Talvisia aatelmia.
http://ihmisolento.blogspot.com/
Tuossa linkissä mukana myös visuaalista puolta. Itse asiassa siitä ajatuksesta kirjoitus lähti liikkeelle. Herättääkö mitään ajatuksia? Toki voi kritiikkiäkin antaa, ei haukku haavaa tee; mutta enemmän toivoisin kuulevani, jos tulee vaikka jokin tunne pintaan näistä sanoista.
* * *
Lähes täysikuu. Kuulen vain hengitykseni ja sykkeeni. Otan kämmenelle lunta. Se sulaa hitaasti. Sormet kohmettuvat, kohta paleltuvat. Hymähdän huolelleni, eihän sillä ole enää mitään väliä.
Olen elänyt talossa monta vuotta. En minä niitä edes laske. On vain talvi. On kesä. Syksy vaihtaa sen uuteen talveen.
Elämää.
On tullut aika.
Avaan oven. Omatekemäni. Niin halusin. Tein kaiken itse, omin käsin. Muistan, miten löysin oksan ovenkahvaksi, miten vuolin siihen käteeni sopivat muodot, miten ruuvasin sen ovilankkuihin, miten harmittelin, kun käytin kuitenkin teollisuusmaailman moderneja tuotteita: ruuveja. Sentään kaikki sellainen toisten hylkäämää, jätettä. Kohmeiset sormeni muistavat rakkauden ja ilon.
Lisään takkaan puita. Haluan, että on lämmintä, tarpeeksi kuumaa. Jätän luukut auki.
Riisun vaatteeni. Kaikki. Kuuntelen liekkien laulua.
Otan hiililapiolla uuninpesästä kekäleen. Hehku lämmittää mieltäni. Avaan lipastonlaatikon. Se on täynnä papereita. Olen kirjoittanut paljon. Oli vain aikaa ja sanoja. Minun ajatukseni. Minun taloni. Minun elämäni.
Viimeisin kirjoitukseni päällimmäisenä. Loppu ensimmäisenä. Uuden alku.
Kaikki alkaa aina tyhjyydestä.
Pudotan hehkuvan hiilen arkkien päälle. Pujahdan vällyjen alle. Suljen silmäni. Hengitän.
http://ihmisolento.blogspot.com/
Tuossa linkissä mukana myös visuaalista puolta. Itse asiassa siitä ajatuksesta kirjoitus lähti liikkeelle. Herättääkö mitään ajatuksia? Toki voi kritiikkiäkin antaa, ei haukku haavaa tee; mutta enemmän toivoisin kuulevani, jos tulee vaikka jokin tunne pintaan näistä sanoista.
* * *
Lähes täysikuu. Kuulen vain hengitykseni ja sykkeeni. Otan kämmenelle lunta. Se sulaa hitaasti. Sormet kohmettuvat, kohta paleltuvat. Hymähdän huolelleni, eihän sillä ole enää mitään väliä.
Olen elänyt talossa monta vuotta. En minä niitä edes laske. On vain talvi. On kesä. Syksy vaihtaa sen uuteen talveen.
Elämää.
On tullut aika.
Avaan oven. Omatekemäni. Niin halusin. Tein kaiken itse, omin käsin. Muistan, miten löysin oksan ovenkahvaksi, miten vuolin siihen käteeni sopivat muodot, miten ruuvasin sen ovilankkuihin, miten harmittelin, kun käytin kuitenkin teollisuusmaailman moderneja tuotteita: ruuveja. Sentään kaikki sellainen toisten hylkäämää, jätettä. Kohmeiset sormeni muistavat rakkauden ja ilon.
Lisään takkaan puita. Haluan, että on lämmintä, tarpeeksi kuumaa. Jätän luukut auki.
Riisun vaatteeni. Kaikki. Kuuntelen liekkien laulua.
Otan hiililapiolla uuninpesästä kekäleen. Hehku lämmittää mieltäni. Avaan lipastonlaatikon. Se on täynnä papereita. Olen kirjoittanut paljon. Oli vain aikaa ja sanoja. Minun ajatukseni. Minun taloni. Minun elämäni.
Viimeisin kirjoitukseni päällimmäisenä. Loppu ensimmäisenä. Uuden alku.
Kaikki alkaa aina tyhjyydestä.
Pudotan hehkuvan hiilen arkkien päälle. Pujahdan vällyjen alle. Suljen silmäni. Hengitän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun täytyy kyllä sanoa, että jokin tässä sykähdytti mua. Ainakin tekstin ote on hallittu kalkkiviivoille saakka, pysyy kasassa. Jos jotain muuttaisin, niin keventäisin lopun kohtalokkuutta tavoittelevaa sävyä ilman idiksen hylkäämistä; sentimentaalisuus tuppaa liikkumaan lähellä pateettisuuden rajaa, jolloin tahaton koomisuus on läsnä. Karsisin vähän tehostesanoja pois. Noin niin kuin esimerkin lailla: "Riisun vaatteeni. Kaikki", harkitsisin kaikki-sanan pois jättämistä ja luottaisin siihen että kevyt ajatus kantaa raskaan idean.
Pidin lopusta, joka jätti epäselväksi mitä pähenkilölle käy silloin kun lieskat ovat nielleet paperiarkit. Itsemurhaajat viehättävät minua, tsekkaa Hessen Arosusi.
Mukavaa palautetta. Joo, pateettisuus tahtoo vähän pukata läpi toisinaan, tunnustan.
Linkin takaa löytyvä esitystapa mielestäni vihjaa aika suoraan siihen, miten päähenkilölle oikein käy.
...
Tiedän ihmisen, joka hävitti kaikki kirjoittamansa tekstit, tekemänsä taideteokset, kaiken omistamansa, tai melkein kaiken. Aloitti alusta taas. Tai oikeastaan taitaa olla entistä enemmän hukassa, luulen.
Ja olit sitten inspiraationkin saanut tästä jutusta. Aika lailla tuollaisia käsittelemiäsi teemojahan tässä taustalla on ollut. Kirjoitit mielenkiintoisesti, sanotaan se nyt tässä yhteydessä. Ehkä palaan siihen vielä tarkemmin, mutta en lupaa mitään.
Tietenkin pitäisi sanoa, että tottahan nyt Arosusi on tullut luettua, vaan ei ole. Ja vielä niin moni muukin maailmankirjallisuuden huipputeos odottaa, että pääsisi sieluani avartamaan. En vain oikein tiedä, haluanko... vai haluaisinko oikeasti vain antaa elämän virrata värikkäänä ja kauniina ja tuoksuvana suoraan lävitseni... ei, tiedän paremmin, kyllä Hermanin sanatkin vielä astuvat elämääni, kun aika tulee.