Meillä on nyt kotiutus siinä vaiheessa, että lapseni on kotiutumassa syksyllä, viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä. Poika täyttää 6-vuotta kesällä ja esikoulu alkaa syksyllä, tarkoitus on tehdä kotiutus siinä vaiheessa kun esikoulua on pari kuukautta kulunut. Sijaisäidin mukaan lapseni henkinen koti on luonani ja sen myös huomaa pojasta. Reagoi eroihin voimakkaasti ja laskee öitä koska pääsee luokseni, itkee ikäväänsä sijaisvanhemmille. En ole huolissani siinä mielessä, että kuitenkin poika tuo tunteensa pihalle ja puhuu niistä, mutta sattuu hänen puolestaan. Poikani on moneen kertaan puhunut, kuinka hartain toive olis että pääsis minun luokseni asumaan ja sydäntä särkee kun ei ole voinut kertoa, että kyllä hän kohta pääsee.Ei tämä tilanne loputtomiin kestä. En tiedä vaistoaako hän sitten, että äidille on mahdollista päästä asumaan kun niin moneen kertaan aina siitä puhuu enkä koskaan suoraan sano vastausta. Lapselleni ei ole sen takia kerrottu kotiutuksesta, kun siihen on vielä monta kuukautta aikaa eikä aikakäsitystä tuon ikäisellä vielä paljoa ole.
Tapasin lääkäriäni pitkästä aikaa tänään ja hän suositteli lapselle kertomista hyvissä ajoin, jotta pystyy siihen valmistautumaan ja sopeutumaan. Kun tosiasiahan se on, että iso muutos se on, kun poika on asunut 1.5- vuotiaasta saakka sijaisperheessä vaikka olemmekin tavanneet tiuhaan ja säännöllisesti. Sisaruksiakin on tullut 5 kpl sinä aikana. Haluaisin että lapseni kotiutus onnistuisi mahdollisimman hyvin.
Mietin, että käsittäisikö lapsi helpommin tuon ajan, jos sanoisi sen sijoittuvan sen siihen kun esikoulua on vähän aikaa kulunut? Ymmärtääkö tuon ikäinen kuitenkaan kuinka pitkä aika siihen on?
Olisi kiva kuulla kokemuksia teiltä jotka olette kokeneet lapsen kotiutumisen biovanhemmilleen. Missä vaiheessa lapselle kerrottiin, että palaa äidilleen ja isälleen? Minkä ikäinen lapsi oli silloin ja kuinka kauan ennen lopullista muuttoa asiasta kerroitte? Kuinka lapsi suhtautui ja oliko sopeutuminen vaikeaa? Riippuu varmaan paljon lapsen iästäkin noi asiat.
Tapasin lääkäriäni pitkästä aikaa tänään ja hän suositteli lapselle kertomista hyvissä ajoin, jotta pystyy siihen valmistautumaan ja sopeutumaan. Kun tosiasiahan se on, että iso muutos se on, kun poika on asunut 1.5- vuotiaasta saakka sijaisperheessä vaikka olemmekin tavanneet tiuhaan ja säännöllisesti. Sisaruksiakin on tullut 5 kpl sinä aikana. Haluaisin että lapseni kotiutus onnistuisi mahdollisimman hyvin.
Mietin, että käsittäisikö lapsi helpommin tuon ajan, jos sanoisi sen sijoittuvan sen siihen kun esikoulua on vähän aikaa kulunut? Ymmärtääkö tuon ikäinen kuitenkaan kuinka pitkä aika siihen on?
Olisi kiva kuulla kokemuksia teiltä jotka olette kokeneet lapsen kotiutumisen biovanhemmilleen. Missä vaiheessa lapselle kerrottiin, että palaa äidilleen ja isälleen? Minkä ikäinen lapsi oli silloin ja kuinka kauan ennen lopullista muuttoa asiasta kerroitte? Kuinka lapsi suhtautui ja oliko sopeutuminen vaikeaa? Riippuu varmaan paljon lapsen iästäkin noi asiat.
Vastaukset 64
Vanhimmat
tyttö oli suunnilleen poikasi ikäinen, kun ruvettiin tosissaan kotiutusta puuhaamaan. Kyllä lapselle kerrottiin heti, kun asiaa tosissaan alettiin hoitaa. Myös lapsen mielipidettä kysyttiin ja siksi oli hänen tärkeää tietää.
Toinen mikä tulee mieleen, niin minusta oli hyvä, että hänellä oli aikaa tehdä sitä "erotyötä".
Siinä oli valmis suunnitelma minkä mukaan edettiin ja lomia lisättiin kotiin ja kaikenlaista esivalmistelua, joten ihan hyvissä ajoin lapsikin tiesi. Minusta lapsi suorastaan tarvi kaiken sen ajan, että sopeutui täysin ajatukseen. Kun muuttopäivä koitti, niin kaikki oli heippaa vaille valmista.
Ihmettelen vaan, että mitä pahaa poikasi on tehnyt, kun hänellä on tällänen pidennetty rangaistus, et vaikka kuinka ikävöi ja haluis jo kotiin, niin lisätään vaan aikaa ja pitää odottaa yli kesän. Ei mene mun ymmärrykseen.
Sanoit sisaruksista, eli tarkoitatko että sulle on syntynyt sinä aikana lisää lapsia, jotka olet pystynyt hoitamaan ja vain yhtä lasta et pystynyt, et piti olla sijoituksessa?????
Pysyykö se esikoulu samana. Muuten ei voi ymmärtää, miksi lapsi kävisi toista esikoulua ensin pari kuukautta ja menisi sitten ihan uuteen paikkaan juuri, kun muut ovat luoneet keskenään ryhmän ja hän tulisi sinne myöhemmin.
Jos kotiutus on päätetty, niin miksi se tapahtuu vasta vuoden kuluttua. En tajua näitä lastensuojelun päätöksiä. Vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, eikä lapselle voi vielä edes kertoa että hän pääsee kotiin, kun odottavan aika on aikuisellekin niin pitkä. Miksi noin epämääräinen kotiutusaikataulu, että syksyllä, viimeistään vuoden loppuun mennessä. Onko tällä epämääräisyydellä tarkoitus turvata sijaisperheen toimeentulo siten, että saadaan sinne uusi lapsi lähtevän tilalle vai mistä tämmösessä henkisessä kaltoinkohtelussa voi olla kyse. Kyllä 6-vuotiaalle on valtava kärismys itkeä ikäväänsä kokonainen vuosi paremmin tietävien aikusten katsellessa ja odotellassa sosiaalivirastossa jotain, mutta mitä?
eikä toiveita oteta kuuluviin.On minunkin lapseni vuodesta toiseen sanonut haluavansa kotiin,ja lakee päiviä tapaamisiin.Ei auta.Lapselta kysytään missä hän haluaisi olla,hän vastaa kotona,hänelle sanotaan entä seuraava paikka,selvää kiusaamista.
Kirjoitin varmaan hieman epäselvästi, minulle ei siis ole tullut lisää lapsia, vaan sijaisperheeseen. Sekä biologisia että yksi sijoitettu.
Ja esikoulu pysyy samana, poika menee minun asuntoani lähimpänä olevaan esikouluun, asumme lähekkäin sijaisperheen kanssa, niin ei tuota ongelmia kuljetukset. Ei tätä aikaa ole tarkoitettu rangaistukseksi vaan pedataan mahdollisimman tarkoin kotiutus, jotta kaikki sujuisi parhain päin. Minulta loppuu keväällä työharjoittelu yhdessä firmassa, jatkan siellä vakituisena työntekijänä, kesällä on muutto isompaan asuntoon, keväällä loppuu lapsen päiväkotiaika ja siirtyy syksyllä esikouluun, että kyllä tässä ihan tämä kaikki aika tarvitaan, ei kaikkea voi yhteen sumppuun laittaa. Kuitenkin tapaamiset on tiheästi ja pääsiäisen aikaan lapsi on luonani kaksi viikkoa ja kesällä monta viikkoa.
Huoltsikassa lukee näin:
***** :n kotiuttamisprosessi etenee koko ajan, kotiuttamista suunnitellaan ja edetään rauhallisesti, kuitenkin kuunnellen myös ***** :n tarpeita. Kotiuttamissuunnitelmaa tarkennetaan seuraavassa neuvottelussa.
Neuvottelu on huhtikuun alussa.
Toivoisin kuitenkin, että kaikenmoiset spekulaatiot meidän tilanteestamme ja sossujen motiiveista jätettäisiin väliin. Kuitenkaan meidän tilannetta ei voi tuntea kuin asianomaiset ja asia on juuri niin kuin sanon, eikä kyse ole mistään henkisestä kaltoinkohtelusta. Lapseni voi hyvin vaikka ikävöi eikä hänellä ole mitään hätää sijaiskodissa. Nyt on vaan pakko tehdä pohja niin vakaaksi että varmasti kestää. Toivoisin asiallista keskustelua ja kokemuksia kotiutuksesta, en viestieni käyttämistä pohjana kaikenmaailman tarinoille siitä kuinka taas sossut tekee sitä ja tätä ja mikään ei toimi, kun meidän tapauksessa ei siitä todella ole kyse.
viestistäsi tuli mulle vaan sellanen olo, että lapsesi kärsii, koska ikävöi niin kovin ja olisit jo valmis ottamaan hänet.
Nyt kun kerroit tarkemmin tilanteesta, on varmaan ihan järkevää, että lapsi on noi muuttoajat ja muutkin muutokset, töihin menot ym. siellä sijaisperheessä, mihin on tottunut. Ei liika muutoksia yhtäaikaa.
Silti mun mielestä voisit kertoa lapselle ainakin, että prosessi kotiin muutosta on jo käynnistynyt ja sunnitelma toteutuksesta valmis, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä kukaan tiedä, mutta ei ennen eskarin alkua ainakaan, et mahdollisesti vähän sen jälkeen.
Ei voi sanoa mitään varmaa, koska tällä hetkellä ei varmaan kukaan tiedäkään mitään täysin varmaa.
Nyt jo voit pohjustaa asiaa. Heti kun saat jotain konkreettista kerrottavaa, niin kerro lapselle, että hänkin voi olla mukana heti tässä muutto/muutosprosessissa. Mitä enemmän hänellä on aikaa työstää asiaa ja mahdollisesti keskustella myös sijareiden kanssa kaikesta, niin sen parempi.
Minä juttelin sen meidän tytön kanssa monta kertaa tulevasta ja samalla sain vihiä siitä, mitä tässä uudessa tilanteessa hänen päässään liikkuu. En huomannut hänessä mitään malttamattomuutta tai rauhattomuutta. Sain myös sinä aikana täyden varmuuden siitä, mitä lapsi haluaa ja että hän on ymmärtänyt kaiken oikein jne.
Vaikka lapsesi jo kiivaasti haluais muuttaa sun luo, niin totuus on kuitenkin, että hän on tuntenut sij,kodin kodikseen kaikki nää vuodet, joten tarvii aikaa myös sieltä irtautumiseen.
jos et itse ole tarpeeksi kypsä päättämään mitä kertoa lapsellesi ja milloin. Ja jos kerran herätät vieraille ihmisille kysymyksen muotoilussasi aivan virheellisiä mielikuvia, niin syytä itseäsi äläkä niitä, jotka lapsesi puolesta huolestuvat. Sossun pitäisi sinua ohjata tässäkin asiassa kun ovat ammattilaisia ja kun kerran luotat heidän ammattitaitoonsa kuin pukki suuriin sarviinsa.
Lapsi on kohta luonasi ja sinä vastaat jatkossa hänen elämästään. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Jos tiedät että lapsi tulee kotiinsa ja se on jo virallisestikin papereihin merkitty niin miksette asiasta jo yhdessä lapsesi kanssa iloitsisi ja aloittaisi kotiin tulon valmistelua. Tässähän on monen monta merkkipylvästäkin vielä välissä (pääsiäinen, lomat, päivähoidon loppuminen jne). Sinä vastaat lapsestasi ja sinun on otettava vastaan kaikki ne ilot, naurut, surut ja murheet mitä elämä teille yhdessä eläen tuo. Joten rohkeasti vain päin elämän tuulia ja tuiverruksia.
Kuuntele lastasi (myös rivien välistä) ja ole hänen vierellään ja tukena myös tässä kotiin paluussa.
P.s. Huonostipa on sossujen taholta sinua ohjastettu toimimaan, joten ohjat ovat nähtävästikin sinun käsissäsi.
Sinun varmuutesi on lapsesi varmuus.
Ei esittämäsi seikat ole sellaisia, että niiden vuoksi lapsen kotiutuksen vetkuttelu olisi perusteltua. Höpö höpö.
Minulle tulee kuva, että teillä on sossun kanssa oikein mukavaa, lapsen suojassa pelleilette keskenänne. Ja välillä kirjoitat tänne kuinka hyvin ja rauhallisesti toimitkaan sossujen kanssa YHDESSÄ lapsesi kotiutuksen parissa. En usko millään, että ole henkisesti täysipainoinen ihminen, en sitten millään. Hakusassa on ihan jotain muuta, kuin lapsesi paras. Sitä jotain haet lapsen kautta. Lapsen täytyy olla jumalattoman vahvaa tekoa, jos selviää teidän kynsistänne terveeksi aikuiseksi.
Juupa juu - tässä tämä taas nähdään. Jos joku erehtyy olemaan tyytyväinen tilanteeseensa, niin johan täällä nämä viisaat tuovat kaikkea sontaa kuvioihin.
Kiitos vaan teille.... :o/
se ei ole päässyt vieläkään avun piiriin!?
Lain mukaan lapsi on päästettävä kotiin kun huostaanoton syyt ovat lakanneet. Teillä Maj-lii huostaanoton syyt eivät ole ilmeisesti poistuneet, kun lasta aiotaan pitää veronmaksajien piikkiin vielä vuoden päivät huostassa. Mitään syytä kertoa kotiutuksesta ei siten ole. Kukaan ei ole sellainen ennustajaeukko ihailemassasi sosiaalivirastossa, että voisi nyt tammikuussa ennustaa vedenpitävästi että ensi syyskuussa tai viimeistään ensi joukuussa ne huostaanoton syyt ovat poistuneet teiltä.
Tunnetasollakaan en pysty kuvittelemaan noin rauhallista suhtautumista kuvailemaasi lapsen osoittamaan ikävään ja kaipuuseen, mitä täällä esität. Vaikuttaa varsin yksipuoliselta ikävältä kun sinä noin vaan hyväksyt ja puolustelet lapsen säilyttämistä edelleen, vastoin hänen omaa toivettaan, sijaikodissa laskemassa päiviä, jolloin taas saisi olla luonasi. Jos siinä vaiheessa kuulee tuomion, että lapsi on poissa vielä vuoden, niin luulisi sinun olevan tuskasta sairas ratkaisun ylistämisen sijaan.
Mihin lakiin perustuu kotiutuksen vitkuttelu vuodella vielä sen jälkeen, kun huostaanoton syyt ovat poistuneet.
Huostaanottoon joko on syy tai sitten ei. Mitään välitilaa ei ole.
nimittäin niitä välitiloja ja vielä niin paljon, ettei Helinä-K sitä tajua!
Olen ihmetellyt mihin vihasi perustuu Helinä-K?
Onko sinulta viety lapsi "ilman syytä"?
Miksi et pysty sulattamaan positiivisia asioita?
Miksi vihaat soskuja niin paljon?
välitilalakiin Iisakki, kiitos etukäteen.
ymmärtää, että kuinka lapsi voidaan huost.ottaa välittömästi ja siirtää uuteen ympäristöön ilman mitään sopeutumisvaihetta, mutta päinvastoin ei voida.
totuushan on, että jos vain olisi mitenkää mahdollista antaa lapselle sopeutumisaikaa huostaanotossa, niin sitä varmaan annettaisi.
Huostan purussa taas se on mahdollista, joten se myös toteutetaan. Se on sitä välitilaa, joka varmaan löytyy jostain sellasesta pykälästä, missä puhutaan lapsen edusta. Se on sitten vielä aivan eri kysymys, että kuka ja miten määritetään se sopeutumisaika. Eikö riitä, että lapsi osoittaa olevansa valmis.
Mulle tulee mieleen, että voisi tälläsessä tapauksessa kääntää asuminen toisinpäin, eli pääsääntöisesti olisi äidin luona, mutta jos näyttäis olevan tarvetta vielä sij.kotiin päin, niin olisi lomilla sitten siellä, tai vähän vuorotellen aluksi.
sinulle kertoi!
LAPSEN ETU!!!!!!
Sen verran voin vielä lisätä, että kyseinen välitila on olemassa myös osittain ennen huostaanottoa!
Ennenkuin kyselet pykälää Helinä-K, mieti itse!!
Amalian ehdotus on lapsen ja perheen edun mukainen. Lapselle voidaan aivan hyvin suoda mahdollisuus vierailla sijaiskodissa, jos ikävä yllättää.
Ainoa asiaa mikä mua kiinostaa ja mitä en käsitä on se, miten on mahdollista, että lapsi sijoitetti 1,5 v sijaisperheeseen. miten on asiat hoidettu niin, että niin pieni lapsi ei kiintynytkään sijaisäitiin eikä haluaa sitä pitää kotina vaan itkee oman bioäitin perään ja haluaa oman oikeeseen kotiin.
Siis tarkoitus ei ole olla ilkeä, mutta en käsitä. Kuvittelin että niin pikkuinen otta omakseen sen vieraan sijaisäitin ja että omaa unohtuu niitten vuosien aikana.
Miten siis on asiat saatuu siihen pisteeseen?
Onko bioäiti jaksannut olla usein lapsensa kanssa ja sossut sekä sijaisäiti on tehneet kaikkeensa että lapsi olisi mahd. paljon äitin kanssa tai sitten on sijaisperheessä päivittäin lapselle muistutettu: tää ei oo sun koti, sun koti on siellä ja sun on pakko sinne muutta...!!!
Mietin vaan niitä kaikkea muita tapauksia ja sitten en tajuaa enää mistään mitään.
See että lapsi saa olla hyvin paljon bioäitin kanssa, niin asiat pitää olla todella hyvin. Sit tulee mieleen kysymys, miksi lapsi ylipäätä sijoitetti?
Maj-lii, voitko Sä selitellä sen?
Jos on joku ihme konsti että saa pikkulapsen muistamaan oman bioäitin ja kotiutus on niin helppo lapsen kannalta, niin kerro ihmeessä se minullekin. En minää osaa nyt ainakaan mitenkän otta toisen pikkuista ja saadaa se 4-5v kuluttua noin vaan lähtemään pois meiltä.
Jos mä kerran välitän lapsesta ja pidän siitä oikein hyvää huolta ja jos lapsi on heti lähtemässä saman tien pois, niin minusta tuntuu että olisin sijarina oikein pahasti epäonnistunut.
Vai mitenkäs muut sijaisäitit, lähtiiko lapsi ihan juoksulla pois eikä katsonut enää edes taakseen?
Anna se Helinä nyt olla ja älä viitsi vääntää jokaisesta asiasta ja sanasta riita.
Jos olet mies, niin ole mies, äläkä nokittelee naista!
Ei viitsittäis taas ruvetta henk. koht. asioita huutelemään ja riita tekemään.
Puhukaa asioista ja olkaat eri mieltä jos olete, mutta henkilökohtaisiin loukkamisiin ei pitäisi mennä.
olis huono sijaiskoti jos lapsi haluaa omalle äidille. Ennemminkin päinvastoin. Tässäkin tapauksessa, jos muistan oikein, äiti joutui oman sairautensa vuoksi antamaan lapsen sijoitetavaksi.
Kun äiti on tervehtynyt niin paljon, että on voinut tavata lasta, on hän sen tehnyt. Ilmeisesti ei missään vaiheessa ole edes ollut puhetta pysyvästä sijoituksesta tai edes kovin pitkäaikaisesta.
Useampi vuosi silti on päässyt vierähtämään. Lapsi on viime aikoina saanut olla yhä pidempiä aikoja äitinsä kanssa ja siksi hän on päivä päivältä enemmin myös kiintynyt omaan äitiin ja odottaa jo kotiinpääsyä. Kyllä ihan kaikki lapset ensisijaisesti toivovat, että saisivat elää oman äidin kanssa, jos vain äiti pystyy heistä huolehtimaan. Niin hyvää sijaisperhettä ei olekaan, mikä siinä asiassa menisi oman äidin ohi.
Lapset on jopa valmiit tinkimään paljosta siitä, mitä sij.perhe pystyy tarjoamaan, jota omat vanhemmat ei, kunhan pääsevat omien luo. Niin se pitääkin olla. Lapset eivät siis ole ostettavissa.
Sitä mone biot pelkäävät, että heidän lapsensa laskelmoisi, jos sijarit pystyy rahallisesti antamaan parempaa, tai sitten itse yrittävät lahjoa lapsiaan ties millä
Lapset ei mene kuitenkaan siihen halpaan, ne ei todella ole ostettavissa. Lapset, jos tietävät, että omassa kodissa on turvatonta, vaikka saisivat mitä, niin eivät sinne halua ja sama päinvastoin.
Vaikka sijarit antais mitä, mutta oma koti on hyvä, niin sinne halutaan. Niin se mun mielestä pitää ollakkin. Onneksi edes lapset on rehellisiä näissä asioissa. En tiedä onko poikkeuksia olemassa, mutta tää onkin enempi mun omaa kokemusta näiden meidän lasten kautta.
Vastailen paremmalla aikaa enemmän,mutta jotakin halusin nopeasti kirjoittaa. Eli kun ihmettelit tuota kiintymyksen säilyvyyttä näiden vuosien aikana, niin joitakin faktoja kertoakseni olen antanut lapsen sijoitettavaksi sairauteni takia kun hän oli 1,5-vuotias, aivan kuten amalia muistelikin. Sijoituksen tiedettiin kestävän joitakin vuosia, mutta alusta saakka oli tähtäimessä lapsen paluu kotiin kun olen terve ja pystyn vastuun lapsesta kantamaan. Melkein alusta saakka tapaamiset oli 1-2 yötä luonani, ensin perhetukikeskuksessa, sitten omassa kotonani. Lisäksi kesällä pari viikkoa ja joulun ajan luonani. Alusta saakka meillä on ollut hyvät välit sijaisvanhempien kanssa ja he ovat kaikin tavoin tukeneet suhdettamme ja auttaneet pitämään sitä yllä. Kävin kaksi vuotta kestävän päiväsairaalahoidon ja sen jälkeen psykoterapian, sitä haettiin juuri vielä kolmanneksi vuodeksi, diagnoosit purettiin vuosi sitten täydellisesti.
Kuulin aikoja sitten sellaisen jutun, että on kuulemma luonnollista tällaisissa tilanteissa, että lapsi kiinnittyy enemmän siihen sijaisvanhempaan joka häneltä on puuttunut aiemmin, siis jos on puuttunut. Itse olen ollut alusta saakka yksinhuoltaja, lapseni ei biologista isäänsä ole nähnyt kuin kolme kertaa elämänsä aikana isänsä alkoholiongelman yms takia. Lapseni kutsuu sijaisisää isäksi ja sijaisäitiä nimeltä, vaikkakin on hyvin kiintynyt myös sijaisäitiin.
Tässä ei ole kyse siitä että sijaisperhe olisi jotenkin ollut huono, vaan meidän tapauksessa kaikki ovat tehneet kovasti töitä jotta lapseni pääsisi takaisin luokseni ja hänellä olisi hyvä elämä.Lisäksi kyse on lapseni ja minun suhteen korjaantumisesta ja vahvistumisesta. Kyllä lapsi ikävöi sijaisperhettä ja varmasti on vaikeaakin irtaantuminen sieltä, mutta onneksi he jäävät lapseni tukiperheeksi ja sen jälkeenkin ovat aina elämässämme mukana jollakin tavalla.
Ei asiat ole mustavalkoisia.
tuon sijaisperheen suhteen.
Ferozan ja !!! asioista lukiessa voi tehdä sen johtopäätöksen että näissä tapauksissa sijaistaho on ominut lapset niin halutessaan ihan ja vain itselleen.
Ja toisessa tapauksessa sijaishuollosta on ilmoitettu vanhemmille että lapset ovat hänen eikä hän palauta lapsia omien vanhempiensa luokse koskaan.
Täysin lainvastaista ja ihan järjetöntäkin erottaa mielivaltaisesti vain omien halujensa vuoksi lapsi lopullisesti omista vanhemmistaan/vanhemmstaan, ja
vain saadakseen itsekkäästi itselleen (toisen äidin ja isän) lapsen tai lapset.
Niin on sijaisperhe todella hyvää työtä tehnyt.
Mutta lähinna ajattelenkin justisa sitä lapsesi ikä, kun lähti.
1,5v osaa tuskin vielä edes puhua, siis kuvittelen että sellaisessä iässä vieraaseen perheeseen mennä, missä sitä hyvin hoidettaan ja kenties oikeesti rakastettankin ja oma äiti jää kuitnkin harvemmin tavattavaksi... sitä minä ihmittelin, miten on mahdollista .
Tietysti se yksi viesti vaikutti vähä sellaiseltä, että lapsi ei missään nimessä haluaa enää olla sijaisperheessä. Väärinymmärrystä kai.
Mutta toi on hyvää juttu ja minusta oikein, että et pane heitän väliä poikki. Minusta olisi aivan kamala otta sitä sijaisäitin roolia vaan ammattina ja kun lapsi lähtee, ettei tuntisi sen jälkeen mitään tarveta olla tekemisessä.
Minusta hyvät välit ja pitkäaikaisetkin suhteet ovat tärkeitä, sekä itselleen että lapsilleen.
Lapsi ei kuitenkaan ole mikä huonekalu joka siirretään vaan uudeen osoiteeseen , uskon että hyvässä sijaisperheessä ollessa lapsi haluaisi ainakin vierailulle ja pitää yhdeyttä.
Mutta hyvää, että tuli esiin sellainenkin tapaus. Yleensä tässä lukee vaan niitä toisenlaisia ja saa käsityksen, että biot ja sijarit eivät pärjää yhdessä lainkaan.
olemme internetin keskustelupalstalla!!!
mistä tiedät, että Helinä-K on nainen?
Miksi kuvittelet minun olevan mies?
Täällä on ihan ok keskusteluja, fiksuja ihmisiä, tärähtäneitä, katkeria jne.jne.
Olkaamme kriittisiä sen suhteen mitä täällä olevista jutuista uskomme.
Täällä olevista kauhutarinoista on ikävä kyllä suurin osa niin suolattuja ja väritettyjä, että oikea totuus on kaukana!! Muistakaamme se!
jos olet seurannut minun suorittamaa keskustelua, ei minua voi kovin riidanhaluiseksi sanoa, siitä toisesta en olisi niinkään varma. Päitä vaatii kovasti vadille!
Väitätkö riidanhaluisuudeksi sitä, että haluaa vastuunkantajat vastuuseen.
Siksikö, kun pelkäätte riitaa, ette uskalla vaatia aikuista viranomaista vastuuseen teoistaan lasta kohtaan.
No ole sä vaan Iisakki yhtä kiltti alamainen kuin tähänkin saakka, se ei kyllä ole lapsen etu vaan ainoastaan oma etusi, mitä sitten saatkaan siitä kiltteydestäsi ja vaikenemisestasi ja mielistelystäsi palkkioksi. Sen tietää vain Iisakki1.
et sinä vastuunkantajia täällä saa vastuuseen!
Kyllä foorumin täytyy olla joku muu.
Voin vannoa, että tälläkin hetkellä saan viikossa aikaan enemmän lasten ja nuorten hyväksi, kuin sinä kahdessa vuodessa täällä!!
Astu reippaasti areenalle ja soita ajankohtaiseen kommunistikakkoseen ja kerro vaikka tämän 24.fi sivuston olemassaolosta. Täältähän löytyy ajankohtaisojelmien ja iltaviihdedokkarien tekijöille oikea kultakaivos. Sieltä kun laittaa toimittaja sähköposti tms. osoitteineen pikku kyselyn tänne, niin johan on matskua!
Vapaaehtoisista tv-esiintyjistä ei liene pulaa.
Voisit päästä itsekin telkkuun ja ihan rieppaasti päästelemään pihalle kaikki lastensuojelun epäkohdat!! Vai otanko minä yhteyttä?
Miltä kuulostaa?
Moi Iisakki!
Noh, luulen että olet mies kun kerran sen nimen itselleen otit, tyhmä se olisi naisen otta miehen nimi, mutta voihan toki.
Miksi Helinä on nainen? Noh, sehän käyttäytyy kun nainen (ja muistakin Helinä pysyä naisena, ettet vaan ilmoita itsensä joskus mieheksi!)
Tottakai palstalla helpommin tulee riita ja kun ei ole kasvokkain juttelemassa vaan pensaan takaa naputtelemassa, helppo se on kiivastua ja antaa vähä kovemmin takas.
Ajattelen vaan että suojapensaista huolimatta mehän ollaan aikuisia, miksi siis ruveta sellaiseen?
Sosiaalipornon sijasta marssittaisin virkamiehet ja vastuulliset päättäjät sinne telkkariin vastaamaan näihin täällä esitettyihin syytöksiin ja kysymyksiin. Siis lähinnä ne, jotka rahoittavat joko suoraan tai mutkan kautta myös valtakunnallisa TV-kanavia. Heillä vaan ei taida niin sitä esiintymishalua olla eikä ruokkivan kättä haluu toimittajakaan purra.
eivät aina ole sama asia. Lapset eivät ole kykeneviä käsittämään omaa etuaan, eikä alle kouluikäinen ole kykenevä ymmärtämään sellaista stressiä, mitä näin monet muutokset näin lyhyessä ajassa hänelle itselleenkin hyvinkin voisivat tuottaa.
Sinusta siis tosiaan olisi lapsen etu muuttaa ensin pois siitä kodista, jossa hän on asunut useita vuosia, bioäidin luokse, sitten lopettaa tutussa päiväkodissa, muuttaa bioäidin kanssa uuteen asuntoon, aloittaa esikoulu ja tutustua ihan uusiin tovereihin, ja kaikki nämä muutokset muutaman hassun kuukauden aikana? Minustakin tässä on niin paljon muutoksia tulossa ilmankin sekä bioäidin, että lapsen omaan elämään, ettei ole mitään järkeä, eikä tosiaan lapsen etu sysätä niitä kaikkia samaan syssyyn. Aivan selvästi ideana on säästää lasta kohtuuttoman monelta isolta muutokselta lyhyen ajan sisällä. Ehdottomasti on nimenomaan lapsen etu, että hän asuu samassa paikassa kuin ennenkin aina siihen saakka, kunnes bioäidin työpaikka ja uusi asunto ovat jo selvät, ja lapsikin saanut pari kuukautta aikaa sopeutua uuteen eskariin.
Hehän muuttavat jo kesällä siihen uuteen asuntoon, mutta jos sossu olisi reilu niin lapsen kotiuttamisen ja lapsen edun mukaista olisi tietenkin lastensuojelullisena toimenpiteenä mahdollisuus tarjota uusi asunto äidille jo nyt, jottei asuntotilanteen takia tarvitse kotiutusta lykätä. Se kun ei ole huostassapidon syy.
Esikouluun lapsi menee, ja se on uutta, tapahtui se mistä käsin tahansa. Kyse lienee nyt siitä, että sossu ei sittenkään luota äitiin vielä tässä vaiheessa, vaan äidin ehdoila edetään, kun äiti ei ole saanut asioitaan siten kuntoon vielä, että kotiutus olisi mahdollista.
Pitää olla rehellinen. Ei voida vielä näin helmikuussa tietää, että ne asiat ovat mallillaan sitten joskus ensi syksynä. Tästä syystä ei ole syytä kertoa kotiuttamisesta lapselle, sen verran epävarmuustekijöitä tässä tapauksessa tuntuu niin tahdon kuin tunteenkin puolella olevan. Lapselle ei saa luvata sellaista, mikä ei ole satavarmaa.
tässä ilmeisesti edetään nyt siltä pohjalta, etteivät äidin asiat ole vielä riittävän kunnossa kotiuttamiseen! Hänellähän ei siis vielä ole sitä työpaikkaa eikä uutta asuntoa. Mutta koska ne ovat tulossa, voidaan lapsen kotiuttamista jo suunnitella ja siihen varautua. Lapsen edun mukaista ei kuitenkaan ole kotiuttaa vielä nyt, kun edessä olisi silloin niin paljon muutoksia, joista osan voi välttää lykkäämällä kotiutusta muutamia kuukausia. Vai miten kaikki nuo muutokset lyhyen ajan sisällä alle kouluikäiselle lapselle olisivat mielestäsi lapsen etu? Äskenhän väitit niiden olevan sitä...
Kiitos viesteistäsi,olet ymmärtänyt juuri sen mikä pointti tässä on. Sosiaalityöntekijöiden omin sanoin he eivät epäile kykyjäni ottaa lapsi luokseni, he luottavat minuun eikä tässä ole kyse siitä, vaan juuri tuosta mitä kirjoitit. Sijoituksen päättymisessä ja kodin vaihdossa on niin paljon lapsellani käsiteltävää eikä se ole helppoa vaikka onkin onnellista että luokseni pääsee. Halutaan antaa rauha lapselleni käsitellä sitä asiaa eikä niin että kaikki muutokset vaan kerralla, ajatellaan että tuostahan se menee kuin vettä vaan. Kuitenkin kotiuttamissuunnitelmaa tarkennetaan huhtikuun alussa seuraavassa huoltsikassa ja tapaamisia on koko ajan lisätty ja lisätään entisestään. Emme me ole lapsen kanssa erossa tätä aikaa, viime huoltsikassa jo puhuttiin siitä, että tapaamisten pitäisi olla pidempiä jotta arkea tulisi mahdollisimman paljon.
Vaikka helinä ei sitä varmaan näekään, niin rakastan lastani todella paljon ja tekisin mitä vain hänen vuokseen. Minä tunnen hänet ja meidän tilanteen varmasti miljoona kertaa paremmin kuin helinä viestejäni lukemalla. Kai viesteistäni voi saada sitten jotenkin kylmän vaikutelman tai etten välittäisi lapsestani tai hänen ikävästään. Asia ei todellakaan ole niin vaikken joka viestissäni paru tilannetta ja omaa ikävääni ja pojan ikävää. Kyllä minä välitän ja se sattuu minuun, mutta huomaan myös sen ettei poikani mene siitä rikki. Vaikka se on kipeä asia pojalle hän silti pystyy olemaan onnellinen myös sijaisperheessä. Poikani kykenee itkemään ikäväänsä pois ja jakamaan sitä, se on se asia mikä hänet pitää kokonaisena. Jos huomattaisiin, että pojalle tilanne käy ylivoimaiseksi ja ikävä liian suureksi, kotiutusta kiirehdittäisiin ja häntä autettaisiin kaikin tavoin kuten nytkin autetaan. Mutta sekä sijaisperheeltä että päiväkodista tulee viestiä siitä kuinka hyvin poika osaa nimetä ja tuoda tunteitaan esiin. Vaikka äidin ikävä on kova, se ei estä häntä elämästä ja olemasta myös onnellinen.
En kyllä ymmärrä sitä kuin jotkut ihmiset eivät voi ymmärtää sitä, että vaikka kuinka rakastaisi lastaan joskus asiat on mentävä tietyllä lailla lapsen parhaaksi vaikkei se sillä hetkellä lapsesta siltä tuntuisi. Minä en voi ottaa lapseni kipua pois enkä kokea kaikkia näitä muutoksia hänen sijastaan vaikka kuinka haluaisin, lapseni on pakko käydä ne itse lävitse, ainoa mitä voin tehdä on kulkea rinnalla ja auttaa häntä siinä. Minä ja kaikki meidän "tiimissämme" tekee työtä juuri sen varmistamiseksi että lapseni saisi mahdollisimman tuskattoman siirtymisen sijaisperheestä minun luokseni. Uskokoon helinä mitä haluaa, mutta en minä ole hirviö ja vaikka se vasta onkin järkytys, sitä ei ole myöskään sijaisvanhemmat eikä sossut.
En ymmärrä tuota tiimityöskentelyyn tukeutumista lainkaan enää tuossa vaiheessa, kun lapsi itkee ikäväänsä ja kaipaa äitiään. Neliöiden määrä on silloin sivuseikka, menisin vaikka telttaan lapseni kanssa. Mitkään pitkitykset eivät antaisi rauhaa. Kyllä niin taitaa olla, että et vaan ole valmis itse, koska annat tiimim hoidella asiat, etkä hoida itse, sinä äiti. Tiimi ei koskaan ole mikään äiti lapselle, eikä omainen. Lapsesi kertoo jo tunteistaan päiväkodissakin kuten viestität ja itkee äitiään. Mutta kuuleeko kukaan, oikeesti. Lapsella ainakin konkreettisesti on kaiketi käsitys että ei taida kuulla, kun ei mitään tapahdu. Ja mistään parista kuukaudestahan tässä ei ole kyse, vaan vuoden vitkuttelusta. Mikäs on vitkutellessa, kun veronmaksajat maksaa.
Tässä nyt ei ole neliöiden määrästä kyse, minulla on tällä hetkelläkin iso kaksio, syy miksi muutan on peruskorjaus nykyiseen asuintalooni. Aiemmin tarkoitukseni oli muuttaa lähemmäksi sijaisperhettä, jotta helpottuisi nuo tarha ja esikoulumatkat, mutta kuulin että poika ei voikaan jatkaa samassa päiväkodissa, kun siellä ei järjestetä hoitoa eskarilaisille. Poika laitetaan minua lähimpänä olevaan esikouluun ja sijaisvanhemmilla ollessaan, he kuljettavat pojan sinne.
Mutta, mutta... Jos puhutaan lapsen tunteista ja hänen kuulemisestaan. Miten helinä luulet sellaisen lapsen reagoivan jota ei kuulla ja jonka hätää ei nähdä? Tyytyykö hän vain tilanteeseen ja jatkaa iloisena leikkejään? Vai yrittääkö hän keinolla millä hyvänsä saada jonkun kuulemaan ja näkemään? Ei lapset ole mitään nukkeja. Lapsilla on valtava tarve saada aikuinen huomaamaan hänet, että se tulisi kyllä esiin käytöksessäkin ja lapsen olemuksessa. Lapsi saattaisi esim olla masentunut, käyttäytyä huonosti, syödä huonosti ,tehdä salassa ilkeyksiä tai tapella. Jollakin tavalla se tulisi kyllä esiin.
Tässä on kyse juuri siitä, miksi tiedän poikani pärjäävän vaikka ikävöisikin ja tahtoisi luokseni, koska lapsessani ei ole näkynyt merkkiäkään sellaisesta käytöksestä, mistä pitäisi olla huolissaan, hän syö hyvin, leikkii, nauraa, tulee hyvin toimeen toisten lasten kanssa ja osaa myös olla vihainen. Toisekseen tiedän lapseni pärjäävän myös siitä syystä, että poika itkee minulle ikäväänsä ja antaa lohduttaa ja rauhoittuu kun on itkun itkenyt. Jos poika tuntisi että minä tai kukaan muukaan ei kuulisi häntä, kyllä se tulisi esiin.
Hyvähän sinun on helinä anonyymisti nettipalstalla väittää tietäväsi miten minun lapseni voi tai kuinka väärin me teemme, asioiden todellinen laita on kuitenkin jotakin aivan muuta.
Tuosta päiväkodista sen verran, että juuri syksyllä eräs hoitajista kertoi minulle ihmettelevänsä, kuinka meidän suhde on voinut säilyä niin vahvana ja hyvänä.Kertoi poikani olevan tasapainoinen ja vaikka itkeekin perääni, antaa lohduttaa itseään ja menee leikkimään kun on jonkin aikaa sylitelty.
Ja vielä sen verran, että muistaakseni juuri sinä itse olet puhunut siitä, kuinka entisaikaan oli koko kylä kasvattamassa lasta ja nyt arvostelet sitä että lapsellani on monta välittävää ihmistä auttamassa ja tukemassa häntä. Että hopi hopi vain veronmaksajien rahoja tuhlaamasta, väliäkö sillä että lapset ei ole mitään tuosta vain siirreltäviä nukkeja.
ei aikuisten ja veronmaksajien etu. Kyllä minä ainakin mielelläni veroja maksan siitäkin, että huolehdimme tällä tavoin yksittäisten lasten eduista emmekä vain heittele heitä minne sattuu sen tarkemmin olosuhteita ja elämäntilanteita miettimättä.
Et ymmärrä tiimityöskentelyyn tukeutumista, vaikka juuri se työskentely tarjoaa lapselle mahdollisuuden selvitä näin isoista muutoksista mahdollisimman hyvin. Lapsi kyllä itkee ja kaipaa äitiään, mutta käsittääkseni hänen elämänsä ei silti mitään kärsimysnäytelmääkään nytkään ole. Hänen sijaisperheensä on hyvä ja hänestä paljon välittävä ja huolehtiva, ja äitiään hän saa kuitenkin tavata usein, jatkossa vielä useammin kuin ennen. Ja hän tulee pääsemään bioäitinsä luo kokonaan. Mutta se jo yksinäänkin on iso muutos, ja tällä lapsella on edessään toinenkin iso muutos ennen sitä. Ja näitä isoja muutoksia olisi luvassa vieläkin enemmän, jos kotiuttaminen tapahtuisi nyt. En vieläkään näe, kuinka olisi lapsen etu sysätä kaikki mahdolliset muutokset pienen niskaan, kun tätä kerran voidaan helpottaakin viivyttelemällä vähän (ja käyttämällä meidän veronmaksajien rahoja). Siis juuri tuo kritisoimasi vitkastelu ja veronmaksajien "hyväksikäyttö" koituu tässä nimenomaan lapsen eduksi. Minä olen yksi veronmaksajista, ja täytyy sanoa että taatusti turhempiinkin kohteisiin olen veroja tässä elämässä maksanut. Itseasiassa juuri tällaisesta mielelläni veroja maksankin; kerrankin nähdään yksilön etu yhteiskunnan taloudellisen edun ylitse.
"Neliöiden määrä on silloin sivuseikka, menisin vaikka telttaan lapseni kanssa. Mitkään pitkitykset eivät antaisi rauhaa."
Niin, sinä menisit ja sinulle pitkitykset eivät antaisi rauhaa. Mutta katsos kun kyse olikin sen lapsen edusta, ei sinun edustasi, tai edes bioäidin halusta lapsensa edun ylitse. Lapselle tämä pitkitys antaa kuitenkin rauhan sopeutua yhteen muutokseen kerralla ja välttyä turhilta muutoksilta ja niiden aiheuttamalta stressiltä.
Juuri tässä minusta näkyy nyt bioäidin kypsyys ja kykenevyys huolehtia omasta lapsestaan ihan itse; hän ei vain poukkoile sokeasti omien halujensa ja oman ikävänsä siivittämänä, vaan kykenee näkemään suuremman kokonaisuuden, ja tajuamaan sen, ettei hänen oma tai lapsensa akuutti halu ja toive ole aina sama asia kuin lapsen etu pidemmällä tähtäimellä. Hän on halukas lykkäämään omien tarpeidensa toteutumista taatakseen lapselleen sopeutumisrauhan. Sitähän se äitiys aika usein on, lapsen edun asettamista omien tarpeiden ja halujen ylitse. Ja yhtä usein se on myös lapsen edun asettamista lapsen akuuttien halujen ylitse. Lapset kun tuppaavat useinkin haluamaan sellaista, mikä ei hänen etunsa kuitenkaan ole ;)
Sanot lapsen edusta tässä kuvatussa tapauksessa äidin kohdalla:
"Hän on halukas lykkäämään omien tarpeidensa toteutumista taatakseen lapselleen sopeutumisrauhan."
Näen asian toisin. Näen, että äiti on todella halukas lykkäämään lapsen kotiin ottamista taatakseen omien tarpeidensa toteutuksen ja sopeutumisrauhan itselleen (työ, asunto).
Näistä kumpikaan ei ole huostassapidon peruste. Myöskään päivähoitopaikka tai eskari eivät ole millään tavalla huostassapidon jatkamien syitä tai perusteluja.
Ja entäs jos se firma menee konkkaan jo kesällä (tai jos se on julkisen sektorin, niin uudelleenorganisoidaan eikä työpaikkaa tulekkaan). Siirtyyko kotiutus sen takia taas hamaan tulevaisuuteen.
Kehen lapsen nyt on tarkoitus tulevaisuudessa turvata, äitiin vai tiimiin.
Levität täällä väärää tietoa sanomisistani. En ole ikinä kannattanut Afrikasta apinoitua "koko kylä kasvattaa" -ideaa.
Ensinnäkin, koska meillä ei ole sellaisia kyliä ja afrikassakin, jos kuvia katsot, niin ne kasvattajat ja hoitajat eivät ole aikuisia, vaan pikkasen isompi lapsi retuuttaa selässään nuorempaansa. Aikuisia ei näy mailla halmeilla.
Vanhan ajan idylli, jossa vanhemma HUOM! Tunsivat sukupolvien ajalta naapurinsa, ei silti toiminut siten, että omat vanhemmat voisivat vierittää vastuun ja päätöksenteon lapsen asioista naapureiden harteille. Naapurit vaan auttoivat, eivät olleet päätöksentekijän roolissa, kuten nyt nämä sossutantat.
Samaa minäkin ihmettelen, lapsi on ollut siinä välitilassa nyt 1,5 -vuotiaasta lähtien.
muistin väärin, että se oli sinun sanomaasi, anteeksi.
Älä kuitenkaan helinä unohda sitä, että minä olen huostaanoton hetkellä menettänyt oikeuden päättää lapseni asioista.Silloin se on siirtynyt näille "sossutantoille" ja nyt sitä siirretään takaisin minulle.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään kuinka turhaa on väitellä asioista sellaisten ihmisten kanssa jotka ei yksinkertaisesti kykene näkemään lapsen etua ja tilanteita oikein. On ihan sama mitä sanoo, niin se väännetään toisin. Vielä kerran sanon sen, että on ihan sama mitä helinä minusta kirjoitat tai miten meidän tilanteen näet, kun oikeaan et osu varmastikaan. On ihan sama mitä kirjoitan ja miten tilanne oikeasti on, sinä käännät sen itsellesi sopivaksi etkä ole huomaavinasi asioiden oikeaa laitaa. Minusta se on sairasta.
Ei pidä ottaa henkilökohtaisesti Maj-Lii, sillä olet aivan oikeassa, kukaan täällä ei voi tietää sinun ja lapsesi todellista tilannetta. Olet antanut keskustelun aiheen yleisellä tasolla näistä kysymyksistä, ja siitä kiitän sinua kovasti. Näin on tullut monta asiaa esiin. Toivon, että pystyt asettumaan asian ja minunkin juttujeni yläpuolelle henkilökohtaisella tasolla ja ottamaan niihin etäisyyttä. Minä en voi ketään täällä loukata, eikä kukaan muukaan. Eikä ole tarkoituskaan.
Tämä keskustelu on herättänyt minussa vaan sen ajatuksen, että voiko tämmönen tiimi, mistä nyt kerrotaan täällä, todella "aivopestä" äidin sivuuttamaan niin omat kuin lapsenkin tunteet. Pidän tätä tilannetta kerrassaan järkyttävänä ja sitä, että mistä saadaan takeet tiimin pysyvyyteen. Tuossa on kai sitten lähes 6-vuotinen tiimi. Minusta olisi jo siinä ajassa pitänyt äidinkin (en nyt tarkoita sinua Maj-Lii) vaan yleensä äidin vahvistua niin paljon, että tiimi olisi tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Sehän sen tiimin pääasiallinen tarkoitus on. Muuten, jos ei valmista synny, on tiimi epäonnistunut tavoitteessaan.
Huomautan Maj-Liin tilanteessa mahdollisesti oleville tiimi-uskovaisille, että tiimin jäsenillä on kaikilla omat perheet, oma lapset ja oma elämä. Tiimityöskentelyn kohde ei voi laskea tiimin varaan elämäänsä saati sitten lapsensa elämää.
Nämä ovat minun itsenäisiä ajatuksia Maj-Lii. Virallinen totuus lienee toinen.
tarkkaan lukenut Hellu sinun juttujasi, niin kyllä niissä on ihan ideaakin, vaikka ei ehkä just tähän kyseiseen juttuun sovellettuna niinkään.
Yleisellä tasolla todella voidaan mennä liikaakin sen tiimin tavotteiden perässä, että sitten lopulta jo lapsikin siinä unohtuu. Kaikki näyttää vaan paperilla tosi hienolta.
'Todella niitä uusia elämäntilanteita voi tulla koko ajan lisää ja jossain vaiheessa on se takaraja asetettava, jolloin ei enää huomioida ns muuttuvia tekijöitä, vaan lapsi palaa äidilleen ja alkaa elää sitä elämää muutoksineen kaikkineen.
Eihän se tila sij.perheessäkään ole stabiili, ei siitäkään kukaan voi mennä takuuseen.
Ei kenenkään elämä ole muuttumaton, ei edes lapse. Lapsikin kasvaa ja kehittyy koko ajan ja sitä myöten myös ymmärtää paremmin.
Mulla on tämän keskustelun kuluessa tullut usein mieleen omakohtainen kokemus vastaavasta sopeutumisvaiheesta, jolloin "tiimi" näki tarpeelliseksi pidemmän sopeutumisvaiheen, joka mielestäni oli ja myöhemmin osottautuikin tarpeettomaksi.
Silloin oli kyseessä lastenkodin "tiimi".
Heidän mielestään lapset tarvitsivat huomattavasti pidemmän sopeutumisvaiheen muuttaessaan lastenkodista meille, kuin mitä me ajattelimme ja mitä lapset halusivat.
Lapset olivat valmiit jäämään meille saman tien ja oli aivan kauheeta raahata heitä väkipakolla takasin lastenkotiin. Ihan siis piti iso poikakin kantaa ovesta sisälle, kun ei olis muuten onnistunut. Lapset olivat kärsimättömiä ja suruissaan, kun piti vain odottaa, että "tiimin" asettama aikaraja täyttyisi. Lapset muka ikävöivät henkilökuntaa. Ha, haa mikä vitsi.
Pienempi parkui kuin hengen hädässä, kun vanhemmat yrittivät kerran saada lapsia tapaamaan entisiä hoitajia. Niin kamala ikävä oli. Sanallakaan eivät maininneet hoitajia, siis positiivisessa mielessä tai ikävöiden. Kertoivat vain huonosta kohtelustaan, jos jotain puhuivat.
Varmaan on määrätyissä asioissa sopeutumisajat ja mahdollisuudet hyvin tarpeellisia, mutta ne pitää aina räätälöidä kunkin lapsen tarpeita vastaamaan, ettei sovelleta vain kaavamaisesti jotain yleistä linjaa.
Jos lapsi kamalasti jo haluaa kotiin, niin se odottaminen voi olla hänelle tosi tuskallista, kuten meidän sijoitettujen kanssa oli, kun olisivat jo halunneet pois lastenkodista.
Olen ymmärtänyt kirjoituksistaasi, että olet yrittänyt puhua suunnilleen samasta asiasta, että sopeutumisaikakaan ei saa olla itsetarkoitus.
Ymmärsinkö oikein?
Toi tiimityöskentely ja sopeuttamisvetkuttelu varmaan perustuu johonkin oppiin, joka taas aikanaan kumotaan.
Siksi kehotan kaikkia äitejä kuuntelemaan lastaan ja sydäntään, eikä tiimejä. Tuossa yksi selosti, että kuinka äiti tässä meidän esimerkkitapauksessa asettaa muka lapsen edun oman etunsa edelle myöntyessään vetkutteluun. Jo koko lähtökohta tuossa ajattelussa on pielessä. Äidin ja lapsen edut eivät mene toistensa edelle, vaan ne ovat yhtenevät. Mikä on äidin etu on myös lapsen etu ja toisinpäin. Nämä menevät ihan sympioosissa, silloin kun ollaan jo niin pitkällä, että kotiutusta edes harkitaan. Tuo vastakkainasettelu, mitä tiimi suoltaa äideille lapsen ja äidin etujen ristiriidasta on täyttä paskaa. (anteeksi kirosana, tein sen tahallani).
Amalia, sinun lastenkotiesimerkkisi puolestaan todistaa, että kyseessä on tiimin valtapeli ja vallankäyttö. Tiimi ratsasti sopeutuskuviolla täysin lapsen edun vastaisesti. Noista jää pysyvät kauhukuvat lapsen mieleen, kun väkivalloin on viety ällöttäviä kerberoksia tapaamaan. Maksamme siitä mielenterveys- ja muina kuluina veronmaksajien kassasta tavalla tai toisella. Toivotaan, että olet jotenkin pystynyt paikkaamaan tiimin lapsille aiheuttamia vaurioita.
"Näen, että äiti on todella halukas lykkäämään lapsen kotiin ottamista taatakseen omien tarpeidensa toteutuksen ja sopeutumisrauhan itselleen (työ, asunto)."
Mitä tarkoitat 'kotiin ottamisella'? Eikö lapsi, joka on sijaisperheessä elänyt 1,5 vuotiaasta alkaen ole siellä myöskin kotonaan? Sehän on kaiketi se ainoa koti, jonka lapsi muistaa. Eikö tämä kotiuttaminen ole juuri tässä nimenomaisessa tilanteessa lapselle erityisen suuri muutos jo siksikin, että hän tulee luopumaan toisesta kodistaan ja muuttamaan kokonaan toiseen? Käsittääkseni tämä lapsi on elänyt sijaisperheessä yli kaksi kolmannesta koko elämästään. Miten voisi olla hänelle haitaksi elää siinä kodissa, jossa on jo niin pitkän ajan elämästään elänyt, siihen saakka, että kaikki tähän elämäntilanteeseen liittyvät muutokset ovat takanapäin?
Varmasti tässä äiti ajattelee omaakin etuaan, ja aikuisena ihmisenä käsittää, ettei hänenkään välittömät ja primäärit toiveensa välttämättä ole hänen etunsa pitkällä tähtäimellä. Kuitenkin tässä on mielestäni tilanne, joka ei sen enempää lapselta kuin äidiltäkään riistä mitään, minkä kanssa he ovat eläneet jo usean vuoden ajan. Päinvastoin, molemmille on siirtymäajasta ja -rauhasta etua. Ei toki tällainen muutos ole aikuisellekaan mikään pieni muutos, vaikka toivottu onkin.
Saat toki olla eri mieltä kanssani, mutta toivoisin sinun silti kertovan, että kuinka tässä nimenomaisessa tilanteessa mielestäsi lapsen etu olisi kotiuttaminen juuri nyt? Ja suoraan sanoen, vähän alan jo ihmettelemään sitäkin, että mikä sinua tässä niin kovasti kaivelee. Kyseessähän ei ole sinun elämäsi eikä sinun lapsesi. Tässä on tilanne, josta sinä enkä minä mitään tiedä, ja kaikki ne tahot, jotka tietävät tuntuvat olevan yksimielisiä. Kaikki ne tahot, jotka ko. lapsen tuntevat, tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, mikä tämän lapsen etu tässä nimenomaisessa tilanteessa on. Joten miksi olet noin kovasti eri mieltä? Miksi noin kovasti vastaan väität?
koska ilmeisesti olet sekoittanut asioita. Ymmärrä nyt, että etu ja halu eivät ole keskenään synonyymeja. En ole puhunut lapsen edun asettamisesta äidin edun ylle, vaan lapsen edun asettamisesta äidin ja lapsen akuutin halun edelle. Monissakaan tapauksissa akuutti halu ja etu eivät ole sama asia. Halu on jotain, mitä ihminen haluaisi, etu on jotain mikä hyödyttää häntä pidemmällä tähtäimellä. Esim. tänä aamuna minun haluni oli jäädä kotiin ja aloittaa viikonlopun vietto vähän aikaisemmin. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska etuni on käydä töissä myös perjantaisin.
Koittaisitko ymmärtää, mitä toiset kirjoittavat, ennenkuin alat arvostelemaan. Tai pyydä edes tarkennuksia jollet jotain käsittänyt, ennenkuin teet vääriä oletuksia.
-Miksi lapsen pitää kokonaan luopua sijaiskodista, tämän kotoutuksen yhteydessä. Voihan hän siellä vierailla, jos tahtoo, tukilapsena vaikka ja sossu maksakoon (halvempaa se on kuin jatkuva sijoitus), kun kerran äidin hoivissa lapsella ei mitään hätää ole.
-Muutoksiin lapsi on jo karaistunut, hänen sijoitusaikanaan sijaisperheeseen on tullut 5 muutakin lasta. Luuletko, ettei näistä ole mitään muutosta aiheutunut tälle lapselle muka.
-Niin kauan kuin äiti kokee oman etunsa olevan erilainen kuin lapsen etu, eli erilainen kuin heidän yhteiselämänsä, ei huostaanoton purkua tietenkään tule edes harkita.
-Näen että tilanne pitkitettynä ja jatkuessaan riistää lapselta ja äidiltä paljon korvaamatonta aikaa, jota he milloinkaan eivät saa takaisin. Nyt jo on menetetty koko lapsuudesta noin 5 vuotta, eikä vieläkään pidetä mitään kiirettä kotiutuksen suhteen vaan vitkutellaan. Ja sinä pelle sanot, ettei lapselta ja äidiltä riistetä toisistaan erossa pitämällä mitään. Lapselta ainakin riistetään, (joko äiti tai tiimi riistää), lapsi itkee äitinsä perään ja on sanonut että hänen suurein toiveensa on päästä äidin luo. Lapsi ainakin kaipaa äitiään ja on tämän ilmaissut moneen kertaan. Äiti ja tiimi vähättelevät tätä, sen vuoksi, että lapsi vielä jaksaa leikkiä ja hymyillä. Heistä se on sen merkki, että lapsi ei vielä tarpeeksi kärsi tilanteesta. Mutta hei, odotellaan, kyllä niitä oireita vitkuttelulla saadaan lisättyä. Jos koetaan, että lapsen muutto kotiinsa on äidille toivottu, mutta niin suuri muutos, ettei sitä oikein tohdita tehdä, niin koko kotiutukseta ei kannata hehkuttaa edes äidille enää. Äidin ei kannata pidempään pettää itseään tai sitten tiimin ei kannata enempää pettää äitiä.
-Miten niin lapsen etu ei olisi elää ja asua kaipaamansa äidin kanssa. Eskarit ja kaksion muuttuminen kolmioksi on pikkujuttuja tuon perustavaa laatua olevan lapsen oikeuden rinnalla. Päinvastoin, muutoista on mahdollisuus tehdä odotettu ja hauska seikkailu. Ei muutokset tässä elämässä mitään peikkoja ole, kun ne oman äidin kanssa saa elää ja kokea.
-Kysyt, mikä minua tässä niin kovasti kaivelee. Vastaus: äidin asenne, ja luottamus palkollisiin viranomaisiin hänen ja ennenkaikkea hänen lapsensa parhaasta. Noin vankka usko auktoriteetteihin luo pelon, että äiti on äitinäkin yhtä heikko sitten jos ja kun lapsi mahdollisesti tulee hänen luokseen oikeesti. Pelkään ihan, että hän on antanut lapsensa jo muille, kun puolustelee niiden ratkaisuja. Mielestäni kyseisen äidin itsetuntoa nimenomaan äitinä tulee vahvistaa, ei riistää, kuten nyt tapahtuu.
-Sanot, että kaikki ne tahot, jotka asiasta jotain tietävät, tuntuvat olevan yksimielisiä. Ei pidä paikkaansa. Parhaiten omasta asiastaan tietää tuo lapsi, ja hän on erimieltä tahojesi kanssa. Kyseessä on kuitenkin nimenomaan hänen elämänsä ja hänen oikeutensa, joten muiden tahojen yksimielisyys voi sen ylivoimalla voittaa, mutta ei murtaa häenn lapsen oikeuttaan, ja ikävää.
Viimeiseen kysymykseen en tiedä vastausta, miksi tämä niin kuohuttaa, mutta ehkä ajattelen heikolla äidintunnolla varustettuja nuoria naisia olevan enemmänkin ja heille keksi-ikäisten tanttojen on helppo mestaroida elämänkulkua lasten kustannuksella.
Onko sulla mielestäsi tarpeksi resursseja hoitaa tuota äitiäkin kuin pikkulasta. Jos et usko äitiin tuon enempää vaan manipuloit ja selität aikuiselle ihmiselle, mikä hänelle on parasta tässä maailmassa ja mikä on hänen lapsensa etu, niin unohda koko kotiutusajatus. Jos äiti ottaa oppisi vastaan ja myöntyy Sinun näkemyksiisi, niin ei hän pysty vastaamaan lapsestaan, kun ei pysty itsenäiseen ajatteluun edes omalta osaltaan.
Jätän omaan arvoonsa kaikki muut kommenttisi paitsi tuon itsetuntokommentin ihan siitä syystä, että sinä itse pahiten yrität itsetuntoani nujertaa.Väännät jokaisen sanomani aivan toiseksi ja hyökkäät sekä kykyyni tuntea lastani, rakastaa lastani, ajatella hänen etuaan, kykyäni ajatella omilla aivoillani, kykyyni tehdä itsenäisiä päätöksiä ym ym vastaan.
Sen verran vielä tuosta luottamuksesta viranomaisia kohtaan, että miksi en luottaisi? Miksi minun pitäisi pitää heitä hirviöinä? Kun kaikki on suhteellisen hyvin pelannut ja he pitäneet lupauksensa, miksi en silloin luottaisi? Jos tulisi sellainen tilanne, että sossut esim pitkittäisi kotiutusta eikä alkaisikaan sitä toteuttamaan kunnolla, en minä silloin sitä hyväksyisi. Silloin pitäisi selvittää miksi näin on ja hakea itse purkua. Mutta kun yhteistyö toimii, miksi minun täytyisi alkaa tappelemaan?
Älä sinä nyt helinä tule analysoimaan lapsen etua tässä tilanteessa kun et sitä oikeasti tiedä etkä tunne.
ja kovin kovasti lasta kasvatettaessa. Tuohtumuksesi Helinään osoittaa että pohjaa puolensa pitämiselle löytyy sinultakin.
Mutta muista että sinä olet lapsesi äiti ja lapselle sinä olet hänen äitinsä, sitä ei ole sijainen eikä sossu.
Lapsesi luottaa tulevaisuudessa siihen että sinä teet päätökset, vaikeatkin,
eivätkä nämä päätökset ole aina kaikkia muita miellyttäviä
joten ole siis luja ja luottavainen jatkosssa oman
itsesikin suhteen.
Luuletko olevasi ensimmäinen ihminen, jonka äitiyttä tässä maailmassa kyseenalaistetaan, jonka ratkaisuja vähätellään ja jonka rakkautta epäillään. Et sinä sitä itsetuntoa täältä löydä, etkä tiimistä, itsestäsi sinun se pitää löytää. Sen pitäisi olla yhdentekevää mitä joku satuolento täällä netissä kirjottaa ja yhtä yhdentekevää pitäisi olla tiimin mielipide sinusta äitinä. Lapsen osa on ainoastaan se, mikä ratkaisee, muusta viis. Mitään yhteistyötä tiimin kanssa ei kaivata äidin suhteessa lapseen. Se on kahdenvälinen ihmissuhde, sitä ei mitkään tiimit hoitele. Siihen ei mitkään tiimit sotkeudu. Mitään äidinrakkautta omaan lapseensa ei tarvitse naisen vakuutella kenellekkään. Äitiyteen vaan kasvaa lapsen kanssa, lapsi kasvattaa itselleen sen äidin. Teillä se järkkyi ja katkesi, mutta ei sen niin pitänyt mennä.
Teillä ei ole mitään ongelmia, jos annat itsellesi rauhan kasvaa yhteiseen elämään lapsesi kanssa. Se tapahtuu hujauksessa, mutta tolla tiimimenetelmällä se ei tapahdu. Karista ne viranomaiset elämästäsi ja lapsesi elämästä ja ota homma haltuun.
(ilmaisestikin mies ja sitä kautta uskottavampi...) julkisuudessa!
Lastensuojelussa kun on eukot keskenään (viranomainen ja yleensä yksinhuoltaja äiti lapsineen) niin ainahan se viranomainen on oikeassa ja perhe (äiti ja lapset)
väärässä ja väärää totuutta julkisuuteen tuomassa.
Iisakki voisi kerätä muutaman vaikutusvaltaisen miehen (Roos ja Saarnio esim) ja ottaa voimakkaasti esille julkisuuteenkin
tätä tämän päivän varpu/urpuharmaatahuolta
sekä kaikkea muutakin
mustatuntuu, epäilyttävää ja huolta aiheuttavaa ja lähinna lastensuojeluviranomaisiin liittyvää vakavaa asiaa.
Oikeudenmukaisuus, laillisuus ja totuushan on suomalaisesta lastensuojelusta
hävinyt jo aikapäiviä sitten
jo ihan myös kaiken tämän lastensuojelubisneksen pyörittämisen varjoon.
Tässähän pitää ensin odotella puoli vuotta, ennenkuin minkäänlaista muutosta edes on näköpiirissä, mihin sitten pitäisi antaa aikaa ja rauhaa sopeutua.
Jos kotiutus tapahtuisi nyt, eivät ne puolen vuoden päästä odotettavissa olevat pelätyt muutokset tulisi yhteen syssyyn. Vai mitä?
perhe jossa lapsi itkeskelisi ja kärsisi
ja toivoisi pois pääsyä kotootaan taikka lapselle luvattaisiin että vielä kun olet puoli vuotta ja vähän kauemminkin niin sitten pääsetkin jo pois.....
hitaaseen kiduttamiseen verrattavaa ja aikaakin kyseiseen asiaan käytetään enemmän kuin puoli vuotta.
Ovatkohan lastensuojelijat varmasti ammattinsa hallitsevia alan ammattilaisia ja aikansa tasalla?
minä, ainakin aamulla vielä suihkussa:)
Kerronpa teille jotakin: Olen pyörinyt n. 10-vuotta lastensuojeluhommissa ja aloittanut urani ohjaajana lastensuoluelaitoksessa 1997
Koulut tuli käytyä ihan maisteriksi asti.
Sen jälkeen olen siten pikkuhiljaa edennyt hommissa eteenpäin ja nyt tilanne niin mukava, että teen töitä "jalat mahonkipöydällä"!
Voin vannoa, että lastensuojelu, laitos-perhekoti ja tukiperhe ja ennaltaehkäisevän työn asiantuntemukseni on hieman keskimääräistä kansalaista parempi!
Elämä on opettanut, että asiat eivät hoidu milloinkaan hyvin, kun lyödään nyrkkiä pöytään!
Olenkin hieman kritisoinut ja hieman provosoitunutkin joidenkin kirjoittelijoiden tavasta vaatia "päitä pölkylle" ja kirjoittanut tapojeni vastaisesti hieman ilkeästi!!
Tämä lastensuojelumaailma on niin "tirkistelyaltis", koska sen edessä on ikäänkuin sumuverho. Täällä sumun seassa, kuten myös täällä keskustelupalstalla, äidit,isät, tukivanhemmat jne. kertovat mitä kauheampia juttuja siitä miten viranomaiset ovat kohdelleet heitä huonosti. Pystyn tontiltani näkemään myös toisin, 95 % viranomaispäätöksistä on erittäin ammattitaitoisesti ja täysin perustellusti tehtyjä. Julkisuuden ylittää kuitenkin aina "uutinen", tulee se sitten vanhemmilta tai Suomi-expressistä.
Lähtisin siitä, että viranomaisten perusteet ovat lähes aina oikeat, mutta kun lähdetään miettimään lapsen tai nuoren sijoittamista kodin ulkopuolelle loppuu pienemmillä paikkakunnilla ammattitaito kesken. Isoissa kaupungeissa homma pääosin toimii.
Äänitorveksi en lähde, kuten sanottua saan enemmän aikaan tekemällä hommat omalla tontilla!
Tärkeintä on lapset ja nuoret, eikö vain??
Ennaltaehkäisyhän on epäonnistunut 16.000 sijoitetuksi joutuneen lapsen kohdalla.
et tiedä mistä puhut, mutta hajulla olet!
Tiedätkö HK, että niistä nuorista, joiden kanssa olen työskennellyt 90 % prosenttia olisi päätynyt laitokseen/perhekotiin/sijoitukseen, olisipa tehty mitä tahansa. joidenkin raukkojen kohdalla huostaanotot on tehty kuitenkin valitettavan myöhään! Huostaanottamallakin voi ennalta ehkäistä!
Jos lapsen äiti ja isä on linnavenkuloita, amfetamiinkauppiaita ja käyttävät lastaan muulina, eikö huostaanotto 15-vuotiaana ole hieman myöhässä.
H-K, tiedätkö, että järjestelmästä ei koskaan tule täydellinen, niin kauan kuin mukana on inhimillisiä ihmisiä! Kukaan ei kuitenkaan estä yrittämästä! minulla ainakin pää kestää sen, kestääkö sinulla?
Katsos, kun minusta oikeusvaltiossa ei voi huostaanottamalla ennaltaehkäisti. Kukaan kaikkivaltias lastensuojeluviranomainen ei ole sellainen ennustajaeukko, että hän pystyisi näkemään tulevaisuuteen. Myöskään huostaanottoperusteeksi ei oikeusvaltiossa kelpaa "ennaltaehkäisy". Eihän ihmisiä oikeuslaitoksessa voi panna ennaltaehkäisevästi vankilaankaan, vaikka joku pelkäisikin, että toi tulee tekemään rikoksen.
Lapsen käyttäminen muulina on tietenkin rikos myös lasta kohtaan. Saiko lapsi oikeuskäsittelyn asiassaan vai selvisikö rikoksen lastaan vastaan tehnyt vanhempi ihan vaan sillä, että muuli otettiin huostaan? Määrättiinkö vanhemmat maksamaan muulille korvauksia hyödyntämisestään, vai sivuutettiinko lapsi, ja korvaukset saikin valtiovalta. Harvoinpa Suomessa yleinen syyttäjä ajaa lasta kohtaan tehtyä rikosta oikeudessa. Patenttiratkaisu on vaan huostaanotto ja sitä kautta poissa silmistä, poissa mielestä.
Ihmistuntemuksesi, Iisakki hyvä, ei ole ihan kohdallaan, jos kuvittelet minun hyväksyvän lapsen käyttämisen muulina. Enhän hyväksy sitäkään, että Suomessa jopa vastasyntynyt joutuu itse henkilökohtaisesti ulosottovelalliseksi syntymällään aiheuttamastaan sairaalalaskusta, vaikkei hänellä ole edes nimeä ehditty antaa velkojan reskontraan. Velallisvauvaa käsiteltiin ulosottokoneistossa tyttövauva Virtasena. Sellanen lasten oikeuksien ja lapsen syntymästä ilahtuva valtio tää Suomi on.
vauva Virtasen -tapaus kuuluisi saattaa jo maidemme rajojen ulkopuolellekin tietoon?
Uskomattomia ovat suomalaisten viranomaisten tiet....
YK:n Lasten Oikeuksien komiteallekin kertyisi taas pitkä lista Suomea koskevista moitteiden aiheuttajista
jos kaiken täällä tapahtuvan lasten ja nuorten (viranomais-!)kohtelun saisivat tietoonsa.
Uskomatonta
mutta totta
Suomessa.
Lukekaapa Keskuskauppakamarin lakivaliokunnan lausunnot, jolla he kategorisesti ja avoimesti kieltävät velkaantuneiden lapsivelallisten ja vauvavelallisten armahtamisen. Mihin Suomen velkojapankit ja ulosottotoimi ja perintäyhtiöt joutuisivatkaan ilman vauvojen panosta liiketoiminnan voittojen teossa. Tämä mielestäni kertoo rahoitussektorin osaajien pätevyydestä kaiken, ihan kaiken. Mielestäni ne lausunnot tulee julkaista muuallakin kuin netissä. Mielestäni ne pitää analysoida ja katsoa Eduskunnan korkealle arvostamien keskuskauppakamarin lakivaliokunnan jäsenten kytkökset velkojatahoihin. Mielestäni pitäisi myös Eu-tasolla tarkastella, täyttyykö Suomessa lakilausuntojen antajien kohdalla kansainvälinen velvoite, johon mekin olemme sitoutuneet ja jonka mukaan lainvalmistelussa on otettava lapsen näkökulma huomioon. Sekin sitten paljastaisi näiden henkilöiden osaamisen ja pätevyyden.
Uskon, että moni köyhä äiti masentuu, kun hänen vauvansa velkaannutetaan ilman, että hän voi asialle yhtään mitään hyvinvointisuomessa. Näin sitten vauva voidaan ottaa huostaan äidin mielenterveyden menettämisen vuoksi. Kaunista, niin kaunista.
Sain ihan päivän naurut kun Sun alkutekstia luin ja kuvittelin, miten jalat mahonkipöydällä Helinälle viestejä lähetät. Vai sihteriko ne hommat hoitaa?
Noh, ihan kivaa saada välillä huumoria mukaan, se on paljon kivempi se, kun mitä riitely.
toimii kaikessa! Jos mennään liian vakaviksi alkaa hommat kangerrella!
Sihteeriä ei valitettavasti ole! (vielä)
Jos en olisi huumorimiehiä, en olisi enää järjissäni!
Joidenkin mielestä en ole kyllä koskaan ollutkaan:)
kommentoimaan, tuossa edellä, joten otan kantaa tässä.
Mun mielestä ei enää ole järkevää Maj-Liin tapausta täällä enempi puida ja analysoida. Minä halusin laittaa keskustelun enempi yleiselle tasolle, missä sinäkin aina välillä käväset ja sitte taas palaat alkup.kirjottajaan. Menee vähän asiat sekasin.
Puhuttais mieluummin jo ihan periaatteellisella ja yleisellä tasolla.
Käsitykseni mukaan perusteet on oikeat ja riittävät tässä esimerkkitapauksessa sij.perheessä jatkamiseen, emmehän mitenkään voi tietää kaikkia yksityiskohtia, mitkä ovat vaikuttaneet päätöksiin, joten on parasta tyytyä äidin omaan arvioon tilanteesta. Hän näyttää tietävän tarkkaan missä mennään, eikä näe ongelmaa tilanteessa, miksi siis me asiaa muuksi muuttaisimme.
Amalia, äidillä ei ole ongelmaa, tiimillä ei ole ongelmaa, sossutantalla ei ole ongelmaa, sijarilla ei ole ongelmaa, MUTTA LAPSELLA ON ONGELMA, hän haluaa jo kotiin äitinsä luokse asumaan. Hän itkee, hän laskee päiviä, hän kyselee, hän toivoo.
Ja tätä aiotaan kattella hyvässä lykyssä vielä vuoden päivät.
Vaikka lapsi toivookin ja kaipaa luokseni asumaan, hän on kyennyt sopeutumaan tilanteeseen.Tämä on asia, mitä et kykene ymmärtämään vaikka sen sinulle rautalangasta vääntäisi. Lapsellani on hyvä olla sijaisperheessä, mutta vielä parempi äidin luona ja se aika koittaa nopeammin kuin huomaakaan.
Toisekseen yritä huomata sellainen asia, että emme me ole erossa tätä aikaa. Lapsi on jo nyt luonani joka toinen viikko 4 yötä, minulla on mahdollisuus sekä käydä kylässä että yöpyä sijaisperheessä, soittelemme, kirjoitan kirjeitä.Hoidan itse kaikki lapseni lääkärikäynnit, hammaslääkärit ym. Mitään ei ole rajattu jos lapsi sitä tarvitsee. Meillä on sijaisperheen kanssa välimatkaa vain 6 km, joten pystymme hyvn toteuttamaan ylimääräisetkin tapaamiset ynnä lääkärikäynnit ja sellaiset.
Huhtikuussa tapaamiset lisääntyy reilummin ja kesäkuussa lapsi on luonani jo viikkoja kerrallaan. elokuussa alkaa eskari, silloinkin lapsi on jo luonani yli puolet kuukaudesta ja viimeinen kuukausi ennen kotitusta lapsi on jo kokonaan kotona.
Me puhumme paljon lapseni kanssa kaikista tunteista joita hänellä herää, hän saa olla kiukkuinen, surullinen, ihan mitä milloinkin tuntee ja puhua niistä sekä minulle että sijaisvanhemmille. Ja tämä on se asia jonka takia lapsi kykenee elämään ihan onnellista elämää ja tyytymään tähän tilanteeseen. Lapsi tietää ettei ole yksin ja sen että vaikken minäkään haluaisi että lapsi lähtisi luotani, niin on pakko tehdä. Lapsi tyytyy siihen. Sinä voit nähdä lapsellani olevan sellaisenkin ongelman mitä hänellä ei ole. Olisi myös hyvä huomata, että vaikka haluaisin lapseni olevan jo tänään kotona, minä en sitä asiaa voi päättää. Minä voin päättää paljon muita asioita jo ja sitten kun huostaanotto päättyy, päätösvalta on minulla kaikissa asioissa lapseni suhteen. Mutta tällä hetkellä tilanne on tämä ja silloin sitä pitää elää niinkuin parhaiten voi.
Sinä et pysty itsetuntoani nujertamaan, ei se minun itsetuntoni tämän palstan varassa ole :) ,sen takia viime viestissäni siitä kirjoitin kun pisti silmään sinun huomautuksesi siitä kuinka minun itsetuntoani pitäisi vahvistaa, ei riistää ja kuitenkin sinä olet melkein ainoa joka YRITÄT minua lannistaa :) nurinkurista, eikö totta?
Kiitos kaikista viesteistäsi. Ne ovat antaneet paljon keskustelun aihetta. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, näistä esimerkeistä voi kukin poimia rusinat pullasta omia näkemyksiään pönkittämään. Niin minä ainakin olen aivan härskisti tehnyt. En vaan voi sille nyt henkilökohtaisesti mitään, että sinun viestisi vaikuttavat minuun niin, että alan, vaikka kuinka en tilannetta tiedä, kovasti suremaan lapsesi puolesta. Ei vähiten siksi, että et varsinaisesti puhu edes lapsestasi omanasi, käytät hyvin usein neutraalia ilmaisua lapsi, kuin kyseessä olisi ihan vaan joku lapsi, kuvaat häntä kuin ulkopuolinen, ei kuin oma äiti lastaan. Puhut suoraan sanoen kuin sossutantta objektistaan, raportinomaisesti, kuvatessasi lapsesi tilannetta ja käyttäytymistä.
Aloitus oli toisenlainen, paljon inhimillisemmällä ja aidommalla otteella kirjoitettu, kuin nyt nämä puolustuspuheet. Ihan kuin olisi kaksi eri ihmistä asialla. Tai ihan kuin virkakoneisto olisi "kaapannut" sanavallan siltä aloituksen äidiltä.
Tämä ketju on herättänyt ajatuksen, että yhteiskunnassamme olisi syytä kasvattaa tyttöjä paremmin uskomaan omaan sydämeensä äitinä, omiin kykyihinsä ja siihen, että lapsella ei tässä maailmassa muuta äitiä ole, kuin hän. Se on luovutamaton oikeus, vaikka antaisi adoptioon lapsensa, niin lapsi etsii sitä äitiä koko ikänsä. Hän haluaa tietää MIKSI äiti jätti. Pelkkää potaskaa on tytöille selitetty puhe jaetusta vanhemuudesta. Vain oikea äiti ja oikea isä ovat lapselle paras vaihtoehto. Jos tulee sairaus, niin yhteiskunnan pitää auttaa viemättä äidiltä lasta huostaan ja ottamatta päätösvaltaa viranomaiselle lapsen asioista.
En oikein pysty kirjoittamaan yleisellä tasolla niin hyvin, kun sinä Maj-lii itse puhuttelet minua niin henkilökohtaisesti. Ensimmäinen viestini jo herätti sinussa agressioita, kun huolestuin siitä, että lapsesi suunnitellaan vaihtavan toiseen eskariin heti parin kuukauden päästä, mikä vaikutti älyttömältä ja pelästyin, että mitkä älyn jättiläiset tämänkin lapsiparan asioista on päättämässä. Onneksi oikaisit asian, uskon, että moni muukin huolestui sosiaaliviranomaistemme matalasta tasosta heti ketjun alussa.
En ole huomannut tiimin kuitenkaan silti suhtautuvan lapseen kuin elävään ja tuntevaan ihmistaimeen, vaan pikemminkin kuin objektiin. Ei voi mitään, olen hyvin ennakkoluuloinen näissä milloin minkäkinlaisissa lapsiprojekteissa ja tiimihankkeissa. Niitähän nimittäin tulee ja menee, ja ehkä nytkin on kyseessä yks sellanen kokeilu. Asiat kirjataan paperille, ja joku sitten jossain virastossa tekee aikanaan seuranta-analyysin, että kuis kävi. Siinä on kuitenkin kyseessä lapsi, jolla on äiti ja isäkin jossain, mummit, vaarit, sedät, tädit, serkut sun muut, jossain.