digijärkkärit

tehdäämpä taas turha gallup mutta pienellä poikkeuksella.

1. kamerasi?
2. siinä oleva optiikka?
3. mitä kuvaat?
4. perustelusi kameran hankintaan, mieluiten siten että se tukee kuvaus kohteitasi.

Oma kamerani :

1. Pentax K10D
2. Perus kitti SMC DA 18-55mm Pentax SMC-FA 50mm
3. Maisemakuvaus, Luontokovaus, Tähtikuvaus
4. Kameran katson olevan yksi parhaista vaihtoehdoista valittaessa kameraa kuvauskohteisiini. kittilinssi on aika sekunda ja en sitä juurikaan käytä mikäli ei ole pakko. Kameran roiskevesi tiiviys, pölynpuhdistus, ergonomia, sekä kuvanvakain oli valintakriteereitäni ajatellen luonto ja maisemakuvausta. Kamera sai myös hyvän arvion tähtikuvausta ajatellen. 1.4 prime optiikka tuo ulottuville myös sisätilakuvauksen vaikkakaan pakollisia sukujuhlia lukuunottamatta en sitä harrasta. Raw kuvan laatu on myös loistava millä oli kameravalintaa tehdessäni noin 50% painoarvo.
297040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Omaa kameraa hankkiessani ajattelin vain parasta minkä rahalla sai. En kuvaa yhtään mitään, mutta nyky käytännön mukaan minulla täytyy olla parhaat värkit, siksi kyselen teiltä joka päivä, "kumpi nyt olisi parempi".
Mulle on tärkeää ettei mun värkit kohise liikkaa ja et pikseli on yes!
Mut hurjan kova homma on muuten järkätä vahtivuorot mun kameralleni, mä oon joutunu palkkaamaan ihan ulkopuolisen henkilön tsiikkaa mun pikselipöntön perään, ettei nussi sitä vie tai saati sit et joku sivullinen jättäis siihen sormenjälkiä. Mut joo, on ihan sairaan siistii harrastaa kamerakyttäystä!
Tsiikatkaa, mul on hienoin dynamometri vai oliks se nyt dynamomiikka omassa kamerassa.

Äänestä
  • vastauksesi taso kertoo jo ettet kameroista mitään tiedä tai SIIS jos todella tiedät, niin nyt esität kyllä todella tyhmää.

    totuus joskus sattuu ehkä nyt kävi niin.

    ps. minua vaan kiinnostaa mihin kameraasi käytät jos olet sellaisen ostanut :)

    Äänestä

Vaikka kuinka ja mistä, että kameroita kysellään.
Kuvauskohteitakin, tosin yleensä vain erillisessä gallupissa.

1. Canon EOS 40D ja 350D
2. EF 100mm f2.8 USM macro, EF 70-200mm f2.8 L IS USM, EF-s 17-55mm f2.8 IS USM, Kenko MC7 2x TC
3.Kaikkea liikumatonta ja liikkuvaa.
Elukat ja naiset kiinnostavat eniten.
Macrolla ötököitä, telellä lintuja (pidempi pitäs olla) ja naisia.
Pyörin myös auto ym. ajoneuvotapahtumissa (messuilla/ajoissa) kuvaamassa.
Häät ja syntymäpäivät tullut kuvattua palkkion kera ja sitten jotain bileitä kuvannut ihan muuten vaan.
Myöskin perheen (isukki,mutsi, pikkusisaret, ei siis ole "omaa perhettä vielä") tapahtumia ja menoja tulee kuvattua, kuten joulut ja eväsretket jne.

4. Canonilla laaja valikoima objektiiveja ym. lisävarusteita kohtuu hintaan. Siinä päätekijä miksi canonin valitsin.

Muita syitä ovat, että isukilla oli canonin kamera ja yhteensopivuutta ajattelimme, kunnes hän osti pokkarin, kun ei ollut varaa päivittää järkkäri kalustoa. Canon on varma, hyvä ja toimiva ainakin omalla kohdallani ollut, joten empä tule merkkiä varmaan koskaan vaihtamaan.

Äänestä
  • kiitos asiallisesta vastauksesta ja täytyy sanoa että hyvä valovoimanen kalusto sulta tuntuu löytyvän.

    ei muuta kun onnea kuvan metsästykseen.

    Äänestä

1.Pari d-runkoa, erimoisia filmikameroita
2.17-50/2.8, 35/2, 50/1.4, 85/1.8, 70-200/2.8
3.Ihmisiä
4.Kun ostin ensimmäisen nyt käytössä olevista rungoista, se oli sopivin vaihtoehto, muilla ei ollut vastaavaa hinta/laatusuhdetta. Toinen runko piti ostaa varmuuden vuoksi, pikkuparannuksien jälkeen huomattavasti parempi kuin entinen.

Äänestä

1. Nikon D200
2. 18-55 50-200 kittilasit, molemmissa VR.. ja jatkona vielä 50/1.8 kiinteä.
3. Paria terrieriä kaikkea muuta eteen tulevaa. Koirat nyt on ehdottomasti ykkössijalla kohteista.
4. Tarkennusnopeus sarjakuvaus mahdollisuus eri optiikoihin. Koirat liikkuu sitä vauhtia että 3kuvaa/s ei riitä, ja tarkennusnopeutta vaaditaan paljon enemmän kuin mitä pokkareissa oli. Lisäksi D200 tuntu näppeihin todella hyvältä & kaikki tarvittava on säädettävissä ilman että täytyy menujen kautta hakea asioita. Lasit on huonot, mutta tarkoitus olikin ostaa halvat kittilasit alkuun ja katsoa että mitä ominaisuuksia niiltä oikeasti tarvitaan.. ja myöhemmin ostaa paremmat linssit kun omat tarpeet on paremmin hahmotettu.

Äänestä

Täälä hetkellä rompeläjä näyttää seuraavalta:

Runko Canon EOS1DMkIII, (vaimolla 400D 18-55)
Canon 35/2, 24-105/4L IS, 135/2L, 70-200/4L IS, 300/4L, sigma 70/2.8 Macro, 580EXII pikkurompetta

Kuvaan kaikkea paikallaan olevaa ja liikkuvaa. Perhe, tutut, lomat, koirat, tapahtumat, kilpailut, maisemat, syksyn ankeus, kevään valo, kesän vihreys ja syksyn värit. Kamera ollut mukana 40 vuotta.

Tuli vaihdettua Nikon Canoniin kun kaipasin isompia käyttökelpoisia herkkyyksiä. Nyt olisi Nikonilla parempaa tarjolla mutta vaihto takaisin tulisi liian kalliiksi. 1DMkIII on sopiva kompromissi hintaa ja laatua, Ds-malli ei tarjoa minun tapauksessani mitään lisää, ainoastaan hitaamman sarjatulen ja kalliimman hinnan. 1-sarja on mukavan tukeva ja toimiva peli, istuu käteen lähes yhtä hyvin kuin Nikonin ammattirungot ja kaikki toiminnat ovat nopeita.
Eniten Canonissa harmittaa optiikkoojen laatuhajonta. L-sarjan laseissa löytyy liikaa maanantai-kappaleita, samaten kunnon laajakulmaa kaipaavan pitää valita muista merkeistä.

Äänestä

1. Olympus E-410
2. Kittilasit 14-42 ja 40-150 kiinteä sigma 30/1.4
3. Perhettä pääasiassa, juhlia, lomia, silloin tällöin maisemia ja koiria... eli melkeinpä kaikkea
4. Loistava hinta-laatusuhde, kittilasien zuikon muiden linssien loistava kuvanlaatu, 4/3 kuvasuhde en halunnut ostaa kameraa, joka jokaisella vastaan tulevalla roikkuu kaulassa

Äänestä

1. Canon 350D

2. ef300/4L IS 1.4X, ef50/1.8II loittosarja, SigmaEX 24-70/2.8,
( ef-s 18-55 kittizoomi pölyttyy hyllyssä )

3. Luontoa

4. Ensimmäinen riittävillä ominaisuuksilla varustettu digirunko, johon harrastajallakin oli varaa. Merkin saneli vanhat objektiivit.

Äänestä

1. Canon 40D 5D Pokkari G9
2,3,4.
- Canon EF 35mm f/1.4L USM, sisällä/pimeässä
- Canon EF 300mm F/4.0L USM IS 1,4x telejatke, linnut ym. kaukana oleva, valovoima ei hyvä mutta loistava laatu kun valoa riittää.
Canon EF 50mm f/1.8 II, tätä ei juurikaan ole tullut käytettyä
- Sigma APO Macro 150mm F2.8 EX DG HSM, ötökät kasvit, yms.
- Canon EF 24-105mm f/4L IS USM, yleislinssi reissuilla jossa ei voi raahata useita putkia mukana, riittävän pieni ja laadukas ulkona heikohkosta valovoimasta huolimatta,
- Canon EF 70-200mm f/2.8L USM IS, urheilu, toiminta, eläimet, tämä tarkentaa uskomattoman nopeasti.
- Canon EF 24-70mm f/2.8L USM, juhlat yms.

Sitten tietty salamat ja jalustat yms. roipetta.

Äänestä

-Runko K10d.
-Sigma 30mm/1.4 ex dc hsm. Loistava yleisputki.
-Pentax smc fa 77mm/1.8 limited. Huippuluokan pitempi tötterö kun tarvitaan valovoimaa.
-Sigma ex 105mm/2.8 dg macro. Hyvä makrokuvaukseen.
-Pentax AF 540 FGZ salami.

Makroilua, luontoa, bändikeikkoja, joitakin hääkuvauskeikkoja ja suurempia perhejuhlia.
Runkovakaaja yhdistettynä monopodiin antaa hyviä kuvia myös sekunnin luokkaa olevilla valotusajoilla.
Objektiivit olen valinnut hyvän valovoiman, piirron ja asiallisen hintatason perusteella. Hyvä valovoima tarvitaan myös bokehiin, ei pelkästään hämärässä kuvaamiseen. Muutamia zoomeja on tullut kokeiltua muttei yhtään käyttökelpoista ole tullut vastaan. 2.8 valovoimalla en lähde bändikeikalle, eikä niiden piirto ole parhaimmillaankaan mikään huippu. Jossain sukujuhlissa sellainen menisi salaman kanssa, mutta kun nuo valovoimaiset kiinteät pitää kuitenkin olla, ei se zoomi oikein tuo mitään lisäetua. Hyväpiirtoisen kiinteän tekemää kuvaa voi rajata rankemmin laadun kärsimättä.

Äänestä

Omani on Leica M8 ja linsseinä Summicron 35/2, Summilux 50/1.4 ja Summicron 75/2. Lisäksi pari (90/4 ja 135/4) vuodelta 50.

Hienosti toimii ja kuvailen ihmisvilinää, bileitä ja sun muuta. Luontoon ei RF oikein sovellu, mutta maisemaan kyllä. Parasta on että ihmiset eivät tunne kameraa ja luulevat sitä pokkariksi. Hyvä näin.

Kaikki ovat käytettyinä hankittuja, paitsi itse kamera.

Äänestä

Tälläsiä Nikon D-40, 55-200 VR, 18-55, salama Sigma EF-530, Canon Ixus, Canon S2 IS, Olympus OM-2 MD, Olympus 707, Olympuksiin moottoriperiä, salamoita ja valovoimaisia kiinteitä objektiivejä sun muuta sälää

Äänestä

1. Pentax K10D Grand Prix


2. Telet:
Pentax smc FA* 24mm F2.0 AL [IF]
Pentax smc FA* 85mm F1.4 [IF]
Pentax smc F* 300mm F4.5 ED [IF]
Pentax smc A* 600mm F5.6

Macro
Pentax smc A* 200mm F4.0 ED

Ainut kompromissi, eli zoomi:
Pentax smc FA* 28mm-70mm F2.8 AL


3. Luonto, eläimet, linnut, korennot, perhoset,
maisemat, ja ''pakotettuna'' sukulaisten
merkkijuhlat.

4. Pentaxin filmirunko, ja yllä mainitut Pentaxin
objektiivit löytyivät jo valmiiksi digiaikaan
siirryttäessä. En nähnyt vaivan, enkä
varsinkaan kustannusten arvoiseksi siirtyä
Canon/Nikon leiriin. Tälläkin rungolla on
pärjätty.

Salama, kaukolaukaisin, pari jalustaa yms. kameralisukeroinaa on kertynyt jonkin verran.

Äänestä

1. Nikon D80

2. Nikkor 18-70 f3,5-5,6, Sigma EX 24-60 f2,8, Nikkor 50 f1,8, Nikkor AI 85 f2, Nikkor 70-210 f4-5,6.

3. Ihmisiä eri tilanteissa, juhlat, muotojen kuvausta eri tilanteissa. Studiosalamat löytyy, ne vasta kivat ompi. Taskurahaa noilla tulee tehtyä.

4. Wanhat Nikkorit ovat uskomattoman hyviä, esim. toi täysmanuaalinen Nikkor AI f2, täydellä aukolla piirto on jo tosi hyvää. Nikkor 70-210 f4-5,6 on taas halpiszoomien kummajainen. 85 millinen AF:än kera ois kova juttu. Nikon D80 runkona on kiva, etsimen takia ostin sen, aikaisemmin mulla oli D50, jossa etsin oli vähän pieni.

Nikoissa on parasta toi ergonomia, ainakin mun makuun on ehdottomasti. Canon ei oo mun juttu, oon kokeillut...

Suhtaudun varauksella noihin muiden merkkiä kennovakaajaan. Kyseessä on tuhansia liikkeitä minuutissa tekevä värkki, jos objektiiveissa vakaajat ovat herjanneet, niin kyllä myös kennovakaajakin herjaa sitten jossain vaiheessa.

Pölynputsaus kennolta toimii vain Olympuksessa hyväksyttävästi.

Eli en ole mennyt markkinointiväen mukaan, ihan oman mieltymyksen mukaan. Pitäis pistää parilla tonnilla noita objektiiveja uusiksi: esim. yleiszoomiksi toi Nikkor 18-200 VR II, sit toi Nikkor 50 F1,4, sit Nikkor 85 f1,8, Nikkor 70-200 f2,8... ja tietty Tamron 17-50 f2,8....

Eli runko on vasta alkua rahanmenossa ;)

Äänestä

1. kamerasi?
- Hasselblad 500C
2. siinä oleva optiikka?
- f4 / 40 mm
- f2.8 / 80 mm
- f4 / 150 mm
3. mitä kuvaat?
- maisemia
- arkea
- merta
4. perustelusi kameran hankintaan, mieluiten siten että se tukee kuvaus kohteitasi.
- Säästin rahat Canon FTb:n vaihtamiseksi digitaalijärkkäriin ja sitten tulinjärkiini :-) Keskikoon dia on teknisesti valovuoden vielä digitaalia edellä ja onhan se aina ollut jonkinlainen unelma. Nyt kun studiot myyvät vähän käytettyjä settejä pilkkahinnalla, tuli aika kokeilla. Olen tyytyväinen valintaani.
- Digitaalikamera minulla on ollut vuodesta -97 ja nytkin kun oikea kamera ei ole mukana, on G9 taskussa.

Äänestä
  • ... sulla;-)
    Olen itsekin miettinyt vielä keskaria kokeilla (viimeksi joskus yheksänkytluvun puolivälissä halvalla Mamya 645 kokeilin), kun niitä näkyy saavan arvoonsa nähden aika huokealla käytettynä. Miten on, onko sulla ollut hankala löytää filmiä niihin? kattelin ettei anttilassa enää ollut juurikaan tarjolla.

    Äänestä

  • Mika... kirjoitti:

    ... sulla;-)
    Olen itsekin miettinyt vielä keskaria kokeilla (viimeksi joskus yheksänkytluvun puolivälissä halvalla Mamya 645 kokeilin), kun niitä näkyy saavan arvoonsa nähden aika huokealla käytettynä. Miten on, onko sulla ollut hankala löytää filmiä niihin? kattelin ettei anttilassa enää ollut juurikaan tarjolla.

    Filmiä saa vielä oikeista kameraliikeistä, mutta oletan käyvän kuten Super8:n, eli jossain vaiheessa täytyy alkaa ostaa netistä. Viime vuoden aikana ostin filmiä Helsingistä Asematunnelista (Aseman Kuvapiste?) ja Espoosta Tapiolasta Foto Tapiosta. Turusta tiedän, että Paijulalla ja Rajalan pääliikkeessä on jääkaapissa yleensä tavaraa.

    Raameja ja kääntökasetteja olen ostanut yleensä Gepe:n nettikaupasta, koska Suomeen ei tuoda lasitonta raamia. Ne tuotteet, jotka eivät ole maahantuontiohjelmassa, ovat myynnissä netissä.

    http://www.gepe.com/website/index.asp

    Äänestä

1) Olympus E-3. Jos tarvitsen kahta runkoa, toisena on mukana E-510.

2) Zuikoja 7-14, 14-54, 35-100, 50-200, 70-300 mm
Sigmoja 30 ja 150 Lensbaby 2. Lisäksi käyttämättömiksi jääneitä kittilinssejä. Oikeastaan kaipaan vain 14-35 mm linssiä. Toki kaikki linssit saisivat olla valovoimaisempia ja pienempiä :-)

3) Kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Yleensä käytän 14-54 mm Zuikoa, mutta viime kesänä kuvasin paljon Sigman 150 mm makrolla. 35-100 on oiva linssi sisällä kuvaamiseen, sillä sen kanssa E-3:n käyttökelpoinen ISO 800 herkkyys ja kuvanvakaaja riittää lähes aina. 7-14 mm linssin jälkeen maailma näyttää erilaiselta.

4) Ostin aikanani E-1:n jotta ei tarvitsisi tihkusateessa varoa kuvaamista ja toimiva kennonpuhdistus määräsi merkin. Lain usein laitteitani, joten niiden fyysinen kestävyys on tärkeätä. 4/3-järjestelmässä löytyy ainakin minun kuvaamiselleni tarpeeksi hyvät välineet.

Äänestä

1. kamerasi?

EOS 400D

2. siinä oleva optiikka?

EF-S 18-55mm / F3,5-5.6
EF 50mm / F1.8
EF 70-300mm / F 4-5,6 / IS

3. mitä kuvaat?

Mikä tuntuu hyvältä ;)

4. perustelusi kameran hankintaan, mieluiten siten että se tukee kuvaus kohteitasi.

En ostanut enää uutta pokkaria, koska lopen kyllästynyt kennon kohinaan ja kiinteään objektiiviin. Valitettavasti ei kuitenkaan ole varaa valovoimaisiin objektiiveihin, joten kuvaus keskittyy pääasiassa päiväsaikaan. 50mm toimii museoissa jne.

Äänestä

1. kamerasi?

Useita Canoneja.

2. siinä oleva optiikka?

Läjä Canonin-linssejä.

3. mitä kuvaat?

Omasta mielestäni kiinnostavia asioita.

4. perustelusi kameran hankintaan, mieluiten siten että se tukee kuvaus kohteitasi.

Perusteluja on vain yksi - mahdollisuus tehdä tosi isoja vedoksia.

Äänestä

1. D200
2. 20/2.8, 28/1.4, 35/2, 50/1.4, 85/1.4, 85/1.8
12-24/4, 17-55/2.8, 18-70/3.5-4.5, 35-70/2.8
70-200/2.8, 70-300/4.5-5.6, 70-180/4.5-5.6
käsitarkenteiset 35/2, 55/2.8, 70-150/3.5
3. ihmisiä, maisemia ja sen sellaista
4. mukavasti pienempi kun D2

Äänestä

1. Pentax K100D, Fuji F11 ja pöytälaatikossa lojuva Ricoh KR-5
2. Manuaaliset; Tamron SP 35-210/3.5-4.2, Riconar 55/2.2, Sunaction 28-80/3.5-4.5, Takumar 135/2.5, Pentax M 50/1.4(kosteus vaurio ja odottaa projektointia), Vivitar 2x telejatke, Loittosarja 13/21/31mm, Vivitar 0.42xfisheye
Automaattitarkenteiset; Pentax DA 10-17/3.4-4.5, Pentax DA 18-55/3.5-5.6, Tamron AF 28-200/3.8-5.6, Pentax FA 50/1.4
3. Koiria, ihmisiä, luontoa eli melkein kaikkea mahdollista. Yhdet ristiäisetkin kuvasin oikein pyydettynä.
4. K-bajonettisia objektiiveja oli tullut perintönä aikasemmin eli sekin tavallaan ohjasi Pentaksiin vaikkei ne nyt kaikki olleet huippuja. Mutta suurin syy oli Canon kauppiaiden totaalinen paskan jauhanta siitä kuinka Canon on suuri ja mahtava kun muut merkit on täyttä peetä. Eli kaikki missä oli nimi Canon tarkoitti heidän mukaansa taattua laatua vaikkakin asiaan perehtyneenä tiesin ettei asia nyt aivan niin ole.

Äänestä
  • > Mutta suurin syy oli Canon kauppiaiden totaalinen paskan jauhanta siitä kuinka Canon on suuri ja mahtava kun muut merkit on täyttä peetä.

    ...tietokoneiden käyttöjärjestelmiin nähden. Siellä Mr. µ$:in tuotteet ovat miltei yhtä hyvässä maineessa kun kun Canon valokuvauksessa.

    Äänestä

  • kameroita mielikuviensa mukaan, toiset antaa myyjien jauhaa omiaan miten tahtovat ja tekee valintansa itse kameran ominaisuuksien mukaan;)

    Itse inhosin C:tä ja ostin mustaa tussia ja erkkaria joilla olisi merkit saatu piiloon. Totuttelin silti ajatukseen ja lopputulos on ihan hyvä. En antanut vastenmielisten mielikuvien pilata hyvää valintaa.

    Äänestä

  • "Mutta suurin syy oli Canon kauppiaiden totaalinen paskan jauhanta siitä kuinka Canon on suuri ja mahtava kun muut merkit on täyttä peetä. Eli kaikki missä oli nimi Canon tarkoitti heidän mukaansa taattua laatua vaikkakin asiaan perehtyneenä tiesin ettei asia nyt aivan niin ole."

    juuri näin. Canon-käyttäjänä voin vahvistaa että ruoho on tällä puolella aika kitkerän makuista silloin tällöin ;-)

    Nikon on muuten ohittanut Canonin Japanissa digijärjestelmien puolella.

    Äänestä

1. Nikon D70, Sony f828, Nikon F90 (pöytälaatikossa canon powershot S10 jota en enää käytä, mutta se on edelleen toimiva)
2. D70 nokalla keikkuu useinmiten se erinomainen kitti 18-70mm ja F90 nokalla keikkuu 50mm tai 24-120mm
3. Kuvaan enimmäkseen ihmisiä, mutta myös kaikennäköistä mitä mieleen sattuu juolahtamaan vaikka asetelmia tai maisemia.
4. Hankin kamerat, koska tarvitsen niitä kuvien ottamiseen. Kuvauskohteeni eivät ole koskaan esittäneet vaatimuksia käytettävän kameran suhteen. Järkkäreihin päädyin siksi, että niillä kuvaaminen on paljon helpompaa kuin pokkarilla. Toisaalta kun katsoo viimeaikaista kamerahankintojani näyttää tommonen tuhat euroa olevan jonkinlainen kipuraja nimittäin se Canon ps S10 maksoi (markka aikana tosin) noin tuhat euroa joulukuussa 1999 ja Sony dsc f828 maksoi huhtikuussa 2004 noin tuhat euroa ja D70 kit maksoi syyskuussa 2004 noin tuhat euroa. sen jälkeen en ole ostanut kuin pari kakkulaa, jonkun salaman ja käytettynä tuon filmijärkkärin joka ei montaa satasta maksanut (mutta halusin digin kanssa yhteensopivan filmirungon, kunaikaisemmin olin käyttänyt olympuksen filmivehkeitä). Nyt olen ajatellut, että paukuttelen noilla sen aikaa kun sulkimet kestää ja korvaan rungot tarpeen mukaan (joku D200 käytettynä voisi olla käypänen sitten kun niitä saa alle viidensadan), mutta suljinremppakaan ei ole poissuljettu mahdollisuus, kun minä nimittäin tykkään noista rungoista kovin. Ja pari viime vuotta on ollut mukava keskittyä kuvaamaan kun ei tarvitse koko aikaa miettiä mitä ostaisi seuraavaksi, millä sen rahottaisi ja millä hankinnan perustelisi vaimolle. Ai niin sellainen perustelu vielä on että D70 ja sony toimii hyvin ikivanhojenkin keskisynkkasalamoiden kanssa joita saa muutamalla kympillä (ts. kohtuullisen korkea laukaisujännitteen sieto).

Äänestä

1. Arsenaali: Pentax K10D Pentax P30N (18 v. vanha filmirunko) pokkarina Nikon Coolpix 5900.

2. Lasitavara: Pentax DA 18-55/3,5-5,6 DA 50-200/4-5,6 FA 50/1,4. Hankintalistalla lähitulevaisuudessa (?) Pentax SMC DA* 50-135mm F2,8 ED (IF) SDM. Filmirungossa on kiinni Takumar 28-80/3,5-4,5 (pelittää myös K10D:ssä). 50-millinen toimii filmi-Penassa käsitarkenteisena.

3. Kuvaan luontoa, maisemia, ihmisiä jne. Pari bändikeikkaakin on harjoiteltu. 50/1,4 toimii siellä hyvin, valovoimaa riittää ja putki piirtää hyvin.

4. Hankinnan perusteet: Rungon ominaisuudet, kuten mainiot ohjelmat, ergonomia ja sääsuojaus. Sopii tosi hyvin luontokuvaukseen, kun ei joka pisaraa tarvitse pelätä. Tuntui myös laadukkaalta leikkikameroihin verrattuna. Myös hyvät kokemukset filmi-Penasta vaikuttivat. Ja se, että halusin välttää yksitoikkoista Canikon-linjaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


interstate ´77 kirjoitti:

tehdäämpä taas turha gallup mutta pienellä poikkeuksella.

1. kamerasi?
2. siinä oleva optiikka?
3. mitä kuvaat?
4. perustelusi kameran hankintaan, mieluiten siten että se tukee kuvaus kohteitasi.

Oma kamerani :

1. Pentax K10D
2. Perus kitti SMC DA 18-55mm Pentax SMC-FA 50mm
3. Maisemakuvaus, Luontokovaus, Tähtikuvaus
4. Kameran katson olevan yksi parhaista vaihtoehdoista valittaessa kameraa kuvauskohteisiini. kittilinssi on aika sekunda ja en sitä juurikaan käytä mikäli ei ole pakko. Kameran roiskevesi tiiviys, pölynpuhdistus, ergonomia, sekä kuvanvakain oli valintakriteereitäni ajatellen luonto ja maisemakuvausta. Kamera sai myös hyvän arvion tähtikuvausta ajatellen. 1.4 prime optiikka tuo ulottuville myös sisätilakuvauksen vaikkakaan pakollisia sukujuhlia lukuunottamatta en sitä harrasta. Raw kuvan laatu on myös loistava millä oli kameravalintaa tehdessäni noin 50% painoarvo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu