Sairaalan hallinto

ihmisten terveyttä. Aikoja annetaan summanmutikassa ja sädehoitoaikoja vain seuraavaksi päiväksi, ja aina eri aikaan. Vastaanottoajat muuttuvat ja kutsuja lähetetään ja perutaan joskus ilman syytä.

Viime viikolla menin tapaamiseen, jossa olisi pitänyt (edellisen jutteluni kanssa samaisen tohtorin kanssa) määrätä hormonihoito. Mutta lääkäri ei ollutkaan töissä. Ja kukaan ei ollut ilmoittanut minulle.

Eilen oli taas aika. Toiselle lääkärille. Tämä tapaaminen oli päätetty jo lokakuussa. Nyt tuli vahvistuskirje. Tällä kertaa olin jo oppinut olemaan epoäluuloinen. Soitin sairaalaan, ja sanoin, että soitin varmistaakseni, ettei aikaa ollut peruttu tai muuta. Vastaanottovirkailija katsoi koneeltaan ja sanoa napautti vain: "Juu, se on näköjään peruutettu!"

Kysyin, miksi. Kohotin ääntäni hiukan (ihan hiukan vain), ja hän huusi, ettei hänelle puhuta noin. Ei anteeksipyyntöä! Hän olisi kai ollut tyytyväinen, jos olisin ajanut kaksi tuntia molempiin suuntiin, ja tuhlannut aikaani. Taas! Kunhan vaan en soita heille ja tuhlaa pari minuuttia heidän aikaansa ja vaadi vastauksia moisiin kohtuuttomiin kysymyksiin!

Onko tällaista Suomessakin? (Minä asun poissa kotimaasta - kaipaan joskus suomalaista säntillisyyttä ja tehokkuutta.)
10400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomessa en ole kertaakaan tullut kohdelluksi kuvailemallasi tavalla. Hoito on ollut hyvää, pääsääntöisesti ajallaan ja hoitohenkilökunta ystävällistä ja empaattista. Eräs onkologeista jopa halasi minua silmät kyynelissä!

Myös henkisen puolen hoitamiseen olen saanut tukea ja terapiaa ilman omaan pyyntöäni sairastuttuani syöpään.

Ruuhka-Suomessa ei kuulemma palvelu on näin hyvää, mutta TAYSissa tuntuu olevan :)

Äänestä
  • varatut ajat ainekin hoitojen aikana,sen jälkeen vähän hankalampi päästä lääkärille.
    Henkistä tukea täällä vaikea saada,ellei yksityiselle ole varaa.

    Äänestä

  • ihania minullakin! Onkologia olisin mielelläni halannut, muttei sattunut löytymään syytä:) Sairaanhoitajatkin ihan ok. Se on vaan tuo tapa, millä heidät laitetaan hoitamaan potilasta; ei hoito sinänsä, vaan aikojen antaminen ja muu sellainen - josta valitan.

    En pysty ymmärtämään siinä mitään logiikkaa, ettei jokapäiväisiä sädehoitoaikoja anneta kaikkia kerralla. On kuin se olisi heille yllätys joka aamu, että tulet taaskin sinne! Ja sitten sinut sumplataan jonnekin, jos on tilaa.

    Potilaan näkökulmasta se tuntuu kiusaamiselta. Heidän näkökulmansa kuulemma on, että jos aikoja annettaisiin pitemmälti, potilaaat kuitenkin muuttaisivat aikoja. Entä sitten? Suurin osa ajoista kai kuitenkin säilyisi muuttumatta? Helpompaa kaikille.

    Tulee vanhoilla päivilläni ihan ikävä Suomeen. Nyyh. Tulisin sinne hoitoon, muttei se kai käy enää, monen vuoden poissaolon jälkeen. Jos sairaus uusii, voisin harkitakin muuttamista takaisin. Mutta eihän se uusi. Ei ole aikaa uusia! On niin paljon tekemistä!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ihania minullakin! Onkologia olisin mielelläni halannut, muttei sattunut löytymään syytä:) Sairaanhoitajatkin ihan ok. Se on vaan tuo tapa, millä heidät laitetaan hoitamaan potilasta; ei hoito sinänsä, vaan aikojen antaminen ja muu sellainen - josta valitan.

    En pysty ymmärtämään siinä mitään logiikkaa, ettei jokapäiväisiä sädehoitoaikoja anneta kaikkia kerralla. On kuin se olisi heille yllätys joka aamu, että tulet taaskin sinne! Ja sitten sinut sumplataan jonnekin, jos on tilaa.

    Potilaan näkökulmasta se tuntuu kiusaamiselta. Heidän näkökulmansa kuulemma on, että jos aikoja annettaisiin pitemmälti, potilaaat kuitenkin muuttaisivat aikoja. Entä sitten? Suurin osa ajoista kai kuitenkin säilyisi muuttumatta? Helpompaa kaikille.

    Tulee vanhoilla päivilläni ihan ikävä Suomeen. Nyyh. Tulisin sinne hoitoon, muttei se kai käy enää, monen vuoden poissaolon jälkeen. Jos sairaus uusii, voisin harkitakin muuttamista takaisin. Mutta eihän se uusi. Ei ole aikaa uusia! On niin paljon tekemistä!

    ajatusmalli,ettei uusi mitäs sitä murehtimaan.

    Äänestä

tuonlainen kohtelu minkä uhriksi olet joutunut.Itse sain kaikki sädehoitoajat kerralla.(Helsingissä)Pieniä muutoksia tuli, mutta ne kerrottiin minulle edellisellä käynnillä:

Äänestä
  • Kiva,jotta out tuas palstalla-jo sinnuu on kaippailtukkii!

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    Kiva,jotta out tuas palstalla-jo sinnuu on kaippailtukkii!

    Oli tässä vähän näitä maallisia ongelmia.Tietokone hajosi ja tein joulukuussa niin rajusti kaikkea hommaa, että sitten kun tuli joulunaika ja pääsin ottamaan levon kannalta, niin repsahdin täydellisesti ja nyt on sitten täytynyt ottaa vahan rennommin.On se vaan ihmeellistä, että se väsähtäminen tulee sitten kun alkaa lepäämään.Työtä jaksaa painaa kuin elukka!!!Tämä oli ensimmäinen tämänlaatuinen kokemus minulle.Välillä olen käynyt katsomassa, että mitä täällä palstalla kirjuutellaan, mutta ei ollut inspistä edes vastata.Sen huomasin, että sinuakin on kaipailtu,minä ajatuksissani ja Elisama näkyvämmin.No nyt me on tultu taas "ihmisten ilmoille", jotenka normaalimpi meno jatkuu.

    Äänestä

  • old_profile_13915 kirjoitti:

    energisenä touhuillut,ettei väsyminen vissiin ole
    kerennyt tulemaan mieleen?Hyvä välillä ottaa ihan levon kannalta olla oloneuvoksetar,eikös vaan?

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    energisenä touhuillut,ettei väsyminen vissiin ole
    kerennyt tulemaan mieleen?Hyvä välillä ottaa ihan levon kannalta olla oloneuvoksetar,eikös vaan?

    tuon hienon arvonimen.Jos olisit sanonut itsenäisyyspäivän aikoihin, niin se olis maksanut!!!!!

    Äänestä

  • old_profile_13915 kirjoitti:

    tuon hienon arvonimen.Jos olisit sanonut itsenäisyyspäivän aikoihin, niin se olis maksanut!!!!!

    arvonimiä eikös vaan?Hyvä bisnes:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vahingoittaa kirjoitti:

ihmisten terveyttä. Aikoja annetaan summanmutikassa ja sädehoitoaikoja vain seuraavaksi päiväksi, ja aina eri aikaan. Vastaanottoajat muuttuvat ja kutsuja lähetetään ja perutaan joskus ilman syytä.

Viime viikolla menin tapaamiseen, jossa olisi pitänyt (edellisen jutteluni kanssa samaisen tohtorin kanssa) määrätä hormonihoito. Mutta lääkäri ei ollutkaan töissä. Ja kukaan ei ollut ilmoittanut minulle.

Eilen oli taas aika. Toiselle lääkärille. Tämä tapaaminen oli päätetty jo lokakuussa. Nyt tuli vahvistuskirje. Tällä kertaa olin jo oppinut olemaan epoäluuloinen. Soitin sairaalaan, ja sanoin, että soitin varmistaakseni, ettei aikaa ollut peruttu tai muuta. Vastaanottovirkailija katsoi koneeltaan ja sanoa napautti vain: "Juu, se on näköjään peruutettu!"

Kysyin, miksi. Kohotin ääntäni hiukan (ihan hiukan vain), ja hän huusi, ettei hänelle puhuta noin. Ei anteeksipyyntöä! Hän olisi kai ollut tyytyväinen, jos olisin ajanut kaksi tuntia molempiin suuntiin, ja tuhlannut aikaani. Taas! Kunhan vaan en soita heille ja tuhlaa pari minuuttia heidän aikaansa ja vaadi vastauksia moisiin kohtuuttomiin kysymyksiin!

Onko tällaista Suomessakin? (Minä asun poissa kotimaasta - kaipaan joskus suomalaista säntillisyyttä ja tehokkuutta.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu