Laittaisihan

vaikka mitä,vaan kun ei ole rahaa.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

murheelta, ei tarvitse miettiä mistä välitilan kaakelit tai minkälaista laminaattia lattiaan. Ja meillä Suomessa asiat ovat kohtalaisen hyvin kuitenkin. Jopa Eurooopasta löytyy paikkoi ja pleisei jossa ihmiset ihan oikeasti kärsivät nälästä eikä ole instanssia jolle kävisi kertomassa asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä kirjoitti:

vaikka mitä,vaan kun ei ole rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu