Oikeutta

Verottaja löi harkintaveroa ja se meni ulosottoon. Ilman oikeudenkäyntiä siis. Kerroin voudille valittavani hallinto-oikeuteen ja vaadin ulosoton keskeytystä. Vouti sanoi, että kolmasosa mitataan ulos, mutta sitä ei tilitetä eteenpäin ennen lopullista oikeuden päätöstä. Kysymys kokeneille: miten helvetissä länsimaassa voidaan etukäteen ulosmitata ennen oikeuden päätöstä. Sama kuin riita-asiassa veisin vastapuolelta auton ja sanoisin, että saat takaisin jos voitat kahden vuoden päästä oikeudessa. Mitä vittua?
5375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toivotta vasti et oo porista koska laki täällä on vielä pahempi.

Äänestä

sille on se, että se saa rahat kuka tuonkin lain on säätänyt! Sillä laillahan on verottaja monta yrittäjää teurastanut, lieneekö nyt siirtynyt jo palkansaajiin. Eipä sille mitään voi muuta kuin mahdollisesti valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen, onhan siinä ihmisoikeutta loukattu kun ei kykene reiluun oikeudenkäyntiin kun vastapuoli vie rahat eikä ole varaa juristiin. Kannattais kokeilla, Suomen valtiolla muutenkin kyseenalainen maine ko. oikeudessa! Ja vielä valtion varoilla kun ei ole varaa lakimieheen ulosoton vuoksi!

jurristi

Äänestä

Mistä se harkintavero tuli?

Äänestä
  • ..retkahdin "yksityisyrittäjäksi" enkä muistanut tehdä töitä saati sitten maksaa veroja moneen vuoteen,....

    Äänestä

Suomessa on kaksi virkakoneistoa joilla on rajoittamaton valta lähetellä maksulappuja kenelle vaan ja kunka suuria vaan, heillä ei ole minkaanlaista vastuuvelvollisuutta näistä laskuista, ainoa vastuu heillä on etteivät kuse omiin housuihinsa yleiselläpaikalla. Toinen on VEROTTAJA toinen on TULLI VALTIO VALTIOSSA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Traumlich kirjoitti:

Verottaja löi harkintaveroa ja se meni ulosottoon. Ilman oikeudenkäyntiä siis. Kerroin voudille valittavani hallinto-oikeuteen ja vaadin ulosoton keskeytystä. Vouti sanoi, että kolmasosa mitataan ulos, mutta sitä ei tilitetä eteenpäin ennen lopullista oikeuden päätöstä. Kysymys kokeneille: miten helvetissä länsimaassa voidaan etukäteen ulosmitata ennen oikeuden päätöstä. Sama kuin riita-asiassa veisin vastapuolelta auton ja sanoisin, että saat takaisin jos voitat kahden vuoden päästä oikeudessa. Mitä vittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu