Tutustuin vasta yhteen kiinnostavaan naiseen, joka on kiinnostunut minusta, mutta ei se niin helppoa ole. Minä olen epäilevä luonne ja siksi kysynkin teidän neuvoanne:
Tapaamallani naisella on ollut viimeisin suhde mieheen ja aina ennen hän on ollut hetero, mutta kun suhde mieheen oli ns. täysi floppi, hän siirtyi naisiin. Onko siis kyseessä pelko miehiä kohtaan vai aitoja tunteita naisia kohtaan?
Ehkä pelkään turhia, mutta sykkivä verinen kaveri sisälläni on itsekin vielä herkässä tilassa.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Tapaamallani naisella on ollut viimeisin suhde mieheen ja aina ennen hän on ollut hetero, mutta kun suhde mieheen oli ns. täysi floppi, hän siirtyi naisiin. Onko siis kyseessä pelko miehiä kohtaan vai aitoja tunteita naisia kohtaan?
Ehkä pelkään turhia, mutta sykkivä verinen kaveri sisälläni on itsekin vielä herkässä tilassa.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jokuhan aina on se ensimmäinen naiskokemus, kokeilemalla ja ihastumalla omat kiinnostuksen kohteet selviää. Itse olen samalla tavalla siirtynyt naisiin ja olen myös kokenut sen epäilemisen mitä liittyy naisiin, joille olen ollut se ensimmäinen. Tuskin epäonnistumisen riski on sen suurempi onko aikaisempia naisia ollut vai ei. Helppoa ei ole seurustelun aloittaminen kokeneempienkaan kanssa. Mutta jos vielä itse olet vereslihalla, etkä valmis pettymään voisit olla varovainen. Ihmissuhteissa on riskinsä, mutta suhde oli lyhyt tai pitkä on aina kokemisen arvoinen. Sinuna nauttisin niin kauan kuin ihastumisenne kestää, ehkä saat hänet raottamaan kaapin ovea.
Kysy Häneltä mitä Hän pelkää, mistäs me voisimme tietää.
Minulla on mitä ilmeisimmin pelko miehiä kohtaan. En ole kuitenkaan koskaan kuullut rakastamieni naisten valittavan, etten rakastaisi heitä täysipainoisesti sen takia.
En oikein usko että jos on 100% hetero,pystyisi suhteeseen kanssasi,itse olin yli kaksikymmentä vuotta aviossa miehen kanssa ja usein ajattelin naista,kun erosimme seuraava suhteeni oli nainen ja enää en voisi kuvitella seksiä miehen kanssa.
Itse naimisissa olleena ja lapsiakin tehneenä, siirryin naisiin aikast lailla yhtäkkii. Tyttöystävälläni oli samanlaisia pelkoja ku sulla, mut kyl pelot siit hälveni. Edellee yhdes ollaan jo kolmatta vuotta ja yhdes asutaan. Kihlapäivä jo päätetty ja haaveillaan vauvasta...
Kun alettiin olla tyttöystäväni kanssa, kummallaki oli takana ns. heteroelämää. Kaikki tapahtui hetkessä, kun aika oli oikea. Yhdessä ollaan oltu jo reilut 6 vuotta. Lapsesta/lapsista haaveillaan ja itse en ainakaan voisi kuvitellakaan enää elämää miehen kanssa.
Onnea ja rohkeutta, elämä vie niinkuin pitää =)