Pennun

Elikäs meillä on 10vk. kääpiökoira, yksin joutuu jonkun verran olemaan, virikkeitä yms.on. Mutta, kovasti vinkuu yksin ollessa, meneekö ehkä ohi, vai voiskos ehkä asialle jotain tehdä, minulla ei ole ennen ollut pentua. Kiitos avuista!!
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itselläni on 9kk vanha koiranpentu. aluksi kun lähdin töihin sen ollessa vielä nuorempi niin jätin radion hiljaiselleen auki jottei olo tuntuisi niin yksinäiseltä. kunnes otimme kissanpennun josta on tietysti sekä koiralle seuraa että kissalle itselleen ja hyvin tulevat toimeen keskenään. annoin myös yhden college-paidan koiran petille sille omaksi josta se sai tuttua hajua minusta silloin kun oli yksin.

Äänestä

Ei mitään hätää vielä ;)
Kaimion pentukirjassa (kirjastoista) esitellään mm. itsenäisyyttä lisääviä leikkejä. rohkeutta ja luottamusta tulee pennullesi ajankin kanssa. ihan aina ei kannata olla pennun kanssa ihokkain, vaan kotona ollessasikin jätä se välillä touhuilemaan omiaan. jos pentu on yksinollessaan rajatussa tilassa, vietä aikaa sen kanssa myös siellä - ovi tai portti suljettuna. tottuu olemaan "teljettynä" ensin sinun kanssasi = ei hätää.
Hakusanalla "koiran yksinolo" jne, löytyy varmasti asiallista tietoa. ja kirjastosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"itku" kirjoitti:

Elikäs meillä on 10vk. kääpiökoira, yksin joutuu jonkun verran olemaan, virikkeitä yms.on. Mutta, kovasti vinkuu yksin ollessa, meneekö ehkä ohi, vai voiskos ehkä asialle jotain tehdä, minulla ei ole ennen ollut pentua. Kiitos avuista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu