mega-nukkuja?!

Onko jonkun muun vauva, nyt 2kk, yhtä kova nukkumaan? siis, tiedän että ei pitäisi valittaa, mutta vähän huolestuttaa. Vauva jaksaa olla hereillä aktiivisesti korkeintaan 2 h yhteenmenoon,usein vaan 1,5h, joskus on mennyt jopa kolme tuntia mutta kovalla kitinällä. Hereilläolon päälle nukkuu 3- 4h, eli kahdet pitkät päikkärit. Yöllä on mennyt unta jo seitsemänkin tuntia, yleisemmin neljän tunnin jaksoissa 8-11h. Lapsi on osittaisimetty ja kasvaa pituutta hurjasti mutta painon kehitys on hyvin hidasta. Syötän niin usein kun ja paljon kun vain haluaa, mitä nyt parissa tunnissa ehtii. vauvalla ei ole eikä ole ollut keltaisuutta.Neuvolassa neuvottiin olemaan rauhassa, koska lapsi kuitenkin kasvaa ja on sen vähän hereilläolonsa aktviinen, ottaa kontaktia jne. Silti..
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän vauva(nyt 4kk2vko) oli alkuun ihan samanlainen nukkuja, nyt jaksaa olla korkeintaa 3h hereillä ja sitten taas nukkuu.unet menee näin: yöunien jälk. yhdet pikkutirsat, sitten vaunuissa pitkät päiväunet ja sitten illlalla ennen yöunia pikkutirsat.joten ei huolta,ihan normaali vauva teillä on.

Äänestä

päivässä n.20 tuntia ja ikää 3kk kohta.hereillä maksimissaan tunnin kerralla

Äänestä

Don´t worry. Meillä tyttö 5kk iässä jaksoi valvoa tuon 2h korkeintaan!

Äänestä

...nukkuspas meijänkii napero. Nyt 3 kk ja ei ymmärrä nukkua vaikka kuinka väsyttäis... Mikähän siinä on, kun pitää väkisin hereillä pysyä, vaikka silmät seisoo jo päässä?! Juu, kyllä tuo teidän nukkuminen ihan normaalilta kuulostaa. Meidänkin lapsonen nukkui paljon vielä kuukausi sitten...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensimmäistä kertaa asialla kirjoitti:

Onko jonkun muun vauva, nyt 2kk, yhtä kova nukkumaan? siis, tiedän että ei pitäisi valittaa, mutta vähän huolestuttaa. Vauva jaksaa olla hereillä aktiivisesti korkeintaan 2 h yhteenmenoon,usein vaan 1,5h, joskus on mennyt jopa kolme tuntia mutta kovalla kitinällä. Hereilläolon päälle nukkuu 3- 4h, eli kahdet pitkät päikkärit. Yöllä on mennyt unta jo seitsemänkin tuntia, yleisemmin neljän tunnin jaksoissa 8-11h. Lapsi on osittaisimetty ja kasvaa pituutta hurjasti mutta painon kehitys on hyvin hidasta. Syötän niin usein kun ja paljon kun vain haluaa, mitä nyt parissa tunnissa ehtii. vauvalla ei ole eikä ole ollut keltaisuutta.Neuvolassa neuvottiin olemaan rauhassa, koska lapsi kuitenkin kasvaa ja on sen vähän hereilläolonsa aktviinen, ottaa kontaktia jne. Silti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu