Sairaalat

Vihdoinkin sitäkin asiaa on joku miettinyt, kiitokset Hyssälälle asian vireillepanosta. Ylityöt ei sitten ole se joka korjaa asian, kuten eräs lääkäri totesi, että kannaustava palkkaus pitää saada, mitäs työsuojeluviranomaiset siihen sanoo, kun tehdään jatkuvasti ylitöitä! Tilat vaan yksityisten käyttöön ja tehokäyttöön muutenkin.
9367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jo vuosikausia maininnut kunnan päättäjille että miksi yhteiskunnan varoilla ylläpidettäviä tärkeitä toimintoja hoidetaan niin tehottomasti. Jos yksityistä yritystä hoidettaisiin noin holtittomasti niin ei menisi kauan aikaa kun konkurssi kolkuttaisi. Kyllä on käsittämätöntä kuinka huonoa talouden - ja omaisuudenhoitoa saa tämän päivän yhteiskunnassa harjoittaa kenenkään puuttumatta asioihin. Ei voi millään tavalla kutsua ammattitaitoiseksi tai päteväksi. Korkeita palkkoja maksetaan turhanpäiväisille tunareille ja uusia, ajanmukaisia kiinteistöjä vaaditaan vaikka entinenkin pyörii alitehoisesti.

Asian laita on aivan sama myöa koulutuspuolella. Uusia kouluja vaaditaan ja rakennetaan ja entiset pyörivät 20% teholla. Jostain syystä kukaan vaan ei välitä kun kyseessä on yhteiskunnan rahat. Korkeaa palkkaa nauttivat ajattelevat vain omaa etuansa ja mukavuuttansa. Jokainen voi verrata koulujen toimintatapaa yksityiseen yritykseen. Kuka yritysomistaja rakentaisi esimerkiksi 10 miljoonaa euroa maksavan tuotantolaitoksen, palkkaisi siihen työntekijät 3000-5000 euron kuukausipalkalla, antaisi heille 5 tunnin työpäivän ja loput kotitöinä oman harkinnan mukaan, antaisi heille jokaisen 45 minuutin työjakson jälkeen 15 minuutin tauon, sulkisi tehtaan 2 kuukaudeksi kesällä jotta henkilökunta saa olla kesälaitumella täydellä palkalla, antaisi henkilökunnalle palkalliset hiihto-pääsiäis- ja joululomat, päästäisi työntekijät nauttimaan huippukorkeaa eläkettä 60 vuoden ikäisinä. Tämä on Suomessa valitettavasti nykypäivää. Kun muilla aloilla puhutaan tehokkuudesta niin toisilla tehdään päinvastoin. Kun tehtaiden on pakko ajaa 3 vuoroa

Näitä koulukiinteistöjä voisi rakentaa paljon harvemmin ja järkevämmin. Oikealla sijainnilla koulukiinteistöt voisivat palvella suuria alueita. Opettajat voisivat tehdä vuorotyötä kuten muutkin tuotantotyöntekijät. Oppilaspaikat moninkertaistuisivat (=kaikille opiskelupaikka) ja kiinteistöt olisivat käytössä 12 kk vuodessa. Opettajille samat työajat ja lomaehdot kuin muillekin. Tällä tavalla säästyisi kuntien ja valtion rahoja kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Mutta kun jostain syystä eräillä ryhmillä pitää olla ne omat edut yhteisen edun sijasta. Ne kai ovat niitä itsekkäitä n.k. saavutettuja etuja. Tällä menolla kyllä tällaiset edunnauttijat syövät yhteiskunnan varat. Kysyä sopii keitä ne yhteiskunnan todelliset pummit ovat? Takuulla maksetaan näissä tapauksissa tyhjästä joutenajasta enemmän kuin työttömyyskorvauksia saava konsanaan. Itsekäs etujen ja mukavuudentavoittelut valitettavasti voittavat älyn.

Äänestä
  • Kun kalliit terveydenhoitotilat ja laitteet on tiedetty olevan vajaakäytöllä jo kovin pitkään.
    Nyt myös ministerikin on asian todennut, ja haluaa tilojen tehokkaampaa käyttöä.

    Koska vuorotyö on kovin yleisesti käytössä muuallakin, niin miksi ei käytäntöä voisi soveltaa myös lääkäreihinkin, ja näin saada kallita tiloja käyttöön myös iltaisin, käyttöastetta nostettua, ja tehokkuutta lisättyä myös tälläkin sektorilla?

    Äänestä

  • yleistä kirjoitti:

    Kun kalliit terveydenhoitotilat ja laitteet on tiedetty olevan vajaakäytöllä jo kovin pitkään.
    Nyt myös ministerikin on asian todennut, ja haluaa tilojen tehokkaampaa käyttöä.

    Koska vuorotyö on kovin yleisesti käytössä muuallakin, niin miksi ei käytäntöä voisi soveltaa myös lääkäreihinkin, ja näin saada kallita tiloja käyttöön myös iltaisin, käyttöastetta nostettua, ja tehokkuutta lisättyä myös tälläkin sektorilla?

    Nyt lääkärit sairaaloissa ovat päivät (n. 8 tuntia) töissä ja hoitavat päivystykset (loput n. 16 tuntia viikonloput ja pyhät) ylitöinä. Monella alla on ongelmana se, että päivystäjiä ei tahdo riittää, kun ylityökatot tulevat vastaan. Sitä kierretään molemminpuolisella hyväksynnällä vähentämällä ylitöitä laskennallisesti erilaisilla vapailla ja tulkitsemalla aktiivituntien määrää "luovasti".

    Jos homma hoidetaan vuorotyönä (jolloin iltavuorolaiset olisivat poissa päivätyöstä) ja vieläpä niin, että toiminta olisi laajempaa (enemmän porukkaa töissä kuin nyt, eli hoidettaisiin muitakin kuin päivystyshommia) tarvittaisiin ainakin toinen mokoma lääkäreitä lisää. Mistähän ne polkaistaisiin esiin? Lisäksi tarvittaisiin myös avustavaa henkilökuntaa lisää iltoihin. Heistäkin on pulaa. Ylityökatot voidaan kiertää jos töihin tullaan toisen työnantajan kautta, mutta ei ihan halvalla.

    Äänestä

  • Syy kirjoitti:

    työvoimapulaan on tuoda ulkomailta niin paljon henkilökuntaa että työvoimasta syntyy ylitarjonta. sen seurauksena palkat ja edut laskevat keskimäärin 30% ja työn laatukin paranee ja tehostuu. Kun ihmisillä on motivaatio työhön ja tyytyväiseen asenteeseen niin eivät vaadi kohtuuttomia ja työ sujuu. Näin on käynyt monella muullakin alalla. Kohtuuhintaista ja ammattitaitoista työvoimaa löytyy. Suurin ongelma on korkeapalkkaisten, itsekkäisten suomalaisten jarruttelu ja pelottelu kun pelkäävät kilpailua ja omien "saavutettujen etujen" pienenemistä.

    Äänestä

  • Ratkaisu tähän kirjoitti:

    "Kohtuuhintaista ja ammattitaitoista työvoimaa löytyy."

    - Mistä?
    - Kuinka helposti ja nopeasti nämä saadaan hyödyllisiksi työläisiksi sairaaloihin?
    - Miksi he tulisivat juuri tänne kaikista mahdollisista tarjolla olevista länsimaista - parempi palkka, helppo kieli, miellyttävä ilmasto, lahaiset elinkustannukset, alhainen verotus???

    Äänestä

  • Nopea??? kirjoitti:

    Jos potilaita leikattaisiin enemmän vaikka yöllä niin mihin laitettaisiin ne potilaat heräämöstä pääsyn jälkeen kun osastot ovat jatkuvasti täynnä? Jos taas tehtäisiin päivä- tai "yö"kirurgisia leikkauksia niin misä revittäisiin lisää hoitohenkilökuntaa anestesia- ja instrumenttisairaanhoitajiksi kun heistä nytkin on pulaa? Lisäksi salit on siivottava ja instrumentit puhdistettava sekä sanellut tekstit kirjoitettava jotta potilas saa ohjeet mukaansa kotiutuessaan.

    Leikkaus- ja kaiken muun toiminnan laajentaminen vaatisi panostusta kaikkiin työntekijäportaisiin. Mistä tämä henkilökunta saataisiin ja kuka maksaisi palkat ja muut kustannukset?

    Äänestä

  • Insinööri. kirjoitti:

    Tämä oli taas tyypillistä "insinöörin" viisautta ja monimutkaisuutta. Suomeen on tuotu tuhansittain "halpaa" työvoimaa. Tämä jatkukoon, se alentaa ajan myötä tehokkaasti kaikkien suomalaisten saavutettuja etuja. Saadaan mahdollisimman monet ylipalkatut suomalaiset pakotettua tyytymään vähempään ja jää rahaa olennaiseen eli palvelun ja laitteiden/rakennusten kehittämiseen. Kyllä työvoimaa löytyy, suomalaiset vaan itsekkäästi kuvittelevat olevansa parhaita ja korvaamattomia kaikessa. Siksi puolustavat itsekkäästi ja voimakkaasti omia saavutettuja etuja ja vastustavavat työvoiman tuontia.

    Äänestä

  • se käy kirjoitti:

    löytyä myös osakemarkkinoiden käyttöön, optioihin ym. ym........

    Äänestä

tuo ehdotus on tyrmätty lääkäriliiton taholta. On aivan tarpeeksi investoitu yksityispraktiikkaan, jonne lääkärit kiirehtivät heti kellon lyödessä 15...

Itselleni tuli mieleen, että Hyssälän ehdotusta voi käyttää hyväksi, jos edelleen on käytäntönä, että tietyt erikoislääkärit, kuten kirurgit, korva/silmä/gynegoligit ym saavat ottaa julkiseen sairaalaan ns EML-potilaitaan leikattavaksi.

Kyseinen potilas on erikoismaksuluokan potilas, mutta vain omalle leikkaavalle lääkärille(sekä anestesialääkärille) ja maksaa normaalin hoitopäivämaksun. Osastohoito on aivan sama, mutta lääkärillä on etuoikeus ottaa tietty määrä EML-potilaita leikattavaksi. Muu henkilökunta hoitaa heidät ilman eri korvausta.

Juuri nuo potilaat pitää siirtää työajan ulkopuolelle leikattavaksi ja hoidettavaksi julkisessa sairaanhoidossa. Ei ole oikein sekään, että hoitohenkilökunta hoitaa ilman ylimääräistä korvausta ja vaan kaksi lääkäriä käärii ylimääräisen palkkion.

Olen itse eläkkeellä oleva hoitaja ja en tiedä varmuudella onko tuo EML-käytäntö enää, mutta oletan, että on. Sekin vielä, että muu leikkausjono ei etene(tai etenee hitaasti), koska EML-potilaat menivät muiden edelle, sillä kirurgit pitivät tarkoin huolen, että kaiken aikaa oli maksimimäärä EML-potilaita täyttämässä hoitopaikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tehokäyttöön! kirjoitti:

Vihdoinkin sitäkin asiaa on joku miettinyt, kiitokset Hyssälälle asian vireillepanosta. Ylityöt ei sitten ole se joka korjaa asian, kuten eräs lääkäri totesi, että kannaustava palkkaus pitää saada, mitäs työsuojeluviranomaiset siihen sanoo, kun tehdään jatkuvasti ylitöitä! Tilat vaan yksityisten käyttöön ja tehokäyttöön muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu