Rajoitinta vasten

paitsi ennen vastamäkeä, vauhtia ottaakseen. Lähitulevaisuudessa, mahdollisesti jo vuoden sisällä, saa sakot jo 84 km/h:n jatkuvasta nopeudesta. Itse asiassa tämä käytäntö on ollut voimassa jo runsaan vuoden. Lievennettynä tosin,
(86 km/h) ja vain harvakseltaan eri puolilla maata, mutta kuitenkin hyvällä alulla.

Siinä sitä on rekkapettereille opettelemista.
303883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

vastamäen alkua hyvää kyytiä,jopa 105km/h,joskus jopa enemmän.Mut eipä mulla ainakaa oo kiire.On tuntipalkka.

Äänestä
  • Uskomus, että rajoitinta vasten ajamalla tienaisi (merkittävästi) paremmin, elää sitkeästi, vaikka se on tuhannesti vääräksi todistettu.

    Äänestä

Ellei samalla ala näyttää siltä, että kaikki ne sitä kamalaa 85:ä ajavan rekan ohi 80 alueella pönkeävät pikkuautotkin joudu siihen sakkojonoon, on homma pielessä. Tätä nimittäin tapahtuu aivan yhtenään, puhumattakaan 80km/h ajavan rekan ohi hinkuvista. Mieti sitä.

Äänestä
  • Unohda pikkuautot! Keskitytään vaan omaan lailliseen, turvalliseen ja taloudelliseen ajoomme.

    Äänestä

koskee kaikkia ei vain rekkoja!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Juttelin liikkuva poliisin kanssa (olivat kahvilla) ja he ovat nykyäänkin puuttuneet huomautuksella asiaan.Mutta se tarkkailu koskee kaikkia, myös henkilöautoja.

Silloisessa tarkkailussa kertoivat pysäyttäneen 40 autoa huomautettavaksi, joista yksi oli ollut raskas ajoneuvo. Eli ehkäpä enemmän opeteltavaa on kevyen kaluston kuskeilla.

Äänestä
  • Oli kyse rajoitinta vasten ajamisesta. Ei mistään muusta.

    Ei lentokoneiden nopeuksista, ei raideliikenteen rajoituksista.

    Mutta raskaan kaluston väelle näyttää olevan täysin mahdotonta pysyä asiassa. Se tosin ei ole mikään uutinen.

    Liikennesäännöt koskevat kaikkia. Mutta jos aiheena on rajoitinta vasten ajaminen, niin on jokseenkin luokatonta siirtää keskustelu vaikkapa mopoautojen varoituskolmioihin.

    Tai siihen että "pikkuautoilijat....."

    Äänestä

  • ...eivät pysy asiassa kirjoitti:

    Oli kyse rajoitinta vasten ajamisesta. Ei mistään muusta.

    Ei lentokoneiden nopeuksista, ei raideliikenteen rajoituksista.

    Mutta raskaan kaluston väelle näyttää olevan täysin mahdotonta pysyä asiassa. Se tosin ei ole mikään uutinen.

    Liikennesäännöt koskevat kaikkia. Mutta jos aiheena on rajoitinta vasten ajaminen, niin on jokseenkin luokatonta siirtää keskustelu vaikkapa mopoautojen varoituskolmioihin.

    Tai siihen että "pikkuautoilijat....."

    Kun aiheen otin esille, niin todellisuudessahan se oli poliisin puuttumiskynnys. Otsikointi oli kyllä kirjoituksessa huono, mutta luulisi sinunlaisen "viisaan" omaavan hyvän sisälukutaidon.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Kun aiheen otin esille, niin todellisuudessahan se oli poliisin puuttumiskynnys. Otsikointi oli kyllä kirjoituksessa huono, mutta luulisi sinunlaisen "viisaan" omaavan hyvän sisälukutaidon.

    Tämän keskustelun aihe / aloitus toteaa ettei rajoitinta vasten saa ajaa.

    Sinä kirjoitat että "koskee kaikkia".

    Kumpi meistä osaa lukea, ja kumpi meistä loogisesti pyrkii pysymään asiassa?

    Rajoittimia en ole nähnyt muissa kuin kuorma-autoissa.

    Äänestä

  • Lukutaito riittää kirjoitti:

    Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Teksti selvästi käsittelee poliisin puuttumiskynnystä. Otsikointi on vähän pielessä. Tämähän on selvä juttu, miksi intät turhasta? Siksikö, että asia napsahti myös henkilöautoilijoiden nilkkaan?

    Et ymmärrä edes lukemaasi.

    Äänestä

  • tekstisisältö kirjoitti:

    Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Teksti selvästi käsittelee poliisin puuttumiskynnystä. Otsikointi on vähän pielessä. Tämähän on selvä juttu, miksi intät turhasta? Siksikö, että asia napsahti myös henkilöautoilijoiden nilkkaan?

    Todellakin, teksti selvästi käsittelee poliisin puuttumiskynnystä. Yhtä hyvin se voisi kosketella saunomista.

    Kun puhutaan rajoitinta vasten ajamisesta, silloin puhutaan rajoitinta vasten ajamisesta. Siihen 99 % ns. "rekkamiehistä" ei kykene. Siis pysymään asiassa.

    Lopuksi huomautan että ylivoimainen enemmistö "rekkakuskeista" on myös henkilöautoilijoita. Minä olen henkilöautoilija, ja myös yhdistelmäkuljettaja. Minun nilkkaani napsahtaa oman alani ammattilaisten (hohhoh)lapsellisuus, kiertely, kykenemättömyys pysyä asiassa ja jatkuva idioottimainen "kun muutkin" ajattelutapa.

    Hyvää päivää kirvesvartta ja hyvästi.

    Äänestä

  • Näkemiin ja hyvästi kirjoitti:

    Kyllähän nämä kirjoitukset ihan aloituksen sisältöön liittyy. Aloituksen otsikointi on kirjoitukseen liittyen suorastaa epäonnistunut. Lienee sinun kirjoittama, kun ottaa noin koville. Yleensä otsikko laitetaan vastaamaan tekstiä, nythän niin ei ole.

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    jaa, kyllä munkaan mielestä nää kirjoitukset ei liity aloitukseen. Pitää olla koko tyhmä jos pystyypi näkemään että alotuksen otsikointi on kirjotukseen nähden epäonnistunut.

    Mitähän siellä pänupeissa likkuu, vai liikkuuko siellä mikkään?

    Se vaan on villi juttu että kun tullee esiin sana rajotin niin nin jo alkaa henkilöautoilijoiden mollaaminen.

    Eikös se ole kyllä nin että kun aiheena on rajotinta vasten ajaminen nin turha siihen on muita vehkeitä vääntää.

    Äänestä

  • Toinen samanmoinen kirjoitti:

    Mielestäni tuo aloitus vähemmän käsittelee rajoitinta vasten ajamista. Eiköhän otsikoksi sopisi paremmin poliisin puuttumiskynnys laskemassa.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    Mielestäni tuo aloitus vähemmän käsittelee rajoitinta vasten ajamista. Eiköhän otsikoksi sopisi paremmin poliisin puuttumiskynnys laskemassa.

    No jopas onnii viksusti oivallettu! Kiännetään asia kokonaa toeseks.

    Minä sitä ossaan olla er miletä veikkonen. On tuo alotus näet tarkalleen rajotinta vasten ajamista koskeva.

    Tiällä viisoot sitte päättee että mikä se oikee alotus ois ollunna. On harvinaisen ylmielistä väkkee, hehheh, ei voe ku nauroo, ja koettoo ite olla tallomatta rajotinta vasten.

    Kyllä se tuo puu kulkoo mukavasti siinä kaheksankympin vauhissakin. Ei uo leipä loppunna kolomeenkymmeneen vuoteen vaekka on ajeltu kokolailla rajotusten eikä rajottimen mukkaan.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    Mielestäni tuo aloitus vähemmän käsittelee rajoitinta vasten ajamista. Eiköhän otsikoksi sopisi paremmin poliisin puuttumiskynnys laskemassa.

    Ja: rajoitinta vastaan ei saa ajaa!

    Äänestä

  • sanoi aloittaja kirjoitti:

    Ja: rajoitinta vastaan ei saa ajaa!

    lähestulkoon päivittäin. Rajoitin säädetty tasan kahdeksaankymppiin.

    Äänestä

  • sanoi aloittaja kirjoitti:

    Ja: rajoitinta vastaan ei saa ajaa!

    Huomattavasti enemmän sitten selittikin ihan muuta asiaa.

    Äänestä

  • sanoi aloittaja kirjoitti:

    Ja: rajoitinta vastaan ei saa ajaa!

    Sinä se jaksat selittää. Aloittaja paasasi enemmän aivan muusta asiasta: Lienet aloittaja, kun ottaa noin koville hyväksyä asia.

    Äänestä

Poliisi ei ehdi tuohon asiaan panostaa. Aika menee suurempien ylinopeuksien ratsaamiseen. Tämän on poliisi todennut. Eikä asiassa voi erotella rekkoja henkilöautoista. Pieni ylinopeus näyttää olevan yleinen käytäntö kaikilla.

Äänestä

Kun tajusin miten peljon polttoaine hinta on noussut, aion säätää kaikkien autojen rajoittimet 82 km/h.
Meillä tosin on melko kevyet kuormat, uudehkot autot ja ajot eteläsuomessa, jolloin reiteillä ei montaa mäkeä jossa auto ei jaksisi mennä tasista nopeutta ylämäkeenkin.

Äänestä
  • Juu ei etelässä mitään mäkiä ole, pojhanmaallahan ne pahimmat nousut on

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Juu ei etelässä mitään mäkiä ole, pojhanmaallahan ne pahimmat nousut on

    Kyllä siellä voimaa tarvitaan, ainakin pohjanmaan rantojen miehillä(?) on komeat autot.

    Äänestä

  • siellä voimaa kirjoitti:

    Kyllä siellä voimaa tarvitaan, ainakin pohjanmaan rantojen miehillä(?) on komeat autot.

    kauhea vastatuuli.

    Äänestä

Nopeuderajoitin tuli pakolliseksi kun ei osattu tennarilla rajoittaa.Ensin oltiin kireänä ettei liposalla päästä mäelle.Kuitenkin moottorien kehitys ja koko ajan kohentuva tien pito vähentävät lisä vauhdin tarvetta.Jokainen päätie verkolla mäkeen jäänyt täytyisi kirjata tienpitäjän mokaksi.Keskustelu rajoittimista onkin siirtynyt kevyen liikenteen sormi pystyssä kulkijoiden mielipidesivuille ja pyrkimisenä aina kuorma-auton eteen.Miksi ajetaan rajoitinta vasten?Mitä ihmettä se muille kuuluu enempää kuin mukavuutta rakastavan lattia lämmitys vessassa,molemmat syö energiaa ja itse maksaa!

Äänestä
  • Koko ajan kohentuva tienpito.. HuohHuoh.... Ja vessan lattian lämmittäminen ei ole lain vastaista, mutta rajoitinta vasten ajaminen on.
    Voi pyhä yksinkertaisuus.

    Äänestä

  • ookei kirjoitti:

    Koko ajan kohentuva tienpito.. HuohHuoh.... Ja vessan lattian lämmittäminen ei ole lain vastaista, mutta rajoitinta vasten ajaminen on.
    Voi pyhä yksinkertaisuus.

    Onko rajoitinta vastan ajaminen laitonta. Mikä pykälä ja mikä momentti??§§§§

    Äänestä

ihmiset on kummallisii mikään ei vaan kelpaa.
jos me ajetaan 80km/h ni kauhee mäkätys et miks toi paska ei mee jo tosta.
mutta jos ajamme sen 89km/h ni ei roiku perässä kiinni ketään ja muutenkin kaikilla hyvä mieli ?

kumma juttu on myös se et normi henkilöauto hujahtaa ohi vaik rekan mittarissa on 85km/h ja aluerajoitus 80km/h joten LOPPU SE VALITUS

Äänestä
  • ....ei ole tämän jutun ydinkysymys. Ja henkilöautot menkööt vaikka jatkuvasti kahtasataa, se ei liity tähän. Kyse ei ole myöskään valittamisesta vaan siitä, että kuorma-autolla voi tulevaisuudessa saada ylinopeussakot 85 km/h:n nopeudesta.

    Kuten suurin osa näillä palstoilla luurailijoista, sinäkin provosoidut henkilöautolijoiden edesottamuksista.

    Ammattitaitoinen kuljettaja ei provosoidu. Hän huolehtii vain siitä, että hänen oma liikennekäyttäytymisensä on turvallista. Hän ei ole näkevinäänkään henkilöautoja kuin KORKEINTAAN siinä tilanteessa, kun nämä ovat aivan väkisin tunkemassa alle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei saa ajaa kirjoitti:

paitsi ennen vastamäkeä, vauhtia ottaakseen. Lähitulevaisuudessa, mahdollisesti jo vuoden sisällä, saa sakot jo 84 km/h:n jatkuvasta nopeudesta. Itse asiassa tämä käytäntö on ollut voimassa jo runsaan vuoden. Lievennettynä tosin,
(86 km/h) ja vain harvakseltaan eri puolilla maata, mutta kuitenkin hyvällä alulla.

Siinä sitä on rekkapettereille opettelemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu