja verikokeet ja kaikki sun muut testit, mutta tyttö näytti hänelle erittäin selkeästi että ei ole menossa niihin ja ymmärettäväähän se on, kun meidän mummo on vähän sellainen että kun on pikku juttukin niin lääkäriin ja testeihin (mummo on hieroja). Ja nyt tänä vuonna hän menee samaa paikkaan töihin ja sovittiin että tyttö menee isälleen (isä asuu samalla paikkakunnalla kui mummo ja "kesätyöpaikka") ja käy sieltä töissä, kun siellä saa "valvoa" myöhempään kun mummolla ja ei siellä mummolla myöhään voikkaan tehdä mitään kun mummon pitää käydä aina samaan aikaan nukkumaan ja kaksiossa kun asuu... Niin että silviisiin.