Pitikin mennä ihastumaan - ja rakastumaan - heteronaiseen. Tietäähän sen jokainen mikä sotku siitä syntyy. Nyt on sotku solmussa - säännöt on tehty selviksi, "ystäviä" ollaan, mutta tunteita kun on edelleen ja ilmeisesti vielä molemmin puolinkin...Salaa kaikilta. Jopa itseltään?
Ikävä on valtava.
Miksi niitä tykkäämisen tunteita pitää pelätä niin paljon, että parempi paeta koko tilannetta?
Ikävä on valtava.
Miksi niitä tykkäämisen tunteita pitää pelätä niin paljon, että parempi paeta koko tilannetta?
Vastaukset 34
Vanhimmat
sulla kävi aika hyvin - olette sentään vielä väleissä. Itselläni sellainen tilanne, että hän ilman sen kummempia selityksiä katkaisi välit kokonaan.
..ollaanko tässä nyt niin väleissä. Ei vaan ole enää mitään puhuttavaa.
Mutta ikävä on.
minä olen yhden tuollaisen jutun se toinen osapuoli. Katkaisin välit kokonaan, en kestä edes nähdä häntä enää, puhumattakaan siitä että juttelisin hänen kanssaan. Sydän on kertakaikkiaan niin rikki ja kyyneleet liian lähellä.
välit? Miksi ei voi hyväksyä tunteitaan ja olla ystävä? Ystävyyttä on monenlaista.
oikeus tehä omat ratkaisunsa, mutta onko käynyt mielessäsi, miten reagointisi tai ratkaisusi on saattanut vaikuttaa tähän toiseen henkilöön? Tai hänen elämäänsä?
En uskaltaisi ottaa päätösvaltaa kahden (tai joissakin tapauksissa useamman) ihmisen elämästä yksinomaan itselleni - liian iso vastuu kannettavaksi. Miten voisin tietää, mitä toinen haluaa? Miten voisin tietää, että ratkaisuni on se ainoa ja oikea?
Nimim. Hajalla tämäkin, tosin se jätetty.
Miten niin päätösvaltaa kahden ihmisen elämästä? Eikö jokainen päätä vain itsensä puolesta? Vai mitä tarkoitat?
suhteen/pitää etäisyyttää - eikö se ole sen toisen puolesta päättämistä? Vaikka siinä sun oma etusi olisikin kysymyksesssä.
...että kumpikin kokee toisensa niin eri tavoin. Kun kaksi erilaista kokemusmaailmaa joutuu törmäyskurssille on usein helpompi vetäytyä tilanteesta kuin kohdata se rehellisesti silmästä silmään. Tämä 'vetäytyjä' ei ehkä uskalla katsoa itseään ja sitä toista osapuolta täysin rehellisesti.
Valitettavan usein ihmissuhteessa käy myös niin, että toiselle "aina" merkitsee "aina ja ikuisesti" , mutta toiselle "aina" on yhtä kuin "niin kauan kun se minulle sopii ja suhde minua miellyttää". Kun tilanne ei miellytä, on helpompi paeta.
olla niinkin, että vasta melkeinpä liian myöhään huomaa, kenestä loppujen lopuksi on ystäväksi ja kenestä ei. Jälkimmäiset on vaan poistettava elämästään ihan vaan oman itsensä vuoksi eikä väkisin roikottaa mukanaan jos kokee että saamisen saldo ei ole lähimainkaan tasan - toinen vaan ottaa, mutta ei anna. Ellei homma toimi se ei toimi, kyse ei välttämättä ole pakenemisesta, vaan ko. tilanteen toteamisesta ja myöntämisestä sekä itsensä vapauttamisesta liian yksipuolisista suhteista. Voi olla niinkin, että tämä TOINEN osapuoli katsoo tilannetta VIHDOINKIN rehellisesti. Se vapauttaa!
sitten sanoa tänään: olet rakas ja tärkeä, jos toinen ei enää huomenna merkitsekään mitään? Miksi pitää valehdella jotain tuommoista???
Ja miettisitkö tuon saamisen ja antamisen tasapainon vielä uudestaan. Ehkä toinen on joskus liian heikko antaakseen yhtä paljon kuin toinen. Ehkä tämä heikompi kuitenkin antaisi vaikka kaikkensa siitä omasta heikkoudestaan huolimatta. Mutta, ehkä sitä vain on joidenkin vaikea oivaltaa ja hyväksyä.
Niin kai se vain sitten menee, että jolla on, sille pitäisi vain antaa; ja jolla ei ole mitään, siltä otetaan viimeisetkin pois...
tässä maailmassa ei olisi ikinä ollut yhtäkään ystävyys/rakkaus tai mitään ihmissuhdetta, jos sen vaakakupin pitäisi aina olla tasan. Se ei vain mene niin... Joskus senkin tajuaa vasta melkeinpä liian myöhään.
melko itsesääliseltä, sorry nyt vaan...
En mä tarkoittanut mitään heikkouden tasapainoa tai tasapainottomuutta, tottakai sitä tuetaan puolin ja toisin ihan OIKEASSA ystävyydessä.
Mutta jos kyse on jo lähtökohtaisesti ollut siitä, että toinen ei ole edes kuunnellut kunnolla toisen murheita oikein ikinä, niin musta koko ystävyyden perusta on mennyt vinoon jo alusta saakka.
Se tosin on yhtä hyvin tuon toisenkin vika, kun ei ajoissa älynnyt toimia tilanteen mukaan, eli lopettaa siihen koko kanssakäymisen. Lähinnä kiltteyttään jatkoi ja se oli väärin.
Pelkkä roskis kun ei huvita olla ketään.
ellei se toimi ei toimi koko ystävyys.
aikaisemmin, että olet narsistinen persoona, olisin ehkä osannut toimia toisin. Toivottavasti tajuat sen myös itse vielä joskus. Onneksi mä tajusin sen viimein, enkä syyllistä enää itseäni. Ja kyllä mä kuuntelin, sä et vaan sitä tuolta narsismiltasi huomannut. Kuuntelin ja kyselinkin asioistasi. Kuinka sä voit noin vaan väittää jotain ihan muuta?
Eniten minua loukkaa se, että väität minun olevan sellainen, jollainen en ikimaailmassa haluaisi olla, enkä OLE. Tuo on hyvin tyypillistä narsistille, että kuva toisesta ihmisestä vääristyy ihan älyttömäksi. Ja ihmissuhde rikkoutuu usein juuri tuon vääristymän takia. Narsisti tekee itsestään uhrin.
Kiltteyttään joo-o. Tiedät itsekin, että tuo on täyttä skeidaa. Sä et enää pysty mua hämään yhtään millään, nyt kun viimein tajusin mistä on kysymys. Sori vaan, mutta sä olet narsistin prototyyppi. Miksiköhän olenkin ollut niin sokea, etten ole sitä aikaisemmin tajunnut. Tai olenhan mä sitä epäillyt; ja kun epäilin ääneen vihelsit pelin poikki. Sekin on tyypillistä narsistille. Ihminen, joka häntä arvostelee tai moittii, tiputetaan kyydistä.
Tiedän ja tunnen monta kaltaistasi, mutta sinun suhteesi ummistin silmäni ja syyllistin itseni. Enkä mä tunne itsesääliä, halusin sinut tilille sanoistasi. Jos sanoit sen vain "kiltteyttäsi", myöntämättä omaa ongelmaasi, tekee se valheestasi vieläkin ala-arvoisemman.
Tämä nyt tästä, olisin sanonut tämän mieluummin privaatisti, mutta se kun ei ole mahdollista. Toivotan hyvää jatkoa; ja muista, että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel parempaan elämänlaatuun...
MÄ en polta sulta siltaa takanani koskaan. En kylläkään tunne tai tiedä ketään narsistista persoonaa, joka olisi narsisminsa itselleen myöntänyt; joten en edes odota tätä ihmettä tapahtuvaksi sinunkaan kohdalla...Että näin...
... julkiselle palstalle eksyneen käsittämättömän dialogin osapuolta.
>> MÄ en polta sulta siltaa takanani koskaan. > Onneksi mä tajusin sen viimein, enkä syyllistä enää itseäni. > Narsisti tekee itsestään uhrin. > Kuinka sä voit noin vaan väittää -- ? -- Eniten minua loukkaa --- MÄ en polta sulta siltaa takanani koskaan. > Tämä nyt tästä, olisin sanonut tämän mieluummin privaatisti, mutta se kun ei ole mahdollista. > muista, että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel parempaan elämänlaatuun...
Mietin ihan samaa... En tiedä kenestä puhutaan, mutta kävi mielessä, että syyttääkö joku narsistinen henkilö toista osapuolta narsismista, kun ei pysty myöntämään olevansa itse (osa)syyllinen ihmissuhteen rikkoutumiseen.
"Eniten minua loukkaa se, että väität minun olevan sellainen, jollainen en ikimaailmassa haluaisi olla, enkä OLE. Tuo on hyvin tyypillistä narsistille, että kuva toisesta ihmisestä vääristyy ihan älyttömäksi. Ja ihmissuhde rikkoutuu usein juuri tuon vääristymän takia. Narsisti tekee itsestään uhrin."
Niin, siinä olisi varmasti toiselle osapuolelle mietittävää. Kysymys kuuluukin, että kummalle.
Minäkin pyydän anteeksi, että kommentoin, vaikka en tiedä tilanteesta sen enempää. Mutta jos joku kirjoittaa julkiselle foorumille tollasta, niin kai sitä olis jotenkin tarkoituskin kommentoida.
>> Niin kai se vain sitten menee, että jolla on, sille pitäisi vain antaa; ja jolla ei ole mitään, siltä otetaan viimeisetkin pois...
Enkä aio itse näitä enää kommentoida. Minullakin on oikeus puolustaa itseäni. Mutta sen verran, että jos minut pistetään matalaksi myös julkisella foorumilla, koska kyseinen henkilö ei kykene keskustelemaan naamatusten tai edes yksityisellä sähköpostilla, niin kuinka muun helvetin lailla tämän puolustautumisen voisi tehdä?
Olen syyllistänyt itseni siitä, että olen loukannut toista niin syvästi. Enkä mä ole kokenut itseäni uhriksi, vaan sen toisen, jota olen loukannut. Nyt on silmät vähän avautuneet ja todellakin haluan pois tästä tilanteesta. Tavalla tai toisella. Piste.
jota et siis lue, sanoisin ulkopuolisen perspektiivistä katselleena, etten ole huomannut sinua pistettävän täällä matalaksi.
Olen tosin huomannut sinun tehneen sen toiselle osapuolelle varsin rankastikin mm. nimittämällä narsistin prototyypiksi.
Miksi mahdat tuntea tarvetta puolustautua? En ihan hahmota sitä.
Jos olet loukannut toista syvästi ja näet nimenomaan sen toisen uhrina etkä itseäsi, minusta olisi johdonmukaisempaa pyytää anteeksi kuin puolustautua.
>> todellakin haluan pois tästä tilanteesta. Tavalla tai toisella. Piste.
...sai minut tuntemaan itseni hyvin pieneksi ja mitättömäksi. Mutta väittää välittävänsä, sanoo että oma epävarmuuteni vain kiusaa, että teen suuren virheen kun juoksen pois.
Mutta niin on tehtävä. Hänen läheisyytensä ei ole hyväksi, sillä se kutistaa, sekoittaa mielen, syö sisältä; on pysyttävä kaukana, vaikka monet nautinnot menetänkin. Ja se on vaikeaa kun toinen yrittää houkutella takaisin, olemaan taas yksi niistä, jotka ihailevat häntä ja hänen erityisyyttään, ruokkivat pohjatonta itserakkauttaan josta ei riitä muille.
Joskus - usein - on vielä ikävä. Joskus - hyvin usein - syytän itseäni siitä, etten ottanut häiritseviä varoitussignaaleja todesta ennen kuin minut miltei tuhottiin. Aina, koko ajan, ihmettelen, miten toiset ihmiset eivät onnistu näkemään itseään muiden silmin edes pienen hetken verran, vaan porskuttavat eteenpäin tehden ystävistä uhreja.
(Jos joku ymmärsi hitustakaan siitä mitä juuri kirjoitin, jakaisin mielelläni ajatuksia. Se tuntuu auttavan.)
Pitäsiköhän sun vaihtaa tota nickiä: et sä kuitenkaan OLE mikään pieni ja mitätön, ethän?
Aikoinaan siippani sai pitkällä mutta sitkeällä manipulaatiollaan minut uskomaan jopa, että olen aivan erityisen kyvytön niillä alueilla, joilla oikeasti olin kyvykkäin.
Minua oli paljon helpompi vedellä naruista kuten ihan oikeaa marionettia, kun en uskonut lainkaan itseeni.
Mutta ei siitä sen enempää. Olen käynyt muutamat narsisti-kokemukseni useaan kertaan läpi, oppinutkin onneksi arvokkaita asioita - pitkän kaavan mukaan tosin - enkä halua kauheasti enää muistella mokomiin liittyviä rankkoja juttuja. Olivat ja menivät. Minä olen nykyään vähän erilainen ihminen, onneksi.
