progynova 1mg

Onko kellään tätä progynova 1 mg käytössä. Otin itse tänään ekan. Gynegologi sanoi, että kestää kolme viikkoa ennenkuin saa apua tästä lääkkeestä. Onko noin? Minulta on vuosi sitten leikattu kohtu ja munasarjoja ei eilisessä tutkimuksessa enään löytynyt. Hiki pukkaa päälle ja öitä on valvottumonta. Aamulla yritin nukkua ei tule uni paskamaista. Olen vm 58.
54235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen aloittanut progynovan 1mg käytön 2.vuotta sitten ja olen tyytyväinen. Meni muutama viikko ennekuin huomasin lääkkeen auttaneen hikoiluun, valvomiseen, kiukkuisuuteen ja mielialaan. Satunnaisesti hikoilen joskus yöllä edelleen, mutta sekin on tosin vähäistä, annosta voisi gynegologin mukaan nostaa 2mg.
Itselläni myös kohtu poistettu vuosia sitten.

Äänestä

Itse sain Progynovaa Espanjan apteekista. Ja olen nyt syönyt viikon ja olo jo selvästi pirteempi. Onko kellään kokemusta siitä että sisällä on 7 v ollut hormoonikierukka, joka kuulemma voi jäädäkkin sinne. Vuodoista ei siis ole vuosiin ollut tietoa johtuen kierukan hormoonista. Eli en tiedä olisiko vuotoa enään muutenkaan. Otatteko kyseistä lääkettä koko kierron joka päivä?

Äänestä
  • Seitsemän vuoden jälkeen hormonikierukan luovuttama keltarauhashormoni alkaa varmaankin olla jo vähissä koska se pitäisi vaihtaa uuteen viiden vuoden välein. Vaihdevuosioireisiin käytetään estrogeenia jonka tuotanto munasarjoista alkaa loppumaan. Keltarauhashormonia tarvitaan ajoittain estrogeenihoidon aikana, joten hormonikierukka ajaa ehkä saman asian.

    Äänestä

Oon ymmärtäny että jos kohtu on tallella estrogeenin lisäks tarvitaan keltarauhashormonia ja hormonikierukka ajaa tämän asian, mutta se tosiaan pakkausselosteen mukaan suositellaan vaihdettavaksi 5v. välein. Käytännössä taitaa olla niin että gynet vaihtaa sen aina vasta 5-10 v. kohdalla yksilöllisesti. Lisäks ikä kai vaikuttaa asiaan, mut käytännössä se keltarauhanen estää sitä kohdun liikakasvua joka voi myös muuttua pahanlaatuiseksi. Kannattais varmaan käydä gynen juttusilla. Kiva että olet saanu estrogeenista apua vaivoihin :)

Äänestä

Hei ! Olen syönyt monta vuotta ja toimii minulla ainakin hyvin . yritin pitää taukoa ,mutta ei onnistunut.Aloitin uudestaan.Paula-Marjatta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paumake kirjoitti:

Onko kellään tätä progynova 1 mg käytössä. Otin itse tänään ekan. Gynegologi sanoi, että kestää kolme viikkoa ennenkuin saa apua tästä lääkkeestä. Onko noin? Minulta on vuosi sitten leikattu kohtu ja munasarjoja ei eilisessä tutkimuksessa enään löytynyt. Hiki pukkaa päälle ja öitä on valvottumonta. Aamulla yritin nukkua ei tule uni paskamaista. Olen vm 58.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu