Helsingissä kaksi somalimiestä hakkasi 21-vuotiaan sisarensa rautaputkilla tajuttomaksi, koska tämä ei suostunut naimaan perheen hänelle osoittamaa sulhoa (joka lehtitietojen mukaan on sukua vastentahtoiselle morsiolle). Veljekset puolustautuivat oikeudessa sillä, että somalikulttuurissa on sallittua käyttää "jonkinasteista väkivaltaa" tottelemattomia perheenjäseniä kohtaan. "Rangaistukseksi" oikeus langetti ehdollista.
On tietysti sattumaa, että molemmissa tapauksissa kyse on muslimeista. Samoin kuin on sattumaa, että vastaavat teot ovat arkipäivää niin muslimimaissa kuin eurooppalaisten pääkaupunkien muslimigetoissa. Joten ei siitä sen enempää. Takerrun sen sijaan somalimiesten puolustuspuheenvuoroon.
Voitaneen todeta, että somalikulttuuri, kuten useimmat muutkin muslimikulttuurit, on tilastojen valossa väkivaltainen kulttuuri. Väkivalta kohdistuu niin sisäänpäin, somaliyhteisön heikoimpiin, kuin ulospäin, vastaanottavaan yhteiskuntaan. Somaliveljekset ilmoittavat itse, että harjoitettu väkivalta on nimenomaan kulttuurinen piirre. Ainoa tapa osoittaa somalikulttuuri muuksi kuin väkivaltaiseksi on väittää, että veljekset eivät edusta Oikeaa Somalikulttuuria. Tällöin törmätään samaan ongelmaan kuin Jaakko Hämeen-Anttilan islam-tulkinnoissa, ts. siihen, kenellä on oikeus määritellä. Somalit itse sekä selittävät että oikeuttavat tekonsa kulttuurilla, eivätkä somaliyhteisön (itsensänimittäneet) johtohahmot ole esittäneet poikkeavaa näkemystä. En väitä, että somaliyhteisö olisi kollektiivisesti anteeksipyyntövelvollinen yksittäisten jäsentensä tekemisistä, mutta se, ettei yhteisö ole äänekkäästi huolissaan sisällään rehottavasta väkivallasta, vaan ainoastaan sen synnyttämistä somaleihin kohdistuvista epäluuloista, kertoo minun mielestäni, ettei yhteisö pidä vallitsevaa tilannetta ongelmana. Ainoa keksimäni selitys sille, ettei yhteisö itse käsittele ja tuomitse "kunniarikoksia", on, että yhteisö pitää niitä asiaankuuluvina tai ainakin suvaittavina. Se voi pitää niitä suvaittavina vain, jos se katsoo niiden kuuluvan somalikulttuuriin.
Myös "suvaitsevainen" länsimaalainen myöntää implisiittisesti pitävänsä somaliyhteisössä rehottavaa väkivaltaa kulttuurisena piirteenä, vaikka juhlapuheissa väkivallanteot selitetäänkin syrjinnän ja rasismin aiheuttamiksi reaktioiksi (joka näkemys tietysti sisältää sen implikaation, että somalit, kuten muutkin etnot, ovat tahdottomia ja järjettömiä Pavlovin koiria, jotka osaavat ja voivat ainoastaan reagoida ulkoatuleviin ärsykkeisiin). Jos "suvaitsevainen" ei pitäisi väkivaltaa kulttuurisena piirteenä, hän vaatisi kampanjaa epäsomalialaisen väkivallan kitkemiseksi yhteisön sisältä. Nyt kaikki ovat hiirenhiljaa. Naisjärjestöt ja arvopresidenttimme eivät osoita minkäänlaista mielenkiintoa somalinaisten asemaa kohtaan. Somalien, kuten muidenkin muslimien, patriarkaalisuus ja väkivaltaisuus voivat olla tabuja vain siksi, että ne katsotaan osaksi somalien kulttuuria.
Myös länsimaissa on väkivaltaa, niin miehiä, naisia kuin lapsiakin kohtaan. Tätä tosiseikkaa tyypillisesti aletaan rummuttaa, jos joku innostuu liikaa muslimien kunniamurhista. Ero on kuitenkin paitsi kvantitatiivinen myös kvalitatiivinen. Se on kvalitatiivinen sikäli, että länsimainen yhteisö, ja usein myös väkivallan tekijä itse, pitää väkivaltaisia tekoja vääränä. Väkivaltaa paheksutaan yleisesti, siitä joutuu käräjille ja siitä rankaistaan. Vaimon- ja lastenhakkaaja on ympäröivän yhteisön silmissä poikkeama ja mörkö. Pahinkaan suomalainen perhedinosaurus ei syytettyjen penkillä ala selittää, että vaimon lyöminen kuuluu hänen mikrokulttuuriinsa, joka on koskematon ja jota tuomioistuimen pitää kunnioittaa. Jos hän alkaisi, hänet lähetettäisiin mielentilatutkimukseen.
Somalialainen naisenpieksijä, länsimaalaisesta poiketen, ei toimi mielijohteesta, vaan hän toimii oikeaksi katsomallaan tavalla. Mitenkään muuten ei voida selittää sitä, että hän oikeudessa käyttää kulttuuriaan lieventävänä asianhaarana. Myös häntä ympäröivä yhteisö kokee hänen toimivan oikealla tavalla. Ellei se kokisi näin, se valjastaisi ilmeisen vaikutusvaltaiset imaaminsa tekemään ryhdinpalautusta yhteisön sisällä.
Tuomioistuin päästi somaliveljekset kävelemään rangaistuksetta. Suomalaisen oikeuskäytännön tuntien en olisi odottanutkaan asianmukaista vankeustuomiota, mutta tämä tapaus sai minut aidosti ihmettelemään. Millainen on se "törkeä pahoinpitely", joka Suomessa on tehtävä saadakseen lain mahdollistaman, useiden vuosien kakun? Eikö ihmisen hakkaaminen rautaputkella tajuttomaksi ole "törkeä pahoinpitely"? Yritän kovasti välttää vainoharhaista suhtautumista, mutta tällä kertaa minulla on vankka epäilys, että joko syytettyjen ihonväri tai vetoaminen kulttuuriin aikaansai jonkinkokoisen vähennyksen tuomioon. Mikäli näin on, tuomiolla on käytännöllisiä ja periaatteellisia seurauksia. Ensinnäkin somaliyhteisö sai tietää, että sen sisällä naisia voidaan hakata rautaputkella ilman pelkoa rangaistuksesta. Toiseksi oikeusistuin, ääneen sanotuista lausunnoistaan huolimatta, tunnusti väkivallan osaksi somalikulttuuria. Kolmas ongelma on kaksoisstandardi: Jos suomalainen hakkaa mustan siksi, että hänen maailmankatsomuksensa mukaan mustia saa hakata, motiivi katsotaan raskauttavaksi asianhaaraksi. Jos somali hakkaa naisen, koska hänen maailmankatsomuksensa (= kulttuurinsa) mukaan naisia saa hakata, motiivi katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi.
On tietysti sattumaa, että molemmissa tapauksissa kyse on muslimeista. Samoin kuin on sattumaa, että vastaavat teot ovat arkipäivää niin muslimimaissa kuin eurooppalaisten pääkaupunkien muslimigetoissa. Joten ei siitä sen enempää. Takerrun sen sijaan somalimiesten puolustuspuheenvuoroon.
Voitaneen todeta, että somalikulttuuri, kuten useimmat muutkin muslimikulttuurit, on tilastojen valossa väkivaltainen kulttuuri. Väkivalta kohdistuu niin sisäänpäin, somaliyhteisön heikoimpiin, kuin ulospäin, vastaanottavaan yhteiskuntaan. Somaliveljekset ilmoittavat itse, että harjoitettu väkivalta on nimenomaan kulttuurinen piirre. Ainoa tapa osoittaa somalikulttuuri muuksi kuin väkivaltaiseksi on väittää, että veljekset eivät edusta Oikeaa Somalikulttuuria. Tällöin törmätään samaan ongelmaan kuin Jaakko Hämeen-Anttilan islam-tulkinnoissa, ts. siihen, kenellä on oikeus määritellä. Somalit itse sekä selittävät että oikeuttavat tekonsa kulttuurilla, eivätkä somaliyhteisön (itsensänimittäneet) johtohahmot ole esittäneet poikkeavaa näkemystä. En väitä, että somaliyhteisö olisi kollektiivisesti anteeksipyyntövelvollinen yksittäisten jäsentensä tekemisistä, mutta se, ettei yhteisö ole äänekkäästi huolissaan sisällään rehottavasta väkivallasta, vaan ainoastaan sen synnyttämistä somaleihin kohdistuvista epäluuloista, kertoo minun mielestäni, ettei yhteisö pidä vallitsevaa tilannetta ongelmana. Ainoa keksimäni selitys sille, ettei yhteisö itse käsittele ja tuomitse "kunniarikoksia", on, että yhteisö pitää niitä asiaankuuluvina tai ainakin suvaittavina. Se voi pitää niitä suvaittavina vain, jos se katsoo niiden kuuluvan somalikulttuuriin.
Myös "suvaitsevainen" länsimaalainen myöntää implisiittisesti pitävänsä somaliyhteisössä rehottavaa väkivaltaa kulttuurisena piirteenä, vaikka juhlapuheissa väkivallanteot selitetäänkin syrjinnän ja rasismin aiheuttamiksi reaktioiksi (joka näkemys tietysti sisältää sen implikaation, että somalit, kuten muutkin etnot, ovat tahdottomia ja järjettömiä Pavlovin koiria, jotka osaavat ja voivat ainoastaan reagoida ulkoatuleviin ärsykkeisiin). Jos "suvaitsevainen" ei pitäisi väkivaltaa kulttuurisena piirteenä, hän vaatisi kampanjaa epäsomalialaisen väkivallan kitkemiseksi yhteisön sisältä. Nyt kaikki ovat hiirenhiljaa. Naisjärjestöt ja arvopresidenttimme eivät osoita minkäänlaista mielenkiintoa somalinaisten asemaa kohtaan. Somalien, kuten muidenkin muslimien, patriarkaalisuus ja väkivaltaisuus voivat olla tabuja vain siksi, että ne katsotaan osaksi somalien kulttuuria.
Myös länsimaissa on väkivaltaa, niin miehiä, naisia kuin lapsiakin kohtaan. Tätä tosiseikkaa tyypillisesti aletaan rummuttaa, jos joku innostuu liikaa muslimien kunniamurhista. Ero on kuitenkin paitsi kvantitatiivinen myös kvalitatiivinen. Se on kvalitatiivinen sikäli, että länsimainen yhteisö, ja usein myös väkivallan tekijä itse, pitää väkivaltaisia tekoja vääränä. Väkivaltaa paheksutaan yleisesti, siitä joutuu käräjille ja siitä rankaistaan. Vaimon- ja lastenhakkaaja on ympäröivän yhteisön silmissä poikkeama ja mörkö. Pahinkaan suomalainen perhedinosaurus ei syytettyjen penkillä ala selittää, että vaimon lyöminen kuuluu hänen mikrokulttuuriinsa, joka on koskematon ja jota tuomioistuimen pitää kunnioittaa. Jos hän alkaisi, hänet lähetettäisiin mielentilatutkimukseen.
Somalialainen naisenpieksijä, länsimaalaisesta poiketen, ei toimi mielijohteesta, vaan hän toimii oikeaksi katsomallaan tavalla. Mitenkään muuten ei voida selittää sitä, että hän oikeudessa käyttää kulttuuriaan lieventävänä asianhaarana. Myös häntä ympäröivä yhteisö kokee hänen toimivan oikealla tavalla. Ellei se kokisi näin, se valjastaisi ilmeisen vaikutusvaltaiset imaaminsa tekemään ryhdinpalautusta yhteisön sisällä.
Tuomioistuin päästi somaliveljekset kävelemään rangaistuksetta. Suomalaisen oikeuskäytännön tuntien en olisi odottanutkaan asianmukaista vankeustuomiota, mutta tämä tapaus sai minut aidosti ihmettelemään. Millainen on se "törkeä pahoinpitely", joka Suomessa on tehtävä saadakseen lain mahdollistaman, useiden vuosien kakun? Eikö ihmisen hakkaaminen rautaputkella tajuttomaksi ole "törkeä pahoinpitely"? Yritän kovasti välttää vainoharhaista suhtautumista, mutta tällä kertaa minulla on vankka epäilys, että joko syytettyjen ihonväri tai vetoaminen kulttuuriin aikaansai jonkinkokoisen vähennyksen tuomioon. Mikäli näin on, tuomiolla on käytännöllisiä ja periaatteellisia seurauksia. Ensinnäkin somaliyhteisö sai tietää, että sen sisällä naisia voidaan hakata rautaputkella ilman pelkoa rangaistuksesta. Toiseksi oikeusistuin, ääneen sanotuista lausunnoistaan huolimatta, tunnusti väkivallan osaksi somalikulttuuria. Kolmas ongelma on kaksoisstandardi: Jos suomalainen hakkaa mustan siksi, että hänen maailmankatsomuksensa mukaan mustia saa hakata, motiivi katsotaan raskauttavaksi asianhaaraksi. Jos somali hakkaa naisen, koska hänen maailmankatsomuksensa (= kulttuurinsa) mukaan naisia saa hakata, motiivi katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja ennenkaikkea hyvästä kannanotostasi.Mielestäni voi osoitella sormella ellei todella yritetä saada muutosta aikaan.Vertaisin suomessa tapahtuviin väkivaltarikoksiin joissa alkoholi on osana tapahtumaa.Meillä sentään on A-klinikkaa,AA;ta,A-kiltaa joissa ongelmiin halutaan puuttua.Somaliyhteisöllä ei liene minkäänlaista ,niinkuin itsekkin totesit.
tässä monimuotoisuuden ymmärtämisessä. Eräs ystäväni aikoinaan piti kummallisena sitä, että eräs bangladeshiläinen naiskirjailija kirjoitti naisten alistetusta asemasta ja sai vihat niskoilleen ja joutui pakenemaan maasta. Piti siis kummallisena sitä, että joku viitsii kritisoida ja asettaa itsensä tukalaan tilanteeseen. Minkälaisessa jamassa Eurooppa olisi, ellei olisi ollut rohkeita, ei-oppurtunistisia ihmisiä, jotka vaativat muutosta?!
Täällä lisää muslimikulttuurista ja suhdeongelmista:
http://vaarauskoinen.blogspot.com/2007_04_01_archive.html