Mutta jos asia mietityttää, niin tsekaapa vaikka tää kirja:
Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä? / narsismin seitsemän syntiä
tuhannen kertaa anteeksi, mutta siihen ei ole reagoitu mitenkään.
Miksiköhän sitten toisella on oikeus väittää minun olevan jotain sellaista, millainen en todellakaan ole? Tällä mä koen tulleeni lyödyksi.
Luin narsismista ja totesin lukevani kuin suoraan tästä ihmisestä. Enhän mä mitään diagnoosia voi lukemani perusteella tehdä, yhdistelin vain tyypillisiä piirteitä. Ehkä mä vain halusin puolustaa itseäni samoilla aseilla. Typerää, myönnän. Epätoivoista. Ala-arvoista.
Ja voihan olla niinkin, että olen itse narsisti, sieltä pahimmasta päästä. Minulla ei vain ole vaikeutta myöntää omia ongelmiani. Enkä häpeä sitä, että olen hakenut myös ammattiapua ongelmiini. Pääsen paljon helpommalla kun myönnän, että kaikki on johtunut minusta itsestäni, minä itse tein tämän itselleni. Itsesääli rules.
Siis millä tavoin paljastetuksi? En mä sellaisesta välitä. Mulla ei ole mitään salattavaa. Mä en vaan jaksaisi jauhaa tätä enää yhtään enempää vaan jatkaa oikeaa elämääni. Olisin vain halunnut selvittää asiat tuon ihmisen kanssa. Tämä nyt vain levis käsiin (minulla) koko juttu kun tuo toinen ei kykene ottamaan edes anteeksipyyntöä vastaan. Meni niin sanoakseni muki nurin. En kylläkään enää edes tiedä mitä minun pitäisi pyytää anteeksi. Anteeksi nyt kuitenkin, olemassa oloni, ilmeisesti...säälittävää joo.
että kumminkin luet ... :DD
>> Olen pyytänyt tuhannen kertaa anteeksi, mutta siihen ei ole reagoitu mitenkään. > Miksiköhän sitten toisella on oikeus väittää minun olevan jotain sellaista, millainen en todellakaan ole? Tällä mä koen tulleeni lyödyksi. > Luin narsismista ja totesin lukevani kuin suoraan tästä ihmisestä. > Ehkä mä vain halusin puolustaa itseäni samoilla aseilla. > Ja voihan olla niinkin, että olen itse narsisti, sieltä pahimmasta päästä. Minulla ei vain ole vaikeutta myöntää omia ongelmiani. > Enkä häpeä sitä, että olen hakenut myös ammattiapua ongelmiini. > Mä en vaan jaksaisi jauhaa tätä enää yhtään enempää vaan jatkaa oikeaa elämääni. > Olisin vain halunnut selvittää asiat tuon ihmisen kanssa. --- kun tuo toinen ei kykene ottamaan edes anteeksipyyntöä vastaan. > En kylläkään enää edes tiedä mitä minun pitäisi pyytää anteeksi. Anteeksi nyt kuitenkin, olemassa oloni, ilmeisesti...säälittävää joo.
hyvin kirjoitettu. Tuli ihan samanlaisia ajatuksia mieleen tota viestiketjua lukiessani.
Miten muuten tulit eksyneeksi tähän "ikivanhaan" ketjuun?
aikaisemmin ja kommentoinkin jotain siitä, että taitaa tuo kirjoittaja jolle vastasit, tehdä itse juuri niin, mistä syyttää toista. Eli syytti toista. (;
Tuo kirjoittaja kirjoitti todella samalla tyylillä kuin eräs, joka kuului elämääni joskus. En halua hänelle mitään pahaa. Minun oli poistuttava, sillä yksinkertaisesti aloin jo tylsistymään siihen, että toinen ei parantanut tapojaan, vaikka niin lupasi. Yritin monta kertaa kertoa, miltä minusta tuntuu, mutta sen sijaan että toinen olisi ottanut minua huomioon, tuntui että hän pikemminkin käytti hyväkseen avautumistani, ja tietysti minulle epäedullisella tavalla.
Toivon että hän ei keskittyisi minun mollaamiseen, vaan siihen, miten kaikki voisi kääntyä parempaan suuntaan, kuuluimme sitten toistemme elämiin tai emme. Toivon että hän keskittyisi siihen, mitä itse voisi tehdä toisin. Niinhän sinäkin sanoit: Vain itseään voi muuttaa. Ja minä en anna anteeksi, jos en ole siihen valmis, muuten se ei ole aitoa.
