Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hei doggien omistajat

haaveilija

Hei olen monta vuotta jo haaveillut dogista... meillä on aina ollut kotona koiria suureksi osaksi sakemanneja, on ollut myös suursnautseri ja käppänä(joka minulla vieläkin)

kun muutin kotoa pois otin siis äitini käääpiösnautserin itselleni(olosuhteiden pakosta, koira on rakas mutta muuten en tykkää yhtään pienistä koirista) otin kaveriksi huskyn sille mutta siinä ajan saatossa tajusin etten voi elää huskyn kanssa eikä se minun, se tuhosi kaiken minkä omistin (erittäin paha ero ahdistus)
joten siitä luovuttiin.

päälle sitten aloin taas miettiä doggeja ja uskaltaisinko sellaisen ottaa.. rahaakin rupesin jo keräämään ja tutkin kenneleitä ja pähkäilin värejä. kunnes tuttu tarjosi minulle pyrriä erittäin edulliseen hintaan ja otin sen.. kävi ilmi että jälleen valintani oli huono! sehän on lauman vartija koira ja pihakoira.. koulutuksen kanssa ei ollut ongelmaa, olihan poju itseppäinen mutta minäpä olen päättäväisempi. Se kun kuitenkin yksin ollessaan tuhosi huonekalut! kuonokoppa ostettiin ja se söi senkin!! koiran ollessa n. 8kk ikäinen sille löytyi parempi koti, asia oli myös helpompi päättää koska sain tietää olevani raskaana.

Mieltäni vaivaa asia että olen ottanut koiria jotka ei ole minun rotujani! olen aina toivonut että joskus saan doggin, en tahdo enään erehtyä.

miehen kanssa on puhuttu että koira otetaan kun se on mahdollista eli joskus 3-6vuoden päästä (kun siis lapsi on suunilleen tuon ikäinen)

mies vähän arkailee päätöstä noin isosta koirasta, vaikka olihan meillä se pyrrikin.

elikkäs eniten pelottaa se että dogit tuhoaa paikkoja?? toimiiko aktivointi lelut?? maito tölkit ja namut niiden sisään??
onko teillä tuhottu paljon?? ja kauan tätä kesti?
en usko että koulutuksen kanssa tulisi ongelmaa tai liikunnan koska teen pitkiä lenkkejä ja koirapuistossa tykkään käydä ja muuallakin missä voi koiraa pitää vapaana, tanskandoggihan on aktiivisempi kun pyrri?? (toivottavasti)
harrastusta en tiedä ihan lähtisinkö mitään erityistä?? toko nyt ehkä, eihän tollasen jässikän kanssa voi mihkää agilityyn mennä!=D

mitä mietlä ootte sukupuolesta?? itte oon ollu uroksen kannalla (mitä isompi sen parempi)
kuin paljon urokset rupee kukkoilemaan SIINÄ iässä??

kertokaa vaan ihan omat mielipiteet tästä mun romaanista=)
kiitos

30

2998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -------

      osoite, josta löytyy vastauksia kysymyksiin:

      www.tanskandoggi.takaisin.fi

      • ...ososta

        Jätä ososta toi www pois, eli ihan vaan tanskandoggi.takaisin.fi

        Siellä on kaikista noista aiheista paljon juttua, mitä harrastaa ja vaikka mitä muuta doggeihin liittyvää asiaa, suuntaa sinne ja haulla löytyy paljon ketjuja aiheesta.

    • katsomaan

      juuri tuolle. td.takaisin palstalle, siellä on keskustelu käynnissä doggien tuhoista. Sitä ne kyllä osaavat tehdä :) Saattaa olla että päädyt toiseen rotuun kun käyt lueskelemassa ihmisten listoja niistä tuhoista mitä dogit on tehneet.. Pitkiä ovat!

      • ap kirj.

        niin tota oon pelännytkin että herkkiä on tuhoomaan.. mistä ihmeestä se johtuu?? kun kuitenkin esim huskyt on niin aktiiivisia ja jos niille ei tarjoa valjakkoa niin tätä ilmenee

        mutta doggihan on ollu niin kauan "vaan kotikoira" ihmetyttää mistä tää tuhoomis juttu juontuu ja minkäläisella aktiviteetilla sitä voi kitkeä?

      • -------
        ap kirj. kirjoitti:

        on kakaroita:))

        mulla on jokainen lopettanut tuhoomisen n. 1.5v, tää nykynen alotti askartelun vasta hiukan alle 9kk, eikä nyt ihan mahdottomia oo vieläkään hajonnut:)
        jokainen on ihan oma yksilönsä:)

      • FALARIS
        ap kirj. kirjoitti:

        niin tota oon pelännytkin että herkkiä on tuhoomaan.. mistä ihmeestä se johtuu?? kun kuitenkin esim huskyt on niin aktiiivisia ja jos niille ei tarjoa valjakkoa niin tätä ilmenee

        mutta doggihan on ollu niin kauan "vaan kotikoira" ihmetyttää mistä tää tuhoomis juttu juontuu ja minkäläisella aktiviteetilla sitä voi kitkeä?

        Luen usein näitä koirapalstoja, mutta nyt oli pakko myös vastata. Itselläni on 11 kk ikäinen dogipoika, joka toistaiseksi on syönyt yhden saksankielen sanakirjan sekö DVD:n johdon. En ole mikään hyvä kurinpitäjä ja kasvattaja, mutta kyllä vikaa on myös emännän/isännän puolella jos naperot tuhoja tekee. Koirapuistossa jutustellessamme olen kuullut kauhukertomuksia sohvien, tapettien repimisestä, karmien nakertamisesta yms. ja koskaan ei ole ollut kysymys dogista. Nykyinen koirani ei ole ainut kokemukseni Tanskandogeista, joten jos sinulla on tällainen mielikuva näistä ihanista, isoista
        haukuista, niin älä koskaan hanki doggia, niiden itsensä takia.Et ole niiden kiintymyksen arvoinen.

      • .........................
        FALARIS kirjoitti:

        Mä olen kanssa miettinyt dogin hankkimista, mutta olen valitettavasti kuullut niin paljon niiden tekemistä tuhoista, etten ole enää yhtään varma. Itselläni on ollut sakemanneja ja sekarotuinen, eikä yksikään näistä ole tuhonnut MITÄÄN. Korkeintaan lehtiä ovat "lukeneet" muutaman kerran poissaollessani. Mutta kun tunnen ihmisiä joilla dogeja on, niin olen kyllä sivusta seuranneena alkanut todella miettimään, haluanko tietyn rodun tuhoamaan uuden ´taloni..Ehkä pysyn vaan sakemanneissa:) Ja siis korostan vielä että näillä minun tuntemilla doggi-ihmisillä on kokeusta kyseisestä rodusta, eivät siis ole mitään ensikertalaisia rodun kanssa!

      • meillä
        ......................... kirjoitti:

        ...on 11kk ensimmäinen doggineitokainen, jonka tuhot rajoittuvat omien lelujen suolestukseen ja lehtien lukemiseen, pilkkoo myös koivuhalkoja pienemmiksi. Useimmat pennut kai harrastavat askartelua yksinollessaan ja doggi kun on fyysisesti iso ennenkuin askarteluikä menee ohi, niin on tuhotkin isommat. Askarteluintokin voi olla emolta opittua, että kannattaa myös kysellä, miten tuholaisia haluamasi yksilön vanhemmat ovat. Minä en enää muuta rotua edes harkitse, silläkin riskillä että seuraava olisi askartelevampi yksilö.

      • Höpöä
        meillä kirjoitti:

        Tanskandoggi ei tuhovimmaltaan ole sen kummempi koira kuin muukaan.
        Eron asiaan tekee juuri sen koko: Dogin purukalustolla tehdään erilaista jälkeä, kuin Chihun!
        Asiaa kannattaa aina ajatella ennakoivasti: tilan rajaus, missä koira voi oleskella perheen poissa ollessa, rajaamalla sen esim. porteilla, lelujen jättäminen, eroahdistukseiselle D.A.P fermoni haihdutin, jne.

        Olen kuullut myös, että "kun ne portit on niin kalliita!"

        Niin ovat, noin 129€/portti. Mutta silti halvempaa, kuin koko kodin remontoiminen!

        Jos ei halua sijoittaa rahaa koiran/kodin turvallisuuteen, on mielestäni paras pysyä esim. kissoissa tai hamstereissa....

      • doggi75
        Höpöä kirjoitti:

        Meillä ei ole myöskään ollut koirilla koskaan mitään suurta tuhoamisvimmaa. Ne perinteiset aamutossut ovat ehkä olleet makoisat, mutta siihenpä on tainnut pahimmat jäädä. Meillä tila on rajattu portilla(maksoi n. 100 euroa)koirien ollessa keskenään kotona, että jos nyt se vimma iskee niin ei koko talo ole käytettävissä. Luulen kyllä , jos doggi otetaan makaamaan sohvalle eikä anneta aktiviteettiä nimeksikään niin halu tuhota on melko suuri. Kuulin itsekkin aikoinaan kauhukertomuksia kuinka doggi oli syönyt suurin piirtein seinät ympäriltä, mutta se ei minun haluani hillinnyt hankkia kyseistä rotua ja juttujahan riittää tässä maailmassa. Kaikki on niin yksilöitä kuten muissakin roduissa ja tottahan se on niin kuin joku kirjoitti, että voihan chihukin tehdä tuhoa mutta eri mittakaavassa.

      • ap kirj...
        ......................... kirjoitti:

        Mä olen kanssa miettinyt dogin hankkimista, mutta olen valitettavasti kuullut niin paljon niiden tekemistä tuhoista, etten ole enää yhtään varma. Itselläni on ollut sakemanneja ja sekarotuinen, eikä yksikään näistä ole tuhonnut MITÄÄN. Korkeintaan lehtiä ovat "lukeneet" muutaman kerran poissaollessani. Mutta kun tunnen ihmisiä joilla dogeja on, niin olen kyllä sivusta seuranneena alkanut todella miettimään, haluanko tietyn rodun tuhoamaan uuden ´taloni..Ehkä pysyn vaan sakemanneissa:) Ja siis korostan vielä että näillä minun tuntemilla doggi-ihmisillä on kokeusta kyseisestä rodusta, eivät siis ole mitään ensikertalaisia rodun kanssa!

        meillä ollu sakuja aina kotona ja noi snautserit eivät oo koskaan mitään syöny/tuhonnu.. ne onkin palveluskoiria

        niille omille oon kokeillu vaikka mitä...

        tuolta dogit takaisin sivulta luin että eroahdistus on yleensä syy tuhoihin..
        mutta sittenhän se ei oo mikään vaikee homma niitä opettaa kun pennusta asti vaan on järjestelmällinen...

        tollanen koira mikä ei ole seura tai palveluskoira joka kärsii ahdistuksesta ja ennen kaikkea aktiviteetin ja OMAN TEKEMISEN puutteesta on kyllä niin hankala eläin..

        kun toi doggien tuhoominen on hyvin ristiriidassa muun luonteen kanssa mielestäni.. tossa joku morkkas muo kun oon kuullut ja lukenut satoja juttuja doggien tihutöistä, että koira ei muo ansaitse jos ajattelen näin dogeista!!

        jaa no sama se mitä ajattelet aika tyhmästä minua arvostelet=) ja kun nimen omaan en ole koskaan ajatellut doggia tuhoojaksi.. olen vaan järkyttynyt että koirasta saattaa löytyä tälläinen puoli...

      • aika tyhmää
        ap kirj... kirjoitti:

        alkata morkkaamaan ihmisiä siitä jos eivät halua kotejaan tuhottavan. Mutta olen vaan minäkin kuullut paljon doggien tekemistä tuhoista.

