Olen seurannut tätä "PG-jännitysnäytelmää" vierestä jo hyvän tovin. Ensimmäistä kertaa sitä tarjottiin jo alkuvuodesta. Olin kuulemma ensimmäisiä ja minusta tulisi rikas jos lähtisin hommaan mukaan. En lähtenyt.
Nämä jotka ovat hommassa jatkaneet kertovat edelleen PgOne-ilosanomaa niille, jotka ovat vastaanottavaisempia ja jotka eivät osaa puolustautua - esittää vastaväitteitä. Yöttömiä öitä on valvottu ja duunia painettu. Mikä on ollut lopputulos? Kyseiset tyypit tunnetaan tyrkyttäjinä. Lähes koko sosiaalinen käytös liittyy busineksen jakamiseen. Kavereista ja moi-tutuista on tullut potentiaalisia asiakkaita. Minua kuvottaa.
PgOne-intoilijaraukat luulevat, että kaikki vaihtavat autuaina toiseen liittymään, koska hinta on halvempi. Täyttä bullshittiä. Miksi vieläkin Sonera on suurin operaattori vaikka on samalla kallein? Miksi DNA ei ole ylivoimainen vaikka on yksi halvimmista? Brandi, palvelut yms. ovat ne, jotka tähän vaikuttavat. Varsinkin firmoille PgOne on hikinen vaihtoehto.
Sääliksi käy niitä, jotka todella luulevat uuden loistoisan operaattorin tulevan Suomeen. Mikä on pettymyksen määrä kun kahden vuoden päästä pihalla ei olekaan Audi A4 Quattroa vaan paljon hävittyä aikaa, menetetty maine ja pettymys.
Esittelijöiden julkea käytös kävi esiin värväystilaisuudessa. Kaikki vastaväitteet yritettiin kuitata älykkäillä kiertolauseilla ja "palaan siihen kohta" -lausahduksilla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näytille vaikkapa saippuakaupasta viidenkymmenen vuosi sitten liittyneen "tulot". On nimittäin niin rupinen arki että eivät uskalla sellaista näyttää.
Siitä kun lasket että olet
a) pilannut merkittävän osan ihmissuhteistasi
b) niistäkin (1 / 15 tutuistasi?), jotka sait mukaan hurmokseen, 80% on lopettanut tai ei ole saanut ensimmäistäkään "palkkaansa"
c) itse olet pettynyt saippuan hinta-laatusuhteeseen..
eli huijausta!