Minä en mielestäni myöskään tehnyt mitään muuta "ilkeää" kuin häivyin eikä sekään minusta kovin ilkeetä ollut. Se oli vain minun tapani reagoida siihen noidankehään. Ensin ajattelin että jonkun asian on muututtava, ja kun mikään ei muuttunut (pysyvästi), ajattelin että tämän on loputtava.
Ihan mahdollista, että kyseinen ihminen ei luo enää ajatustakaan minuun. Minulle hän jollain tavalla oli kuitenkin tärkeä ja olen ajatellut häntä paljonkin yhteydenpidon katkeamisen jälkeen, mutta jos hän ajattelee asioista noin kuin tuo kirjoittaja jolle vastasit, on parasta että yhteydenpito on jatkossakin katkolla. Tuntisi siltä, että mikään ei ole vieläkään muuttunut.
Mutta miten siis eksyin tänne? Käyn aina silloin tällöin lukemassa tekstejä enkä juurikaan yleensä kommentoi, mutta nyt teki jostain syystä mieli kirjoittaa muutama sana. Saa nähdä milloin seuraavan kerran eksyn.
Tunnen itsekin hyvin samantapaisen ihmisen. Taisin jo viitatakin puhelinnumeroni muuttamiseen salaiseksi. Se tapahtui osittain tämän tapauksen takia, mutta viimeinen silaus päätökselleni tuli siitä, kun menneisyyteni psykopaatti otti yllättäen myös yhteyttä.
Nämä molemmat ovat muuten miehiä - sivuseikka kenties - mutta minähän luulin hämmästyttävän pitkään olevani hetero, hahhah!!!
Minusta oli ällistyttävää, että pitkän yhteydenpidon totaalikatkon jälkeen tuo ensin mainittu tapaus heti tilaisuuden saatuaan liimautui minuun kuin kärpäspaperi. Onneksi tämä tapahtui yhteisten ystäviemme luona, eikä hänellä edelleenkään ole mitään yhteystietojani, vaikka hän yrittikin muka ovelasti niitä minulta urkkia ...
Yhteyskatko alkoi, kun tein hänelle ensin selväksi, etten halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä ja katkaisin kaikki hänen väylänsä minuun. (Hän ei ottanut toivomustani lainkaan tosissaan vaan yritti suorastaan aggressiivisesti ja varmaan mielestään ovelasti edelleen saada minusta otteen.)
Yhteiset ystävämme suhtautuivat tilanteeseen hienosti: pyysin heitä pitämään huolta siitä, etten osuisi ikinä yhtä aikaa hänen kanssaan heille kylään, ja jättämään vastaamatta kaikkiin minua koskeviin tiedusteluihin. He ymmärsivät tilanteeni täysin ja toteuttivat pyyntöni mallikkaasti.
Kun oli kulunut useita vuosia, ajattelin, että juttu oli varmaan jo riittävästi vanhentunut ja että voisin vaikka ollakin samaan aikaan mainitussa kyläpaikassa. Muutin nopeasti mieltäni nähtyäni, miten tämä tapaus minuun suhtautui.
Oikeasti: minusta se oli täysin käsittämätöntä!!!!
P.s. En tiedä miten häneen vaikuttaisi, jos pyytäisin näitä ystäviäni kertomaan, että se "huua" onkin muuten lesbo ... ;DD
...olin eilen päivystävällä psykiatrilla ja totesimme yhdessä, että lääkitystäni on muutettava ja nostettava ihmisystävällisempään suuntaan.
Mä olen vaan niin helvetin pahoillani, että "vahinko" pääsi jo tapahtumaan kun tajusin liian myöhään, että olen taas sairastunut. Pyydän kaikilta anteeksi raivoamistani ja sekoiluani myös täällä palstalla. Ja pyydän anteeksi KAIKILTA, joita olen loukannut.
Tekee mieli mennä maan alle häpeään, vaikka se ei nyt enää taida auttaa ketään...mutta olen oikeasti pahoillani. Täytyy vain jatkaa eteen päin näillä eväillä.
>> että lääkitystäni on muutettava ja nostettava ihmisystävällisempään suuntaan. > Tekee mieli mennä maan alle häpeään, vaikka se ei nyt enää taida auttaa ketään...mutta olen oikeasti pahoillani. > Täytyy vain jatkaa eteen päin näillä eväillä.
>silkasta uteliaisuudesta: mitä tarkoittaa "ihmisystävällisempään suuntaan"? Mielialalääkkeitä? Rauhoittavia? Antipsykootteja?>
mielialalääke suuremmalla annostuksella kuin tähän asti, ja nyt aluksi jotain rauhoittavia, en vielä ottanut.
>> Tekee mieli mennä maan alle häpeään, vaikka se ei nyt enää taida auttaa ketään...mutta olen oikeasti pahoillani. Tuollaisen ilmoittaminen julkisesti vaikuttaa minusta hieman marttyyrimäiseltä huomion kerjäämiseltä ... Olen joskus hävennyt itsekin ja toivonut toden totta, että maa aukenisi allani ja nielaisisi minut, mutta silloin en suin surminkaan olisi kyennyt ilmoittamaan asiasta kenellekään - en nyt varsinkaan näin julkisesti. Piilouduin niin hyvin kuin taisin kaivautumatta kuitenkaan maan sisään.>
No ei ollut tarkoitus esittää marttyyria. Vituttaa ja hävettää ihan oikeasti.
>Olisikohan häpeäntunne mahdollisesti asia, joka sinun kannattaisi ottaa esiin keskustellessasi ammattilaisen kanssa? Kai sinulla ON ammattilainen, jonka kanssa keskustella? Toimii taatusti paremmin kuin lesbo-palsta!>
Aloitan uuden terapiajakson.
> En tiedä mistä kaikesta olet pahoillasi, mutta jos todella olet sitä, siihen on varmaan jokunen syykin? Toivottavasti tiedät, mitä ne ovat. Jos et tiedä, käytäpä ammattilaista myös sen selvittämiseen! >
Onhan siihen syynsä ja tiedän tämän syyn.
Tämä on kylmä totuus meidän kaikkien kohdalla. Haaveet ja ajatukset siitä, miten "pitäisi" olla tai millainen haluaisi olla, on yksi asia. Toinen on se, miten ON ja millainen ON. Jälkimmäinen on ainoa toimiva lähtökohta tasapainoiselle elämälle ja minäkuvan eheyttämiselle, sanoo nimimerkki "kokemusta jne."
Minäkuvani on tainnut aina olla vähän rikkinäinen.
Mutta nyt siirtyisin mielelläni omaan yksityisyyteeni.
>> Mutta nyt siirtyisin mielelläni omaan yksityisyyteeni.
on ollut vähän erilaiset tapaukset elämässämme, mutta toki yhtäläisyyksiäkin löytyy. Nuo sinun henkilöt kuulostavat vähän hurjemmilta tapauksilta. Ehkä. Enhän oikeasti voi tietää, miten kukin tällä hetkellä voi.
Kiva kun tuo ykskin rauhottui... Myös se ihminen, josta minä kirjoitin, osasi kyllä pyytää anteeksi. Se vaan ei oikeen auta, jos mikään ei muutu pysyvästi sen jälkeenkään. Toivottavasti tuo kirjoittaja nyt oikeasti ymmärsi jotain eikä kadottanut pointtiansa yhtä nopeasti kuin se henkilö josta kerroin. Tsemppiä teille kaikille!
olet kirjoittanut tosi kauniisti, anonyymi!
Minullahan ei mitään hätää ole "tuon yhden" kanssa. Kunhan tulin ikään kuin yrittäneeksi kohdata hänet itse ulkopuolisena - siis sellaisena, jonkalaisen tuen olisin todella mieluusti ottanut itse joissain tilanteissa vastaan.
Toivon, että asiat sujuvat hyvin varsinaisella kohdehenkilöllä, joka myös käväisi tässä ketjussa.
Samantyyppisessä tilanteessa olemme ilmeisesti - toisilla puolilla kaiketi. Alkuasetelmasta jo tiesi, etteivät asiat tule olemaan helppoja. Veto vain oli ja on edelleen kova... Ikävä on minullakin vaikka yritän sitä toiselta puolelta piilotellakin, en halua vaikuttaa epätoivoiselta. Aika näyttäköön miten tässä käy. Voisi ajatella, etteivät muutamat kuukaudet tai miten kauan aikaa sitten tarvitaan enää tässä vaiheessa haittaa, mutta helpompi oli ennen, kun en tiennyt kuinka hyvä meidän voisi olla yhdessä...