      • ap kirj...=)
        aika tyhmää kirjoitti:

        alkata morkkaamaan ihmisiä siitä jos eivät halua kotejaan tuhottavan. Mutta olen vaan minäkin kuullut paljon doggien tekemistä tuhoista.

        niin monivuotinen haave tää dogin saanti että tuskin tuo tuhoominen niin pelottaa.. kokemusta kuitenkin jo on tälläsestä niin käytän sitä vaan vahvuutena..

        oon ehdottomasti valmis tekee mitä vaan että saan joskus vielä ihka oman Danen

      • mie mie
        ap kirj...=) kirjoitti:

        niin monivuotinen haave tää dogin saanti että tuskin tuo tuhoominen niin pelottaa.. kokemusta kuitenkin jo on tälläsestä niin käytän sitä vaan vahvuutena..

        oon ehdottomasti valmis tekee mitä vaan että saan joskus vielä ihka oman Danen

        Niin, että eiköhän se ole ihan koirasta riippuvainen tuo kuinka paljon tuhoja tekee. Minulla itsellä kaksi vasikanpuolikasta. Toisella oli nuorempana eroahdistusta, ja silloinkaan ei tuhonnut mitään mikä kuului minulle. Tuhosi siis pahveja, omia petejään ja sun muuta. Minun tavaroista on tainnut neidin käsittelyyn joutua vain yksi tyyny ja kirjan kulma.
        Herrakaan ei ole minun tavaroihin koskenut. Pienenä meni pissipaperit säpäleiksi, mutta ei muuta.
        Koirilla on oma huone missä ovat päivän ajan ja siellä saattavat askarella omien patjojen kanssa jos sille päälle sattuvat, mutta vaikka jättäisin ne koko taloon niin minun tavaroihin ne ei koske. Sohvat, kirjahyllyt ja seinät on siis säästynyt.

        ps. dogin kanssa voi ihan hyvin harrastaa agilityä kunhan se on tarpeeksi vanha.

    • kat

      Meillä on mm. doggeja ja mielestäni paljolti on siitä kiinni, että ihmiset vaan eivät osaa olla eläinten kanssa yleisesti.

      Meidän koirat (6 kpl) ovat hyvässä kurissa, nauttivat elämästään ja lenkkeilevät noin 4 tuntia päivässä vapaan joka päivä. Jos koiralle ei ole aikaa, ei selaista tule ottaa. Jos ei tiedä ottaessaan, mitä on eroahdistus tms. ongelmat, vielä vähemmän tulee koiraa edes harkita, ennnen pientä opiskelua. Doggi ei takuulla ole vaikampi, kuin muutkaan koirat. Mutta takuulla suuremmat ongelmat tulee, jos niihin ei varaudu.

      Alkuperäisen kirjoittajan ehdottaisin lopettavan koirien haalimisen kokonaan historiaan vedoten. Todella toivon, ettei yksikään doggi ja varsinkaan uros päädy luoksesi, koska historiallisesti olet totaalista riskiryhmääå. Vuotiaina urokset ovat valitettavasti liian usein vaihdokkeita juuri kirjoittajn kaltaisten "hyvän päivän isojen koirien ystävien kanssa", joilla ei ole paskan hajuakaan siitä, mihin ovat ryhtymässä tai mitä vastuuta ottamassa. Minä en myisi sinulle koiraa missään tapauksesa kertomasi perusteella ja toivon ettei kukaan muukaan!!!

      • alkuperäinen kirj

        olipa tökeröä tekstiä!! ihmiset tekee kuuule virheitä ja olen niistä oppinut siksi täältä tulinkin kysymään uskaltaako doggin ostaa onko se koulutettavissa!!??

        aikaa ja kiinnostusta minulta löytyy!! aika paljonkin! minä lenkkeilen koirian kanssa tosi paljon, leikimme joka päivä ulkona ja sisällä, olen uhrannut oman vapaa aikani kokonaan koirille (olin 3vuotta "kotiäitinä"koirien takia)

        olen lukenut koirista koko ikäni käytännön kokemusta minulla on 22 omasta koirastamme!! äitini on koirien kouluttaja ja itse olen ollut 6vuotiiasta lähtien kentällä mukana treenaamassa koiria! että älä sä luule että olen huono ihminen tai en tunne koiria...

      • FALARIS

        Pakko palata vielä tähän doggien tuhoamisvimmaan, joka on mielestäni aivan käsittämätön puheenaihe. Mikä vaan koirarotu tekee tuhojaan, jos se on turhautunut, sillä on eroahdistus yms. mutta 95 %:sesti vika on kaksijalkaisessa narun toisessa päässä. Ja mielestäni on aivan selvää, että jos doggi haukkaisee kerran, niin alta 5 kiloiset saavat tehdä koko päivän töitä, jotta saavat saman tuhon aikaan. Alkuperäisellä kirjoittajalla oli ollut myös husky, jonka hän koki hajoittanneen
        puolet kodista. Minkä vuoksi otat sen rotuisen koiran, joka on tosi vaativa ulkoilun yms. suhteen? Tutustu eri rotuihin netissä, soita kasvattajille, rotuyhdistyksiin yms. mutta vielä kerran: älä koskaan ota "lempeää jättiläistä".

      • ex-omistaja

        Minulla oli myös vuosia sitten doggi, joka teki tuhojaan. Aina minulla on koiria ollut, niin isoja kuin pieniäkin. Esim. bernin paimenkoirani ei tehnyt mitään tuhoa, kuten ei myöskään noutajat (2kpl) vaikka ovat myös suht isoja rotuja. Muut koirani olen jostain syystä osannut kasvattaa ilman eroahdistuksia, mikähän sitten meni vikaan dogin kohdalla? Osaisiko joku kertoa..?

      • ap...
        FALARIS kirjoitti:

        Pakko palata vielä tähän doggien tuhoamisvimmaan, joka on mielestäni aivan käsittämätön puheenaihe. Mikä vaan koirarotu tekee tuhojaan, jos se on turhautunut, sillä on eroahdistus yms. mutta 95 %:sesti vika on kaksijalkaisessa narun toisessa päässä. Ja mielestäni on aivan selvää, että jos doggi haukkaisee kerran, niin alta 5 kiloiset saavat tehdä koko päivän töitä, jotta saavat saman tuhon aikaan. Alkuperäisellä kirjoittajalla oli ollut myös husky, jonka hän koki hajoittanneen
        puolet kodista. Minkä vuoksi otat sen rotuisen koiran, joka on tosi vaativa ulkoilun yms. suhteen? Tutustu eri rotuihin netissä, soita kasvattajille, rotuyhdistyksiin yms. mutta vielä kerran: älä koskaan ota "lempeää jättiläistä".

        olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä!! siksi kovasti yritän ottaa dogista selvä...

        oli suuri virhe ottaa husky mutta olin silloin nuori ja typrä, enkä uskonut vaikka minulle sanottiin ettei tollanen koira sovellu elämääni. eikä niissä lenkeissä ollut mitään ongelmaa, eikä mitenkään vaativa tai haastava asia ole lenkkeillä koiran kanssa sen tarvitseman määrän. ainoa oli tosiaan tää hiillitön ahdistus...

        ja tottakai yleensä kyse on ihmisestöä kun koira tuhoaa se kertoo koiran puoletsa "sä et nyt vaan anna mulle sitä mitä tarvitsen, mulla on tylsää ja ahdistaa"

        näistä asioista selviää kun tekee töitä sen eteen..

        olen kuullut että tää rotu tuhoo paikkoja niin tottakai haluan kuulla asiasta enemmän.. ja miten muut on siitä selvinneet ynm...

        ja en ole ottamassa doggia koska se on lempeä jättiläinen..

        en vaan haluaisi ottaa mitään muutakaan ei niin mielekästä rotua vaan siksi koska doggi saattaa tuhota paikkoja...

      • FALARIS
        ap... kirjoitti:

        Auta ymmärtämään sinua!! Kirjoitit, ettet halua mitään "lempeää jättiläistä"! Siis jättiläinen doggi on joka tapauksessa, joten millainen sen pitäisi olla jollei lempeä? Missä päin Suomea asut? Tuon mielelläni tuon 11 kk villivarsan tutustumaan sinuun, jos asut Lounais-Suomessa, sillä sinulla ei tosiaan tunnu olevan mitään todellisuuden tajua koskien Tanskandoggeja(ja tämä ei ole mitään hittuilua)

      • Päkätsy

        Meillä on myös ollut saksanpaimen koira, joka kylläkin söi lattiamattoa ym. pientä pienena.

        Nyt meillä kaksi tanskandoggia, jotka molemmat ovat tuhonneet erinnäisiä asiota kodissamme, kuten ikkunan karmit, koiran oma sohva, leluja ym. eikä johdu ettei heidän kanssaan tehtäisi tarpeeksi!! Pakkohan töissä on käydä ja tuona aikana koiran elämä on tietysti tylsää. Meillä koirat on pienenä yksinään ollessa ollut häkissä ja vanhempana omassa huoneessa, jotta tuhot rajoittuisi johonkin. ;) Maailman ihanimpia otuksia nuo ovat, mutta suuri on vastuu! Täytyy kyllä sanoa (ei pahalla), mutta kannattaa ehkä enemmä vielä tutustua kyseiseen rotuun ja sen vaatimuskiin paremmin! Jos teillä on käynyt hyvä tsäkä, ettei koirat ole mitään rikkoneet niin teillä on ollut onnea. Pentu on pentu ja vahinkoja sattuu rodusta riippumatta.

        Itse en vaihtaisi rotua mihinkään! ;)

      • ap kirj
        FALARIS kirjoitti:

        Auta ymmärtämään sinua!! Kirjoitit, ettet halua mitään "lempeää jättiläistä"! Siis jättiläinen doggi on joka tapauksessa, joten millainen sen pitäisi olla jollei lempeä? Missä päin Suomea asut? Tuon mielelläni tuon 11 kk villivarsan tutustumaan sinuun, jos asut Lounais-Suomessa, sillä sinulla ei tosiaan tunnu olevan mitään todellisuuden tajua koskien Tanskandoggeja(ja tämä ei ole mitään hittuilua)

        käsitystä dogeista ja paljon muistakin koirista
        hyvällä ystävälläniki oli doggi jonka kanssa enemmänkin olin tekemisissä (tämä ei siis koskaan tuhonnut mitään!)

        ja toi kommentti en halua lempeää jättiläistä oli siksi että en siis kuvittele doggin olevan vain tälläinen koira.. ja että tahtoisin koiran vaan siksi koska oon kuullut tälläisen nimityksen siitä!!

        musta doggi on erittäin kiehtova ja sympaattinen luonteltaan. se on ehdottomasti kaunein koira mikä tän maan päällä tallaa, se uskomaton jalous ynm mikä niistä huokuu saa mun huulille hymyn aina kun niitä nään!

        en usko että todellakaan mulle tulisi ongelmaa tälläisen 11kk ikäisen dogin kanssa.. oon sen verran koiria hoitanu ja kasvattanut ettei isompikaan koira höynäytä muo..

        askarruttaa vaan tätä kodin tuhoominen!!

        ja en ole ottamassa mitään koiraa nyt juuri vuosiin koska vauva on tulossa ja ei ihan aika riitä useammalle lapselle.

    • Allin mami

      Ensiksikin.. Kun ottaa koiran, siihen sitoutuu koko elämänsä ajaksi. Ei koiraa voi ottaa, ja hetken kuluttua ymmärtää, että "Hei,sehän onkin"ulkokoira."
      EN halua pahoittaa mieltäsi, mutta jo heti tekstistäsi tuli esille se, että sinulla on ollut monta koiraa, mutta aina ne ovat vaihtaneet omistajaa milloin mistäkin syystä. Oma mielipiteeni on, ettei Sinun ehkä vielä kannattaisi ottaa uutta koiraa,ehkei elämäsi tilanne ole vielä sellainen? Voisitko ehkä hoitaa jotakin ystävän koiraa, käyttää lenkillä tms?
      Ja jos kumppanisi "Hieman vierastaa" suuria koiria, ei välttämättä ole viisasta valita suurta koiraa. Jos ottaa yhdessä koiran, on molempien oltava saman rodun(Tai edes saman kokoluokan)kannalla.
      Itselläni on nyt pian 3vuoden ikäinen tanskandoggi-neiti. Alli on ollut minulla aivan pennusta pitäen,joten yhteinen historiamme on pian 3.vuoden pituinen.
      Voin sanoa, ettei mikään koira ole tuhonnut minulta niin paljon omaisuutta kuin tämä neiti. "Teini-ikä" ja "Murkku-vaihe" veivät minulta laskettuna noin 3000 Euroa. Tyttö teki noin puolen vuoden ajan tuhojaan aina "hieman"; milloin syötiin kenkiä,milloin verhoja, sohvia,tyynyjä,mattoja...
      En koskaan kuitenkaan luovuttanut toivoani tämän tytön kanssa, vaan jaksoin ja nyt kodissani on MAAILMAN IHANIN DOGGI. Suhteemme on syvä ja tasapainoinen, ja neidistä on kasvanut NAINEN. Nykyisin on todella oman-arvonsa tunteva,ei tuhoa mitään.
      Halusin kuitenkin kertoa tämän viestin aloittajalle, että doggi yleensä tuhoaa murkku-iässä ja paljon.

      Iloista talvea kaikille doggilaisille!

      • alkuperäinen kirj..

        ymmärrän kyllä että ne tuhoo, ja siis tottakai tuhot on isompia kun koiran kokokin on tuo, kiitos kun olette siihen vastannut.

        mutta siis en tosiaan ole ottamassa vielä koiraa.. siis tähän on vielä vuosia aikaa ennekun sellaista ruvetaa tosissaan harkitsemaan.

        mulla on ollut itsellä sama koira 6vuotta että kyllä tiedä....

        siksi että meillä (kotona aina) ollut niin paljon koiria koska äitini harrasti rescue toimintaa (kuntoutti koiria uusiin perheisiin)

        että ei se nyt ihan niin ole että oon niitä haalinu ja antanut pois kun ei pää kestä..

    • on kyllä

      mahtava luonne... Kamala sanoa mutta enää en ottaisi doggia. Jokaisen oma asia tietenkin. Meitin koiralla oli niin paha eroahdistus et se kakkas ja pissas sisälle ihan aina kun oltiin kotoo pois ja myös repi kaikkea. Teki kyllä sitä silloinkin kun oltiin kotona. Pääsi todella usein pihalle ja tarpeensa sinne teki mutta niin teki myös sisälle. Kerran laitettiin koira meidän makkariin hetkeksi (n.5min) niin oli sinä aikana pissannut meidän runkopatjasängyn märäks. Lääkärissä käytiin ja lääkkeet saatiin mutta ei apua. Mitä isommaks koira tuli, niin sitä isompia olivat läjätkin. Monilta saatiin neuvoja ja niitä kokeiltiin. Ei tehonnut. Lopulta oli pakko antaa koira pois. Jo lastenkin takia. Siitä on kammo jäänyt. Haluaisin koiran mutta en taida enää uskaltaa. Koiran luonteessa muuten ei ollut mitään vikaa. Oli todella hellyydenkipee ja ihana.

      • Soile ja Pimu Tre:lta

        Meillä sininen 6 vuotias Pimu narttu. Ollut maailman helpoin koira. En vaihtaisi rotua mistään hinnasta. Pimu on toinen tanskandoggini. Edellinen eli 9 vuotiaaksi, veteraaniksi. Oli väriltään keltainen.Ja uros. Enzo oli junnuna kova syömään kengät, pöydänjalat ynnämuuta puruluiden lisäksi. Enzo rauhoittui parin vuoden iän jälkeen ja vanhetessaan tietenkin enempi. Iloinen ja aktiivinen koira silti muuten oli miltei viime päiviinsä asti. (sydämen vajaatoimintaan sairastui ja lopulta tähän menehtyi) Pimun ostin puolisen vuotta Enzon jälkeen. Ei sitä koira-ihminen osaa kauaa ilman lenkkeilykaveria olla. Pimulle olen kaveria vailla, mutta jotenkin Pimu on ollut niin kauan ainoana koirana myös, etten taida ottaa kaveria. Itselleni iskee aina keväisin kova doggi kuume. (taitaa olla rodussa kuin rodussa) Mutta rodun puolesta voin sanoa, että sopii oikeastaan perheeseen kuin perheeseen. Kuolaa, pieniä "piikki"-karvoja tulee ilmestymään kotiisi, ja lattian imurointi tulee miltei päivittäiseksi. Kuolaa saa olla pyyhkimässä pinnoilta kuin pinnoilta, mutta kaverin saat ikuisen ja rakkaan. Ja vaikka luullaan, että nämä olisivat jopa flegmaattisia suuria jättiläisiä, niin ovat aktiivisia ja pitävät tekemisestä. Niinkuin miltei kaikki koirat.
        Ja itse myös suosittelen täällä käymistä jos rodusta olet kiinnostunut.
        www.greatdane.fi

      • mmjklms
        Soile ja Pimu Tre:lta kirjoitti:

        Ja mun unelmakoirani just sellainen Minkä mä haluaisin omistaa

      • im
        mmjklms kirjoitti:

        Ja mun unelmakoirani just sellainen Minkä mä haluaisin omistaa

        Allin mamma kirjoitti asiaa, meillä on ollut juuri samanlainen doggi. Lasku pentuajalta oli aika hiivatin messevä, puhuttii todella tuhansista euroista koiran syötyä kaksi sohvakalustoa, kaikki kirjat mihin ulettui ja huonekasvit sekä toki lisäksi muutaman parin kenkiä. Mutta se lopputulos.
        Minäkään en luovuttanut toivoani ja sain siitä palkaksi koiruuden, joka oli joka suhteessa täydellinen. Oli kuin osa minua ja samaan en ole koskaan törmännyt minkään eläimen saati rodun kohdalla ja jo yksin se tekee sen rahassa lasketun tuhon täysin toisarvoiseksi.
        Doggi tosiaan saattaa tehdä murkkuna tuhojaan ja ne tuhot on monesti hieman isompia kuin sen naapurin pikkupuudelin tekemät, sohvakalusto kun ei ole mitään jos doggi päättää tutkia mitä se pitää sisällään. Silti, aivan täydellisen ihana lopputulos, tämä tosin edellyttää sitä että et koskaan, ikinä tai milloinkaan, edes niinä pahimpina hetkinä kun palaat kotiin ja alat sitä sotkua siivoamaan, nosta kättäsi koiraa vastaan. Koira kyllä vaistoaa pettymyksesi, ketutuksesi ja sen, että tekisi mieli itkeä. Lyömisen linjalle jos lähdet niin se tasapainoinen, hyväkäytöksinen ja tasapainoinen lopputulos on menetetty ja saatat hyvinkin saada myöhemmin vastaasi vain itseäsi karttelevan ja inhoavan doggin joka ei koskaan tule sinuun luottamaan.

      • Dallinger
        im kirjoitti:

        Onko tämä ehkä vähän hutiloitua,entä jos miettisit vuoden,muuttuisiko mieli dogeista,tai kerkeisitkö ottaa jo jonkun toisen rotuisen koiran? Se on semmoinen homma,että rotuun tutustutaan ennen kuin sitä otetaan,enkä väitä ettetkö olisi tutustunut,asiaa kannattaa harkita pitkään,niinkuin kaikissa roduissa. sain kuitenkin kirjoituksistasi sellaisen kuvan että olet saattanut ottaa koiran tuosta vain,miettimättä sen enempää sopiiko se sinun elämääsi. Ja jos olet raskaana,tai sinulla on pieni lapsi,ei mielestäni ole viisasta ottaa pentua sillon. Niin ihmisen kuin koirankin pentu tarvitsee niin paljon huomiota,hoivaa ja kouluttamista.Voitko revetä kummallekin?Doggi on myös niin iso,että entäpäs jos se pentu riehassaan mutta silti jo jättiläisenä hyppäisikin mahaasi vasten(jos siis olet raskaana)
        Teet sitten minkä päätöksen tahansa,mieti tarkkaan.
        Hyvää jatkoa. :)

      • Dallinger
        Dallinger kirjoitti:

        Olinpa typerä...En taas älynny aloituksen pm. kahtoa. :D
        Olispa mielenkiintoista kuulla tästä naisesta,ottikohan hän sitä doggia,ja jos otti. miten on käynyt.tuhosiko ja pääsi kiertoon.... Vai kasvoiko uljas nuorukainen... :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe