Toista se on täällä wanhalla mantereella. Eilen torstaina Euroopan keskuspankki sanoi pitävänsä ohjauskorkonsa ennallaan 4 prosentissa. Samalla keskuspankki vihjasi, että korkojen todennäköinen suunta on pikemmin ylös kuin alas.
Sanat eivät ilahduta ainakaan niitä suomalaisia, jotka kannattelevat selässään yhteensä 62 miljardiin euroon paisunutta asuntolainataakkaa. Jokainen koronnosto merkitsee korkokulujen nousua, jonka jälkeen muuhun kulutukseen jää entistä vähemmän rahaa.
Miksi korot pyrkivät Euroopassa ylöspäin? Syyllinen on ennen kaikkea EKP:n ykkösvihollinen inflaatio. Euroalueen inflaatio pomppasi joulukuussa 3,1 prosenttiin. Pankin tavoite on 2 prosenttia, ja pankki yrittää suitsia inflaation kiihtymistä korkoja nostamalla
Vastaukset 1
Vanhimmat