En nyt enää oikein tiedä mitä tekisin,kun olen yksinhuoltaja ja olen sairastanut masennusta,ja ollut ajoittain aika uupunut,olen aika paljon yksin,nytkin sairaslomalla tapaturman vuoksi ja nyt sitten toinen lapsista on ollut sijoitettuna jo entuudestaan tuttuun tukiperheeseen jonkun aikaa,kun koulussa oli ongelmia,käytöshäiriöitä ja kotonakaa ei enää pärjätty,nyt sitten itse olen jaksellut paljon paremmin ja meillä on alkamassa tutkimukset perheneuvolassa,eilen tuli aivan KAMALA olo mulle,kun soitin tukiperheeseen kysyäkseni,että onko jutellut pojan kanssa tulevista kotonakäynneistä ja se äiti kuulosti oudolta,erilaiselta kuin aikaisemmin ihan kuin olisi ottanut jotain kenties alkoholia!! ja viimeksi poika ei tuntunut viihtyvän,kun kotona kävi,riiteli kamalasti siskonsa kanssa.Ja kun huomaan herkästi ihmisestä jos se on ottanut alkoholia,meinaan kyllä selvittää asian,vaikka pelottaakin,pelkään,että ne tukiperheen vanhemmat suuuttuu jos alan epäillä heitä..Olen viimeaikoina alkanut paremmin pitää puoliani,sekä päättänyt vaatia itselleni terapiaa,joskus sitä kysyinkin,mutta se ajatus tyrmättiin heti!Aikamoinen työskentely on vielä edessä itseni kanssa,jotta olisin parempi äiti...
Suuri huoli
lapsestani..
1258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sopia niin,että siinä olet sinä,sosku ja sijaisvanhemmat.Siellä neuvotellaan tapaamisvälit vuodeksi kerrallaan.En yhtään ihmettele lapsen käytöstä,hän joutuu olemaan vieraiden ihmisten kanssa,ja kotonahan se paha olo puretaan.
Lapsi tietenkin haluaa mahdollisimman pian takaisin kotiin.Hae itsellesi terapiaan lähete,ja yritä tutustua vaikka kirkon kautta ihmisiin.