TÄMÄ OLI KAIKKIEN ETU

OIKEUS VOITTI

Kaikki tulevan Helsingin ja sen rajalla asuvat nykyiset Sipoolaisetkin olivat tämän takana. Olihan alusta asti selvää, ettei köyhä Sipoo pysty rakentamaan kunnnon palveluja, kouluja, teitä ym. tarvittavia tuolle alueelle. Seuraavaksi Helsinki voi vaatia loput ranta-alueet sipoolta jos/kun Sipoo ei pysty niitäkään hyödyntämään asuinkäyttöön.

9

553

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 93% vastusti

      kansanäänestyksessä. Alueella on paljon hienommat uudet koulut ja päiväkodit kuin yksikään helsinkiläinen vastaava.

    • edut meni

      Sinähän mainio veikko olet. Taidat olla niitä provokaattoreita.

      Takuuvarmaa on, että nyt Sipoon jo hienosti alulle panemat ratkaisut ja teot lounaiskolkassa Helsinki panee jäihin. Asukkaat jäävät oman onnensa nojaan vuosikymmeneksi. Sitten kun jotain alkaa tapahtumaan, niin jälki on kammottavaa. Luonto tiessään. Syrjäytyneet muun Suomen siirtolaiset horjuvat pitkin nurkkia ja ikävöivät synnyinseutujaan jossain Salpausselän tuollapuolen. Kauheata "kattoo". Mutta kaikki tämä on juuri sitä mitä Salpausselän tuolta puolen tulleet ovat nupeissaan aikaan saaneet. Kaiken sen ajattelun sotkee alitajunnassa se ikiaikainen ja kotoinen lannan haju ja kananpaskan tirskahdukset varpaiden välistä kesäisillä kotipihoilla.

    • varmasti voitti

      sen takana on kirjaimet KHO. Nyt on sopivasti ennakkopäätös siitä, että toiselta kunnalta voi ottaa alueet itselleen ilman kunnan suostumusta jos on painava syy. Sipoolla on painava syy ottaa Helsingiltä Eira sillä se kasvattaa Sipoon verotuloja merkittävästi. Tämän jälkeenhän Sipoo pystyy rakentamaan nuo mainitut palvelutkin vai pitäisikö ottaa vielä Kaivopuistokin.

      • Sippoon köyhillä

        ei oo varraa edes oman kunnan asukkaita palvella. Sipoo ei pysty ostamaan Eirasta edes yksiötä.

      • brain?
        Sippoon köyhillä kirjoitti:

        ei oo varraa edes oman kunnan asukkaita palvella. Sipoo ei pysty ostamaan Eirasta edes yksiötä.

        "Sipoo ei pysty ostamaan Eirasta edes yksiötä."

        Käytä ihminen aivojasi. Helsinki on hinnoitellut itsensä ulos. Hesan kirjanpito on ylösalasin ja kaupungin pääsuunnittelija on jostain kukkaismaasta kotosin.
        Sitäpaitsi entisenä Ullanlinnalaisena en tasan kaipaa kivierämaahan takaisin.

        Stadissa on kaikki palvelut kiven takana päin vastoin kuin täällä havumaassa.
        Maksakaa te Eiralaiset nyt vaan enempi veroja niin ei tartte maata kaapata muualta. Helan går ja fjalleralleraa.

      • Kyllä on kivaa
        brain? kirjoitti:

        Hauskoja daijuja kirjoittelee tänne!

        Joku mieltää omat koulut ja päiväkodit NIIIN hienoiksi, ettei nirppanokka pystyssä huomaa ympäröivää maailmaa.

        Eirassa palveluja? pikkuputiikkeja, ei sieltä verotuottoja ihmeemmin kanneta. Asukkaat kierrättää suvulta perityt eurot niin kaukaa, ettei niistä verotettavaa riitä.

        Ullanlinnassa asti? kirjoituksesi sävy kuitenkin paljastaa korkeintaan jonkun hikisen solukämpän korkeintaan Jakomäessä.

        Nooh, parin viikon kuluttua jokainen, paitsi jotkut Sipoolaiset kylähullut kyläpahasen keskiolut baarissa on unohtaneet koko "kiistan"..

      • ohi ajava
        Kyllä on kivaa kirjoitti:

        "Eirassa palveluja? pikkuputiikkeja, ei sieltä verotuottoja ihmeemmin kanneta. Asukkaat kierrättää suvulta perityt eurot niin kaukaa, ettei niistä verotettavaa riitä."

        Eli veronkiertäjiä. Niin no ..... (??) ;-)

      • Eira on
        ohi ajava kirjoitti:

        "Eirassa palveluja? pikkuputiikkeja, ei sieltä verotuottoja ihmeemmin kanneta. Asukkaat kierrättää suvulta perityt eurot niin kaukaa, ettei niistä verotettavaa riitä."

        Eli veronkiertäjiä. Niin no ..... (??) ;-)

        Sisäsiittosempi kuin koko Suomi yhteensä. Pienimuotoinen matadori-jalsotus tekisi niille ihmisille vain pelkkää hyvää. :D

      • Oulun urho
        Eira on kirjoitti:

        Sisäsiittosempi kuin koko Suomi yhteensä. Pienimuotoinen matadori-jalsotus tekisi niille ihmisille vain pelkkää hyvää. :D

        Sipooseen muutti Eiralaiset konkurssin läpikäyneet persaukiset. Maat lahjoitti valtio 1920 luvun alkuvuosina. Jokainenhan tämän tietää. Muuta yhteistä teillä ei Eiraan enää olekaan, paitsi sukunimi. Täällä Oulussa on kaikki toisin. Täällä asuu Suomen TODELLISET hyväosaiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe